Tämä oli opettanut varovaiseksi ; Helmien kohdalla hän ei osannut tunnistaa väärennöstä aidosta, joten hän osti kuhmuraisia, ns. "barokkihelmiä". Niissä on kuhmuja, jotka alentavat niiden hintaa. Siksi niitä tuskin väärennetään hirveästi. Täydelliset helmet ovat kannattavampi väärennöskohde kuin uniikinmalliset muotopuolet helmet.
Tämä johti ajatuksen kohti muutakin käsityötä. Muslimien käsinkutomissa matoissa on yleensä tahallisesti tehty virhepaikka. Tämä on ensinnäkin merkki käsityöstä ; Koneet eivät tee samanlaisia virheitä kuin ihmiset. Uniikki virhe on käsityön merkki.
Ja toisaalta taustalla on myös islamilaisessa teologiassa oleva näkemys jonka mukaan vain Allah on täydellinen. Siksi mattoon on hyvä tehdä virhe, jotta ihmisen epätäydellisyys tulisi ikään kuin muistutettua.
Tämän takia minäkin olen tietysti kunnon uskovainen. Teen tahallani asioita joita kristityt pitävät syntinä. Teen tämän siksi, jotta kaikki muistaisivat että vain Jumala on täydellinen. Jostain syystä tätä näkemystä ei pidetty yhtä kauniina kuin niitä virheitä niissä matoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti