Optimismi markkinatalouden kaikkikykyisyyteen oli suuri ennen vuoden 1929 pörssiromahdusta. Tämä romahdus ei ollut ensimmäinen - tulppaanikaupassa ollut kupla puhkesi jo 1637 - mutta se opetti kuitenkin jotain olennaista. Ennen romahdusta pankit pitivät lainanantoa pörssiä varten varsin riskittömänä. Näin markkinoille pumpattiin valtavasti rahaa ja jossain vaiheessa vain tuli raja vastaan. Tämän seurauksena syntyikin laaja yhteiskunnallinen lama.
Tämän hetken vallalla oleva järjestelmä on eräänlaista "pelastusrengaskapitalismia". Siinä idea perustuu siihen että kun talousjärjestelmä ei ole loputtoman varma ja pörssiromahduksia tapahtuu, on niihin varauduttava. Koska uppoava pörssi vie helposti mukanaan muitakin, on katsottu että on hyvä pelastaa pulassa olevat ; Näin kävi esimerkiksi kun EU lähti pelastamaan Kreikkaa tämän talouskriisistä. Tietyssä mielessä pelastustoimet ovat perusteltuja.
Pelastusjärjestelmissä on kuitenkin yhdenlainen ongelma ; Pelastusrenkaista tulee helposti osa järjestelmää. Ja tässä vaiheessa koko sijoittamisen idea muuttaa luonnettaan ; Sijoittajan riskeistä tulee pahimmillaan melko abstrakteja "jonkun toisen ongelmia". Toki pieleen mennyt laskeskelu tuottaa tappiota myös sijoittajalle, mutta silti kyseessä on yhteismaan tragedia, jossa voiton kerää sijoittaja ja häviö jaetaan kaikkien kesken. Näin egoistin kannattaa hyväksikäyttää yhteistä osiota, koska sen käyttämättä jättäminen ei tarkoittaisi maksamatta jättämistä.
Riskisijoittamisessa voiton kerää sijoittaja, mutta häviön kuittaa yhteiskunta. Näin riskisijoittamisesta tulee kannattavaa ja tämä johtaa siihen että onkin kannattavaa tehdä sijoituksia jotka "keikuttavat venettä". Siinä missä sijoittajanvastuu kannustaa pelaamaan enemmän varman päälle, joka ajaa vakautta, on riskisijoittamiseen kannustaminen sitä että aletaan leikkimään ns. "upporikasta tai rutiköyhää". Tämä ajaa tietysti kohti potentiaalista edistystä, mutta myös potentiaalista rappiota.
Tässä toiminnan kannattavuus riippuu tietysti vaihtoehdosta. Jos vakaa nykyjärjestelmä on huono, ei sen keikuttaminen ole riski. Mutta koska se kuitenkin toimii ongelmistaan huolimatta kohtuu hyvin, on sen kaatumisen mukana jotain menetettävää.
Siinä missä köyhäinapu on ymmärrettävää, on köyhtyneenapu vaikeampi kysymys. Mukana on ainakin se, miten paljon autetaan. Iso "köyhtyneenpelastusjärjestelmiin" panostaminen johtaa helposti siihen että riskit kaadetaan valtioille ja kansalaisille ja voitot keräävät yritykset ja niiden johtokunta. Vaikka pelastusrengas on "köyhtyneenapua" ja tätä kautta se auttaa heikossa asemassa olevia, se kuitenkin mutkan kautta on tuloeronkasvatustukea.
Ja toisaalta laman peikko on mukana jos pelastusrenkaita ei ole, lama vie toki mukanaan rikkaitakin joka tiettyjä, tuloeroista tuloerojen vuoksi vouhkaavista voi olla ratkiriemukasta, mutta en jaksa jakaa tätä iloa..
Tämä tukijärjestelmä onkin melko hyvä esimerkki siitä, miten nykyään ei tiedetä mitään "täydellistä riskitöntä talousjärjestelmää". Päätöksissä on aina aikamoinen annos kompromissinhakua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti