keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Bollocks - ja muita esimerkkejä keskiaikaisesta huumorista

Keskiaikaa pidetään, usein suottakin, erityisen pimeänä ajanjaksona. Mielikuvissa aika on tylsää hurskastelua johon liittyy lähinnä mutaa ja noitavainoamista. Kuitenkin sinä aikana on harrastettu myös huumoria. Tästä saa pieniä maistiaisia vaikkapa siten, että oheinen yksityiskohta keskiaikaisessa manuaalissa näyttää että aseita muotoiltiin. Kuvassa buckler on muotoiltu naamaksi ja "tätä käytetään itsepuolustusoppaissa asti". Mielestäni tämänlaiset yksityiskohdat ovat humoristisia.

Sanokaa mitä sanotte,
mutta tunnistan kyllä
esifreudilaisen symbolin
kun sellainen näyttää itsensä.
Mutta niille, jotka eivät pidä tämänlaista hauskana, voidaan tarjota objektiivisempaa huumoria. (Kulttuuririippumattomasti monista jotenkin ehdottomammin ja kyseenalaistamattomammin hauskaa.) Juuri mikään ei ole objektiivisesti yhtä hauskaa kuin kunnon kikkelivitsi. Ja tästä löytyy runsain määrin esimerkkejä. Otetaan nyt vaikkapa se, että eräs hyvin suosittu tikarityyppi oli Bollock/Ballock -tikari. Jonka nimi oli nimetty kiveksien mukaan. Nimi tulee tikarin kahvaosassa olevista pyöreistä ulokkeista.

Isälläs oli munuaiset
kun sua teki.
Asiaa tekee vielä muutamaa astetta (objektiivisesti) huvittavammaksi se, että tuohon aikaan oli kaksi tavallista paikkaa pitää tikaria. Ensimmäinen on "normaaliin" tyyliin sivulla vyöllä. Mutta toinen tapa on ollut kantaa tikaria vyönsoljella, edessä. Tämä on luonnollisesti bollock -tikarin kahvan muoto-osan tuomaa viestiä korostava. Tämä näyttää että asioilla ei sievistelty niin paljon kuin keskiaikamielikuvien kautta voisi luulla. Kaikki ei ollut niin synkkää ja ikävää ja uskonnon sensuroimaa ; Itse asiassa Bollock -tikari demonstroi varsin ... kouriintuntuvasti ... sitä miten "myöhempinä ja tieteellisempinä ja vapaammin ajattelevina" aikoina tämänlaista huumoria kohdeltiin tiukemmin ;
* Viktoriaanisena aikana tikarin nimellä viitattiin munuaisiin : "Kidney -dagger". Ajatus munamiekasta ei oikein sopinut sen ajan siveyskäsityksiin. Ja tähän liittyen yleisessä käytössä olevia tikareita on myös muotoiltiin vähemmän provosoivasti.
* Keskiajalla sen sijaan tikarin kyrvänmuotoisuutta voitiin jopa korostaa kaikenlaisin kaiverruksin. Karkeimmat esimerkit tästä ovat itse asiassa oikein hupaisia.
* Sittemmin meillä on onneksi Sigmund Freud joka on tarjonnut "intellektuaalisesti hyväksyttävän" tavan leikkiä tämänlaisilla arvokkailla mielikuvilla.

Ei kommentteja: