tiistai 22. heinäkuuta 2014

ihmemiehen aika

Metroissa on kesäaikana mainosteltu David Herzogin "ihmeiden aika" -tapahtumasta. Olen yrittänyt pitää silmiäni kiinni ja laskea hitaasti kymmeneen, sillä katson jossain määrin kannattavani uskonnonvapautta. Joka by definition tarkoittaa sitä että ihmiset saavat ihan luvan kanssa olla idiootteja. Cityseurakunta on tukemassa tätä massatapahtumaa. David Herzogilla on "jonkinlaista mainetta".

Ja olin hitusen hämmästynyt siitä, että hän on suomessa. Sillä Herzog on jotain joka sopii hyvin USA:n uskontokulttuuriin jota taas on opetettu oleellisesti erilaiseksi kuin suomen kristinuskonnon. (Ja tätä on käytetty argumenttina sille että ns. uusateistit eivät kritiikkeineen ole täällä edes sen verran relevantteja kuin "rapakon takana" koska fundamentalismi täällä "on ihan erilaista".) Herzog on liitetty ns. menestysteologiaan. Tämä kulttuuri on hyvin vieras sille protestanttiselle opille jota kotimaassamme on yleensä oletettu. Hän edustaa näkyvästi jotain jota Pirkko Jalovaarat laimeasti piilotellen imitoivat. "Iltalehteä" lainaten "Kaljut saavat hiuksia päähänsä ja kultahampaita ilmestyy suuhun. Sanan kuulemisen lisäksi moni hakee ratkaisua ongelmiinsa karismaattisen yhdysvaltalaisevankelistan tilaisuuksista."

Järjestäjinä eivät ole luterilaiset seurakunnat, eikä edes perinteisiä helluntaiseurakuntia löydy järjestäjissä. Esimerkiksi Pasi Turunen, joka yleensä on erilaisten ihmekertomusten puolella, on Herzogin näkemystä vastaan.
* Videota kuunnellessa selviää muun muassa miten Herzogin opissa kaiken ytimessä oleva "ääni" on ihan aineellista. Jumalan hengellä kirkastettu liinan paino siis aivan konkreettisesti suurempi. Ja aineen muuttuminen toiseksi "äänellä joka on puhuttu sana" voi muuttaa muotoaan. Kokonaisuus on siitä erikoinen että minun on vaikeaa olla Pasi Turusen kanssa erimielinen. Herzog on nimenomaan panteisti. Siitä huolimatta että Herzog tekstissä puhutaan kristinuskon sanoin.
* Ja itse korostaisin vielä että panteisti tavalla joka on lainannut perusteluja homeopatian kannattajilta. Kun Herzog viittaa siihen miten Masaru Emoton vesikiteet näyttävät erilaisilta kun niille puhuu kauniita ja rumia sanoja. Ja New Age -värähtelytasomateriaalista. Ja sitten koristanut tätä kristinuskon sanoilla. Korkeammat ja matalammat värähtelytaajuudet ovat suoraan tuttua juuri näistä ihmeistä. Värähtelyt liitetään luomiskertomuksen alussa mainittuun "Alussa on sana" -teemaan siten että puhuessa ääni on ääniaaltoina.

Perinteisten seurakuntien keskustelufoorumeilla suhtaudutaan Herzogiin kiitettävän kriittisesti. Suomi24 -palstalla helluntailainen esimerkiksi selittää Herzogista jotain joka kuulostaa miltei minun blogini "mainokselta". "Et häviä mitään, jos et koskaan lue tai kuuntele yhtäkään Herzogin opetusta. Mutta jos menet hänen tilaisuuksiinsa tai alat kuunnella hänestä varoittavia puheita, saatat jopa jäädä pelastuksen ulkopuolelle!" Mielestäni on piristävää lukea helluntailaisilta vaihteeksi tämänlaista naurettavista ihmehuuhaakäärmeöljymiehistä jotka tienaavat sikana rahaa petoksillaan, eikä vain itsestä. Myös "usein skeptikkojen painajainen" -tyylisenä uskonmiehenä monelle tutuksi tullut Petri Paavola on suhtautunut Herzogiin kaikkea muuta kuin myötämielisesti. "David Herzogin ja samasta juuresta ammentavien julistajien kohdalla on kyse siitä, että he ammentavat voitelunsa ja opetuksensa riivaajahenkien kautta." (Kommenttina ehtaa Paavolaa ja kokonaisuutena ilmeeni lausetta lukiessa oli varmasti priceless.)

Olisi kuitenkin turhaa toivoa että suomen uskovaiset näyttäisivät tässä järkevyyttään. Sillä vaikka olisin iloinen jos ihmemaakari joutuisi katsomaan tyhjää salia ja pakkaamaan kamansa armaaseen kotimaahansa imien varoja jokaiselta sellaiselta taholta joka on ns. rahoittanut ja investoinut tämänlaiseen toimintaan ja pitänyt sitä relevanttina.
1: "Seurakuntalainen" -lehti luettelee mainiosti "Tapahtuman järjestää suomalainen Good News For Everyone ry toiminnanjohtajanaan Mika Jantunen. Toisen puolen vastuuusta kantaa David Herzog -ministries. Yhteistyötahoina ovat Näky magazine, King´s ministries sekä Pääkaupunkiseudun kristilliset järjestyksenvalvojat ry. Mukana ovat myös Helsingin Cityseurakunta ja Elävä Sana -seurakunta. TV7 lähettää kaikki tilaisuudet suorina kanavallaan." Jos on olemassa hyvä ja  rakkaudellinen Jumala niin iskeköön pankrotti jokaiseen näihin tahoihin! Jos ei, niin antaa mennä nykyiseen tahtiin!

Hetzogin aikaisempi vierailu (elokuu 2013) oli ns. sikasuosittu. Ja siksi tässä itse asiassa toistetaan jo aiemmin toimineeksi osoittautunutta konseptia. Näkisin, että Herzog kuvastaa jotain jota tuskin ei olisi voinut olla sellaisenaan minun nuoruudessani täällä. Huomattavaa on, että tilaisuuden järjestäjinä näyttääkin olevan lähinnä Cityseurakunnan tapaisten uusien karismaattisten seurakuntien edustajia. Mukana on myös ns. uskon liikkeen edustajia, jotka taas ovat Suomessa merkittävämpiä menestysteologian ajajia.

Jean Calvin. Näyttää
Saatanalta. Ja kun
toimintaansa katsoo,
voi päätellä että
ulkonäkö imartelee
ja harhaanjohtaa
viattomilla piirteillään.
Tämä taas liittyy "siihen huoleen" joka minulla on ollut melkoisen kauan. Kun aikanani luin Markku Ruotsilan "Yhdysvaltain kristillinen oikeisto" olin huomaavinani että fundamentalismia lähestyttiin teoksessa varsin klassisella maantieteellä. Siis siinä hengessä että Suomi on vahvemmin luterilainen maa ja USA taas vahvemmin kalvinistinen. Ilmiö on kuitenkin ollut melko nopeasti ja yllättävän vahvasti häviämään päin. Internet on globalisoinut fundamentalismin. USA:n kreationisteilta materiaalia copy pasteavat lainaavat helposti paitsi evoluutiokannanottoja niin mukana myös teologisia kannanottoja. Tämä taas on tuonut kalvinistisia vaikutteita maahan ja iskostanut niitä vähän kerrallaan kulttuuriimme. Ja vaikka en pidäkään kristinuskosta enkä luterilaisesta kirkkoinstituutiosta, niin siinä on kuitenkin perinteisesti ollut yksi hyvä piirre. Se, että se ei ole ollut kalvinistinen. Herzogkaan ei tosin ole kalvinisti. Mutta menestysteologi hän on.

Kulttuurimme, myös kristillinen kulttuurimme, on amerikkalaistettu erilaisilla opeilla siihen malliin että jopa Herzog menee läpi. Ja sitten kerrotaan että ateistit ja uskonnottomat eivät osaa kristinuskoa. Kun kristityn nimellä itseään kutsuville menee New Age panteismi ihan täytenä läpi. Tämä on surullista, sillä vaikka en pidäkään kristinuskosta, niin olen kuitenkin ajanut sellaista barbaarista näkemystä jossa oma kannattama ideologia pitäisi hallita kohtuu hyvin. Ja että tämä olisi vähän niinkuin minimivaatimus että ihmistä kunnioitetaan tämän maailmankuvan edustajana. Moni kuitenkin ajaa toista linjaa. Ei uskonasioita ja oppeja enää tarvitse muistaa, osata tai ymmärtää - kunhan on ns. taktiset "oikeat mielipiteet" tietyistä asioista.

Näkisin että Herzogin ilmaantumista tukeva voima on tietty kritiikittömyys jota kulttuurissamme on uskontoasioissa suorastaan pumpattu. Muistan vielä jotenkin ajan jolloin "olet tervetullut" oli jotain jota fundamentalistit yrittivät myös noudattaa. (Siinä määrin mitä se kaltaisteni vittupäiden kanssa on ylipäätään mahdollista.) Henkenä oli se, että jokainen oli tervetullut ja sitten yritettiin ohjastaa oikealle tielle. Nyttemmin fundamentalistit ovat siirtyneet "sisäisestä vallankäytöstä" ulkoiseen. Uskonnosta on tullut identiteetti. On tärkeää leimautua kristuksen puolelle ja vaikkapa ateismia ja homoja vastaan. Oikea mielipide jo lähtökohtana on tärkeämpi kuin ennen. Erimielisyys on jengirajan veto. Porukka pidetään tiiminä ulkoista vihollista vastaan. Tässä kulttuurissa ei mietitä kriittisesti onko näkemys edes kristinuskoa. Herzog demonstroi että uskon ja järjen suhde on entistäkin löyhempi. Teologia ja oppi ei ole enää yhtä tärkeää kuin ateistien kyykyttäminen. Ei fundamentalistin tarvitse olla hyvä ihminen tai miettiä itsensä kasvattamista koska on tärkeämpää vihata ateisteja ja homoja. Tässä kulttuurissa Pasi Turunen ja monet muut helposti vanhoillisina nähdyt ovat kenties jopa väistyvää, ja vanhoillisuutensa vuoksi leppeämpää, koulukuntaa.

Kirjoittaja on yleensä sitä mieltä että uskovaisia ei pidä vaientaa. Sillä jos nämä vaikenevat, ketä sitä sitten enää voisi pilkata. Tämänlaisissa sairailla ja avuntarpeessa olevilla rahastamisessa on sitten sellainen askel sellaiseen suuntaan, että mieleen vilahtaa erilaisia sävyltään aidosti sensuristisia mielihaluja. Osa on vaarallisen tyhmiä ja osa on vaarallisia tyhmille. Siinä ero!

Ei kommentteja: