sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Käytännöllisesti sanoen epäkäytännöllistä

Eräänä päivänä, lähimenneisyydessä, miekkailukoululla keskustelin mr. Windsorin kanssa erinäisistä asioista. Kesken keskustelun hän kontekstoi vastauksen siltä kannalta että minä olen käytännönläheinen tyyppi. Ajatus oli hämmentävä. Sillä minua on elämäni aikana kutsuttu ties millä tavoin. Mutta juuri tämä ei ole kuulunut niihin.

Itse asiassa minulla näyttää olevan jonkinlainen abstraktin teoreetikon maine. Olen epäkäytännöllinen, en osaa rakentaa oikein mitään, en osaa ajaa autoa ja tehdä vastaavia arkisia toimia. Ja vihaan kotitöitä. Ja suurta määrää muitakin asioita joista normaalien ihmisten arki itse asiassa koostuu. Harvat tekevät ja toteuttavat taitoni ovat niin spesifejä että niitä ei oikein saa sovellettua missään niin epämääräisessä kontekstissa kuin arjessa. ; Minut paremmin tuntevat ihmiset sanovatkin jopa sen tyylisiä asioita että on ihme että älynlahjoistani huolimatta moni aivan arkinen tekeminen on niin vaikeaa. Kontrasti hämmentää.

Kuitenkin tietyllä tavalla Windsorin huomio oli myös oleellisen tosi. Siitä huolimatta että olen niin arjesta vieraantunut ja abstraktien käsitteiden hurmaamana kielellisessä vankilassa, että minusta on hyvä kutsua käytäntöä korostavia ihmisiä "pragmaattisiksi".

Tämä on kenties vahviten esillä juuri miekkailussa. (Ja siksi kukaan muu ei tee tämänlaisia ajatuksia.) Eikä sitä kautta että olisin hyvä ja taitava. Ei. Vaan sen takia miten suhtaudun käsitteisiin. Moni ihminen suhtautuu käsitteisiin teoreettisesti. Tällöin heillä on jäykkä mutta perfektionistinen tapa. Miekkailussa tämä lähestymistapa johtaa siihen että he tekevät harjoittelusta sitä että he etsivät esimerkiksi täydellistä roverso sottanoa. Heille tämä käsite on tärkeä, ikään kuin jokin metafyysinen arvo. Tekniikka on kuin Platonin ideamaailman heijastuma ja aina hieman epätäydellinen.

Minulle käsitteet ovat likiarvoja. Likiarvoja jotka itse asiassa vääristävät todellisuutta ; Tosiasiassa miekaniskuja on lähes ääretön määrä, samoin kuin tilanteita. Käsitteitä käytetään siksi että ilman viitekehystä ei ole päämäärätietoista harjoittelua vaan pelkkää käytännöstä tekemällä oppimista. Käsitteitä luodaan jotta voidaan luoda konsepteja. Ja nämä ovat usein sekoittuneet. Jossain tilanteessa on vaikeaa sanoa onko jokin isku mandritto fendente vai mandritto mezzano. Ja sekoittumistilanteessa vastatekniikaksi luultavasti kelpaa kumpi vain. Siinä on vain variaatiota, vapautta valita. Ja jos näin ei ole, niin tähän väliin ei todennäköisesti toimi kumpikaan ja siksi siinä pitäisi olla käsite. Ja sen jälkeen asia olisi korjattu. Minulle käsitteet ovat välttämätön paha, jotain joka helpottaa harjoittelua. Keskustelun loppu. Jos olet mystikko niin en oikein jaksa kiinnostua. "I am shallow guy, you know, talk someone wiser".

Asenteeni ei siis tässä mielessä heijasta kotityön ja arjenhallinnan kömpelyyttäni. Ja tätä kautta on hyvä huomata, että minulla on karkeasti ottaen varsin banaali suhde metafysiikkaan. En ole looginen positivisti, joten tiedän että metafysiikkaa on kaikessa arkisessakin tekemisessäni. Miekkailun käsitteellistäminen tekee siitäkin välittömästi jossain määrin teoreettisen konseptin. Sen sijaan metafysiikka on suurimmaksi osaksi sitä että ihmiset kuluttavat aikaansa kysymyksiin jotka olisi kenties parasta naulata vessan seinälle. Heidän näkemyksensä alkaa usein jäsentymään teoreettisesti joidenkin hyvin abstraktien käsitteiden ympärille. Ja totuuden sijasta etsitään maailmankuvan jäsentämiskeinoja. Jokaisella on maailmankuva, mutta en näe miksi sen pitäisi johtaa tämänlaiseen käsitemasturbaatioon.

Noin karkeasti ottaen näen että moni klassinen filosofinen ajattelu onkin tässä kohden jotain joka soveltuu hirvittävän huonosti oikein mihinkään. Syy on se, että luonnollinen kieli ei ole loogiikkapohjainen ilmaisusysteemi. Eli kun ihminen käyttää jotain kommunikointikieltä joka ei ole matematiikkaa tai suoraa logiikkaa, hän ei esitä loogisia propositioita. Itse asiassa jopa niin syvästi että valtaosa ns. sofistikoituneimmista filosofisistakaan erimielisyyksistä eivät ole erimielisyyksiä logiikan yli vaan erimielisyyksiä premisseistä. Ja vielä useammin erimielisyyttä merkityksistä. Arkipuheessa tämä vieläpä korostuu. Ja tätä kautta ontologia on mitätöntä. Ja jopa epistemologia on useimmiten huvittavaa. Mutta epistemologia voi sentään olla kätevää. Sillä sen puolella saadaan kuitenkin vapautta siitä että maailmassa olisi pelkästään joko mielipiteitä tai loogisia abstraktioita. Epistemologia on siis epämiellyttävä kompromissi joka on pakko tehdä. Se on kuin sitä että maailma jossa ei muuten olisi järjestystä laimennettaisiin muotoon jossa pystyy elämään ja toimimaan ja josta kuitenkin saadaan irti jotain muutakin kuin kaaoottista mielipiteilyä. Se on sitä että kehitetään kaaoottiseen kamppailuun sen tyylisiä käsitteitä kuin etäisyyttä arvoivat nyrkkisäännöt zogho largo ja zogho stretto. Joka on toki etäisyyttä mutta myös riippuvainen omasta ja vastapuolen ruumiinrakenteesta ja täten yllättävän harmaasävyinen ja kompleksi.

Teoriaa käytäntöön

"To show that a theory assumes a given object, or objects of a given class, we have to show that the theory would be false if that object did not exist, or if that class were empty; hence that the theory requires that object, or members of that class in order to be true."
(Quine, "Existence and Quantification", 1966)

Ja tämä on varmasti yksi niistä syistä joiden vuoksi Quine on juuri minulle hyvin sopiva tieteenfilosofi. Hän toki painotti yhä loogisuutta ja logiikkaa hyvin vahvasti. Mutta hänen suhtautumisensa falsifikaatioon, teorioiden yhteennivomiseen ja käsitteellistämiseen ovat jotain joka on ollut itselleni hyvin tärkeää. Ajalla ennen muutaman vuoden "internettyhjiötäni", eli vuosituhannen alkupuolella, olin ajattelutavaltani melko holistinen. Yhdistelin asioita tavalla joista oli paha sanoa olivatko ne oikein vai väärin. Tämä on tietysti turvallinen tie. Mutta sitten ns. harjoitin opintoja aiheesta. Ja tässä kohden ongelmaksi tuli se, että tiedostin miten tehokas ja hyvä ajattelutapa itsekriittinen reduktio on. Samalla tiedostin miten epäluonteva ja itselleni vaikea tämä prosessointitapa on. Minulla meni valehtelematta 2 ja puoli vuotta elämästä pelkästään tämän yhden asian kanssa. Onneksi "internettyhjiöni" aikana sain syvennyttyä Quinen näkemyksiin. Sillä hänen mallissaan reduktio on mukana mutta ei ehdottomana. Quinen malli on tästä huolimatta kuitenkin holistinen. Se arvostaa reduktiota mutta ei nojaa yksin siihen.

Ja ennen kaikkea sen terve suhde käsitteisiin on varsin pragmaattinen. Yllättävän pragmaattinen. Esimerkiksi hänen "Existence and Quantification" korostaa että sellaiset olemassaoloväitteet kuin "on olemassa yksisarvisia" tai "on olemassajäniksiä" voivat olla harhaanjohtavia. Quinen idean voisi tiivistää seuraavalla tavalla ; Hän korostaa että on olemassa ero arkijärjen eksistenttiväitteiden, kuten jänisten, ja filosofisten olemassaoloväitteiden kuten, numeroiden, loogisten operanttien ja attribuuttien, välillä. Ja tämän lisäksi on olemassa ero sillä filosofille olemassaoloväite ei ole ihan samanlainen kuin arkipuheessa. Sillä on eri asia puhua empiirisistä kuin kategorisista oletuksista.

Tämä erottaa Quinen esimerkiksi Hegelistä. Hegelillä oli ytimessään Absoluutti. Ja tämä johtaa siihen että Hegeliläinen ei oikeastaan koskaan kohtaa tilannetta jossa hän joutuisi muuttamaan uskomuksiaan riippumatta siitä mitä he kohtaavat. He ovat lähinnä koherentteja. Ja kuten itse olen usein korostanut, koherenttius on välttämätön mutta ei riittävä ehto siihen että on minun silmissäni mitään muuta kuin hupsu. Quinelainen unohtaa absoluutin ja nojaa sen sijaan sellaiseen asiaan kuin parsimonia. Quinelainen filosofia käsittelee toki sanoja ja käsitteitä, mutta siinä kysymys ei tavallaan enä ole mistään "lingvistisestä joustavuudesta tai joustamattomuudesta". Se sen sijaan keskittyy selitysvoimaan, konsilienssiin ja muihin vastaaviin soveltaviin kulmiin. Hyvä tiede ei siis vain sovita itseään muiden keksimiin intellektuellisiin konsepteihin ja koherentisoi itsensä näin osaksi yleistä intellektuellia käsiteakrobatiaa. Vaan siinä on nimenomaan jotain joka hyödyttää monia muita tieteenaloja. Presuppositionisti, joka ajaa absoluutin asiaa, miettii siis tavallaan siten että miten hän voi hyötyä muista tieteenaloista. Quinelainen taas miettii miten tämä ja tämä konsepti hyödyttää muita. Koherenssi ja käsitteiden muotoilu ovat jotain jonka nämä päinvastaiset lähestymistavat jakavat. Asenne esimerkiksi viittaamiseen on kuitenkin tyystin päinvastainen. Ja tämä tekee Quinelaisuudesta yllättävän pragmaattisen. Mutta omituisella logiikkakeskeisellä abstraktilla tavalla.

Käytäntöä teoriaan.


Tämä ero näkynee melko vahvasti siinä blogini kohtaamassa kommentoinnissa joka on koskenut MBTI -persoonallisuustestiä. Oma lähestymistapani nojasi yleisesti sovellettuihin konsepteihin. Kuten validiteettiin jota tässä käytän esimerkkinä. (Ei pidä nyt luulla että minulla iski päälle MBTI -lukkiuma. Maailmalla pyörii monia, vielä MBTI:täkin heikommalla tieteellisellä tolalla olevia psykometrisiä työkaluja. Kuten Rorschachin testi. Ja vielä tätäkin höpsömpi Warteggin testi, joka jostain surullisesta ja käsittämättömästä syystä on melko suosittu.) Kritiikin ydintä oli ilmeisen vaikeaa huomata, koska kommentoija puolustautui siten että MBTI -teoria ei ole sellainen teoria. Hän on toki oikeassa siitä että tuon tyylinen kritiikki sopisi erityisen hyvin siihen teoriaan jonka Jung aikanaan esitti. Eli jossa ihmisillä olisi jokin introvertti-ekstrovertti -persoonallisuustyyppi. Ja nykyään MBTI -testaajat harvemmin uskovat näin.

Koska MBTI:n teoria ja se mitä se teoria sanoo ja ei sano on toki jossain määrin tärkeää. Mutta se oli samalla jotain joka vaikeutti koko kritiikin ymmärtämistä. Hänen oli vaikeaa nähdä että validiteetin kohdalla ytimessä on se, että testin lopputuloksena meillä on neljästä merkistä koostuva profiili, jotka koostuvat neljästä keskenään dikotomisesta merkistä joista saat aina jomman kumman mutta et koskaan molempia. Näiden yhteisvaikutuksesta syntyy lopullinen profiili. Ja validiteetti on nyt vain sitä että mihin todelliseen tämä kaikki viittaa. Teoriakeskeisen on vaikeaa nähdä että näiden lukujen kannalta validiteetti kasvaa jos ihmisten persoonallisuus muodostuisi siten että asiat olisivat joko-taita.

Se, että MBTI -teoriassa ei kannateta tämänlaista luokittelua ei muuta sitä että luku olisi validimpi jos näin olisi. "Ei ole sellainen teoria" on tosi mutta testin validiteetin kannalta irrelevantti totuus. Se, että testi mittaa "suhteellista luonnetta" ei muuta sitä että testi olisi hyödyllisempi jos se mittaisi psyykessä olevia jakolinjoja ja arvioisi tätä kautta "absoluuttista ominaisuutta". Jos esimerkiksi jatkovalottaa MBTI -testin tapaa tulkita vaikka profiili ESTJ. Indikaattorin mukaan ekstrovertti (E), tosiasiallinen (S), ajatteleva (T) ja järjestelmällinen (J). Ja hänelle kerrotaan että tyypillisimmillään tähän tyyppiin kuuluvat toimeenpanijat, esimerkiksi sotilasjohtajat. Tämä ei tarkoita että hän ei olisi sisäänpäinkääntynyt, vaan että hän latautuu seurassa eikä yksin. Ja muutenkin se ei, paitsi ehkä vanhimmassa MBTI -teoriassa, tarkoita kyvyttömyyttä yksinoloon.

Tämä johtaa siihen että korrelaatioiden ja joko-tai asetelmien puute ei kumoa teoriaa teoreettisena konseptina. Sen sijaan se iskee MBTI -testin antamien tulosten parsimoniaan. Ja kädessä olevan tuloksen kykyyn tarjota tehokkaita sovelluksia.

Se kuitenkin vähentää sitä miksi tuollaisella tuloksella on väliä. Jos voi olla molempia saman jatkumon päitä, se tarkoittaa että voit olla vahva molemmissa tai heikko molemmissa. (Jos tätä verrataan kaikkiin muihin ihmisiin.) Ja esimerkiksi itselleni hyödyllistä on tietää myös joustavuuspuoli. Selvästi itse pelaan vahvasti "yhteen pussiin" siten että MBTI todennäköisesti toimii minulle monin paikoin paremmin kuin monelle muulle. Olisi kuitenkin tärkeää tietää heikkoudet ja sen että osalla on pelivaraa paljon enemmän. Tämän tiedostamista tosin heikentää se, että MBTI antaa kehuvia positiivisia mielikuvia joissa maistuu vahva absoluutti. ESTJ;nä esimerkiksi kuulet olevasi "vartija" joka johtotehtävissä "tosiasioihin nojautuva käytännön toimija". Kaikki kuvaukset ovat kuitenkin suhteellisia, joten et välttämättä ole keskivertoisesti tosiasioihin nojautuvampi kuin muut. (Joten on ihmeellistä miksi tässä testissä ei voi epäonnistua. Se kun parantaisi sen laatua. Mutta MBTI -testin yhtenä suosion piirteenä onkin juuri se, että se on psykologisesti niitä testejä joiden tekemisestä tulee hyvä mieli. Se hivelee egoa kun mikä tahansa profiili saa positiivisen ja optimistisen kuvauksen.)

Validiteetti katsoo mitä tuolla saadulla tuloksella mitataan. Se ei katso että "onko teoria koherentti havaintojen kanssa" eikä "miten teoria tulkitsee numerot metafyysisesti kumoutumatta ristiriitaisuuksiin" vaan siitä miten hyvin ja yksiselitteisesti annettu luku kuvaa jotain jota maailmassa on ja tapahtuu. Ja näin Quinelaiselle tulee helpommin mietittyä sitä "minkälainen teoria saisi tämän luvun valossa paremman validiteetin kuin jokin toinen teoria". Vastapuoli ei tässä tietysti oikein voi ajatella muuta kuin "näin meitä taas olkiukotetaan" sillä eihän heidän teoriansa sano mitään tälläistä. Ei kukaan toki tätä väitäkään. Kun kysymys onkin lopputuloksesta ja sen luonteesta.
1: On toki ymmärrettävää miksi tekstini tulkittiin kuten tulkittiin. Esimerkiksi tuoreehko "Vox" -lehden kritiikki MBTI:stä sekoittaa tässä asialliseen kritiikkiin asiatonta näkemystä MBTI:n taustateoriasta. Hekin ovat hämääntyneitä käsitteistä ja vahvan absoluutin vallassa. Ja tässä näkökulmassa kovimmat iskut koko konseptia vastaan jäävät vieraiksi.

Loppukommentti:

Toki tämä paljastaa myös erään varjopuolen asiasta. Terry Pratchett kuvaa tätä jopa jonkinlaisena ihmistyyppinä historiallisuudella maustetussa "Viemärin valtias" -nuortenkirjassaan. Absoluutteja välttävään pragmaattiseen mutta ovelaan ihmistyyppiin viitataan seuraavasti (s. 216) "Herra Dickens, en pitänyt erityisesti ystävästänne Disraelista. Hän on niitä ihmisiä, jotka näkevät kaksi puolta joka kysymyksessä. Hän ikään kuin leijuu ilmassa, mikäli ymmärrätte mitä tarkoitan. Aivan kuin kaikki olisi, tuota noin, kuin jokin kangas jonka voisi puistella ja taitella taas kokoon. Äiti sanoi, että sellaiset ihmiset ovat viattomia mutta vaarallisia."

Ihmiset ajattelevat ryhmiin kuulumisen ja identiteettien kautta. Ja minulla ja kaltaisillani on pahana tapana rikkoa ihmisiä, ei tavoitteellisesti vaan ikään kuin sivutuotteena. Sillä abstraktiot joihin maailmankuvat sidotaan ovat identiteetin polttoainetta. Ja vaikka monet esittävätkin että "vihataan syntiä mutta rakastetaan syntistä" niin tosiasiassa et voi iskeä ihmisen identiteettiin iskemättä myös tuohon ihmiseen. Ei ne ole eriytettävissä, ja jokainen joka leikkii muuta on kuin kiduttaja joka ei kiduta asiakkaitaan ihmisinä vaan ainoastaan laittaa puutikkuja heidän kynsiensä alle. Ja selittää kuinka hän ei koskaan piinaa sielua vaan aina tavalla tai toisella ruumista. Sillä kaikesta arjessa elämisestään huolimatta ihmisiä vetää puoleensa Abstraktinen Absoluutti. He ovat kenties käytännönläheisiä, mutta maailmankuvallisissa kysymyksissä liiankin abstrakteja ja teoreettisia. He ovat minun antiteesini. Ja he ovat myös enemmistö.

5 kommenttia:

Korppi on oikeus kirjoitti...

Itse pidän MBTI:tä sikäli hyvänä, että se käy järkeen. Ihmiset ovat erilaisia, mutta heidän käytöksessään voidaan havaita kaavamaisuutta (ihanko totta?). Ja vaikkapa ESTJ kuvaa yleisellä tasolla tietynlaisia ihmisiä ei sen kummempaa. Yksikään tyyppikuvaus ei tyhjentävästi selitä koko ihmistä, koska MBTI:ssä on kyse preferensseistä. Ja parhaiten tämä tulee esiin kognitiivisten funktioiden kautta. Kaikilla on siis intuition-funktio, thinking-funktio, feeling-funktio ja sensing-funktio. Se ei siis ole nollasummapeli, jossa olet joko ajattelevaa tai tuntevaa tyyppiä. Kyse on funktioista ja niiden järjestyksestä. Ja MBTI:ssä ekstroversio/introversio määrittyy sen mukaan, onko primaarinen funktiosi sisään- vai ulospäinsuuntautunut. Tuo jako ei muutenkaan kerro siitä, oletko ujo tai antisosiaalinen. Se kertoo vai nsiitä, mitä kautta "lataaat" parhaiten energiaa: yksinolosta vai seurassa olosta. Ja kaikilla tämä toimii molempiin suuntiin, kyse on vain painotuseroista.

Oletko muuten perehtynyt kognitiivisiin funktioihin, jotka ovat oikeastaan MBTI:n suola, EIVÄT ne nettitestit. Olisi kiintoisaa kuulla analyysisi niistä.

MBTI:n heikkous on kvantitatiivisen aineiston puute. Huomannet itsekin, ettei "se käy järkeen" ole mikään argumentti. Mutta siihenhän kaltaiseni MBTI:n puolustelijat joutuvat lopulta turvautumaan. MBTI on sisäisesti looginen teoria, mutta vastaavuus ulkomaailman kanssa ei nyt ihan aina ole yksi yhteen...Toisaalta en niele joidenkin väitteitä, että MBTI rinnastuisi horoskoopeihin. Olkoon, MBTI:n ympärillä on paljon hörhöilyä, mutta kuka väittää, ettei psykologia noin yleensä vetäisi keskimääräistä enemmän hörhöjä puoleensa?

MBTI on toki täysin kelvoton töypaikoilla sun muissa ympäristöissä, koska testit, varsinkin nettitestit, ovat enemmän tai vähemmän heikkoja. Ainoa tapa selvittäää tyyppinsä on tutustua itse teoriaan ja kaikkeen "kognitiiviset funktiot" -homoiluun. Ja arvaa vain jaksaako monikaan tätä tehdä?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Huomannet itsekin, ettei "se käy järkeen" ole mikään argumentti. Mutta siihenhän kaltaiseni MBTI:n puolustelijat joutuvat lopulta turvautumaan."

Jos ja vain jos ovat presuppeja. Tosiasia on, että teoriaa on lähinnä suojeltu ad hoc -oletuksin jotka pelastavat teorian mutta eivät paranna testin validiteettia. Ja psykometriassa jos testillä ei ole validiteettia, se muuttuu turhaksi.

Sen yksi heikkous on nimenomaan se, että se nojaa siihen itsetietoisuuteen ja kun se on, niin sitten itse testi on turha. Hyvin harva testi pelittää tällä.

MBTI:ssä eniten ihmetyttää se, että yliopiston psykassa on ihan oikeasti hyvin vähän arvostusta sille. Ollut jo kauan. ; Itse asiassa omissa kognitiotieteen opinnoissa tätä sanottiin ihan suoraan. Eikä toisaalta ihme MBTI on amatöörin kehittämä ja perustuu Jungilaisiin näkemyksiin joista teorian puolustajat ovat sittemmin joutuneet etääntymään.Erilaisia ad hoc -selityksiä tulee. Ja ne kaikki johtavat siihen kysymykseen että miksi mitataan suhteellista introversiota. Mutta sitten kuvaukset on kuitenkin jotain jotka väistämättä vie mielen absoluuttiseen introversioon. Peräti egoa hivelevällä tavalla.

MBTI ei siis oikeastaan kuvaa akateemista psykologiaa vaan sitä miten tämäntapaiset konseptit ovat ruohonjuuritasolla ja yritystoiminnan konsultoinnissa ja vastaavissa suosittuja.

Ja kyllä. Analyysi niistä on tässä. Teoriapohjainen presuppositionismi on paskaa ja jos sille tielle joutuu menemään niin sen pahempi teorialle.Se, että MBTI -teorian puolustaja joutuu menemään koherenssitematiikkaan kertoo että validiteettia haittaavat ad hoc -puolustukset puolustavat teoriaa ristiriidoilta ja heikentävät sen selitysarvoa. Parsimonia katoaa joten nämä "make sense" -selitykset viittaavat siihen mistä Imre Lakatos puhuu "protective belt" -käsitteen kohdalla. Absoluutti ja teorian puolustus johtaa presuppositionismiin. Ja jos teorian puolustajat joutuvat menemään tälle tielle, teoria on kuollut ja paska. Koherenssi ei siis merkitse mitään. Psykometria ilman validiteettia on tyhjää.

Muun analyysin vaatiminen siis vihjaa että kenties et ole ymmärtänyt että mikä oli koko pointti sanomisessa. Se on vähän kuin ne uskontokriitikkoihmiset jotka vaativat minulta "piirrä minulle symbolinen kuva jossa ihminen luopuu taikauskosta" kun moitin yhtä kuvaa "aggroamisesta jossa yritetään tuhota uskonto" ja korostetaan viha-kilpailusuhdetta.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Ainoa tapa selvittäää tyyppinsä on tutustua itse teoriaan ja kaikkeen "kognitiiviset funktiot" -homoiluun. Ja arvaa vain jaksaako monikaan tätä tehdä?"

Ei jaksa ja jos ilman niitä lähtee liikenteeseen testi on tyhjä. Ja se on heikkous. Esimerkiksi monissa paikoissa suomessa käytetään aivan yleisesti erästä psykologista testiä (saattanet arvata nimen, joten jätän sen tässä nyt mainitsematta) joka koostuu "söisitkö mieluummin mutaa vai nauloja" -tyylisiin kysymyksiin joita sitten toistetaan. Yllättävän näpsäkkä testi. Joka ei vaadi taustatietoja teoriasta ja siihen syventymistä. Ilman taustaosaamista voi tehdä eikä nojaa introspektion voimakkuuteen. Ja jos teorian osaamista ei vaadita ja se ei ole intuitioidenmukainen, testissä huijaaminenkin vaikeutuu.

MBTI nojaa lähinnä siihen että se vastaa klassista arkijärjenmukaista kyökkipsykaa. Ja tässä mielessä se rinnastuu esim. Rorchahin testiin. (Jota valitettavasti kannatetaan akateemisessakin maailmassa vaikka se on validiteetiltaan MBTI -testiäkin huonompi. Joskin sekin taitaa vielä päihittää horoskoopit. Rinnastus MBTI:n ja horoskooppien välillä on siis nähdäkseni liioitteleva, mutta kuitenkin vielä perusteltu. MBTI:tähän vaivaa juuri se, että "testit ja soveltaminen ei toimi mutta eihän se voi niinq olla teorian vika." Itse asiassa näyttöä siitä että MBTI saataisiin todella toimimaan näillä muutoksin ei varmaan ole. Toki on selvää että testin konsistenssi paranee kun vastaaja tietää mitä vastaamisesta seuraa ja voi tätä kautta saada haluamansa lopputuloksen. Mutta tämä ei ole sama kuin testin laadun paraneminen. MBTI:n sovellusten tunnetusti heikkoon reliabiliteettiin tämä voinee kuitenkin vaikuttaa.)

Korppi on oikeus kirjoitti...

Muun analyysin vaatiminen siis vihjaa että kenties et ole ymmärtänyt että mikä oli koko pointti sanomisessa.

No ää, en minä nyt vaatinut mitään, olin vaan utelias.

MBTI on introspektiivinen työkalu, joka aidosti voi auttaa itseymmärryksessä. En minäkään näe sillä käyttöä työelämässä, koska joku luonnetyyppi ei vielä kerro ihmisen todellisista kyvyistä mitään. MBTI:stä voi tulla introspektion (joka sekin voi muuttua persereikään imeytymiseksi) sijasta egotrippailua, josta kertoo eri tyyppien arvottaminen: kaikki haluavat olla INTJ, koska kukapa ei haluaisi olla mastermind. Nettitesteissä kysymykset ovat luokkaa "olen syvällinen ihminen/en ole syvällinen ihminen", mikä johdattaa monet vastaamaan tietyllä tavalla. Ei ihme, että kaikki netissä hillujat tuntuvat olevan INTJ:tä. Nettitestien huonoudesta kertoo omakohtaisesti sekin, että saan johdonmukaisesti tulokseksi INTJ:n tai INFJ:n, mutta tutustuttuani eri tyyppien kuvauksiin ja eroihin, en samaistunut kumpaakaan.

Rorschac on kyllä silkkaa skeidaa. Horoskoopit ovat taas randomeita ja koko niiden premissi, että syntymäkuukausi määrittäisi luonteen, on höpönpöppöötä.

Toki on selvää että testin konsistenssi paranee kun vastaaja tietää mitä vastaamisesta seuraa ja voi tätä kautta saada haluamansa lopputuloksen.

Jos käyttäjä tuntee MBTI:n, ei siinä enää tarvita testejä. Tokihan testistä voi sillä tavoin saada haluamansa tuloksen, mutta mitä järkeä siinä taas olisi, jos jo valmiiksi tuntee tyyppinsä?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Joo, en kyllä uskonutkaan että vaatisit mitään. Ei tiemmä kuulu tapoihisi. "Jos käyttäjä tuntee MBTI:n, ei siinä enää tarvita testejä. Tokihan testistä voi sillä tavoin saada haluamansa tuloksen, mutta mitä järkeä siinä taas olisi, jos jo valmiiksi tuntee tyyppinsä?" Lienemme siis samaa mieltä olennaisimmasta. Itse näkisin että tässä haasteena onkin juuri se, että MBTI -testin konsistenttius vaatii asian tuntemista ja pysyvää oman itsen profiloimista sen mukaan. Joka taas tarkoittaa että "Hannibal Lecter -probleema" (se, että osaa huijata testiä) kasvaa. Kun testin pysyvyyttä parannetaan sen ehdoton uskottavuus laskee. Siinä on olo vähän kuin harakalla tervakatolla. Joko nokka on kiinni tai pyrstö.

Introspektio taas nyt on sen verran haasteellinen aihe, että sen puolella minä nyt hyväksyn periaatteessa facebookin erilaiset "kuka Game of Thrones" -hahmo olet. Ja tässä kohden ihan oikeasti joskus mittaan testeistä olennaisimmalla. Eli sillä mikä Turtles on. Unohdetaan "Big Five" kun kaikki mitä tarvitaan on tieto siitä oletko Donatello vai Rafaello!