keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Yksi Jumala pidemmälle

Uusateistien parissa hyvin suosittuna leviää slogan, joka on lainattu Richard Dawkinsilta. Tämä "God Delusion" -kirjasta napattu lainaus on seuraava "We are all atheists about most of the gods that humanity has ever believed in. Some of us just go one god further." Sen suosio kertoo siitä, että moni pitää sitä hyvin vakuuttavana. Jos uusateismi myy itseään tieteen ja rationaalisuuden ja järjen kautta, niin tämä on siksi hyvä keino mitata sitä järkevyyttä.

Edward Feserin vastaisku


Koska slogan on toistettu, ei pidä hämmästyä että se on otettu esille. Edward Feser on itse asiassa tehnyt sitä koskevan kritiikin. Hän esitteli myös sille ateistien käyttämän mukaelman. "Or as the Common Sense Atheism blog used to proclaim proudly on its masthead: When you understand why you dismiss all the other possible gods, you will understand why I dismiss yours." Feser ei ole kovin vakuuttunut. Hänen argumenttinsa nojaa siihen että Jumalat ovat hyvinkin erilaisia. Otan tästä pitkähkön lainauksen. Se on tarpeen sillä Feser on älykäs mies joka ilmaisee itseään lainaamassani tekstissä varsin tiiviisti. (On kenties parasta lukea se kokonaan. Otan kuitenkin jotain oleellista ylös tähän.)

"the “Common Sense Atheist” or “one god further” objection supposes that the God of classical theism is merely one further superhuman being alongside others who have found worshippers – Thor, Zeus, Quetzalcoatl, and so forth – only a superhuman being of even greater power, knowledge, and goodness than these other deities have. But of course, that is not what God is at all. He is not “a being” alongside other beings, not even an especially impressive one, but rather Being Itself or Pure Actuality, that from which all mere “beings” (including Thor, Zeus, and Quetzalcoatl, if they existed) derive the limited actuality or existence they possess. Neither does He “have” power, knowledge, goodness, and the like; rather, He is power, knowledge, and goodness (where the “participation” relation in Plato’s theory of Forms is transformed by the classical theist into a relation between created things and their uncaused cause, in light of the doctrine of divine simplicity – and also thereby transformed, by Thomists anyway, into a kind of efficient-causal relation)."


Argumentti on hyvin tuttu. Ja sen ytimessä on ihan kunnollinen argumentti. Jotta koko teismi voidaan vetää mukana, vaaditaan sitä että Jumala olisi jotenkin samanlainen. Mutta sitten väliin voidaankin vetää epäanalogisuus ja sitten kaikki ei olisikaan samanlaista. "Meidän Jumala on ihan eri juttu" -argumentti on tullut jossain määrin tutuksi myös blogini kautta. Käsittelin taannoin lentävän spagettihirviön kohdanneiden vasta-argumenttien kautta sitä, mitä tapahtuu kun tämä erilaisuus korostuu. Ja usein kun ateisti vertaa Jumalaa joulupukkiin, niin siinäkin vastaan tulee se, että joulupukki ei ole transsendentti olento ja Jumala taas on.

Tarkemmassa syynissä Feserin argumentti on mielestäni ymmärrettävä. Mutta se on ymmärrettävä vain hyvin tiukassa kontekstissa. Se on argumentti jossa teisti selittää miksi hän ei vakuutu Dawkinsin esityksestä. Se ei kuitenkaan itse asiassa osoita että Dawkinsin argumentti olisi väärin. Ja tämän se tekee kahta kautta:
1: Ensimmäinen on se, että ero ei kenties olekaan kovin oleellinen.
     1.1: Kuten jo spagettihirviöesimerkissäni esitin, on spagettihirviön olemusta käsittelevä aineisto varsin helppo transformoida niin että se mukailee klassisen teologian muotteja. Tässä kohden oleellista on huomata, että moni jumala voidaan muokata näin. Ja silti kukaan ei hauku kristittyä typerykseksi jos hän ei Feserin ehdoilla kiellä Allahia vaikka ei uskokaan tähän. Ja jos spagettihirviön transformoi klassisen teologian mukaisiin konsepteihin ja puhuu nuudeleista samaan tapaan kuin Jeesuksen lihaksitulemisesta maan päälle ihmiseksi, niin ei tämä konsepti silti uskovaisille muutu yht'äkkiä paljon rationaalisemmaksi.
     1.2: Ja toisaalta, vaikka teologit usein korostavatkin miten kristittyjen arvostama "filosofien jumala" ei ole antropomorfistinen Jumala, niin uskonnon suosion takana ovat juuri sellaiset konseptit kuin "armo" ja "rakkaus" jotka eivät tähän konseptiin suoraan mahdu. Ja jos mahtuvat, niin sama kikka voidaan toteuttaa spagettihirviön lonkeroillekin. Pascal Boyer onkin kuvannut sitä miten teologisesti korrektit konseptit jotenkin rationaisoivat uskoa, vaikka ihmiset sitten kuitenkin oikeasti uskovat ihan toisenlaisiin asioihin. (Johon liittyen kirjoitin ihan pari päivää sitten.) Kristityille ei Feser käy huutamassa että heidän uskonsa ei voi olla rationaalista, vaan se on sen sijaan latteaa ja banaalin idioottimaista, jos niissä seikkailee joku selkeästi puhtaasta Platonisesta ideasta eroava persoona Jeesus Kristus joka mm. parantaa sairaita ja keskustelee ja rakastaa ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
     1+: Feser astuukin tässä itse asiassa vankkaan kristillisen imperialismin perinteen kelkkaan. Hänen asenteensa on tuttua niistä filosofioista joiden tehtävänä on ollut korostaa kristinuskon hienoutta ja pakottaa samalla kaikki muut kulttuurit ja uskonnot naurettavaksi taikauskoksi. (Tämä ei sinänsä ihmetytä, sillä suuri osa ateistejen uskontokritiikistä on juuri sitä että kristittyjen harrastamat tavat leimata harhaopit taikauskoksi on otettu käyttöön ja selitetään että kristinuskokin olisi samanlaista taikauskoa. Eli on todellakin tietyllä tavalla menty yksi J/jumala pidemmälle...)
2: Toinen on se, että Feser ei oikeastaan kontekstoi argumenttiaan hyvin. Hän esittää sen itse asiassa "sofistikoituneen teologian harrastajan" tavalla hyvin tyypillisesti. Tavalla jossa osoitetaan että kristinuskon konseptit ovat kenties liiankin tuttuja. Mutta että kritiikin kohde, tässä kohden ateismi, on lähtökohdiltaan jäänyt hyvin vieraaksi.
     2.1: Tästä hyvänä vastaesimerkkinä on solipsismi. Solipsismi on filosofiassa hyvin jännittävä ilmiö, sillä siitä tiedetään sen verran että se on läpeensä looginen, se ei ole tosiasioita vastaan. Se on mahdollinen, looginen ja koherentti. Siitä huolimatta vain hyvin harva esittää että voidakseen esittää mitään solipsismista poikkeavaa, joutuisi ensin kumoamaan solipsismin täysin mahdottomaksi. Että esimerkiksi Platonisti saisi esittää platonistisia teorioita vasta kun solipsismi olisi täysin kumottu mahdottomaksi. Feser kuitenkin pohjimmiltaan tekee juuri vastaavan vaatimista ateisteille. (Ja paradoksaalista kyllä, hän ei kumoa solipsismia vaikka soveltaa Platonismia. Mutta ateistejen kuitenkin pitäisi...)
     2.2: Hän ei ollenkaan huomioi uusateistien argumenttien kokonaisuutta. Esimerkiksi hän ei mieti sitä miten Dawkins on toistuvasti puhunut jaosta relevantteihin ja eirelevantteihin kysymyksiin. Dawkinsin maailmankuvassa Feserin tarjoama jaottelu ja epäanalogia tarkoittaisi sitä että kyseinen Jumala on irrelevantti. Sitä ei tarvitse edes käsitellä, koska se on lähtökohdiltaan sellainen että se nojaa konsepteihin jotka sopivat uusateistien viitekehykseen yhtä huonosti kuin platoniset ideat ja foundationalistinen objektiviinen kaikille yhteinen todellisuus solipsismiin. ; Toisin sanoen Feser menee argumenttinsa kanssa "ateismin tielle" siinä mielessä että hän kuvittelee että ateismi olisi jotenkin alisteinen teistien premissoinneille. Ja juuri tämä on yksi niistä tärkeimmistä eroista uusateismin ja vanhan ateismin välillä. "Et voi kumota Jumalaa" on siksi jotain jota on tyhmää vaatia. Uusateisti katsoo että relevantit Jumalat ovat ne joita he jo kritisoivat. Ja muiden peruslähtökohdat eivät ole heistä relevanttien kysymysten piirissä joten he voivat olla intellektuellisti tyydytettyjä ihan sanomatta näistä konsepteista sanaakaan.

Silti yksi Jumala pidemmälle on melkoisen huono argumentti.


Jos unohdetaan Feser ja asiaa lähestytään maltillisemmin ateistejen maailman omien perusoletusten kautta, saadaan selvemmin esille se miten argumentti on yllättävän heikko. Feser on liian fiksoitunut teologiaan ja teologien ehtoleikkien maailmaan, että hänen argumenttinsa on kiinnostava jos ja vain jos olet teisti. Hän antaa luvan olla uskomatta uusateistien tähän argumenttiin. Mutta se ei kuitenkaan estä uusateisteja uskomasta omaan argumenttiinsa lujastikin. Se ei tavallaan edes heikennä sitä uusateistejen kannalta.

Siksi on kenties hedelmällisempää katsoa Dawkinsin argumenttia sellaisenaan. Se on induktiivinen arugmentti jossa selitetään jotakuinin seuraavasti että: (a) Ihmiset hylkäävät Jumalat A, B, C, D... (b) Myös X on Jumala. (=) Myös X voidaan hylätä.
1: Nähdäkseni (a) -kohdan kritisoiminen on tässä kohden melko oleellista. Siitä on vähintään hyvä lähteä. Sillä Feserin argumentti korosti (b) -kohdan kritisoimista. Tässä premississä on yllättäviä puutteita.
     1.1: Jumalien setissä itse asiassa viitataan johonkin hyvin erikoiseen. Siinä ei viitata argumentteihin vaan asenteisiin. Ja tämä on tärkeää. Logiikan perussääntöjen mukaan henkenä on se, että jos yhtä tosista premisseistä johdetaan sama päättelysääntö, niin myös johtopäätöksen olisi oltava yhtä uskottava. Usein testaankin erilaisia kristillisiä Jumalatodistuksia siten että otan päättelyn, puran sen argumenttirakenteeksi ja vaihdan Jeesuksen tai JHWH:n Thoriin. Jos argumentti soveltuu Thoriin, ja kristitty ei käänny viikinkiuskoon tai pidä viikinkiuskoa järkevänä hän todellakin on tilanteessa jossa on pakko ymmärtää miksi joku ei pidä sitä Jeesusargumenttia pätevänä. Mutta nimenomaan tätä tässä tiivistyksessä ei tehdä.
     1.2: Argumentti viittaa enemmän jonkinlaisen luvallisuuden ideaan kuin oikeastaan mihinkään muuhun. Se on, suoraan sanoen, älyllistä laiskuutta. Sillä tosiasiassa se, että lähes kaikki kristityt torjuvat muut Jumalat ja pitävät itseään järkevinä ei tarkoita että tämä poissysääminen olisi oikeasti järkevä aktio. Itse asiassa uusateismissa koko liikkeen olemassaolo tietyssä määrin nojaa siihen että ihmiset tiedostavat sen että huutoäänestys tai näkemyksen yleisyys ei tee ideologiasta yhtään sen todempaa. Siksi myöskään se, että moni kristitty hylkää kaikki Allahin teologiset variantit ei tarkoita että Allah olisi järkevästi ja rationaalisesti kumottu näiden ihmisten mielessä. Tim Minchin onkin nerokkaasti sanonut siitä miten "I think the trouble with being a critical thinker or an atheist, or a humanist is that you’re right. And it’s quite hard being right in the face of people who are wrong without sounding like a fuckwit. People go “do you think the vast majority of the world is wrong”, well yes. I don’t know how to say that nicely, but yes." Ja asia todellakin on näin. Se, että uskovaiset torjuvat Jumalan A, B, C, D... ei tarkoita että eliminointi olisi järkevä. Uusateistien mielissä uskovaiset eivät ylipäätään tee ratkaisujaan järkevästi, joten hämmästelen miksi tämä kyseinen asia olisi jokin vääjäämätön poikkeus. Argumenttinahan ei ole, että ateismi olisi jotenkin ihan normitason tyhmää, vaan sitä myydään fiksujen ihmisten oppina.
2: Tästä voidaan tosin jatkaa siihen että Feserin käsittelyn ulkopuolelta löytyy tapa sitten katsoa myös sitä (b) -kohtaa. Nostaisin esiin sen, että listaus ei itse asiassa ole sama asia kuin kattavuus tai ilmiön kuvaus. Jos mietimme induktiota, voimme huomata että kyseessä on ilmiö jossa on voimakkuusasteita.
     2.1: Voisin lähestyä asiaa matemaattista kuvausta käyttävällä vertauksella. Lukion matematiikassa opetettiin induktiivista todistamista siten että jos haluttiin todistaa jokin ilmiö kokonaislukujen maailmassa piti ensin todistaa se kun X=1 ja sitten se piti sen jälkeen todistaa kun X=N+1. Tästä seuraa sitten se, että kaikki todistuu kaikessa. Näin ollen jos meillä olisi väitelause jonka mukaan jokainen kokonaisluku on pienempi kuin 10, emme voi todistaa tätä ottamalla ensin X=1 ja todistamalla että se on alle 10 ja ottamalla X=2 ja selittämällä että väite on todistettu kun X=2 on ensin todistettu ja +1. Argumentti olisi vahva vasta kun huomataan että N on mikä tahansa kokonaisluku, myös 999999 joka on selvästi suurempi kuin 10.
     2.2: Analogia on yleensä heikompi argumentaatiossa kuin korrelaatio. (Toki korrelaatioilla on voimakkuus ja hajonta jotka voivat tehdä niistä epämääräisiä, joten tämä on enemmänkin nyrkkisääntö kuin vahva statement.) Molemmat ovat induktioita, mutta analogia on epätäsmällisempi. Ja jos puolustaa analogiansa heikkoutta selittämällä että induktiot eivät ole täydellisiä mutta induktioita käytetään ja että induktiot ovat hyväksyttäviä, ei ymmärrä että loogisen positivismin jälkeen kysymys tieteen ja ei-tieteen välissä on muuttunut. Kysymys ei ole enää määritelmäerosta ja tiukasta erottelulinjasta vaan rajanvedosta. Demarkaatiokysymys on haasteellinen, mutta jotkut induktiot ovat silti paljon paskempia kuin toiset.
          2.2.1: Tilastollisissa virheissä esimerkiksi cherry picking ja vastaavat muistuttavat siitä että "iso kasa anekdootteja, edes tosi anekdootteja" ei ole samaa kuin kunnollinen tilastollisen yhteyden todistaminen. Samasta syystä slippery slope -argumentti on loogiselta rakenteltaan induktiivinen väite joka usein kertoo lähinnä selittäjänsä ennakkoluuloista ja tarinankerrontataidoista. Ja tämä tapahtuu siitä huolimatta että "ne on niinq induktioita kaikki". On totta että kaikissa induktioissa on puutteita, sillä se ei taivu deduktioksi. Induktion ongelma ei todellakaan myöskään kumoa induktion kätevyyttä perusteluratkaisuna. Mutta siitä huolimatta on selvää, että toisissa induktioissa nämä ongelmat ovat mittaluokkatasolla eri kohdassa kuin toisissa. Toki tämä tarkoittaa lähinnä sitä että Dawkinsin kanssa on ihan mahdollista olla erimielinen. Hänen käyttämänsä induktio on heikko. Se ei toki tarkoita että argumentti olisi mahdoton tai ehdottoman väärä. Sen kanssa on vain helppoa olla erimielinen. Nähdäkseni argumentin suurin - tai ainakin ohittamattomin - heikkous onkin juuri (a) kohdassa.

Eli kaiken kaikkiaan.

Teismin totuusarvoa mitatessa asia on siten, että jos falsifioit nipun partikulaareja jumalia, et voi väittää että tämä kasa muuttuisi automaattisesti laadukkaaksi argumentiksi kaikkia mahdollisia jumaluuksia vastaan. Tällä on tietysti hyvin suuri merkitys agnostismini kannalta. Sillä suoraan sanoen voisi esittää että jos "+1 -malli" toimisi, olisi hyvin helppoa edetä suoraa päätä täysateismiin. Agnostismi kumoutuisi välittömästi jos päätelmä olisi kovin ehdoton. Minun ilokseni se ei sitä ole.

Kaiken kaikkiaan Dawkinsin sitaatti muistuttaakin siitä että se edustaa jonkinlaista äärimmäistä arkijärkeä. Siksi ei ole ihme jos Feser löytää sen variantteja arkijärkeen keskittyneeltä ateismisivustolta. Tämänlainen argumentti on siis vähän kuin ateistejen versio Pascalin vaa-asta, jossa arkijärjen mukanaolo hämmentää sitä että uskoon ei hypätäkään rationaalisesti Jumalan totuusarvon mukaan, vaan sen mukaan että palkkio on riittävän hyvä; Sen henkihän on se, että Jumala saisi olla vaikka miten epätodennäköinen konsepti. (Haluttavuus muuttuu mielessä kuin itsestään samaksi kuin Jumalan olemassaolon todellisuus.) Ja tässä kohden en tee oikeastaan muuta kuin korostan sitä että ihmisen arkijärki on, noin keskimäärin ellei vielä yleisemminkin, helvetin epäluotettava ja tyhmä asia.

6 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Eikö voitaisi soveltaa viimeisen jumalan ideaa myös moraalisääntöihin?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Mitä tarkoitat? Siis sitä, että moraali on mysteeri? Eli ei tilaa teismille, ei tilaa ateismille, ei tilaa sille että moraali on olemassa? Väittäisin että done that allready. Että sillain ; Neil deGrasse Tysonin linjoilla olen tässä moraaliasiassa.

Tom Kärnä kirjoitti...

Olisin voinut avata itseäni vähän enemmän. Tarkoitan, että kun on monenmontaa erilaista moraalijärjestelmää, ja niitä ei voida todistaa oikeiksi, niin eikö voitaisi siitä viimeisestäkin moraalijärjestelmästä luopua.

Katson linkkisi takaiset ennen telkun pariin ryhtymistä...

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Teoriassa joo. On se jossain määrin niin että jos yksikään moraalijärjestelmä ei ole osoittautunut oikeaksi, niin on mahdollista että moraalia ei ole. Siinä mielessä voit olla koherentisti nihilisti. Mutta ei se todistettua nihilismiä ole.

Ei se kuitenkaan nihilismiä todista. Eikä muuten moraalin olemassaoloakaan. Ei se, että moni moraalijärjestelmä on feilannut tarkoita että jokin sellainen olisi pakko olla olemassa.

Tom Kärnä kirjoitti...

Kuvittelen voivani itse esittää joitakin tekoja, jotka ovat aina väärin. Ja että muut ihmiset voisivat kunnioittaa tätä arviotani. Mutta tämä oletus uppoaa viimeistään siinä vaiheessa, kun eteen tulee ihmisiä, jotka eivät itse suhtaudu koko ihmiskuntaan kuin sen jäsenillä olisi kaikilla sama ihmisarvo.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Mitä olen ihmisten käytöstä katsonut niin "absoluuttinen ihmisarvo" on useimmille lähinnä hokema. Ei siis harvoille. Useimmille. Käytös kyllä aina kertoo että jonkinlainen tasa-arvohierarkia heillä sitten onkin.

Ei tälläisistä kannata järkyttyä. Itsekin fantasioin ääneen miten ihanaa olisi jos monikin ihminen vaan hakkaisi itseään tiilellä päähän, kovaa, ja näin tekisi maailmasta vähän paremman ja kauniimman paikan. Ja näin en kehtaa moralisoida ihan sikana. Vähän vaan.