Ei määritelmää - ei toivoa

Älykkyys on hyvin ärsyttävä keskustelunaihe. Yhtenä syynä on se, että sitä yliarvostetaan. Itse korostan enemmmän työtä ; Kun minä haukun jotakuta idiootiksi, en yleensä pohjimmiltaan tarkoita sitä että hän olisi  prosessikyvyllisesti vajaa, vaan että hän argumentoi paskasti. En yksinkertaisesti tykkää vammaisten pilkkaamisesta, joten pidän kunnia-asiananani ajatella että pilkkaan vain heitä jotka sen ansaitsevat.

Muutenkin älykkyyskeskustelussa tuntuu ylikorostuvan ns. eugeeniset sävyt. Syntyy mielikuvia jossa älykkyys liittyisi jotenkin erityisen vahvasti perimään. ; Toki tämänlaisia yhteyksiä varmasti on -lähes kaikella on- mutta siitä huolimatta Flynnin -efekti varsin konkreettisesti näyttää että älykkyysosamäärä nousee paljon nopeammin kuin mitä mikään evoluutio voisi sitä puhtaasti adaptiivisesti edistää.

Kuitenkin viime aikoina aiheesta on ollut melko pakko puhua jonkin verran, sillä erinäiset tutkimukset näyttivät että ateistit olisivat älykkäämpiä kuin uskovaiset. Moni uskovainen on haranut vastaan tavoilla jotka ovat tuoneet asiaan jopa ironisia sävyjä - jos puolustaa viiteryhmänsä älykkyyttä sellaisilla argumenteilla ja ottaa ne vakavasti, niin kyllä se kieltämättä saattaa herättää huvittuneisuutta. Osa kritiikistä on tietysti laadukkaampaa. Ja osalle niistä on jopa perinne. Ne ovat vakavastiotettavia ja niiden kohdalla ironiahuvittuneisuutta ei synny - paitsi joillekuille pässeille.

Ajattelin ottaa tässä blogauksessa esille argumentin joka ei ole tyhmimmästä päästä. Mutta se on yleinen. Ja se on itse asiassa virheellinen sellaisella omituisella tavalla jossa ei voi sanoa muuta kuin "true but irrelevant". Tämä irrelevanttiuden paljastaminen on jalo tavoitteeni. ;  Karkeasti sanoen lausunto voidaan muotoilla seuraavaan tiivistykseen "Pitäisi ensiksi saada edes määritelmä sille älykkyydelle. Sitten voisi katsoa miten paljon älykkyyteen vaikuttaa uskonto. Älykkyyttä ei vain ole kyetty mitenkään järkevästi määrittelemään joten homma on kaatunut jo siihen." Tämä on, kuten aiemmin mainitsin, hyvähkö pointti.

Kuitenkin se ei itse asiassa ole teknisesti merkittävää. Kun mietitään älykkyyden määritelmää, niin se miten omat kognitiotieteen opintoni alkoivat oli määritelmälistaus älykkyydelle. Erilaisia lähestymistapoja ja niihin liittyviä älykkyyden määritelmiä on huru mycket. Ne ovat älykkyyden määritelmiä. Älykkyydelle kyllä on määritelmiä. Niiden relevanssi on vain se josta keskustellaan. Yksikään määritelmä ei ole saanut kunnollista suosiota. Niiden määritelmien vajaus tunnistetaan ja aiheesta riidellään vähintään pirusti.

Tässä unohtuu helposti se, että pohjimmiltaan jokainen näistä määritelmistä on eräänlaisen asiaa lähestyvien tutkimusohjelmien ytimessä ; Ne tarjoavat jotain johon tarttua ja näin asiaa ei tarvitse tietää valmiiksi vaan voidaan oikeasti jopa tutkia jotain. Niihin liittyvät näkökulmat johtavat seurauksiin joilla opitaan asioita ja itse asiassa tässä prosessissa opitaan mitä älykkyys tietyssä näkökulmassa tarkoittaa ja mitä siihen liittyy. Lopulta tieto saattaa jopa johtaa siihen että voimme konstruoida hyvän älykkyyden määritelmän. Älykkyystutkimus on siis jotain jossa tutkimusohjelma etsii määritelmää älykkyydelle samalla kun se selvittää mitä älykkyyteen liittyy. ; Ymmärrän että tämänlainen lähestymistapa on monelle hitusen vieras ja vielä useammalle epäintuitiivinen.

En toki mene sille tielle että väittäisin että älykkyys on jo määritelty ja että osa ei vain hyväksy sitä ja hylkää siksi älykkyystutkimusten tulokset. Menen kuitenkin niin pitkälle että väitän että älykkyyteen on useita näkökulmia joiden kautta asiaa on tutkittu tavoilla joiden kautta älykkyys ei ole jäänyt mysteeriksi tai puhtaasti filosofiseksi konstruktioksi. Siihen liittyy ihan empiiristä tietoa joka ei ole mielipidekysymys vaan jossa kysymys on tiedosta siinä mielessä mitä se empiirisessä kontekstissa vain voi koskaan olla. Tähän pääsemiseen ei tarvita dogmaa tai lukkoonlyötyä määritelmää ; Voidaan ottaa teemoja jotka liippaavat aihetta jotenkin oleellisesti ja sitten kun saadaan tuloksia, niin ne tulokset kertovat jotain.

Esimerkiksi jos mietitään älykkyysosamäärän ja vakaumuksen yhteyttä, moni ihminen tietysti intoutuu lähinnä keskustelemaan siitä onko se "oikeaa älykkyyttä". Tässä voidaan joskus jopa harhautua. Tässä kuitenkin tapahtuu yleensä ns. ekvivokaatio. (Samoin huomio saattaa siirtyä siihen onko älykkyys ideologista vai johtuuko se perimästä.) Ei huomata että jos tutkittavassa näkökulmassa älykkyysosamäärä on määritelty "siksi jota älykkyystestit mittaavat", niin tästä saadaan tuloksia. Ja keskustelussa ohitetaan nämä tulokset ja keskustellaan siitä että onko älykkyysosamäärätestit oikeaa älykkyyttä. Ja ajatellaan että tämä ikään kuin jotenkin kumoaa tämän havaitun yhteyden.

Mutta jos mitataan älykkyysosamäärätesteissä mitattua älykkyyttä, niin sitä voidaan arvioida katsomalla älykkyysosamäärätestejen tuloksia ja vertaamalla tätä vaikka ideologioiden kannattamiseen. Ja syntyvät korrelaatiot ovat havaittuja yhteyksiä jotka sitten voivat syntyä montaa kautta. Esimerkiksi : Olisi ateistisukuja joiden kulttuuri ohjaa ateismiin ja jotka vain sattumalta sattuisivat olemaan geneettisesti älykkäitä. Ateisteja haastetaan ja vastakäännytetään niin että typerämpi sortuu kreationistien vasta-argumentteihin ja vain älykkäämpi hoksaa niiden onttoudet. Ja ties mitä muita vaihtoehtoja tämän yhden korrelaation taakse voidaankaan nähdä.
1: Tosin tässä on erikoista miten helposti moni nielee kulttuurideterminismin paljon vähemmin todistein kuin evoluutiopsykologisen. Ne ovat samaan aihepiiriin samantyyppisiä väitteitä, joten tottakai niitä on kehuttava/moitittava samoin kriteerein. ; Jos joku selittää että virikkeellinen ja suvaitseva ympäristö luo sosiaalisesti älykkäitä lapsia, tämä ostetaan paljon helpommin kuin ajatus siitä että geenit määräisivät älykkyyttä. Termit ovat suttuisia. ; Olen järkyttynyt siitä miten taustavaikutin tuntuu olevan etiikka ; Eli älykkyyden perimäpuoli nähdään väistämättä jotenkin eugeenisena. Kuitenkin itse näen että kristillinen hyvää tarkoittava dogmatismi jossa korostetaan että kristillinen vakaumus tarvitaan on johtanut suuriin pahuuksiin. Enkä näe järin suurta iloa myöskään postmodernistisessa kasvatusdogmassa joka tekee samaa hyysäävää kontrollia aika vajain todistein.

Olisi hyvä tajuta, että jos joku puhuu IQ -testiälykkyydestä ja sen yhteyksistä, niin joku argumentoi siitä että onko se "oikeaa älykkyyttä". Mutta argmentin kannalta jos älykkyys on määritelty IQ -älykkyydeksi, niin sen tulokset voivat olla valideja siitä huolimatta että pitäisi IQ -mittauksia vähintään sivuraiteena kun puhutaan älykkyydestä noin laajemmin - kuten esimerkiksi itse teen.