Huomioni eivät kuitenkaan jääneet näihin ja muihin kliseisiin. Sen sijaan huomasin, miten eutanasian ympärillä oleva terminologia halutaan uudelleenmääritellä ja täten kontekstoida koko eutanasia -termi. (Mikä ei sekään ole mikään ainutlaatuinen huomio.) Osa vaatii sen vaihtamista armomurha -sanaksi. Tämä termien kautta vaikuttaminen, retorinen vakuuttaminen, tuntuu kattavan koko kirjan riippumatta siitä kummalla kannalla ollaan. Tämä on tietysti tyypillistä näille arvokeskustelukirjoille - ja se on yksi niistä syistä jonka vuoksi pidän tätä genreä "höpöhöpöfilosofiana" jopa silloin kun siihen on osallistunut ihan fiksua ja ammattitaitoista väkeä, kuten tähän Seppäsen ja Taipaleen kirjaan on esimerkiksi saatu. (Argumentoijat ovat pelkästään Suomesta ja he kaikki ovat relevanteista relevantimpia, kukin omalla erikoislaatuisella tavallaan.)
Toinen retorinen teema on kiinnostava ; Kirjassa huomautetaan eräässä vaiheessa siitä, miten eutanasiassa puolustuslinjalla on muutama vahva argumentti, kun taas sitä vastustetaan heikommin mutta runsaslukuisemman argumenttijoukon avulla. Kirjakin näyttää nostavan tämän piirteen esille. On selvää että esimerkiksi eutanasiaa haluavan kutsuminen "kipuun tottumattoman narsismiksi" ei ole itsessään vahva, kuten ei ajatus siitä että eutanasiaa haetaan koska "kokemus hyödyttömyydestä". Samoin on erikoista kieltää hoitotahto siksi että neliraajahalvautuneen tilaa ei osaa kuvitella terveenä (kuin se halvaantuneenaolo ei voisi olla pahempikin) - etenkin kun muutenkin hoitotahtoa noudatetaan vaikka asiat on mietitty viileästi terveenä. Nämä pienet argumentit voivat olla tietysti vain "damage controllia", eli niillä lähinnä pidetään näkemystä yllä tappioista huolimatta. Mutta toisaalta kyllä niissä on sen verran rippunen totuuttakin, että voisi uskoa että argumenttikentät itse asiassa voisivat tasata toisensa. ; Olen itse asiassa hitusen sitä mieltä, että nimenomaan silloin kun ei puhuta tieteenteosta vaan arvokeskustelusta, jonkinlainen tasapaino syntyy ; Vahvoilla argumenteilla onkin tapana painottaa laiskuuteen, kun taas heikommilla oleva yrittää enemmän ja syntyy jonkinnäköinen tasapainotila.
1: Tämä ei tosin täysin pidä paikkaansa. Esimerkiksi Kirkko otti tarpeettomankin kovaa takkiin Räsäsen "omatuntogatessa", mutta Kirkko ei silti onnistunut kehittelemään ideoita sen fiksaation ulkopuolelta että "Räsänen ei edusta kirkon kantaa". Tämä on sääli, sillä tuo argumentti oli aikasmoisen heikolla tolalla koska tämä ei varmasti ollut se syy. Mutta kenties tämä on se poikkeus joka vahvistaa säännön. Nimittäin kreationismi taas on tunnettu "heitä miljoona eri juttua, älä välitä jos ne paljastuvat huonoiksi, vaan toivo että edes yksi tarttuu" -strategiastaan. Uskonnon yhteiskuntavaltaa tavoitellessa työhön hukuttaminen on ihan relevantti strategia. Tiedemaailmassa se ei auta ihan yhtä hyvin..
Mutta tästä alustuksesta voidaan siirtyä pois. Retoriikasta varsinaiseen argumentaatioon.
Eutanasian vastustajilla on eräs suuri ero verrattuna eutanasian kannattajiin. Nimittäin se, kenen kysymyksestä kuolemassa on kyse. Mitä tarkemmin kirjan sanomaa seurasin, sitä vahvemmin näyttää siltä että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta
1: Eutanasiaa vastustetaan jotenkin lääkärin etiikan kautta. Eutanasian vastustajille eutanasia on instituution, lääkärin ja yhteiskunnan asia. Nähdään esimerkiksi että eutanasian salliminen pelottaa mummoja vaikka eutanasiaa ei käytettäisi väärin, tai että eutanasia vaihtoehtona muuttaisi automaattisesti suhtautumisen kuolemaan niin että eutanasiaa harrastettaisiinkin säästösyistä. Näissä teemana on usein se, että joko lääkärien etiikka olisi heikkoa ja siksi eutanasiaa ei voi sallia. Tai sitten yhteiskunta tuhoutuu koska kuolema on poliittinen kysymys. ; Eutanasia liitetään usein eugeniikkaohjelmiin, esimerkiksi eräs kirjoittaja argumentoi kaunokirjalliseen Merete Mazzarellan "Marraskuu" -kirjaan viitaten, että syntyy kulttuuri jossa abortti on eugeniikkaohjelman ydin ja säästösyistä vanhuksia ei enää lääkärinhoideta ollenkaan mitenkään ja heidän maailmaansa hallitsevat thanatologit, jotka tarjoavat kuoleman yhteyteen luksuselämyksen, jonka saa sitä halvemmalla hinnalla mitä aikaisemman päivämäärän valitsee. Tälläinen slippery slope tuskin toimii tosielämässä, mutta joskus kaunokirjallisuuden ja todellisuuden väli on ollut haasteellista kristillisille noin muutoinkin.
2: Eutanasian kannattajille eutanasia on yksilön asia. Yksilön itsemääräämisoikeus, yksilön kärsimys ja yksilön hyvä elämä. Vähäisimmässä määrin mukaan nousee myös se, että omaisetkin kärsivät kun toisella on tuskia joita lääkärit eivät voi hoitaa.
On hieman nurinkurista että eutanasian kannattamista pidetään kuoleman medikalisoimisena, kun on selvää että juuri eutanasian vastustaminen on sitä. Sävynä tämä ei kuitenkaan yllätä. Sillä, kuten aiemmin mainitsinkin, eutanasian vastustaminen liittyy vahvati uskonnolliseen vakaumukseen. Uskonnottomien taas on tutkimusten valossa havaittu olevan myötätuntoisempia. (Mikä on erikoista, koska ateistejen sanotaan maksavan älykkyydestään kovan hinnan, koska sisäinen kauneus ja sosiaalinen älykkyys, koska kompensaatiopakkomielle.) Tätä ei kuitenkaan voi ottaa liiaksi moitteena. Sillä oikeasti kysymys on ihan siitä miten etiikka määritellään. Kristittyjen suhtautuminen seurausetiikkaan on vähäisempää ; Heitä kiinnostaa enemmän etiikan normit. Siksi on luontevaa että he ohittavat kärsimyksen turhana tunteiluna, koska etiikka on niissä periaatteissa ja jos ne sattuvat olemaan kärsimyksen kanssa ristiriidassa, niin normi voittaa. Tämä voi tuntua julmalta, mutta toisaalta kristitty itse voi nähdä kärsimyskeskeisyyden narsistisena tunteiluna.
On hyvä huomata, että instituutinaalisuudessa voidaan kirjasta lukea hupaisia lausuntoja jotka koskevat Hollantia. Hollanti on sallinut eutanasiaa ehdoilla. Huomionarvoisaa on se, että esiin tuodaan (a) Hollannissa harrastettiin eutanasiaa ennen kuin se oli laillista (b) Hollannissa eutanasia on pelotellut ihmisiä jotka pelkäävät että heidät väkisin nukutetaan, ja että pelkoa on vaikka eutanasiaa käytetään aivan asiallisesti ja (c) Hollannissa eutanasiaa on käytetty väärin jollain sellaisilla tavoilla joita ei voi tilastoista näyttää tai muutenkaan osoittaa mitenkään.
1: Kyllä, kritiikkiin tilastojen ja muun näytön puuttesta on reagoitu, sanomalla että tapahtumat eivät näy missään tilastoissa. Ihan oikeasti!. Ja Kyllä. Hollannilla pelottelu on siitä erikoista, että mummojen pelko voi johtua ihan siitä että eutanasialla pelotellaan. Lääkärit eivät ole silloin syyllisiä mummojen pelotteluun, vaan eutanasian vastustajat.
Sveitsiinhän matkustetaan tekemään lääkärin valvonnassa itsemurhia. Tässä tilanteessa kaksi todistajaa näkee kuinka itse juot myrkyn tai käynnistät pumpun joka pistää myrkkyä suoneen. Tässä huomattavaa on, että itsetoimisuus vaatii tiettyä toimintakykyä. Sveitsiin matkustaminen vaatii välttävän hyvää kuntoa. Jos siis haluat eutanasian, mutta se on sinulta kiellettyä, tämänlainen on houkuttelevaa. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että jos tavoitteena on potilaan elämän pituuden maksimointi - kuten eutanasian vastustajilla on - niin on aika kornia, että he rajoitteillaan itse asiassa pohjimmiltaan kannustavat ihmisiä toimintaan joka ajaa heitä kuolemaan aiemmin ja paremmassa kunnossa.
Toinen teema onkin sitten se, että vaikka eutanasia on Suomessa laitonta, niin itsemurha ei ole. Itsemurhassa asvustaminenkaan ei ole, koska itsemurha ei ole. Jos itsemurha olisi rikos, itsemurhassa avustaminen olisi rikos. Tämä tuottaa erikoisia kysymyksiä tilastoista. Nimittäin tiedetään että Suomessa vanhat ihmiset tekevät kohtuullisen paljon itsemurhia. Julkinen salaisuus on se, että vain nuoret miehet eivät Suomessa halua kuolla. Sama koskee myös vanhuksia. (Ketäpä toisaalta ei. Ei tämä nyt niin herkkua ole kenelläkään.) Esimerkiksi Kaleva uutisoi tiedotteesta joka kuvasi että suomessa vanhus tekee itsemurhan noin joka toinen päivä. Yleisimmäksi syyksi tähän on annettu yksinäisyys ja vastaavat asiat. Niissä onkin varmasti perää enkä kiistä ollenkaan niiden merkitystä ilmiön selittämisessä. Mutta tosiasiassa on varsin uskottavaa myös se, että osa vanhuksista tekee itsemurhan, koska tietää että eutanasiamahdollisuutta ei ole. Silloin on lähdettävä kun vielä kykenee. Laitokseen ei haluta, koska tiedetään että kun sinne menee, niin ei enää pääse kuin tuskaista tietä ulos.
Jos lentoliput olisivat oikein halpoja, moni varmasti lentäisi Sveitsiiin. Ja jos heillä olisi oikein possupaljon rahaa, he varmasti haluaisivat jonkun thanatologin tekemään kuolemasta juhlan arvoisen. Se tosin voisi olla jo hieman makaaberia. Sillä harvoin elämäkään on sellaista. Eutanasialle kun on lopulta se oikeakin termi. Lopettaminen. (Sanan hyvin monessa merkityksessä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti