Kammokoppi ja koppikammo.

Sisareni tiivisti mainiosti sen, että monesti ihmisen kiukku ja ärtymys johtuu omasta rajallisuuden kokemuksesta. Eli esimerkiksi vihapuhe korostaa jotenkin omaa epäonnistumista tai kyvyttömyyttä. ; Eli esimerkiksi jos sovinisti valittaa feministien vallasta, hän korostaa itse olevansa heikko ja voimaton. ; Kaikki vihapuhe on uhripuhetta joka ei myönnä perusluonnettaan vaan teesksntelee vahvaa. Tässä ajatuksessa voimautuminen on vapauden lisääntymistä.

Pidän ajatusta hyvänä, mutta olen tietysti muutamaa astetta kyynisempi. Katson että sen perusongelmana on se, että vapaus sekoittuu ikään kuin oikeuteen tai privileegioon. Se, että asioita rajoitetaan - esimerkiksi siten että meillä on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen - on enemmän oikeus. Oikeus tässä mielessä taas on enemmän kuin "vapautta jostain". (Mallia saa olla ateisti, jolloin saa vapauden uskonnosta, mutta tätä ei pakoteta kristityille eikä heistä tehdä pakolla ateisteja.) Oikeus on vapauden rajoittamista jota tehdään jonkun asian vuoksi. Ruumiillisen koskemattomuuden suojelu on tärkeä oikeus ja se pohjustaa käytännössä kaikkia muitakin vapauksia (Jos saat sanoa mitä haluat ja sinut hakataan siitä se ei ole "sillai vapaata".) Epäonnistuminen taas tuntuu liittyvän vapauteen. Laittomuuden tilassa ollaan enemmänkin tottelemattomia ja kenties jopa rikollisia.

Kenties tämän vuoksi angst on juuri eksistentialismille niin oleellinen käsite. Se kun katsoo elämää ja vapautta ja tunnetta joka elämisestä syntyy. Jos keskiöön laittaa vapauden, jonka peräti liittää Sartren tapaan vastuuseen tai Heideggerin tapaan siihen että elämä on syylliseksi tulemista, on selvää että angst on se tunne jota monesti kohtaa.

Näen että valtaosa vapauteen liittyvästä keskustelusta koskee juuri sitä että ihminen ei mieti vapautta vaan sitä mikä häntä ärsyttää ; Näin esimerkiksi uskonnollisen vakaumuksen vuoksi voidaan rajoittaa vaikka sitä mitä kaupassa myydään ja tätä pidetään uskonnonvapautena. Vaikka sitä on vaikeaa pitää vapautena kun vapausasteet pienenevät. Itse asiassa tulin miettineeksi jopa niin synkeitä, että tosiasiassa se, että lukee vain itseä miellyttävää ja voimaannuttavaa kirjallisuutta rajoittaa helposti lukemisia hyvinkin paljon. Tällöin ärtymys johtuu siitä että ollaan rajattomia. Kuten Sartre huomautti, vapaus ja vastuu liittyvät yhteen. ; Nähdäkseni vapaus ja se, että maailmassa on ärsyttäviä mielipiteitä joiden kanssa on sompailtava ovat ikään kuin toisiinsa liitoksissa.

Kuitenkin voidaan nähdä että tietynlaista voimatonta ärtymystä todella on. Se ei synny vapaudesta. Ja se on luonteeltaan lannistavaa. Siinä korostuu oma rajallisuus ja toisen rajattomuus. Enkä pidä tätä pelkästään konservatiivien ominaisuutena. Itse asiassa näen että iskulause "kaikki on poliittista" on itsessään kahlitsevaa totalitarismia koska se kieltää yksityisen ja yleisen välisen dikotomian ja tämän seurauksena se iskeytyy suoraan intiimialueelle. Mikään ei ole enää yksityisasia. Tässä siis poliittinen valtapeli tallaa yksilön halun olla yksin ja rauhassa yli. Ainut toivoni onkin se, että tämä on oikeasti vain iskulause, eli siihen ei oikeasti uskota ja seurata.

Tässä kohden en kuitenkaan nosta ideologiaa ja arvokeskustelua ytimeen. Sillä näkökulmani on enemmänkin maantieteellinen. Se liittyy maantieteeseen ikään kuin mielikuvallisesti. (Tosin arvokeskustelu livahtaa eksistentiaalisesta takaovesta mukaan, älkää peljätkö.) Laitoin tuohon alkuun Helsinkiläisestä kirjastosta löytyvän Helsingin kartan. Se ei noudata mittakaavakarttaa, vaan on enemmänkin Mind Map -kartta jossa on erilaisia nähtävyyksiä. Karttaa pitää jopa käännellä, teksti ei ole tietyin päin vaan kiertäää karttaa. Kuitenkin sen avulla voi periaatteessa suunnistaa nähtävyydeltä toisille, siitä saa suunnat ja melko summittaisesti etäisyydenkin, ei toki eksaktia etäisyyttä vaan suhteellisen etäisyyden suhteessa muihin kartassa oleviin nähtävyyksiin.

Tästä päästään autiotaloihin. Ja kenties omituisimpaan sellaiseen.

Ei, tässä ei ole kysymys kummitustaloista, murhamysteereistä tai vastaavista. Niitäkin autiotaloihin liittyy. Tästä kyseisestä autiotalosta tekee omituiseksi sen oleellisimmat piirteet ; lokaatio, lokaatio, lokaatio. Helsingissä asuminen on haluttua, tonttimaa kallista ja muutenkin kaikki toimii hyvin maata ahnehtien. Näin voisi luulla että helsingissä olevalla maalla on kolme funktiota ; (1) Joko suojellaan historiallisen arvon mukaan tai sitten se (2) puretaan ja rakennetaan uutta tilalle tai (3) siitä tehdään virkistysalue.

Mutta joissain kohden on noudatettu vandalismin kaavaa. Siinä valtio ei tee mitään, koska vandalismin eteneminen on kuin luonnonlaki. Ensin autiotalo on hyvässä kunnossa, mahdollisesti pitkäänkin. Sitten kun ensimmäinen ikkuna rikkoutuu, aivan pian rikkoutuvat kaikki ikkunat. Yksittäiset tagit muuttuvat isommiksi graffiteiksi. Jossain vaiheessa talot vai palavat, eikä museoviraston tarvitse kuluttaa varoja suojelemiseen.

Helsingin keskustan tonttimaa ja talot ovat kalliita. Kuitenkin lähes keskellä Helsinkiä on autiotalo. Tai ei sitä taloksi voi sanoa, se on röttelö. Se on tietämäni mukaan vanha ratavartijan koppi. Muutaman neliön kokoinen koppi noin 20 metriä leveällä kaistaleella aivan junaradassa kiinni. Kohdassa, jossa radan itäreunaa Pasilasta tuleva pyörätie nousee jyrkkää mäkeä kohti Kalliota. Toisella puolella tietä on "kirkontapainen" eli Helsingin Diakonissalaitoksen kirkko. Joka on hieno. Olennaista on, että koska olen päivittäinen junamatkailija, olen nähnyt tämän vanhan ratavartijan mökin tuhansia kertoja. K -juna peräti kulkee sen viereltä joten etäisyyttä ei ole todellakaan paljon.  Ja se on eräällä tavalla omituinen Helsingin mainos.

Tähänkin mökkiin vandalismin laki on iskenyt. Se paloi suunnilleen vuosi sitten. Kuulemani huhun mukaan taloa on yritetty polttaa useampaankin otteeseen. Ajattelin käydä kurkistamassa sitä kun se vielä ylipäätään on mahdollista. Reissu ei ollut pitkä, sillä koppi on parinkymmenen neliön koirankoppi. Ehjänä. Ja nyt sitä on vaikeaa kuvailla ehjänä.

Tai jos tämä on "ehjä", niin se vaatii kyllä sen verran tanakkaa sanan normaalimerkityksen uudelleenmäärittämistä että en kehtaa pitää sitä rationaalisena. Tällä tasolla kysymys ei enää ole siitä että "normalisoidaan" ja tällä prosessilla kontrolloidaan asumista keskiluokkaisen valtapelin kautta. Talosta saa mielenkiintoisen kuvan ottamalla lähempään tarkasteluun se, että talo on ensin poltettu ja sitten siihen raunioon on tehty graffiti. Ruotsin kielellä ja daavidintähdellä.

Ja vaikka olen kenties siinä mielessä kaunomielinen että en yleensä halua tuhota vanhoja taloja, on syytä muistaa että tosiasiassa tälläistä tuhoa ei enää millään talkoohengellä korjata. On yksinkertaisesti asiallisempaa jyrätä kaikki pois ja rakentaa kaikki alusta. Tämä tila tosin koskee valtaosaa kaikista autiotaloista - useinhan joku liberaali hippi toivoo että kodittomat voisivat tehdä niissä luvan kanssa talkoohengellä korjauksia. Tämä on kuitenkin enemmän slummin ja homeesta napatun keuhkotulehduksen synty kuin mikään rakentava innovatiivinen ratkaisu asunnottomuuteen ja syrjäytymiseen samanaikaisesti. Ratavartijan mökki on sen verran kurjassa kunnossa että jopa minä näen sen.

Mutta tietysti kun minä sanon sen tässä nyt, niin paljastuu että tällä talolla on jokin korvaamaton historiallinen arvo. (Mitä kyllä epäilen kohtuu rajusti.) Siinä tapauksessa minua kyllä panee niin sanomattomasti vituttamaan, että taloa ei ole suojeltu. Tämänlaista on alistuminen jossa oma rajallisuus törmää muiden rajattomuuteen. Tässä valtapelissä vallaton vandaali ja vallaton sivustakatsoja ovat kenties turhautuneita byrokratiaan ja yhteiskuntaan. Mutta he pelaavat kuitenkin toisiaan vastaan. (Yhteiskunnallehan pyromaani tekee näissä kohden miltei palveluksen. Halvemmalla saa purettua.)