"Jokainen suomalainen, joka ei tahdo oppia ruotsia, käydä kirkossa, käräjillä ja kokouksissa ja kaikin tavoin olla
esivallalle kuuliainen ja tottelevainen pappisviranomaisille sekä hurskas ja lempeä ruotsalaisille, samaten kuin maan ja valtakunnan muut asukkaat, sen koti on poltettava, talonkirja tehtävä mitättömäksi ja on hän jokaisen ruotsalaisen edessä henkipatto."
(Ruotsinsuomalaisten arkisto, "Metsäsuomalaisten pitkä tie Savosta Delawareen")
Ylläoleva teksti muistuttaa siitä, että ymmärtääksemme suomalaisuuden kulttuurihistoriaa, on syytä paneutua kristinuskoon ja valloittajamaihin. Etenkin ruotsilla ja luterilaisuudella on ollut suuri vaikutus. Monesti ihmiset uskovat että ideologioilla on jonkinlainen jaettu vastuu ja jaettu kunnia. Ja näin moni ajattelee että menneisyys olisi jonkinlainen erityissyy tutustua kunnioittaen ja arvostaen asioita joilla on ollut suuri vaikutus. Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen.
1: Itse näen että kollektiivinen vastuu redusoituu siihen että yksilö jollain ehdoin itse valitsee antavansa vapaan tahtonsa muiden käyttöön. (Joko ... tai kuolet -tilannekin on priorisointia koskeva ehtolause, eikä pohjimmiltaan muuta tätä.)
2: Moni muu näkee että glorifiointi on turhaa. Esimerkiksi Kemppisen huomio siitä että ruotsalaiset eivät harrasta pakkosuomea, poiki varsin vilkasta keskustelua. "Ruotsi (siis kieli) on osa arvokkainta identiteettiämme" -tyyliset lausunnot saivat vastaansa "Po.
Ruotsalaiset luulevat olevansa parhainta identiteettiämme. Asuin
Porvoossa 1980-luvun alussa. Suomalaiset olivat vielä tuolloin Porvoon
neekereitä, joilla oli unelma." ... "Muutin Porvooseen ns.
kehitysalueelta, jossa lehtien pääotsikoissa kerrottiin tyhjenevistä
kylistä, lautojen lyönnistä asuintalojen ikkkunoihin ja oviin. Porvoossa
pääuutinen oli, onko Runeberg-juhliin soveliasta osallistua ilman
hännystakkia. Sellainen osa kansamme arvokkainta identiteettiä jäi minun sieluuni Borgånejdenistä."
On toki kohteliasta puolustaa ruotsia toisella kotimaisella. "Sverige
och svenskan tillhör Finlands mest ansedda identitet. Svenska kulturen
har visst givit en viktig del av den finska identiteten, men inte alls
den enda. Finska kulturen består av många (till största delen)
europeiska kulturer, varav svenskan är bara en." Ja onkin selvää, että ruotsi on oleellinen osa kulttuurinymmärrystä. Kunnia, sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. ; Itse asiassa jos ruotsalaiset haluaisivat että heitä tulisi kunnioittaa ihmisinä monikulttuurisesti, heidän kannattaisi päin vastoin erkaantua historiastaan. Sillä se syy, miksi suomalaisen kulttuurin peruspiirteet ovat yllättävissä määrin ruotsin kautta tullutta saksalaisuutta - esim. luterilaisuus ja armeijan "perinteinen jääkäriosasto" - ovat karkeasti sanoen johtuneet samasta syystä miksi meillä palvotaan JeesusKristusta eikä Ukkoa. Vanha kulttuuri on murskattu ja muulle ei ole annettu tilaa.
Ruotsalaisten ja luterilaisten paras toivo onkin se, että jos heidän suosionsa laskee, niin suomalaiseen identiteettiin kuuluu nimenomaan niitä piirteitä joita ruotsalaisuus ja luterilaisuus eivät historiassa maassamme ilmentäneet.
Tässä kohden luterilaisuus onkin viime aikoina hieman hankalassa tilanteessa. Se on nimittäin - kaikesta uskonnonvapaudesta ja oman uskonnon opetuksen tarjoamisesta huolimatta - torpannut suomen muinaisuskoisten uskonnonhakupyrinnöt."Kirkko&Kaupunki" esiintoi jutussa "Karhun kansa", että kirkolla on torjunnasta huolimatta halua rauhaan. Menneisyyteen tehdään pesäeroa ja likainen historia tunnustetaan - mikä on minimivaatimus, kaikenlainen kiemurtelu ja selittely estäisi tätä, ja on siksi nähtävänä vain asian oikeuttmaisen kontekstissa. "Karhumenoista oli päästävä eroon keinolla millä hyvänsä. - Kirkon asenne oli ylimielinen, sanoo pappi ja teologian tohtori Pauliina Kainulainen. Hän on tutkinut suomalais-ugrilaisten kansojen luontosuhdetta teologian
näkökulmasta. Kainulaisen mukaan kirkko suhtautui kansanuskoon ja sen
pohjana olevaan maailmankatsomukseen tarpeettoman kielteisesti. - Vanhassa tavassa ymmärtää ihmisen paikka luonnossa oli ekologista
viisautta, josta kirkko olisi voinut hyötyä. Nyt meni lapsi pesuveden
mukana. Kirkko piti kansanuskoa kilpailijanaan. Niin syntyi kahden uskonnon ja
samalla kristinuskon ja luonnon välinen vastakkainasettelu."
Toki tätä vastakkainasettelua on sitten kutsuttava turhaksi, mutta jatkettava vastakkainasettelun tarpeellisuuden korostamista koska tämä on kuitenkin reaktio tuoreeseen uskonnoksihakemisen torppaamiseen. "En ole kiinnostunut entisajan jumaluuksista, ne pysykööt historiankirjoissa." Tämä on kaunis asenne ja haluaisin nähdä mikä paheksunta nousee jos sanoo että kristinusko on uskonto josta en ole kiinnostunut, ja että se saisi pysyä historiankirjoissa. Ymmärrän toki Kainulaista, sillä sanon tämänlaisia itse. Niitä vain pidetään painokelvottomana roskana ja törkymöykkyilynä. Kirkon tapa asennoitua on hyvä rinnastaa siihen että uskonnonvapauden nimissä osa ihmisistä haluaa noudattaa lupaansa uskoa luonnontieteelle tuntemattomiin konsepteihin joihin liittyy maailman yliluonnollistamista teleologissävytteisellä ajattelulla, jossa rituaali ja sanat liittävät ihmisen näihin voimiin ja joka tiivistää yhteisön. ; Karhun kansa -"Yhdistys perustettiin, sillä suomenuskoiset haluavat virallisen
uskonnollisen yhdyskunnan aseman. Opetushallituksen asettama
asiantuntijalautakunta hylkäsi ensimmäisen hakemuksen tämän vuoden
alussa, mutta keväällä Karhun kansa jätti uuden, korjatun version. Virallistamisen tavoitteena on vähentää ennakkoluuloja." On toki miellyttävää, että sama uskonto joka kieltää virallisen uskonnon statuksen määrittää - de facto joskaan ei de jure, sillä suomen laki on sama kaikille, mutta ihmiset eivät kohtaa samanlaista maailmaa ja käytännössä toiset saavat omantunnon nimissä rikkoa lakia paikoissa jossa toiset eivät saa noudattaa omaatuntoaan lain antamin oikeuksin - että nämä torpattujen lapset saavat luterilaista opetusta koska se on "heidän oma uskontonsa".
En nostanut Karhua esiin siksi että haluaisin palvoa sitä. Kysymys onkin enemmän juuri siitä, että moni sekoittaa historiallisen vaikutuksen ja harjoittamisen. Karhuja voidaan kunnioittaa historiankirjoissa. Samoin ruotsalaisuusosa identiteetissä voi säilyä ilman kielitaitoa. Ja samoin luterilaisuus voi oleellisesta kulttuurihistoriallisesta osastaan huolimatta joskus aivan oikeutetustikin päätyä menneiden kadonneiden uskontokuntien joukkoon. Ja kyseessä ei ole välttämättä suora halveksunta. Se vain on niin, että karhuperinen elää Suomessa esimerkiksi oluen nimenä ja muuna karhukuvastona vaikka yhteys karhun palvomiseen uskonnollisesti onkin kadonnut, tai ainakin äärimmäisen syvästi marginalisoitunut.
Karhunpalvojat toki yrittävät herätellä samanlaista historiakeskeistä kulttuuri-identiteettiä millä suomernruotsalaiset ja luterilaiset ratsastavat oikeuttaessaan osaansa kaikille koulussa opetettavana materiaalina. Toki karhu on aivan yhtä oleellinen osa suomalaista identiteettiä, sen alkuperäisemmässä muodossa peräti eli tässä mielessä aidompana suomalaisuutena. Velvollisuutta tästä ei ole tehty. Ruotsin ja luterilaisuuden kulttuureiden osaamisesta on tehty velvollisuus ; Suomessa voi helpposti selvitä lukiotasolle oppimatta suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan saloja ja osaamatta oikeastaan pätkääkään evoluutioteoriaa. Ruotsin kielen kohdalla kurssimäärä on sellainen että "etenemiseste" muuttuu relevantiksi.
1: Itse ihmettelen sitä miten eriarvoisessa tilanteessa eri asiat ovat. Minulla on kanta miten asioiden pitäisi tehdä, mutta olen tätä joustavampi ; Sallin että yhteiskunta tekee tahtoani vastaan raskaastikin, kunhan sitä vain tehdään ns. konsistentisti eikä tehdä siten että toisilla on eri oikeudet kuin toisilla. Toki ymmärrän jos luterilaisuduen ja suomenruotsalaisten ankkalampiteeman kohdalla jako hyviin ja pakanoihin on oleellinen ja irrottamaton osa sitä kulttuuriperinnettä. Mutta yrittäkää nyt. Ehkä, jos oikein kovasti yritätte, voitte lähestyä tätä vaikeaa konseptia nimeltä "tasa-arvo ei tarkoita sitä että kaikki tapahtuu just mun pillin mukaan."
Jotenkin ihmiset vain kuvittelevat että historiasta pitää napata vain se hyvä, ja että kauhea on jotenkin ohitettavaa materiaalia. Se on vähintään yhtä oleellista. Nähdäkseni kirkolla olisi hyvä tapa pyytää anteeksi tavalla jossa kulttuurihistoria olisi jokin yksilöitä korkeampi siirtyvä voima. ; Karhunpalvojille voitaisiin antaa uskonnonoikeudet ja sitten kirkkoinstituutio tunnustaisi rikkeensä ja maksaisi velkansa ja palauttaisi ryöstämänsä omaisuuden. ; Antaisi takaisin kaikki ne maat joissa on ollut ns. pyhiä lehtoja tai karhunpalvonnan paikkoja. Jos paikassa on kirkko, tämä palautetaan maan mukana ikään kuin koroksi. Tai sitten maksetaan vuokraa sekä nykyhetkeltä että takautuvasti menneiltä vuosisadoilta - ihan jotta korostuu että oli ryöstetyt maat ja että ollaan oikeasti pahoillaan ja oikeasti halutaan ne korvata.
Suomen historian kohdalla luterilaisuus ja ruotsalaisuus liittyy sen verran suureen määrään pahuuksia, että on aivan syytä miettiä että ovatko ne tärkeitä elementtejä kulttuurillemme samassa mielessä kuin natsiaate on saksalaisille, fasismi italialaisille ja stalinismi venäläisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti