Älkääkä ymmärtäkö tätä väärin! Olen itse asiassa seurannut ja jopa jossain määrin arvostanut vuosikausia Hämäläistä hänen touhuillessaan internetfoorumeiden pöhinässä. Syitä tähän on ollut monia. Hänen monialaisuutensa, yleissivistyksensä - ja jollain arkisella tasolla jopa oppineisuutensa - tähden hänessä on helppoa nähdä arvostettavia piirteitä.
Mutta koskaan, vahingossakaan, en todellakaan, ole kunnioittanut häntä hänen persoonansa tähden. Tai ainakaan sen persoonan tähden, jonka hän itsestään tuo ilmi. ; Hämäläinen on toki itsetarkoituksellisesti ja itsetunnustuksellisesti seurannut Bennettin "Gurdjeff" -kirjassa ihannoitua asennetta, jossa ei ole tarkoituksena houkutella samanmielisiä tai seuraajia - tai edes käännyttää tai suostutella puolelleen. Tämä voi ehkä olla arvostettavaa, mutta hänen bloginsa sisältöä lukiessa ei voi olla huomaamatta että kyseessä ei ole pelkästään tietoinen strategia jolla suojellaan Hämäläisen suosimaa filosofista asennetta, vaan se on myös heijastuma Hämäläisen persoonallisuuden piirteistä. Varsin vastenmielisistä sellaisista. On vaikeaa sanoa, onko oikeutus asenteelle tullut ensin ja persoona rakentunut ihanteen pohjalta. Vai onko tilanne niin että asenne on ollut ensin ja sille on vain valittu tekosyy jälkikäteen. Filosofia on tunnetusti monisyinen maailma, joka lähes aina tarjoaa keinot juuri jälkimmäiseen, jos vain tutustumisintoa riittää.
Hämäläisen kirjoituksia heijastaa jonkinlainen filosofinen hiljentyminen, jota voisi kutsua raivoisaksi hiljentymiseksi. Hän on selvästi kaksin tekstinsä kanssa - ainakaan minkäänlaiselle yleisölle tai kommentoijille tekstejä ei ole selvästi tehty. On kuin kirjoittaminen itsessään olisi itsetarkoitus. Voin kuvitella Hämäläisen tilaan jonka täyttää jatkuva tietokoneen hurina, ja ihmisvilinä, joista molempia hän ilmiselvästi vihaa. Ja tässä mielessä Hämäläinen on Anti-Sokrates. Hän on tätä paljon enemmän kuin mikään Anti-Kristus. (Kaikesta blogin uskontokriittisyydestä huolimatta.) Siinä missä Sokrates oli sosiaalinen dialogia soveltava filosofi, joka pörräsi ihmisten keskuudessa heitä häiriten heitä, Hämäläinen tuntuu elävän ihmisten ja heidän ajatustensa tarkkailusta jota kuvaa kuitenkin syvä vastenmielisyys ja inhotus tarkastelun kohdetta kohtaan. Ihmiset maailmankuvineen, ajatuksineen - ja etenkin tunteineen - ovat kuin koeputkessa päristeleviä kärpäsiä joita Hämäläinen katsoo polttolasin läpi. Ja jos kärpänen sattuu vapautumaan, Hämäläinen pitää sitä vain riesana jolla ei ole mitään kiinnostavaa tarjottavaa. Tämänlainen fasinaation ja vastenmielisyyden tunne toki kuvaa Hämäläisen blogia kokonaisuutenakin ; Samanlainen kaksinainen suhde hänellä on uskontoon, arkiajatteluun ja muihinkin teemoihin.
Hämäläiselle kirjoittaminen on selvästi tärkeämpää kuin julkaiseminen. Blogiteksti julkaistaan ilmeisesti vain koska representointi jotenkin on osa blogin reseptiota. ; Kaiken kaikkiaan tästä seuraa omituisuus, julkistava Hämäläinen onkin sosiaalisuuden sijasta joko masentunut, tai raivoissaan ja vihainen, aivan kuin julkisuus vaivaisi häntä. Aivan kuin häntä häirittäisiin jatkuvasti eikä hänellä olisi aikaa kirjoittaa, olla yksin, yksin tekstinsä - ja yksin filosofiansa kanssa. Erikoista kyllä tämä ei näytä olevan hänelle mahdollista, koska muiden ihmisten tekemälle häirinnälle on olemassa ainoastaan vielä tätäkin pahemmat vaihtoehdot. ; Yksinäisyydessä ja eristyksissä vastaan tulee vain Jumalakysymys ja Hämäläisen oma minuus. Ja se, mikä on melko ilmiselvää, on se, että näitä Hämäläinen vihaa vielä muita ihmisiäkin enemmän.
Mielenkiintoista kyllä, Hämäläisellä on selvästi projekti, ei sosiaalinen projekti, mutta projekti jossa muut ihmiset ovat osassaan. Hänen tekstinsä näyttävät että hän tekee Työtä isolla T:llä. Ja tämä Työ on aina kesken. Tätä ei kumoa edes silloin tällöin ilmestyvät selvästi itsetarkoituksellisesti huomiohuoraamiseen keskittyneet tekstit, joissa aiheet ovat ajankohtaisia ja teemat eivät ole miellyttämistä vaan jonkinlaista itsetarkoituyksellista huomion keräämistä ja provosointia varten. Tarkoituksenani tässä ei ole pilkata näitä sinänsä huvitusta herättäviä yksittäisiä tekstejä, vaan kysyä, missä määrin tämänlainen trollaaminen on tarpeellista Hämäläisen Työlle. Joskus tuntuu että ne ovat sen olennaisinta ydintä. Toisinaan samat tekstit vaikuttavat roskalta jota tehdään vain siksi että olisi pakko kirjoittaa jotain. Sillä näyttää että Hämäläisen on Pakko kirjoittaa joka päivä. Luultavasti tämä toistuvuuden teema on oleellinen osa Työtä. Hämäläinen ei usko lahjakkuuteen tai älykkyyteen, vaan työhön. Hän ei näytä myöskään luottavan emootioihin, johonkin jossa romantikko kirjoittaa sydänverellä. Hämäläisessä itsessään on samanaikaisesti kuitenkin aivan liikaa romantikkoa jotta hän ei ajautuisi tähän asenteeseen jota hän ilmiselvästi - sekä implisiittisesti että eksplisiittisestikin - vihaa ja halveksii. Siksi hän harjoittelee, silloinkin kun ei aivan ilmiselvästi huvita. Blogia voikin kuvata peräsuoliverellä kirjoitetuksi. (Hämäläinen itse luultavasti arvostaa tätä.)
Hämäläinen on kuitenkin myös epäkaupallinen. Ilmeisesti hän kokisi filosofialla rahastamisen jonkinlaiseksi alennustilaksi, jolla ei voi enää kaupallistettuna tehdä mitään muuta kuin rahoittaa jotain naurettavaa elämäntapaa. Tämä näkyy hänen suhtautumisestaan filosofiaan kulutustuotteena jota ei saa myydä. Kenties Hämäläinen edustaa jopa sitä kantaa jossa filosofia on itse asiassa tarpeetonta. Jotain jonka ainut tehtävä on huvittaa. Filosofia on siis jonkinlaista viihdettä. Joskus Hämäläinen huvittaa itseään ja toisinaan lukijoita. Ja aivan liian usein hän ei huvita kumpaakaan.
Ja tässä kohden Hämäläinen tuntuukin elävän askeettista mutta kohtuu hyväosaista ja hyväosaisuutta kohti ponnistelevaa elämää. Aiemmat opiskelija-ajan tekstit ovat muuntuneet yhä vahvemmin joksikin jossa rahan puutteesta ei puhuta, vaan rahaa pidetään irrelevantimpana seikkana kuin vapaa-aikaa. Mikä ei estäne sitä että hänen seuraava työpaikkansa on varmasti vielä paremmin palkattu kuin edellinen. Nykyinen Hämäläinen on jo miltei porvari, joka ei arvosta omaisuuttaan. Hän ei toki hanki autoa, mutta silti hänellä on hyllykaupalla kirjoja ja teräaseita - puhumattakaan pesukarhulakista, johon liittyvät ulkonäkökysymykset heijastelevat Hämäläien ulkonäkökeskeisyyttä jossa kuitenkin pidetään kaikkea tämänlaista pinnallisena samalla kuin siitä ollaan fasinoituneita.
Tämän suhteen Hämäläinen on fiksu, omalla snobbailevalla tavallaan. Hän on selvästi älykäs ja jos ei sivistynyt niin ainakin lukenut. Mutta hän on myös enemmän kuin tätä. Hän on viekas, jota voidaan tässä tapauksessa pitää jonkinlaisena perverssinä viisauden muotona. Tämän voimavaran hän sitten vain käyttää nillittämiseen. Mutta ei millä tahansa tavalla. Tämä mies käy negatiivisilla tunteilla, joita ilman hän ei ole mitään.
Tosin on selvää että Hämäläisetä ei oikeasti perimiltään ole juuri mihinkään filosofiseen. Hän ei kelpaa humanistiksi, rakastajaksi, taiteilijaksi - ei edes puhumaan siitä Jumalakysymyksestä. Hän ei ole se jota kannattaa lukea jos haluaa kuulla terävät totuudet uusista tapahtumista ja pysyä ajan hermoilla. Hämäläiselle kaikki ovat vain Aiheita, joilla oikeutetaan Työ ja joihin kohdistetaan jonkinlainen Prosessi. (Mitä tämä kaikki sitten onkaan.) Prosessin alle jäädään, kuin työkoneen alle. Loukkaantumiset ovat vain jonkinlaisia työtapaturmia, joihin pitäisi tottua tälläisellä niinkin vaarallisella alalla kuin nörttimäisessä kirjatoukkaisessa kahvipöytäfilosofioinnissa.
Kaiken aikaa Hämäläisen persoona on kuitenkin mukana tässä tunteettomassa prosessissa. Työn moottorina kun on lähinnä varsin pinnallinen mutta ymmärrettävä negatiivisten tunteiden kirjo. Kenties on hyvä, että Hämäläisellä on edes ne, sillä ilman niitä hän tuskin on mitään. Tai ainakin hänen bloginsa olisi tyhjä. Ja kaikesta huolimatta katson että se ei olisi yhtä hyvä kuin se tämänhetkinen vaihtoehto.
Toki myönnän, että Hämäläinen itse tuskin ostaa optimismia jota tässä myyn. Väitän, että emme elä huonoimmassa mahdollisessa maailmassa, jos siellä on asioita jotka eivät kenties ole hyviä ja kauniita tai hyveellisiä. Mutta jotka ovat kuitenkin pahempi kuin niiden poissaolo. ; Mutta tämänlaista asennetta voikin olla mahdotonta saada ihmiselle, joka ei hyväksy valtionkirkkoa, mutta joka ei silti kirkasta mieltään hilpeyteen huomiolla jossa kirkollisvero rinnastuisi tupakoinnin haittaveroon. Hän ei huvitu ajatuksesta jossa kirkollisvero olisi tyhmyysverotusta jolla rokotetaan tavoista joita pidetään haitallisina ja ikävinä. Sillä Hämäläiselle vain Lotto on tyhmyysverotusta. Sillä ilmeisesti Lotossa on jotain joka häntä viehättää. (Kuten ansiotonta verovapaata tuloa jolla ostaa kirjoja, tiiliskiviä tai tiiliskivikirjoja.)
5000 blogiteksti. Kirjoitin arvion tosiasiassa itse, mutta kuin olisin joku muu. Skitsofrenista? Ei, koska en minä itsestäni niin etäälle voinut mennä. Mihin tahansa meninkin - siellä olin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti