Olen itse käynyt musiikkiluokan, eikä minulla ollut sen suhteen hankaluuksia. Mutta olenkin tässä kohdassa juurikin jäävi. Sen sijaan liikunnan ja puukäsitöiden kohdalla henki oli korostetusti se, että koko ainetta yhdistää suorittamisen tematiikka sellaisella omituisella tavalla, jossa yrittäminen = onnistuminen. Eli jos ei onnistu, niin vaaditaan vain enemmän tsemppaamista. Kuitenkin etenkin urheilussa pelataan joukkuelajeja ja esimerkiksi todennäköisyys saada pallo taitavammalta pelaajalta lähentelee nollaa. Taitoerot ovat "eksponentiaalisessa maailmassa".
Onkin itse asiassa aivan karmeaa että liikunta harrastaa ylipäätään ns. joukkuelajeja. Ja peräti juuri sillä tavalla, että laitetaan heti yrittämään ilman että asiasta annetaan kunnollista opetusta ensin. En voi ymmärtää minkälaisesta kusisesta "pee -gogiasta" ajatus nousee. ; Esimerkiksi miekkailukoulumme ei todellakaan perusta opetussuunnitelmaansa sen varaan, että aloitettaisiin freeplayaamisesta ja harjoittelu olisi vain sen tekemistä. Päin vastoin. Ensin opetellaan tekniset taidot ja pikku hiljaa siirrytään siihen freeplayaamisen maailmaan. Ensin harjoitellaan taidot joita sitten koetellaan varsinaisessa pelissä.
Ideologinen "virallinen totuus" joka syyttää yksilöä ongelmista sen sijaan että auttaisi häntä ratkaisemaan ne.
Yleisenä henkenä huonoihin urheilunumeroihin kotonani oli vaatimus paremmista numeroista neuvolla "yritä enemmän". Tämä ei sinänsä yllätä, koska osa kiusaamistapauksista jotka vuosivat tietoon saivat reaktion "pidä puolesi" joka on myöskin samantapaisessa perustelu-universumissa. ; Tälläinen neuvo lähinnä kertoo että tilannetajua ei ole edes alkeellisella tasolla. Se on sama kuin antaisi mafian uhkailemalle ohjeeksi että "vedä niitä turpaan karatella". Kun neuvo annetaan 50 -kiloiselle rillipäälle joka on liikkunut viimeksi kymmenen vuotta sitten ja jolla on ALS tai jokin muu rappeumasairaus. Nähdäkseni ohje on sinänsä hyvä ja toimiva. Ongelma on se, että ohje ilman siihen liittyvän taitosetin hankkimista on turhaa.
1: Näin radikaalisti kärjistäen ; Voit neuvoa lastasi hakkaamaan kiusaajan, kunhan ensin opetat tehokkaan tavan millä koulunpihan pahiskingi muuttuu kertarysäyksellä suvaitsevaisuusopetusta tarvitsevasta öykkäristä suvaitsevaisuusoppitunteja änkyttäväksi keharikaveriksi.
Olen kuitenkin siitä onnellisessa tilanteessa, että Juha Itkonen päätti yksityishenkilönä ja ikätoverina tehdä urheilun kanssa se, joka opettajien olisi kenties pitänyt tehdä. Hän piti minulle aivan yksinään 72 pelitunnin opetusta jalkapallosta. Ja tämä ei ollut jalkapallon pelaamista. Vaan hän neuvoi miten palloa potkaistaan ja opetti miten palloa otetaan kiinni. Kuljetusta ilman että joku edes yritää ottaa palloa pois. Potkimista maaliin jossa ei ole ketään edessä. Tämänlaisella harjoituksella en toki tullut hyväksi pelaajaksi. Mutta olin kuitenkin joskus vasta "toiseksi huonoin" enkä aivan viimeinen joka kerta.
Ratkaisu oli se, että Juha teki jalkapallosta soololajin. Ja mekaanisen suoriteharjoittelun. (Hän jopa tajusi, että oli virhe opettaa aluksi hyökkääjien tarvitsemia taktiikoita koska paskat pelaajat laitetaan aina pakeiksi. Hän todellakin tajusi miten systeemit toimivat!) Nähdäkseni urheilussa koulussa ei tehdä tätä koska tosiasiassa urheilua perustellaan sosiaalisena. Puhutaan "yhteisöllisyyden rakentamisesta". Tosiasiassa urheilu tekee sitä yhteisöllisyyttä jota esimerkiksi etatistinen luterilainen kirkko ajaa. Ja jota esimerkiksi armeijassa harrastetaan. Ja joka jää useimmille ihmisille mielikuvaksi siitä mitä yhteisöllisyys on. En näe tässä yhteisöllisyydessä mitään puolustamisen arvoista. Se on halveksittavaa kiusaamismentaliteettia tukevaa, ruokkivaa ja rakentavaa. Tynkkynen on aivan oikeassa moittiessaan urheilua yksilönmurskaajalajiksi.
Yhteisöllisyyden ideaalin Pyhää Lehmää ei saa potkia kuin palloa.
Juha harjoitti tässä ikäänsä nähden merkittävää tilannetajua. Kysymys on kuitenkin se, että jos alle 10 vuotias lapsi voi ymmärtää tälläisiä asioita, niin miksi kasvatustieteen käyneet urheilijat ja fiksut aikuiset eivät harjoita samoja strategioita? Syy on se, että urheilu ei oikeasti ole urheilua vaan se myy ideologiaa. Ja siinä ideologiassa ainut sallittu tapa harjoittaa yksilöurheilua on se, että tehdään yleisurheilua jossa kaikkia mitataan ja laitetaan paremmuusjärjestykseen ajan ja suorituksen mukaan.
Urheilu on nimittäin laji jossa onnistuminen ja epäonnistuminen on jotain jonka tajuaa ilman opetusta. Epäonnistumien ja onnistuminen ovat selviä. Tämä itsessään ei tietysti vielä haittaa. Sillä tosiasiassa epäonnistumiskokemus on usein minimitaso minkäänlaiselle oppimiselle. Vasta kun tajuat että olet paska, edes vaivaudut petraamaan. Tämä kokemus voi kannustaa siihen että harjoittelee yksinään "ottaa erityisopetusta liikunnassa jota ei muuten oikein tarjota".
Ongelma on se, että miten joukkuepelaaminen maksimoi pompottelun. Joukkuelajissa jos yrität ottaa palloa ja epäonnistut, riskeeraat pelin. Voi tulla tappio. Ja se on sinun syysi. Epäonnistuminen on jengiltä pois. Palkkioksi sinut valitaan myöhemmin aina viimeisenä joukkueeseen ja sosiaalinen paine on muutenkin kova. On oikein riemuisaa ja tulevaisuuden urheiluharrastusta tehostavaa olla "yhteisöllisessä toiminnassa" jossa perushenkenä on se, että olet se kuolinsuudelma joukkueen voittamiselle.
Armeija jota korostetaan muka jonain ainutlaatuisena paikkana "jossa eri yhteiskuntaluokista tulevat kohtaavat". Siellä yhteisöllisyys tarkoittaa sitä, että joku on se yksi, jonka takia kaikki ottavat miljoona punnerrusta tai jonka kamoja joudutaan kantamaan. Jos esimerkiksi kyselee omituisia luennon jälkeen, nolaa koko tuvan - kuten itse sain armeijassa kuulla, kun kyselin eräällä "luennolla" kaasuaseista. Lisäksi mieleen tuli eräs aukkiin kovasti haluavan tupakaverin kirous siitä kun hän sai minut parikseen. Saatu pisteytys kun oli parikohtainen. Muistan vain jokseenkin ikuisesti sen sivustalla saadun puheen siitä että "nyt et Hämäläinen mokaa." On erittäin mukavaa olla potentiaalinen unelmanmurskaaja. Toki ymmärrän että tämä ei haittaa niitä jotka ovat hyviä liikunnassa. Siksi heillä on tasan yhtä paljon sananvaltaa asiaan kuin minulla on vaatia vielä vaativampia musiikillisia manöövereitä yhteislauluun siksi että kaikki koulumusiikki oli naurettavan helppoa vain siksi että harrastin soittoa yksin että yhtyeenä, musiikkiopistoharjoittelua ja kuorotoimintaa ... aktiivisesti vuosia. En jaksa edes avata suutani "kivasta" joka tulee kun saa tehdä jota osaa ja tehdä sen julkisesti. Onhan se. Ja ongelman ydin on juuri siinä.
1: Mikä on ajatuksen aivan absurdi, itse kävin esimerkiksi "koulua" jossa ei ollut pelkästään miljonäärejä. En tiedä missä miljonäärien sisäsiittoisessa ankkalammessa nämä armeijan yhteisöllisyyttä ja monipuolisuutta korostavat oikein elävät arkeaan. Ilmankos pelkäävät kaikkea, kuten maahanmuuttajia. Kun on kuplassa eletty ja armeija on jokin "erilaistenkohtauspaikka". Toki he eivät oikeasti armeijassa edes kohtaa mitään kovin laajaa kirjoa ihmisiä. Minä tiedän, sillä aloitin A -miehenä ja laihduttuani armeijan aikana alle 50 kilon, jouduin B -puolelle. Siellä on "antenniosastolaisia", ruumiinvammaisia, uskonkiihkoilijoita ja muuta vastaavaa jengiä. Jotain jota rivijägsteri ei näe. Ja jos näkisi, ei arvoistaisi kyllä yhdessäoloa. A -puolen sosiaalisuus toimii koska armeija pitää huolen keskiluokkaisista äidin pikku talttahampaista ja varoo että ketään ei tapeta kun nämä nukkuvat. B -puoli on fyysisesti kevyt, mutta se yhteisö on jotain joka tarjoaa tärkeän opetuksen sosiaalisuudesta ja yhteisöstä. Nimittäin sen, että se on oikeasti aivan perseestä ja olet pohjimmiltasi aivan yksin pitämässä itsesi kasassa niin henkisesti kuin fyysisestikin.
"Yhteisöllisyys" onkin itse asiassa käytännössä aina juuri koulun joukkueurheilua. Se, että "heikompia autetaan" on samanlainen asennemaailma kuin "velvollisuus maksaa veroa jolla tuetaan yhteiskuntaloisijoita". Paradoksaalista kyllä, osittain sen vuoksi miekkakoulumme onkin paljon mukavampi paikka olla yhdessä. Siellä kun monista asioista tehdään yksilösuoritteita. Pariharjoitteessakin pitää miettiä miten oppii toiselta parhaiten itse. Esimerkiksi aloittelijoilta oppii joustavuutta koska he eivät ole liikkeissään kovin konsistentteja. Se, että tämänlaisen osaa ottaa hyödykseen on jotain jonka tiedostamiseen panostetaan tietoisesti alusta lähtien. Pahinta olisi tietysti tehdä jako joukkueisiin joissa olisi voittajia ja häviäjiä, vetää freeplaytä tästä ja antaa kuulua ketkä valitaan seuraavalle kierrokselle viimeisenä. Kyllä tämän voisi tehdä. En ymmärrä miten edes minimitason eettinen ihminen tekisi asian niin.
Erikoista kyllä nörteillä ja hikipingoilla ei ole samanlaista etua kuin urheilu-atleeteilla. Sillä koulussa tietoaineista on tehty järestään yksilöaineita. Jokainen käy omat kokeensa. Ainut sosiaalinen tilanne koululuokassa on viittaaminen ja vastaamisessa epäonnistuminen. Jos tavallinen lukuaine vastaisi koululiikuntaa, tässä "yhteisöllisyyden" nimissä jokaiselta vaadittaisiin antamaan heti vastaus, ilman että voisi luntata sitä toisilta. Väärät vastaukset antaneet olisivat moottorina sosiaalisille yhteisörangaistuksille.
Ei vain kädentaidoissa.
Ja on aivan turhaa sanoa, että lukuaineissa taitoerot eivät olisi vähintään yhtä suuria. ; Ihmisen suorituskyky on sellainen, että vahvin oppilas ei nosta 100 kertaa enemmän painoa kun heikoin. Mutta tiedossa on helppoa saavuttaa asia jossa muistaa vaikka 100 kertaa enemmän faktoja kuin heikoin. Ylärajaa ei käytännössä ole. ; Itse väitänkin ihan pokkana, että lukuaineissa erot ovat kaikista valtavimpia. En pelkästään siksi, että tiedän sen monin paikoin itkettävän kokoisen eron itseni ja itseäni huonompien välillä, vaan myös se, että tosiasiassa tämä hierarkia ei katkea lähelläkään omaa tasoani. On olemassa ihmisiä jotka eivät vain ole parempia kuin minä. He ovat kertaluokkia parempia kuin minä. (En ymmärrä miksi he eivät tee itsemurhaa. Ilmeisesti heillä ei ole aikaa olla internetissä tai lukea paikallislehtiä.)
Olin huvittunut kun kuuntelin Tynkkysen näkemystä siitä että olisi absurdia, että "Kuvittele koulua, jossa kympin voisi saada esimerkiksi: A) biologiassa vain käymällä aktiivisesti lintubongaamassa ja tilaamalla tiede-lehtiä B) musiikissa vain soittamalla bändissä tai C) alkuopetuksen äidinkielessä vain osaamalla jo valmiiksi lukea." Ei tarvitse kuvitella. Koulu on jo nyt tälläinen.
Osasin lukea mennessäni kouluun ja kirjalliseen sivistykseen etenkin taiteissa, mutta myös tieteissä, oli kotonamme äärimmäisen vahvasti. saamani kokemus oli se, että koulu oli tylsää. En usko että olen oppinut koulun biologian tunneilla yhtään mitään koko koulun aikana ; Suoraan sanoen "Tiede2000" -lehden sisältö ja Järvenpään Kaupunginkirjasto on vaikuttanut oppineisuuteeni ja moni ns. reaaliaine oli vain jotain jonka tunnit istutaan ja joissa läksyjä ei tarvitse edes miettiä tekevänsä, kun vastauksen voi antaa kysyttäessä suoraan kun vain tietää kysymyksen. ; Biologianopetus koulussa ja lukiossa oli käytännössä suunnattu keskiverto-opiskelijoille. Sellaiset eivät välttämättä huomaa että urheilukentän näkyvöä osaamistaso on olemassa.
1: Itse huomasin taitoeroa tietysti kielissä, koska olin niissä erinomaisen huono. Ihmiset osasivat paljon minua paremmin englantia ja ruotsia. Ja ahkerakaan työskentely ei tietysti auta kun koe ei mittaa oppimista vaan osaamista. Kuten kaikissa muissakin aineissa. On turha kuvitella että sosiaalinen pääoma, eli se mitä vanhempasi pistävät sinut tekemään, ei vaikuttaisi. Oikeistolainen ei tätä tunnusta koska hän sanoo "yritä enemmän". Vasemmistolainen ei eriarvoisuutta hyväksy ideologisista syistä, vaan kannustaa siihen että mennään hitaimman tahtiin. Tosasia on, että kaikki ei ole omaa ansiota, ja että kommunismi latistaa jos osaa vähänkin. Kommunismin "suvaitsevaisuus" tasapäistää ja oikeistolainen tekee meistä sosiopaattisia susilaumoja.
Itse asiassa kokemukseni aikuisena nettikirjoittelua seuratessa on samantapainen, mikä voisi olla monilla edessä jos pitäisi ryhtyä pelaamaan puulaakijalkapalloa kanssani. Kokemus siitä minkälaiseen tampiointiin yksi ihminen kykenee on järkyttävää. Koulun liikunnan ja puukäsitöiden opettajani Rainer Haarte sanoikin äidilleni kuvaavan määrittelyn taidoistani. "Tuomo on sellainen tumpelo." Olisi vain hauskaa jos yhteisöllisyyttä tuettaisiin niin että joku menisi internetin ääliöille kertomassa että he ovat idiootteja joiden tiedeosaaminen on sillä tasolla, että on ihme että sellaisia näkemyksiä voi pitää ilman virallisia diagnooseja. Ja kerro että olisi kaikkien mielenterveydelle parempi jos älyäisi olla hiljaa. Ja yhteisö tarjoaisi sosiaalista kurmotusta näille ihmisille joiden egokupla paisuttaa heidän esilletulotarvettaan heidän taitojensa yli tasolla joka kertoo että heillä on valtava nöyryysvajaus.
Tosin tässä kohden ymmärrän varsin hyvin miksi se yhteisöllisyys viehättää. Tosin kun minä harrastan armeija-urheilutunti -tyyppistä yhteisöllisyyttä internetissä, minua kutsutaan aivan rehellisesti esimerkiksi raivotautiseksi kusipääksi. Ja tärkein oivallus onkin se, että sitähän se on.
Yhteisöllisyys-smyhteisöllisyys
Oikeastaan kaikki on siinä että ymmärtää että vaikka yhteisöllisyys itsessään on kenties rakastava ja kaunis ideaali, niin sitä ei tapahdu missään koskaan ikinä. Käytännössä aina kun puhutaan yhteisöllisyydestä, yritetään kompata jotain rakennelmaa joka tekee jostain tämänlaisesta valtavirtatoimintaa. ; Siksi kommunismi on yhteiskunnassa vallanottaessaan ollut hirvittävän tuhoisaa. Ja juuri samasta syystä helvetti tulee vastaan myös Wahlroosin ja muiden Randilaista yli-ihmisyyttä tavoittelevien kautta.
Käytännössä kaikki uskonto on tässä kohden repivää, rikkovaa ja yhteisöllisyyden nimissä yksiläöitä raiskaavaa. Niissä on aina luuserit jotka nähdään jonkinlaisina loisina ja joita vastustetaan. Fundamentalistin maailmassa huono urheilija on se "syntisäkki" joka ei homoja tuomitse. Ja leppoisakin uskonto on täsmälleen yhtä karseaa asennevammailua ; Se toimii vähän kuin Dogventures joka sanoo luokitellen ja tuomiten, että "Usko johonkin on usein ainoa asia joka erottaa meidät kyynisyydestä ja kaaoksesta. Uskoa, sen perinnettä ja tapoja säilyttämään on perustettu kirkot. Kirkot ovat yhteisöjen kokoontumispaikkoja ja ne huolehtivat sen jäsenistä. Kirkosta eroaminen on kuitenkin tehty nykyään helpoksi; siihen on omat nettisivut. Docventures, yhteiskunnan moraalinen selkäranka joka alituiseen taistelee kyynisyyttä ja apatiaa vastaan, perusti nyt tämän sivun kirkkoon liittymisen helpottamiseksi."
Pääsyjä on kaikkiin mahdollisiin, mutta ei esimerkiksi vapaa-ajattelijoihin. Kampanjan viesti on erikoinen. Kun voi liittyä moneen eri kristilliseen suuntaukseen ja juutalaisuuteen ja mukana on Bahaita myöten kaikkia muitakin uskontoja, ja mukana ei ole ainuttakaan uskonnottomien yhteisöä ja henkenä on että niiden kautta saa apua ja että ilman niiden yhteisöllisyyttä tarjolla on käytännössä usein on kyynisyys, on kampanjan monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus mallia "Liity kirkkoon, mihin tahansa kirkkoon, jotta et olisi kuin ne ateistit!"
Tämänlainen suhtautuminen uskovaisten parissa on yleistä. On täysin salonkikelpoista pitää itseään suvaitsevaisena ja haukkua sitä miten ateismi on kylmää, kuivaa ja epäkiinnostavaa ja turhaa. Ateistejen pitäisi sitten olla kiinnostuneita kristinuskosta koska se on monisyistä, kiinnostavaa ja tärkeää ja tämän kyseenalaistaminen on nin helvetin loukkaavaa ja sulkusilmäistä. Mieleen ei ole tullut hetkeksikään, että metsä vastaa kuten sinne huudetaan?
Muutenkin ajatus siitä että "meillä on yhteisö" ja ateistit ja uskonnottomat olisivat automaattisesti kyynisiä kun heillä ei ole sitä ainutta asiaa joka usein pitää kyynistymisen ulkopuolella. On tässä toki sen verran yhteyttä, että urheilussakin se huono pelaaja saa helposti kolauksen itsetuntoon ja ihmisluottamukseen. Tämä kyynistyminen siis kertoo että jengipelaaminen ja yhteismokutus on kiva juttu ja että pitää keksiä lisää kaikenlaisia sukkasaippuajuttuja jolla eroava voidaan mokuttaa? Jokainen tälläinen järjestelmä rakentaa itseäänruokkivan helvetin. (Ja siksi myös vapaa-ajattelijat ovat sellainen. Tiedostan sen, jonka Dogventuresin pojat unohtivat ; Sen, että ateisteillakin on yhteisö.)
Ihmettelen että mitä kyynisyyttä vastaan taistelmista se on jos esittää että uskonto on ainut joka estää ihmisiä vaipumasta kaaokseen ja kyynisyyteen. Tämä vaatii aika ikävää ihmiskuvaa. Jotain jossa kulttuuri tai luonnontila on jotain jossa turmellus, tuho ja pahuus vallitsevat ja että ihminen on perimmältään niin paska, että ilman uskontoa yhteiskunnat romahtavat kun kaaokseen vaipuvat kyyniset ihmiset eivät luota toisiinsa ja murhailevat, raiskailevat, särkevät, rikkovat, juovat ja strippaavat Järvenpään Casinolla.
Siksi jos minulta kysytään yksi asia joka olisi uskonnossa pahinta, en osaa vastata. Edelle laittamani linkin takana on tietysti erityistapauksia. On hyvä huomata, että uskonnon nimissä hirtetty homo on tapettu ihminen. En ymmärrä ihmisiä jotka selittävät uskonnon yleisoikeuksia ja sitä miten se tekee monet onnelliseksi. Sillä nähdäkseni miljoonan "hyvä fiilis" ei voi mitenkään kompensoida yhtä "itsevalittua marttyyrikuolemaa" tai jotain jossa "jostakusta muusta tehdään marttyyri koska hänet halutaan lahdata". Tämänlaista oikeuttamisen asennetta vaaditaan jotta uskonnolle voidaan nähdä mitään arvoa ; Ilman tämänlaista logiikkaa vasta kun uskonto estäisi kaikki tämänlaiset uskonnon nimissä tehdyt kuolemat ilman ainuttakaan poikkeusta, se pääsisi tilanteeseen jossa olisi edes mahdollista ryhtyä puhumaan iloista ja uskonnon hyödyistä. ~ Utilitaristisessa maailmassa henkenä on juuri se, että se hintelin armeijan poika on hylkiö jonka muut näkevät vain muodossa "taas kymmenen punnerrusta". Armeijan yhteishenki oikeutetaan tämä yksilö tuhoamalla. Ilman tätä murskausrakennetta ei oikeasti ole mitään yhteisöä, on vain joukko ihmisiä tekemässä täsmälleen niitä asioita joita he tekisivät ilman yhteisöäkin, jolloin yhteisöllisyys ei tietysti vaikuta mitenkään tapahtumiin ja voi ottaa niitä ansiokseenkaan.
Kaikki tämä jurnutus siksi että koulu-urheilu ja sen kaltaiset konseptit. Analogia on vahva työväline.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti