protreptikos

Taidetta pidetään usein jonain jonka tarkoitus on elähdyttää. Tämä nähdään usein nimenomaan kauneuden korostamisen kautta. Tällöin taide nähdään jonain johon pitäisi ikään kuin tiivistää kauneuden muoto tai idea sellaisenaan. Kuitenkin taiteessa on usein mukana myös pelottava hätkähdys, ja asioiden nurinkuriseksi kääntäminen. ~ Tämänlaisestai esimerkki löytyy 1500 -luvulta, maineeltaan erittäin synkältä keskiajalta, ajalta jolloin rutto tappoi valtavasti ihmisiä ja joka heijastui luonnollisesti sen ajan taiteen kuolemateemoissa. Runoilija Francesco Berni kirjoitti rutosta hieman käänteisesti. Hänestä oli ihanaa kun ihmiset eivät tungeksineet kirkossa, ja velkojien kolkutellessa ovelle riitti että valitteli pahaa oloa, niin välttyi selkäsaunalta ja sai lisää maksuaikaa helposti. Lisäksi rutto iski köyhiin ja roskasakkisiin. Bernistä rutto avasi maailman huvituksille, ja hänelle ruton rakentama maailma oli ihana, täynnä huvituksia aamusta iltaan. Bernistä ihanaa oli kun kaikenlaiset uudet omapäätänteiset lait vallitsivat.

On hyvin vaikeaa sanoa kuinka ironinen kyseinen lausunto on, eli tarkoittiko Berni mitä sanoi vai sen vastakohtaa. Emme tiedä oliko Berni henkilö jolla oli yli-ihmisen prototyyppi (ei tyylipuhdas yli-ihminen mutta sinne päin). Emme tiedä mikä on motiivi sille että Bernillä on nietzscheläisiä sävyjä ennen Nietzscheä. Mutta tämä onkin lausunnon taideluonteelle oleellista. Teksti itse asiassa hätkähdyttää yhä. Lausunto luo joka tapauksessa kontrastia klassiseen kauneuteen ja joko vahvistaa klassista kauneutta tai sitten vaatii asian määrittelyä hieman uudella tavalla. Molempien voidaan katsoa olevan kauneutta puolustavia ja reflektointia vaativaa suoritetta jonka jälkeen oma kanta on vähintään entistä enemmän mietitty näkemys.

Ihmiset usein unohtavat tämän. Mutta tragediassa tämä on näkynyt vahvasti. Jo klassisessa antiikin kreikan tragediassa teemana oli nimenomaan se, että ihmisen moira, kohtalo on ihmisestä itsestään riippumaton. Tämän tiedostaminen rikkoo ajatuksen siitä että ihminen voisi hallita maailmaa. Reagointi voi olla stoalainen tyyneys tai esimerkiksi Bernin lausunnon yli-ihmisyys ; Kun ihminen murenee fortunan, onnen, heilahteluissa nousee esiin kaksi kysymystä (a)  kannattaako taistellemisen sijaan vain opetella todellisuuden sietokykyä & (b) onko kunniakkaampaa taistella voitokkuuden vuoksi vai onko taistelu erityisen arvokas väistämättömästä huolimatta tai jopa sen vuoksi kun kuitenkin taistelee vaikka lopputulos on väistämätön. (+) Näistä ensimmäinen kysymys esitetään usein, jälkimmäinen harvemmin ja itse pidän jälkimmäistä oleellisempana kysymyksenä.

Nykytaiteessa tragedian kohtalonomaisuus näkyy vahviten kauhuelokuvissa. Niissähän keskiössä on aina hirviö, ihmisten ulkopuolinen voima. Ihminen on niissä jokin joka selviää, ei puhtaasti taitojensa kautta, vaan muutoin. Hirviötä ei yleensä päihitetä vaan hengissä selvinneetkin vain selviävät, eivät käytännössä voita. (Mikä johtaa kauhuelokuvissa usein jatko-osiin mikä on kenties hyvin rasittavaa.) ~ Kauhulle lähisukulainen on trilleri. Trilleri on kuitenkin lievennettyä kauhua. Ja tämä lievennys on käytännössä useimmiten se, että tragedian perinteestä etäännytään ja sankareiden annetaan silti muuttua klassisiksi sankareiksi jotka ottavat kohtalon haltuunsa ja luovat sen itse.

Näin esimerkiksi "Butterfly on a Wheel" ei ole kauhua jossa on psykopaatti vaan se on ns. psykologinen trilleri. Elokuva on hyvä, koska psykopaatit ovat yleisiä sekä kauhuelokuvissa että trillereissä. Tämä teema on yhteinen joten on hyvä katsoa erilaisia ja erottavia piirteitä. Kun mietitään mikä on trilleri ja mikä kauhu, tämänlainen yhteinen pohja on erinomainen lähtökohta. Näin aihe ei hämää sisällön edestä.

Tämä elokuva on toki sinänsä omituinen (ja sen vuoksi mielenkiintoinen) valinta, että se on itse asiassa joiltain yksittäisiltä kohtauksiltaan hyvin lähellä kauhua. Kauhuelokuvat toki käytännössä usein tekisivät tämänlaisia kohtauksia enemmällä splatterilla ja yllätyshyökkäyksillä, joita kyseisessä elokuvassa ei ole. Mutta tyylipuhtaassa ja taidetta kunnioittavassa b -luokan kliseet kiertävässä kauhuun ne sopisivat.
1: Elokuvan alussa James Bond Pierce Brosnan kaappaa pariskunnan. Hän vaatii heidän tyttärestään lunnaita. Vanhemmat hakevat rahat. Tämän jälkeen psykopaattimme polttaa saamansa saaliin ja heittää sen ikkunasta. Tämä kohtaus on tyylipuhdasta kauhua koska se rikkoo oletuksen siitä että psykopaatti toimisi jonkun säännön mukaan. Trillereissä oveluus ratkaisee usein ja juuri tätä sääntöä voidaan käyttää sankarin voiton saavuttamisessa. Polttamalla rahat rikotaan paljon jo rakennettuja oletuksia psykopaatista. Tämä on kauhun ydin ; Jopa shokkisäikyt perustuvat juuri siihen että hirviön kohtaava elokuvan hahmo - tai kauhun katsojakaan sen kummin - ei ehdi analysoimaan tilannetta ja rakentamaan esimerkiksi psykologista selitystä ja tähän liittyvää selviytymisstrategiaa tapahtumalle.
2: Elokuvassa ei ole ollenkaan väkivaltaa, valtaosa uhasta perustuu siihen että katsoja olettaa. Tämä itse asiassa mainitaan elokuvassa. Kun uhrina ollut mies yrittää udella että mitä tyttärelle ja vaimolle tapahtuu, psykopaatti ei kerro vaan kehottaa uhria kuvittelemaan mitä se voisi olla. Tämä on hyvin tehokas kauhuelokuviin sopiva kikka, koska tämä toteuttaa sen, että ihminen pelkää tuntematonta niin paljon ja osaa kuvitella epämääräisiä alukkeita monenlaisille skenaarioille, että todellisuus tai toteutettu elokuvakohtaus ei tiedettynä oikein mitenkään kykene olemaan tätä pelottavampi.
+: Elokuvan loppupuoli kuitenkin käytetään siihen että psykopaatin takaa löytyy sittenkin motiivi. Myös abstraktiudelle löytyy syy : Tilanne oli ikään kuin näytös. Mies oli itse käynyt vieraissa ja hänen vaimonsa ja petetyn mies olivat keksineet juonen kiusata ennen avioeroa. Rahojakaan ei poltettu kaikkia oikeasti ja niin edespäin. Psykologismi ja tilanteen ratkeaminen - ja se, että päähenkilö/sankari selviää tilanteesta toimimalla - tekee tästä antitragedian vaikka elokuvan loppu ei olekaan kovin onnellinen.

Tragediasta on selvästi etäännytty, moira on ihmisen hallinnassa. Psykologinen rauhoitus tekee valtaosasta trillereistä pelkästään kauhua munattomille. "Butterfly on a Wheel" kantaa ja nostattaa mukavasti sen alkuosan mutta sen lopun "mukaovelat käänteet" sitten itse asiassa lässäyttävät koko elokuvan varsin halvaksi ja pieneksi elokuvaksi jonka näkemättä selviää. ; Trilleri jossa kohtalo otetaan ihmiselle menettää hätkähdyttämisen ja joutuu siksi turvautumaan pelkästään yllättäviin käänteisiin. Aito protreptikos -kokemus katoaa. Hätkähdys latistuu yllättymiseksi. Yllätyksenkin takaa löytyy järki, jonka jälkeen jännitys purkautuu.