On toki hyvä olal lähdekriittinen ja huomata että Jeesuksen kuoleman ja ensimmäisten säilyneiden kirjojen välillä on kahden, kolmen, sukupolven suuruinen aukko. (Sukupolvenvaihdos on noin 20 vuotta, historiallisesti karkea arvio toimii siten että katsoo että tässä iässä on saatu lapsia.) Tapa valita pisin aikaväli on kuitenkin hieman asiatonta. - Mieleeni vastaavasta asennevammasta tulee esimerkiksi Matti Leisolan virheily "Luomisen lauantaissa". Hän viittasi Douglas Axen tutkimukseen jossa arvioitiin proteiinejen syntytodennäköisyyksiä. Axen tutkimuksessa oli valtava haarukka arvioissa ja Leisola otti niistä tarkoituksella juuri pienimmän todennäköisyyden. Suurimman todennäköisyyden valinta olisi tuottanut hyvin erilaisen asenteen. On selvää että tämä on typerä (tai vaihtoehtoisesti kieroutunut ja tutkimuseettisesti perverssi) tapa tehdä cherry pickingiä ja misquotea niin että sen huomaaminen olisi maksimaalisen vaikeaa. Tämänlainen valehtelu on miltei todenpuhumista, jossa vale lähteistetään sitomalla se vääristettyyn dataan. On selvää että se koskee myös Raamattukritiikkiä. Ei pidä tehdä tämänlaisia valikointeja, koska ne ovat puolitotuuksia eikä kokototuuksia.
Historiallisissa kirjoissa on tavallista että versioissa on eroja. Esimerkiksi kun minä puhun Fiore dei Liberistä, olen tietoinen siitä että hänen tuotannostaan on olemassa vain 4 erillistä säilynyttä manuaalia. Niiden sisällä on pieniä eroja, itse asiassa niissä on paljonkin eroavaisuuksia. Osaa tekniikoista ei löydy kuin yhdestä teoksesta. Tätä ei kuitenkaan pidetä ongelmana, koska pääidea on sama. Näin ollen kirjojen voidaan katsoa heijastavan samaa systeemiä. ; Vaihtoehtoinen tulkinta olisi se, että joko Fiorella olisi ollut erilaisia systeemeitä tai sitten kirjat olisivat vain epämääräinen kikkakokoelma joiden jäsentyneisyys ei ole sellaisessa tasossa että sitä voisi kutsua taiteen kunnianimellä (ref. sanaan "martial art"). Kun ristiriitoja ei ole ja tekniikat eri kirjoissa nivovat samaa systeemiä, eri versiot täydentävät kokonaiskuvaa eikä "pilkkua isompia pilkkuvirheitä" kannata lukea "pilkkua nussien". Samasta syystä eroavuuksien kohdalla olennaisempaa olisikin katsoa erojen olennaisuuksia sen sijaan että viitattaisiin pelkkien erojen olemassaoloon.
Ainakin minun kohdallani pääuskontokritiikki onkin sitä että se, että kopioiden muuttumattomuus ja määrä todistaa vain sen, että Raamattu on historiallisesti sidottavissa syntyaikaansa. Nykyajalta esimerkiksi "Harry Potter" saa tulevaisuudessa taatusti vankan aseman historiallisesti autenttisena kopiona koska em. kirjaa on tehty aivan hirveitä määriä. Kopioissa ei ole eroavaisuuksia. Tämä ei tee kirjan taikuussisältöä todeksi. Tässä uskova kuitenkin osaa usein fiksusti kertoa että "En usko Raamattuun vaan Jumalaan". Eli Raamattu ei ole se jonka kautta Jumalan olemassaolo todistetaan tieteellisesti siten että Jeesuksen hahmo historiallisena hahmona jotenkin suoraa loogisesti ja kiistatta todistaisi Jeesuksen jumalisuuden. Heille usko Jumalaan vahvistaa Raamatun eikä toisinpäin. Raamatun historiallisuuden todistaminen vain nivoo tämän uskomuksen yhteen. Tämä on toki kehäistä siinä mielessä että Jumala vahvistaa Raamatun joka sitten kertoo Jumalasta, mutta tämänlainen koherentisointi on kyseisen maailmankuvan ytimessä. Raamatun historiallisuus ei tee siitä todistettua, se tekee siitä uskolle riittävää. Sama koskee tietysti Jeesuksenkin historiallisuutta.
Kuningas Jaakon Raamattu on kovaa kauraa ulkomailla, mutta sen synnyn poliittisuus ei liene Suomen kulttuurioloissa kovin kiinnostavaa tai oleellista uskontokritiikkiä. Ainakaan vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti