Vaadin huonompaa keskustelua!

"Ropeconissa" oli esitelmä prostituution historiasta. En tässä referoi esitelmää, vaan tartun sen alkupuoleen. Siinä nimittäin määriteltiin prostituutio sitä kautta, että prostituutiossa on kysymys suorasta seksin myymisestä jossa vapaaehtoisuus on hyvin vähäistä. Tätä kautta esimerkiksi puhelinseksipalveluja myyvät ihmiset, rakastajattaret ja ne joilla on "terve seksuaalinen libido" (ainakin jos määrä on laatua). Tämä nosti valtavasti ääntä esimerkiksi siitä, että tämä määritelmä rajoittaa prostituution negatiiviseksi ilmiöksi. Väännössä käytiin sitten takana seksityöntekijät ja prostituutiot -sanojen määrittelyä.

Tämä oli toki sinällään mielenkiintoista semanttista saivartelua josta nautin lähes aina. Tällä kertaa kun kysymyksessä oli kuitenkin esitelmä - joka oli peräti esitelmänpitäjän ensimmäinen - tämä arvokeskustelu oli aivan turhaa kohkaamista. Tieteessäkin on huomioitava se, että usei tilanne on niin että ensin esitelmänpitäjä määrittelee tutkimansa ilmiön ja sitten katsotaan mitä siitä on sanottavaa. Tässä mielessä määritelmästä vääntäminen on pois sisällöstä. Olisi katsottava että mihin määritelmä kantaa, ei kanna ja minkälaisen tulkintaviitekehyksen se luo. Ja sitä kautta voidaan katsoa onko tämä määritelmä liian suppea, kattaako se vain osan jostain isommasta ilmiöjoukosta jolloin tämän tulokset eivät ole sovellettavissa marginaalisen osansa ulkopuolelta ja niin edespäin.
1: Jätän tarkemmin käsittelemättä yksittäiset kommentit joissa "ei enimmäkseen" -tyyliset sanat käsiteltiin jonakin joka korostaa sitä mielikuvaa että "ei koskaan". En voi oikein tehdä muuta kuin esitelmöitsijän tapaan ja sanoa että "semantiikkaa". Sillä jos sanoja ei ole tuota tarkoittanut, niin on hemmetin typerää tulla heittämään sanavalinnalla päähän. Ainakin itse koin että "ei enimmäkseen" on lieventävä, ja kaikkea muuta kuin "ei koskaan" -lausunto.

Into oli toki ymmärrettävää. Mutta olisi ollut hyvä huomata, että kyseessä oli esitelmä joka käytiin suullisesti. Kirjallinen debatti on sellaista että siihen tämänlaista kannattaa aidosti panostaa. Suullisissa tilanteissa on toki tapana akateemisessa keskustelussa kysyä ja kritisoida. Mutta siinäkin on vuorot. Väittelytilaisuudessa ensin kuunnellaan ja sitten esitetään kritiikit. Ja jopa tieteen popularisointiteemoissa joissa on keskusteluhenki ja jossa ei olla yleisöä vaan ollaan keskustleukumppaneita, on kyseessä vuorot. Nyt kaikki kinasivat määritelmistä sen sijaan että olisivat ensin keskittyneet esitelmän sisältöön. Tämä oli virhe.

Tämänlainen keskustelu (~lue intomielinen kannanottaminen ja välihuutelu) on usein aikaavievää eikä hedelmällistä. Itse asiassa siitä tunnetaan huono argumentointistrategia nimeltä Gish gallop. Sen perusideana on se, että kun kysyy saa etulyöntiaseman koska toisen odotetaan vastaavan. Jos vastausta ei kuulu, tämä on vähän kuin voitto itselle. Ja kun toinen vastaa, voidaan kysyä toinen kysymys. Näin ei itse koskaan jouduta puolustamaan vaan voidaan vaan hyökätä. Erityisen tehokasta se on yllämainituissa tilanteissa. Silloin kun kysymykset eivät oikeastaan ole kysymyksiä, vaan syytteiksi naamioituja kannanottoja. Niihin vastaamatta jättäminen tuntuu vielä pahemmalta. (Inttäminen, retorinen kysymys ja asenteellinen hyökkäys ovat tässä kohden hyvin lähellä toisiaan.)

Nytki esitelmästä jouduttiin leikkaamaan osia pois koska tämä kohkaaminen vei liikaa aikaa. Lisäksi oli selvää että tässä ei siedetty tätä näkökulmaa siksi että kysyjällä oli itsellään aivan oma agendansa aiheeseen liittyen. Toki on hyvä huomata, että tämä kapeampi prostituution määritelmä ei ole sama kuin kaikkien prostituutio. Mutta jos keskustelu menee sen ulkopuolelle että "tämän yhden prostituutiokäsitteen siirtäminen toisen prostituutiokäsitteeseen johtaa kategoriavirheeseen ja tämä termien sisällönvaihto lennosta on ekvivokaatio -päättelyvirhe" niin sitten ollaan varsin huonossa jamassa. Voidaan nähdä että juuri tietyn määritelmän määrääminen pakolliseksi on tärkeä dogman levittämisen kannalta. Sillä määritelmä on tälläisissä tilanteissa aina näkökulma aihepiiriin, eikä totuus koko aiheesta. Mutta jokainen järkevä ihminen itse asiassa tietää tämän.

Mutta tämä on vielä pientä ja sisällöllisesti nerokasta. Sillä menneenä viikkona satuin katselemaan häpeällistä Doctor Philiä. Se on jokin ohjelma jota päädyn jostain syystä katsomaan jos minulla on hetkittäinen ajatusvaje. Ja se on joka kerran yhtä hävettävää. Ohjelmaa katsoessa olo on sellainen että seuraaminen on kauheaa, ja sitten on pakko katsoa että miten kauheaa se on. Tässä kyseisessä ohjelmassa väännettiin ylipainosta. Yksi vieraista viittasi mielellään erilaisiin tutkijoihin. Lopulta yleisöstä nousi kannanottaja-kysyjä, joka kyseli tältä henkilöltä siitä että miksi hän menee toisten selän taakse piiloon. Hänestä olisi rehellistä sanoa mitä mieltä itse on ja seisoa niiden takana. Toisen nimen laittaminen oli hänestä delegointia. Ja että jos jotakuta lainaa, niin joka tapauksessa ottaa kannan siitä että on samaa mieltä kuin tämä lainattu, joten delegointiin ei ole tarvetta. ; Ohimoissani tuntui aivoverisuonien ratkeamista edeltävä paine, kun katselin tätä kysyjää joka aivan omalla naamallaan miljoonien edessä kertoi ylpeästi vaativansa huonompaa keskustelua.

Tämä kommentti edustaa mallikelpoisesti anti-intellektuellia ilmapiiriä joka USA:ssa vallitsee monin paikoin. Suomessa ihmiset häpeävät "en tiedä" -henkeä. USA:ssa ollaan joskus jopa rehvakkaan ylpeitä siitä että ollaan niin individualisteja ja itsellisiä ja itseoppineita että ei edes osattaisi ottaa tieteelliseen keskusteluun osaa. Tässä kulttuurissa ei enää ole faktoja ja mielipiteitä vaan pelkästään mielipiteitä. Tässä lähteistys on vain auktoriteettiin vetoamista. ; Tämä on toki sen verran järkeävä, että pelkästään se että name droppaa jonkun joka on tiettyä mieltä ei itse asiassa ole vielä argumentti. Ja esimerkiksi monissa uskontokeskusteluissa tiputetaan nimiä ja korostetaan että lausuja on titteliltään professori. Tässä unohdetaan kuitenkin se, että tosiasiassa aito lähde ei ole nimi ja aukroriteetti vaan viittaus argumentaatioon johon voi mennä itse tutustumaan jos haluaa, ja jonka oikeellisuuteen littyviä argumentteja ja empiirisä todisteita voi sitten punnita aineiston ääressä. Toisin sanoen tässä puuttuu lähdekritiikin alkeet. ; Itse asiassa sekä määritelmistä väätnely että mielipidemaailma on siitä ongelmallista että ne ovat edellä mainituissa tapauksissa puolitotuussuhteessa lähteistykseen ja lausuntoihin. Ihmisten pitäisi opetella vähemmän knoppeja ja enemmän tervejärkistä lähdekritiikkiä.

Toki voitaisiin ajatella että lausunnot voisivat olla myös trollaamista. Tämä on tärkeä kommentti siinä mielessä, että vaikka useimmat pitävät trollaamista huonona asiana, jota tekevät pahat ihmiset ja jossa ei ole mitään hyvää ja rakentavaa ja jonka harjoittaja on aina idiootti-ääliö (period). Niin itse olen kuitenkin sekä trollaava että trollaajamielinen. Syynä on se, että näen että filosofian tärkein tehtävä Sokrateesta lähtien on itse asiassa ollut trollata. Kun tekee mitä Sokrates teki, on selvää että provosoitumista seuraa. Kuitenkin tässä on hyvä huomata, että trollaamismielisyydestäni huolimatta pidän valtaosaa trollaamisesta karseana aktiona. Kysymys on hieman kuten huumorista ; Valtaosa vitseistä on itse asiassa aika paskoja. Huumori on harvinaista. Mutta silti arvokasta. Sekä esitelmän häiritsijät että huonomman keskustelun vaatijat olivat huonolla tavalla trolleja.

---

Kuvassa kohtaus Harmaasusien näytöksestä. Kenkien omistajat eivät liity tapauksiin.