"Vertikaalinen" ja "horisontaalinen"

D&D -roolipelissä pelatessa yleinen kritiikin aihe on se, että peli on rakenteellisesti pelistrategista ja taistelukeskeistä ja hahmoja latistavaa. Tämän pääsyy on se, että peli heijastelee hahmon sosiaalisuutta lähinnä "Charisma" -statin kautta. On siis hahmon karismaattisuus. Lisäksi hahmon asennetta ohjaa aligmentti, joka näyttäytyy yleisesti ottaen reaktiivisena ; Onko LG -hahmo on lainkuuliainen sekä hyväntahtoinen, kun taas LE -hahmo on lainkuuliainen mutta pahantahtoinen.

Siksi kun kyseiseen peliin aikanaamme teimme fiksejä ja "houseruleja" (jotka lopulta paisuivat aivan erillisiksi pelisäännöstöiksi joissa ei itse asiassa ollut juuri mitääm yhteistä DD:n kanssa) jaoimme miltei ensimmäisenä karisman hahmon (a) sympaattisuuteen ja (b) johtajuuteen. Tällä korostetaan sitä että sosiaalisuutta on kahdenlaista ; On hierarkista statusta joka liittyy (vaikutus)valtaan. Ja on yhteensitovaa sosiaalisuutta. (Myöhemmin teimme vielä lisäjaottelun empatiaan, joka kuvastaa tunnekykyjä. Näin sosiaalinen taito ja halu sosiaalisuuteen saatiin erotettua toisistaan ja tämä oli hahmojen syvyyden kannalta merkittävä parannus.)

Intuitiomme ja ihmisten yleinen ajattelutapa kertoi että muutos oli hyvä.

Haimme nimittäin innoketta erilaisista sukupuolistereotypioissa. Esimerkikisi miesten nähdään stereotyyppisesti olevan toisten murheissaongelmanratkaisijoita kun taas nainen yrittää olla ymmärtäjä. Näin syntyy klassinen konflikti jossa nainen kokee miehen etäiseksi kun nainen ei murheissaan saa "minä ymmärrän sinua" -kokemusta vaan ratkaisun. Mies taas ihmettelee että miksi valittaa jos ei kuitenkaan halua korjata asiaa. Toisaalta mies kokee naisen välittämisen sitä kautta että hänen ongemansa ainutlaatuisuus hylätään kun korostetaan samastumiskokemusta.

Kun ongelmanratkaisu muistetaan, syntyy sitten omituinen autolla -ajamisdilemma. Sillä siellä naiset haluavat ratkaista eksymisnongelman kysymällä kun taas miehet haluavat ratkaista asian itse, jatkamalla ongelmaa. Ensivaikutelmassa voi tuntua omituiselta että miksi muutoin ongelmia ratkova mies haluaa ratin takana vatvoa vaivaansa, kunnes tajuaa (kuten tajusimme), että miehen asenne on tässä stereotypiassa erittäin johdonmukaisesti vertikaalista. Tien kysyminen on nöyrtymistä, jossa status laitetaan toisen alle. On alistuttava kisälliksi. Mielikuvien nainen taas hakee koherentisti samastumista ja samankaltaistumista. Nainen jakaa jotta tulisi samanlaiseksi, mies opiskelee ja harjoittelee jotta tulisi paremmaksi.

Horisontaalisen sosiaalisuuden ytimessä on läheisyys (closeness) ja vertikaalisen sosiaalisuuden ytimessä on suhteellinen valta (relative power). Ensimmäisessä kyky on jotain jolla haetaan yhteyttä muihin ihmisiin kun taas toisessa kyky on tapa erottautua muista paremmaksi jollain tavalla. Toki näiden erot eivät oikeasti ole aina erottamattomat. On selvä että mukavuus ja sympaattisuus heijastuu myös siihen miten toiset tekevät kanssasi yhteistyötä.

Psykologiakin sanoo että muutos oli hyvä.

"Scientific American Mind" -lehden tuore erikoisnumero ("special collector's edition") kuvaa sukupuolieroja. "His brain, Her brain - how were different" -otsikoitu erikoisnumero heijastaakin sitä että sukupuoli näyttäytyy juuri siten että miehet käyttäytyvät tilastollisesti tuon ylläolevan stereotypian tapaisesti. Tämä heijastuu aivokuvista ja käyttäytymisetä ja on siinä mukana kulttuurista vaikutustakin. ; Ja näin esimerkiksi lapsenkasvatuksessa miehet kannustavat naisia useammin lapsia eteenpäin kun naiset ovat usein turvallisempia. Näin ollen tilastoista nousee esiin konsepti joka ei välttämättä näy jokaisessa yksittäisessä perheessä. Tämä konsepti on se, että onnistuneet vanhemmat ovat "kiva äiti ja jännä isä". Jopa lasten sydämen syke näyttää mukailevan tätä ; Vauva on kenties oppinut että isä aktivoi ja on jännä ja lapsi riemastuu tästä mikä nostaa sydämensykettä. Vauva on kenties samalla tavalla huomannyt että äiti on se turvallisempi ja tämä turvallinen mukavuus laskee hänen sykettään.

Lehden mukaan sukupuolierot näkyvät myös huumorissa. Naiset tekevät erilaista huumoria kuin miehet. Naisilla hauskuus syntyy samastumiskokemuksesta.
1: Miehet pitävät naisia useammin vertikaalista sosiaalisuutta tukevasta huumorista ; Vallasta joka näkyy esimerkiksi sarkastisin onelinerein, väkivaltaisemmasta slapstickistä ja vastaavista. Mies stand -up koomikko voi hakea (ainakin naisia useammin) opettavaa ja julistavampaa asennetta.  Naiset taas tekevät huumoriinsa enemmän samastumiskokemuksia joissa esimerkiksi onnistumiset ja virheet nähdään ikään kuin yleisinhimillisempinä. Tämän huumorin ytimessä on samastumiskokemuksia kasvattavat anekdootit, ei julistavat kertomukset tai statementit kuten miehisemmissä vitseissä.
2: Sosiaalisesti tämä heijastuu siten että vaikka kaikki laittavat treffi-ilmoituksiin merkinnäksi toiveen huumorintajusta, se kuitenkin tilastojen valossa tarkoittaa sitä että useampi mies haluaa että huumorintajuinen nainen nauraa miehen jutuille. Kun taas nainen hakee useammin miestä joka naurattaa häntä. Tässäkin korostuu horisontaalisen ja vertikaalisen asenteen pienet erot.
3: Stand -up komedikot koetaan myös eri tavalla. Hauska mies nähdään jollain tavalla seksikkäämpänä. Näin ollen rumakin stand-up koomikko koetaan jotenkin haluttavampana. Naisten kohdalla tilanne käy usein päinvastoin, heidän seksikkyytensä jotenkin katoaa ja heistä tulee peloittavia. - Näin käy vaikka heidän huumorinsa on harvemmin naisten valtaa tai miesten statusta koskevaa koska tämä telaketjufeministeily olisi sitä vertikaalista huumoria.

Itse kysyn tätä kautta muutamia mietteitä jotka ovat kenties pohjimmiltaan kysymysmuotoisia statementteja. Ja kenties ne ovat yhdistäviä kysymyksiuä. Esimerkiksi sitä, että onko niin että: (a) Onko yleinen poliittisesti korrekti sosiaalisuus on määritetty naisen kautta? (b) Onko postmoderni tiede naisellista kun se kiistää eri teorioiden paremmuuden ja kun se korostaa kritiikissään paremmuusjärjestyksiä ja näkee vain hierarkian, vallan, intressien kohteena kun sen sijaan yhteensitovuus nähdään jotenkin helposti vapautuneisuutena? (c) Onko tiedemaailman miespainottuneisuus matematiikassa ja naisten ylimäärä lääketieteen tohtoreissa seurausta siitä että miehen on helpompaa miettiä hierarkisesti ja eri maailmankuvien kilpailun ja paremmuuskertointen kautta kun taas naisten on helpompaa nähdä sosiaalinen liima ytimessä? (d) Ovatko naiset peräti keskimäärin miehiä useammin parempia pappeja nykyään kun kirkko ei enää rakenna maailmankuvaa vaan tarjoaa uskomiseen uskomisen kautta sosiaalista liimaa?

Loppukaneetti

"Scientific America Mind":in ja muut vastaavat näyttivät että DD -muutoksemme olivat hyvin perusteltuja, jopa sosiologian erilaisia trendejä ennakoivia muutoksia. Ne olivat myös stereotyyppisiä eli ne olivat intuitiivisia joten ne oli helppo oppiakin. Näin ollen tieteellinen reflektio kohtasi subjektiivisen itsereflektiivisyyden ja totuus kätteli ennakkoluuloja. Ja tässä totuudenkaltaisuus ja totuudeksi ymmärretty johti yksinkertaiseen muutokseen. Ja tämä helppokäyttöisti peliä. Muutos sitoutui parannettuun käytettävyyteen, joka lisäsi peliin siitä muutoin puuttuvaa syvyyttä tekemättä siitä vaikeampaa tai epätodempaakaan. Muutos oli myös yksinkertainen. Parempaa muutosta roolipeliin ei suunnilleen voi tehdä. Joskus käy tuuri, kun asiat nivahtavat näin kätevästi yhteen.

---

Kirjoittaja kysyy tietä, mutta ei aja autolla.