maanantai 2. heinäkuuta 2012

Fatwakateudesta ikonikateuteen

Uskontokriitikko kohtaa usein erilaisia valituksia siitä, miten uskontokritiikkiä pitäisi kohdistaa jonnekin muualle kuin minne sitä kohdistetaan. Pitäisi esimerkiksi moittia islamia. Syyksi tälle kohdistamattomuudelle esitetään usein fatwakateutta, eli sitä että ihmiset pelkäävät islamia joka on aidosti vaarallinen. Ja että siksi harmiton kirkko olisi se asiallinen kohde. En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä strategiaa, koska se näyttää toimintana suunnilleen samanlaiselta kuin jos minä jäisin kiinni pahoinpitelystä ja puolustautuisin teostani sillä että joku muu ihminen on tehnyt murhan. Joten ei minun toimiani saa tietysti kritisoida tai sakottaa tai lainsäädännölliseti mitenkään rajoittaa kun pitäisi olla murhaajien perässä eikä kieltämässä "harmitonta pientä nyrkkihippaa".

Toisekseen tässä unohdetaan yleensä se, että maassamme luterilaisella kirkolla on paljon valtaa. Kotimaan asiat on hoidettava ennen ulkomaanasioita neuvoo meitä jopa Perussuomalainen, ainakin mitä olen Jakomäen pizzerioissa asiasta kysellyt niin neuvovat. Siksi on luontevaa kritisoida suurinta ja mahtavinta ja rahakkainta. Sillä sen tekoset vaikuttavat hyvin moneen. Toiset uskonnot ovat maginaalisempia.

Tämä kritiikki asettuu muutoinkin omaan luokkaansa kun muistaa että suomessa on ortodoksinen kirkko. "Napoleonin komplekseissa" nostettiin esiin se, miten ortodoksisuutta pidetään hauskana ja harmittomana. "Suomen ortodoksinen kirkko tosiaan nauttii silmäänpistävän "kivasta" imagosta: se näyttää saavuttaneen sellaisen imagon, josta evankelis-luterilaisen kirkon on taisteltava julkisuuskampanjoilla. Suomalaisista hyvin pieni osa on ortodokseja, mutta ei-ortodoksit suhtautuvat hyvin myönteisesti ortodoksiseen kirkkoon. Sitä tosiaan pidetään sympaattisena, ne hatut ja parrat ja kaikki. Luostareitakin pitävät ja kynttilöitä valavat." Tästäkin kuulee usein valittamista. Luterilaiset ovat hyvin pettyneitä siitä että juuri luterilainen kirkko on keskustelunalla. Olen itsekin kohdannut ihmisiä joiden osa kirkon kohtalosta on ollut ortodoksimuistelua "Luterilainen ystäväni on useaan otteeseen keskustellessamme uskontopoliittisista kysymyksistä (harjoitamme sellaista omituisuutta) voivotellut sitä, miten Suomessa naispappeuteen, seksuaali-identiteettiin ja seksuaalietiikkaan liittyvät kysymykset keskittyvät vain evankelis-luterilaisen kirkon piiriin samalla, kun Suomen ortodoksinen kirkko vain myhäilee yleisissä mielikuvissa puolieksoottisena "kivakirkkona" sivusta pitäen samalla yllä paljon vanhoillisempia käytäntöjä kuin luterilaiset konsanaan."

Ortodoksisen kirkon esilleutuominen fatwakateuden yhteydessä on tietysti mukava rinnastus. Koska kukaan ei pidä uskottavana sitä että ortodoksisen kirkon luonne olisi erityisen pelottava. Teoria siitä että "vaarallinen jätetään ja harmiton ja kilttinä pidetty saa kiusaamista" on yksinkertaisesti huono. Jos fatwakateus pitäisi paikkaansa, pitäisi ortodoksisen kirkon olla hyvinkin mukava kritisoitava. Sillä ei ole pelottavaa mainetta. Totuus näyttää että fatwakateusteema islamissa on väärä. Islamia ei yksinkertaisesti kritisoida sen takia että maassamme suosiossa oleva ns. "kulttuurirelativismi" jota kulkee usein "uskonnonvapaus" -nimilapun alla, näkee erilaiset uskonnot suvaittavina ja itse asiassa näkee heikkojen puolustamisen ja vähemmistöt ensisijaisesti avun kohteina. Ja tämän vuoksi islamia pidetään eksoottisena ja harmittomana. Eli sitä suojellaan samasta syystä kuin ortodoksista kirkkoa.
1: Ja osittain tämän taustan kautta esimerkiksi uusateistit ovat olleet aggressiivisten ja militanttien maineessa ; Hehän ovat kritisoineet islamia varsin aktiivisesti, kuten esimerkiksi Sam Harrisin kiivaista islamnäkemyksistä voi helpostikin huomata.

Sitten "Napoleonin komplekseissa" tehdään se, jota nämä fatwakateuksista ja ikonikateuksista kärsivät eivät oikeasti halua. Eli kritisoi ortodoksista kirkkoa. - Oma tapani reagoida näihin onkin aina muistuttaa siitä miten minulla riittää vihaa moneen paikkaan. Lisäksi muistan kiittää siitä että toi esille lisää kiellettäviä asioita, eli sen lisäksi että pitää rajoittaa näitä asioita luterilaisista, niin myös muissa uskonnoissa on ongelmia. Lisäksi muistan mainita että nämä lausunnot todistavat nekin siitä, että uskonto ei ole lähtökohtaisesti arvokasta tai kaunista vaan että laajaa kritiikkiä ja rajoitteita tarvitaan ihan oikeasti. Islamkriitikko joutuu tunnustamaan että "uskonnovapaus-smuskonnonvapaus" -huutelu kritiikin alla ei oikeasti ole mikään argumentti vaan perseilyä.
1: Oikeastihan fatwakateudesta kärsivät haluavat enimmäkseen, että heidän omaa uskontoa ei moitita. Toki etenkin islamiin voidaan olla vastahankaisia ja nähdä kyseinen uskonto kerettiläisyytenä, jolloin islammoite otetaan aseeksi omaan käyttöönkin. Mutta tämänlainen on harvinaista. (Itse asiassa yllättävän harvinaista.) Kun uskontorkiitikko sitten moittiikin kaikkia uskontoja, niin "valtionkirkkomme ylin ystävä" yleensä ajautuu kognitiiviseen dissonanssiin eikä tajua koko tilannetta olevankaan. Hän vaikenee ja toistaa fatwakateus/ikonikateus -argumenttinsa jonkin ajan päästä. Tajuamatta että tässä toiston hetkellä hän on menettänyt aivan kaiken uskottavuutensa ja vakavastiotettavuutensa. Kenties ikuisiksi ajoiksi.

Itse asiassa näyttääkin siltä että ortodoksisuus on hyvin onglemallinen ja hyvin kritiikin arvoinen taho. Ortodoksisuus on toimineen jäänyt vieraaksi. Ulkoiset merkit kuten hassut hatut ja parrat tekevät uskonnosta harmittoman, jopa hupsun, oloisen. Ja koristeellisuus ikoneissa ja muissa heijastaa helposti mielikuvaa siitä että myös oppi olisi kaikin puolin esteettistä. Pinnan nähdessä sitä vain odottaa kaunista ja hyvää. Paketoinnin alla ei sitten tuoksukaan suitsuke vaan jokin hieman muu. Äärinationalismi, totalitarismi ja homojen väkivaltainen vastustaminen ovat esimerkiksi sellaisia asioita joita ortodoksinen kirkkoinstituutti tukee, jopa aivan nykypäivinä. Näiden toimien rinnalla itse asiassa jopa toissavuoteinen pridekulkueeseen pippurikaasun kanssa iskeminen näyttää pieneltä ja vaarattomalta keppostelulta.

Tällä on itse asiassa vaikutusta. Sillä jos esimerkiksi ortodoksikirkolta vaadittaisiin enemmän lausuntoja, olisi siinä enemmän läpinäkyvyyttä joka paljastaisi oikeita heikkouksia. Mutta tämä ei kuitenkaan johda kovin kauniisiin asioihin. "Valitettavasti nykytilanteen valossa näyttää oikeastaan siltä, että alkuperäinen asenteeni, joka vaati Suomen ortodokseilta näkyvämpää yhteiskunnallista keskustelua, olikin vaarallisen naiivi. Näyttää nimittäin siltä, että ortodoksisen kirkon merkittävä, näkyvä ja painokas yhteiskunnallis-poliittinen asema valtiossa on suorastaan vaarallista demokratian, yhdenvertaisuuden ja kansallisten vähemmistöjen kannalta. En pysty näkemään ortodoksisessa kristillisyydessä mitään sellaista inherenttiä piirrettä, jonka vuoksi sen pitäisi väistämättä olla sellaista vallanhimoista, kiihkomielistä vihanlietsontaa kuin se nykyisin Euroopassa on. Tässäpä olisikin eurooppalaiselle ekumenialle tuhannen taalan (euron, ruplan, dinaarin jne.) paikka tehdä työtä, joka olisi sen ikoneissa usein esiintyvän hemmon arvoista. Se voisikin olla sopiva haaste Suomen (mukavalle) ortodoksiselle kirkolle."

Tämä ongelma kattaa muutenkin uskontokeskustelun. Huomion voidaan nähdä koskevan sekä ortodoksista kirkkoa että luterilaista kirkkoa. Itse näen että mikään kirkko tai ainutkaan uskonto ei käytännän tasolla useinkaan tuo mitään arvokasta julkiseen arvokeskusteluun. Niiden uloslausumat ovat (a) joko tyhjänpäiväistä himphamppua jossa kirkon toiminta on yhteiskunnassa suuresti huonona nähtyä ja siksi kritiikin alla. (b) tai se ajaa vanhoillista arvomaailmaa ja edustaa lähinnä degeneroivaa jarrunpainantaa silloin kun kirkko ajaa vanhoillisia arvojaan yhteiskunnan arvoiksi, joka käytännössä tapahtuu aina jo saatujen edistysaskelten purkamisella ja paluulla menneisyyteen. (c) Tai sitten se vain toistaa vallitsevaa normia jos se sattuu olemaan jo vallassaoleva mielipide. En näe tätä automaattisena (luterilaisenkaan) kirkon ominaisuutena. Se on vain vallitseva tila, josta poikkeamia on lähes mahdotonta löytää yhtään mistään.
1: Maailmassamme vallitsee omituinen "uskontovapaan pseudosekularismin" henki jossa uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että uskovainen saa vakaumuksensa vuoksi sanoa suunsa puhtaaksi aina ja kaikkialla, mutta samalla uskonto antaa suojan koska tabua ei saa loukata ja niin erimielinen joutuu olemaan hiljaa. Joka näkyy esimerkiksi siinä että juuri nyt lestadiolaisten parissa voi olla asiallista kieltää "kerettiläiseltä" julkinen puhuminen uskonasioista koska sillä tulee vääriä uskonnäkemyksiä. Ja seuroihinkin voidaan kutsua ihan vain jotta voitaisii yhdessä kivasti porukalla vähän hakata. (Ja vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisen kirkon suojeluksessa, kaikkien tiedoksi vaan.)

Näin ollen olisi joko tiukennettava sekularismia tai muutettava kirkkoa. Minulle on aivan yksi ja sama kummalla asia hoidetaan. Kunhan se hoidetaan. Ja nopeasti. Luterilainen kirkko voisi jopa ottaa mallia ortodoksisesta kirkosta, joka on oppinut sentään sen verran että jos näkemykset ovat tulenarkoja, kannattaa pitää matalaa profiilia. Tyhmä voi näyttää viisaalta jos on hiljaa tyhmyyksistään - ja hiljainen voi näyttää viisaalta jopa silloin jos käyttää hoopon näköisiä rituaalipartoja.

Ei kommentteja: