"Persekarvat ovat Jumalan luomia luonnollisia asioita. Persekarvojen ajelemisesta ei joudu helvettiin. Miksi niitä muuten pitäisi ajella? Antaa persekarvojen olla siellä missä niiden tulee olla eli paikoillaan perseessä."
(Jouko Piho, Facebook, June 3 at 6:17pm)
Usein filosofia käsitteleee suuria teemoja. Moni ajattelee että vasta kun aiheena on jokin todella merkittävä Jumala, todellisuuden syvin luonne tai leivän olemus - tai jokin muu vastaava paitsi se viimeinen - se olisi filosofiaa. Kuitenkin kysymys on usein enemmänkin laadusta jolla aihetta käsittelee. Jos filosofi kaipaa kulttijohtajien karismaa, vain siinä tapauksessa hänen kannattaa jumiutua automaattisesti pelkästään höpisemään sekavia sivistyssanoja kaikkeudesta ja kaiken yhteydestä. Muussa tapauksessa kannattaa tehdä tämän lisäksi jotain muutakin, tai ainakin harkita muuta ja pitää sitä arvokkaana vaihtoehtona.
Eilinen pieni potentiaalisesti ikonoklastinen juttu olikin tässä mielessä eräänlainen jään koputtelu. Ajattelin sen avulla herätellä tuntemuksia siihen kulmaan josta olen joskus kirjoittanut aikaisemminkin. Kirjoitin vessafilosofiasta johon voidaan liittää esimerkiksi ihmiselämälle tarpeellinen sanitaatiopuoli joka taas kulminoituu vessanrengasdebatiksi erääksi toistetuksi mutta tyhjäksi kinasteluksi, joka näyttää kattavan useiden ihmisten sosiaalisen debattikentän mutta johon poliittinen arvokeskustelu on ollut haluton tarttumaan. Ja kyllä. Tätä kautta olen jopa liittänyt tämän vessa -aiheen yleisinhimillisyyteen. Tämä näyttää sen monipuolisen kirjon jolla filosofia voi käsitellä tämänlaisia arkisia asioita. Eikä niiden kanssa tarvitse edes mennä hirvittäviin sfääreihin.
1: Ja kyllä. Silti annoin perustellun ratkaisun siihen ikuiseen vessanrengasdebattiin! Meidän kotona ei enää tapella vessanrenkaista vaan siitä kuka pesee vessan. Kunhan pääsen filosofisen mielen kanssa ratkaistua tämän ongelman, eli löydän vakuuttavan argumentin sille miksi se en koskaan ole minä, niin asia ratkeaa kivasti ja lopullisesti.
Perse ja liian spekulatiivinen filosofia.
Näin ollen innokas filosofoija voisi innostua ja mennä suoraan sfääreihin. Tällöin hän voisi spekuloida vaikkapa seuraavalla tavalla ; Topologisesti ihminen olisi ilman peräsuolenreikäänsä pallo. Putki suusta takapuoleen muuttaa topologisen rakenteen hyvin syvällisesti. Nyt ihminen on topologisesti aivan erilainen, hän kuuluu samaan ryhmään donitsirinkuloiden ja kahvikuppien kanssa. Tämä analogisuus sitoo kohteet yhteen. Havaintojen mukaan ihminen+kahvi+donitsi on mukava kokemus. Eli voimme päätellä että tämä kolminaisuus taas ylläpitää tärkeää kokonaisuutta ihmisen hyvälle elämälle. Itse asiassa tässä voidaan nähdä jopa finaalisia sävyjä. Erään asioiden tarkoituksen tarkastelun, teleologian, kulma on sitä että jos jonkun asian tarkoitus on tuottaa jokin tila, niin sitten kuin tämä toiminta lakkaa, tavoite on saavutettu. Ihminen, olipa hän kuinka oppinut tai muuta, tuottaa aina paskaa. Tämä suolletaan ulos perseestä. Tästä seuraa yleensä saastumista. Saastumisen lopputulos on se, että ihmiskunta lopulta tuhoutuu. Kun kakkaa on tarpeeksi, tarkoitus on täynnä. Näin ollen kahvi ja donitsi palvelevat erittäin syvältä olevaa finaalista tarkoitusta.
Mutta tämä ensi-innostus olisi tietysti liian pitkälle vietyä ja spekulatiivista, tämänlaisia ajatteluja hyväksytään vain teologian dogmatiikan laitoksella ja vastaavissa instansseissa. Suoralta kädeltä ponnistaminen tälläisiin sinänsä sisäisesti koherentteihin spekulaatioihin on kuitenkin liian äkkipikaista. Se on kuin menisi perse edellä puuhun. ; Siksi, ottaakseni vähemmän avomieliset lukijani huomioon, menenkin hieman lyhyemmälle. Siksi, pitääkseni ihmisten jalat maassa syvässä konkretiassa, lainasinkin alkuun Jouko Pihoa. Hän otti esille luonnollisen inhimillisen anatomisen seikan. Perseen. Tämä on aihe, joka tuntuu olevan kovasti väheksytty. Kuitenkin tosiasiassa se on filosofisesti hyvin mielenkiintoinen.
Perse ja teologia.
Piho aloitti syvällisestä luonnollisuusteologiasta. Hän vetosi Jumalalliseen suunnitteluun ja ihmisen rakenteisiin. Myös historia opettaa että teologian suhde perseeseen on hyvin tärkeä. Tässä ei tarvitse mennä kovin kauaksi historiassa (muistaakseni eiliseen) että kohtaa jonkun ihmisen, joka on kovasti selittämässä mitä peräsuolella saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Perustelut ovat teologisia ja ne vetoavat luonnolliseen funktioon.
1: Tästä seuraa mielenkiintoisia implikaatioita esimerkiksi siihen keskusteluun jota menestysteologiaa harjoittavat konservatiiviset kristityt tekevät kohdatessaan työttömiä pitkätukkahippejä. Vaikka tukan leikkuusta ei joudukaan Helvettiin, niin miksi leikata tukkaa? Tämä ei, aiheen hajusta huolimatta, kuitenkaan ole riittävän perseestä ollakseen olennainen osa tätä blogausta.
Lisäksi teologian sivuhaarassa, demonologiassa. On hyvä muistaa että teologiassa saatana syö sieluja. Demonit taas ovat langenneita enkeleitä. Hyvin karkeasti sanoen voidaan jopa sanoa että demonit ovat enkeleitä, joilla on vain erilaiset mielipiteet. Tämä on oleellinen koska kysymys siirtyy myös siihen että onko enkeleillä persettä. Tämä on vakuuttanut keskiajalla etenkin rahvasta. Uskomuksissa nimittäin vakiintui - siitä huolimatta miten rienaavalla tavalla vaikuttava persettä näyttävä pyllistelevä demoni olisikin - että ihmisen erotti demoneista se, että ihmisellä oli perse. Siksi demoneja jopa yritettiin karkottaa näyttämällä takamusta. Koska demoneilla ei ollut tätä, he ihmetyksestä menivät pois. Tämä näkökulma tekee perseestä entistä tärkeämmän. Sillä se olisi ihmiselle erityislaatuisesti oma.
Kuitenkin teologit olivat sitä mieltä että perse on hyvin rienaava. Siksi kun noidat tekivät sopimuksen Saatanan kanssa, sopimukseen kuului opin mukaan Saatanan peräreiän suuteleminen. Tämä tarkoittaisi sitä että Saatanalla olisi sittenkin takamus. Ja ilmeisesti enkeleilläkin. Perse kuitenkin tavallaan sopii Saatanalle ja demoneille. Sillä usein ihmisen olemus on teologiassa jaoteltu siten että mieli on vahva mutta liha on heikko. Saatanallisuus edustaakin monelle jopa niinkin abstraktia asiaa kuin ihmisessä oleva eläimellisyys. Tässä mielessä perse on erinomainen ihmisen luontoon asettaja ; Kirjoittihan Michel de Montaigne - jonka nimestäkin voi kaivaa aiheeseen sopivan deMon -osasen - siitä miten sivistys ei pelastanut antiikin filosofineroja suolikaasuilta. Hän esitti että mikään sivistys ei estänyt siltä että Platonia saattoi pierettää ja tämän pidättely vaikkapa kesken hienoa filosofista puhetta olisi ollut hyvin tukala tilanne. Ihminen on perseensä vanki. Tämä on oiva analogia perisyntiin, jossa eläminen on kristinuskon teologian mukaan varsin tukalaa sekin, peräti se on konseptina aika perseestä ihmisen olla. Mutta ei sitä pakoon silti pääse.
Tosin tässä kohden ei voi olla tietysti aivan varma, koska demonit on kuvattu sarvipäisinä, hännällisinä ja punaisina kun taas enkelit vaaleina siivekkäinä ja sarveton-hännättöminä. Ehkä demonien ruumiinrakenne on vain metafyysisen henkiruumiin ilmentymä, joten joskus demoneilla oli perse ja joskus tämä yksityiskohta unohtui? Jumala tietää. Ja valitettavasti ei kerro.
Perse ja hyvän elämän filosofia.
Kun persettä lähestytään ihmisyyden ydinominaisuutena, voidaan huomata että ihmisen perse on tärkeä ennen kaikkea siksi että ihmisen toiminta on pohjimmiltaan energiankäyttöä. Ja tässä kohden termodynamiikka on varsin kova ; Täytyy syöttää energiaa jotta toiminta jatkuu. Näin ollen kun ihminen tuottaa vaikkapa filosofiaa Jumalasta, hän joutuu tämän tehdäkseen esimerkkiksi syömään donitseja ja juomaan kahvia. (Ja kyllä. Teen tätä parhaillaan!)
Läpivirtaus mahdollistaa tämän syömisen melko pitkällä tähtäimellä. Näin ollen vaikkapa filosofisen pappishenkilön suorittama Herran sanan levittäminen suusanallisesti ihmisestä toiseen on mahdollinen siksi että hän on tuottanut kakkaa. (Joku voisi sanoa että monessakin mielessä, mutta ei tästä nyt tässä sen enempää.) Tämä perusasia unohtuu monilta. Siksi esimerkiksi selviytymiskoulutuksessa opetetaan joissain paikoin esimerkiksi eräoppaille tärkeä oppi. Ihmiset jotka menevät luontoon yrittävät välttää luonnossa paskomista. Tästä seuraa joskus vakavia ongelmia, kun syntyy tukos. Tämän purkaminen luonnonolosuhteissa on joskus hengen pelastava aktio. Ja se joudutaan tekemään käsityönä. (Konkreettisesti.)
Kakka taas johtaa itse asiassa siihen että joudumme palaamaan vessafilosofian pariin. Kaikki mitä olen vessafilosofiasta sanonut, on tavallaan alisteista tälle ominaisuudelle. Näin ollen en toista itseäni, vaan muistutan että olen tehnyt tähän liittyvän työn muualla. Vessafilosofiani paljastaa takamuksemme erittäin tärkeän roolin yleisinhimillisyyden kannalta.
Perse ja valta.
Olen ylläollessani keskittynyt vain yhteen pieneen piirteeseen takamuksessa. Tarkemmin ottaen siihen mitä se ei ole. Eli olen keskittynyt reikään. Kuitenkin reikä on tavallaan vain perseen puutetta. Peräreikä on teknisesti ottaen vain perseen ja ulkomaaiman rajapinta. Näin ruoka ja paska on tavallaan jokin ulkopuolinen sisällämme. Tämä tietysti tuo mieleen työyhteisön. Sen, miten se olet sinä ja vapaa tahtosi jotka tekevät. Mutta tosiasiassa jokin ulkopuolinen pomo on käskyineen sisällsi. Pomo on sisälläsi vain abstraktimmalla tavalla. Sellaisella johon ei mikään suolihuuhtelu auta. (Kenties olet oma pomosi, entistä kauheampaa. Sisälläsi on jokin velvollisuusminä joka on vain vähän kuin sinä! Tämä on lähes skitsofreenistä. Ja taatusti, kun huomiodaan taantuma ja yrittämistyön raskaus, aivan perseestä.)
Tämä taas nivoutuu siihen että kun katsomme persettä, näemme kannikat. Ne ovat lihasta. Kansanperinteen sanonnat tuntevat paljon sanontoja perseestä. Esimerkiksi raskasta työtä tekevän on sanotty työskentelevän perse ruvella. Tämä on luultavasti viitannut housujen hierovaan vaikutukseen. Nykyaikana, kun työ on istumatyötä, vanha sanonta on muuttunut vain entistäkin tärkeämmäksi.
Muinaisaikoina perse ruvella olivat etenkin pikkulapset. Syynä oli se, että silloin kurinpidossa hyödynnettiin vitsaa. Takamus sopiikin rankaisutoimintaan hyvin koska siinä on suuret lihakset suojaamassa vakavilta vammoilta. Siinä missä esimerkiksi sisäreidestä saisi irti kovempaa tuskaa, tätä ei käytetä koska tämä paikka on verisuonien kannalta hieman vaarallisempi. Takamus on suojatuin paikka lyödä. Nykyisin tätä arvokasta tietoa soveltavat lähinnä sadomasokismin ystävät. ; Tämä muistuttaa että perse liittyy myös itseyteen ja valtaan. Vanhemamt vitsaavat lapsia, mutta lapset eivät anna selkäsaunoja vanhemmilleen. Eivät edes silloin kun vanhempi on umpihumalassa ja kiroilee rumasti, huutaa ja pelottelee kissaa. Syynä on valta. Samasta syystä sadomasokismissakin vallassa on se joka kurittaa persettä ja alistunut on se, jonka takamus saa kuristusta.
Tämä on oivallettu arvokasta kansanperinnettämme myöten. Kun tarkastellaan vaikkapa sellaista sanontaa, kuin "nuolee toisen persettä", tehdään - paitsi teologinen impikaatio jossa on peräti saatanallinen ulottuvuus - myös ennen kaikkea viitataan valtaan. Perse on tärkeä ja sen puhdistaminen ja sanitaatio on tärkeää. (Muista vessafilosofia!) Kuitenkin tämä on myös mahdollisesti sairauksia aiheuttavaa ja siksi iljettävää, joten ihminen joka tekee palveluksen toisen puolesta on selvästi tämän palvelija. Ruskeakielinen on siis orja. Koska tämä sanonta viittaa kehumiseen ja mielinkielin olemiseen vihjataan että tämä toisen kehuminen olisi yhtä iljettävä aktio kuin paskan maistelu. Tämä kertoo paljon myös sanonnan kehittäjästä.
Toisaalta kun "pelastetaan toisen perse" , toinen pelastetaan usein kovasta pulasta. Tämä - retkeilyhenkisyyteen mahdollisesti viittaava tai sitten ei - sanonta rinnastaa ihmisen vertauskuvallisesti omaksi perseekseen. On toki selvää että ihminen ei ole vain yksi osansa, vaan on kaikkien osastensa summa - josta syntyy vieläpä mahdollinen emergenttisen tason nousu, jonka vaikutuksesta ihminen onkin tavallaan enemmän kuin osiensa summa ; mahdolliseti tämä lopputulos on peräti ääretön. Mutta kuitenkin tämänlaisia rinnastuksia tehdään joskus. Tätä tehdään useimmiten niin että ihminen liitetään aivoihinsa, ikään kuin aivot asuisivat ruumiissa sen sijaan että aivot olisivat osa ruumitsa ; Kuitenkin kun tätä miettii tarkemmin huomaa että aivo, tämä energiaa tuhlaava sokerisyöppöelin, vaikuttaa olevan melko yleisesti ottaen hyvin toimintahäiriöinen. Se unohtaa. Se tekee päättelyvirheitä. Se saa tekemään ylilyöntejä. Se saa erehtymään. Se saa saivartelemaan pseudologiikkaa. Se saa kirjoittamaan omituisia blogauksia kahden aikaan aamuyöstä... Perse sen sijaan ei petä juuri koskaan. Paitsi ripulissa, ummetuksessa ja punataudissa ja muissa tautitiloissa. Mutta kun viimeksi katsoin, niin aivot reistaavat useammin. Siksi onkin hyvä ajatella että ihminen joka pelastaa kaverinsa pulasta, pelastaa itse asiassa tämän arvokkaimmat puolet. Sitä kautta pelastaminen tuntuu mukavalta. Siksi tämänlainen sanonta tarvitaan.
Tämä olisi kenties hyvä muistaa jopa vallankumouksissa. Kun vallankumousjohtaja selittää rivimiehilleen että näillä ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa, hän vääristelee hieman. Tämä vääristely syntynee siitä että hän itse vetää perseensä penkkiin (ellei peräti olalle) kaukana etulinjasta. Näissä tapauksissa johtajan olisi syytä vetää oma perseensä etulinjaan, tai sitten hyväksyä että kyllä se on vallankumoustaistelijallekin oma perse lähinnä. Kahleiden lisäksi voi menettää kaikenlaista muutakin.
Toisaalta perseen liittäminen sekä ihmisyyteen että valtaan palauttaa meidät välittömästi Foucaultin pariin. Hän kirjoitti filosofista tutkielmaan vankiloista. Hän ajatteli että ne ovat ruumiin kahlintalaitoksia. Mieli on vapaa ja vahva, mutta liha on tässäkin tapauksessa heikko. Näin ollen kun hallitset persettä, hallitset ihmisitä. Kun vanki painaa perseen penkkiin ja hänen perseensä on lukkojen takana hän on hallussa. Vallan ja lihan vankilan ja kontrollin huipentuma voi tapahtua sitten siellä vankilan suihkuosastossa esimerkiksi televisiosta tutussa saippuaskenaariossa.
Ja näin voimme palauttaa ketjun takaisin Pihoon. Hän ei tunnetusti pidä siitä että perseessä kulkevat virtaukset menisivät kuin yhteen suuntaan. Hän sallii suolelle pituussuunnassa vain peristaltiikan mukaiset liikkeet. Tämä kiinnostus toisten perseistä voi ihmetyttää. Mutta taatusti hän ja muut ihmiset tietävät, että kun hallitset persettä, hallitset ihmistä. Näin ei ole ihme, että kontrollissa ei välitetä siitä onko ihminen homo vaan siitä harjoittaako hän homoseksuaalisia aktioita ; Tämä on järkevää persefilosofian pohjalta ; Sillä kun perse ei ole mukana, se ei tavallaan enää ole aitoa ja merkityksellistä ihmisyyttä.
Tämä juttu on perseestä. Tai tarkalleen ottaen toivon että ei ole... Tai itse asiassa toivon että se kick ass!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti