maanantai 29. huhtikuuta 2013

Julmuus ja karhunpalvelus

Kati Sinenmaa kirjoitti kulkukoirista. Hän kertoi että Venäjällä koiria on villiintynyt. Oppimiseen perustuvaa domestikaatiota purkautuu kun villeinä eläneet koirat eivät sopeudu ihmisten kanssa elämään samalla tavalla kuin ihmiskodeissa syntyneet koirat. Sinenmaa moittii että moni yrittää pelastaa ulkomaisia villejä koiria tuomalla niitä Suomeen. Sinenmaa korostaa että julmuus ei ole syy. "Jos Romaniassa ihmiset olisivat oikeesti julmia, niin siellä tuskin olisi yhden yhtäkään koiraa. Vertaa: Suomessa ihmiset ovat hyvin julmia susia ja katukoiria kohtaan; 1970 luvulle tultaessa sudet oli tapettu Suomesta sukupuuttoon, - eikä kaduilla enää juoksennellut kulkukoiria." ... "Romanialaisilla on oikeus kohdella koiriaan ihan miten lystäävät. Vaikka söisivät ne tai tappaisivat sukupuuttoon. Luultavasti Balkanin kulkukoirat tappavat useita ihmisiä vuosittain raivotautiin ja raatelemalla, joten on ihan ymmärrettävää, ettei sikäläiset diggaa kulkukoiria. Sivistynyttä olisi tappaa ne kulkukoirat sukupuuttoon. Myös Suomessa oli aikoinaan kulkukoiraongelma. Se hoidettiin sivistyneesti pyydystämällä kulkukoirat. Meillä oli koirapartiota, joiden työnä oli pyydystää kulkukoiria ja elimoinoida ne."

Sinenmaan näkemys on tietyllä tavalla hyvinkin karu. Mutta en voi samanaikaisesti voi muuta kuin nähdä siinä hieman viisautta. Ja jotain jota voidaan soveltaa koirien ulkopuolellekin. Vähintään tässä nousee esille muita seikkoja jotka auttavat määrittelemään esimerkiksi "julmuuden" käsitettä.

Nähdäkseni koirien kohdalla kulkukoiraongelmaa on kahdenlaista. On piittaamattomuutta  - mahdollisesti ahneuteen perustuvaa, mahdollisesti laiskuuteen perustuvaa, mahdollisesti tyhmyyteen perustuvaa - jota kautta esimerkiksi pentutehtaillaan koiria joita sitten ei hoideta vaan pistetään ulos selviämään omin nokkinensa. Tämä synnyttää ongelman. Koirien siirtäminen taas on oireen hoitamista ja levittämistä muualle. Itse asiassa se on teknisesti ottaen kysyntää joka jossain määrin toimii tarjonnan varmistajana.

Ja kyllä. Hieman samaa liittyy suvaitsevaan monikulttuurisuuteenkin. Mutta ei sillä tavalla kuin tässä kohden yleensä mainostetaan. Nähdäkseni ns. maahanmuuttokriittisyys on keskittynyt nimenomaan siihen väestöön joka muuttaa maahan ja ei tee työtä mutta joka imee sosiaalitukia. Nähdäkseni viralliset yhteiskunnalliset vakavat ongelmat voidaan kuitenkin liittää lähinnä ja eniten siihen ihmisryhmään jotka ovat valmiita tekemään töitä ns. orjapalkalla. Urakkatyöntekijät jotka eivät asu suomessa mutta jotka polkevat työn palkkoja. Ja kerjäläiset jotka tekevät omituista palveluammattiaan surkealla tuntipalkalla ja jotka eivät ime valtiolta työttömyyskorvauksia (vaan korkeintaan matkaliput kotiin jos sitäkään).

Viime aikoina on itse asiassa uutisoitu maahanmuuton kannattamista siten että maahan tarvitaan työvoimaa tavoilla jossa ulkomaalainen maahanmuuttaja olisi ainut mahdollinen tapa ratkaista ongelma. Jos on perussuomalaisfoobikko voi tietysti ajatella että maahanmuuton kannattaminen olisi antipersua ja hienoa. Ja jos on perussuomalaisfiilikko voi ajatella että työtätekevä maahanmuuttaja ei ole ongelma. Kuitenkin kun mietimme mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mieli ei ole yhtä iloinen. Sillä maissa joissa on korkeat tuloerot pitävät sisällään slummeja.

Kun työn hinta romahtaa, matalapalkkahommia tekevät ihmiset joiden on pakko. Syntyy orjatyöluokka joka ei käytännössä voi kouluttaa itseään koska pitää elättää samanaikaisesti perhettä ja opiskelu veisi jo lyhytjänteisesti tuhoon. Suomessa tätä on ehkäisty sosiaaliturvalla. Mutta tällä hetkellä aika monet vihaavat sosiaaliturvaa ; Perussuomalaisille se on jotain jolla maahanmuuttajat loisivat. Talousoptimisteille se on anti-insentiivi joka kannustaa korkeintaan laiskotteluun.

Slummit ovat vähän kuten kulkukoiralaumat. Niitä syntyy piittaamattomuudesta. Kulkukoiria ja slummilaisia yhdistää se että he puolustavat epätoivoisesti olemassaoloaan tekemällä asioita joita ei voi pitää ympäröivän maailman kannalta relevantteina. Ja näihin vastareaktiona tulee helposti aseet eikä piittaamattomuuden lopettaminen. ; Molemmissa ongelmassa piittaamattomuus tuottaa kärsimystä joka lopulta puree omaan perseeseen. Ja pelkkä siirtely vain levittää ongelmaa.

Ei kommentteja: