Kuitenkin usein kaupunkiluonnossa on kysymys jostain muusta kuin kaupunkilaisuuden ja luonnonystävyyden synteesistä, joka ideaalina toteutuisi varmasti kestävän kehityksen ideaalissa. Eli ihminen kierrättäisi ja toimisi muutenkin niin että siivoaisi jälkensä. Jos ihmiset eivät jättäisi taakseen enemmän jätettä ja saastetta kuin ennen syntymäänsä oli, maapallon kantokyky ei ylittyisi.
Kuitenkin konflikti on nimenomaan usein se joka on ytimessä. Tämän perusteluksi on hyvä tehdä karkea yleiskatsaus siitä miten kaupunkiluontoa perustellaan ylipäätään. Nämä ovat ns. soveltamisen ehtoja. On selvää että toisessa päässä on luonto ja toisessa maan muu käyttö.
1: Ensimmäinen tyyppi kaupunkiluontoa on suojelualuetta. Tätä tarvitaan harvinaisten tai jopa uhanalaisten lajien suojelun kautta. Laji voi olla paikallisesti tai globaalisti uhanalainen. Silloin sille on perusteltua perustaa suojelualue. Lisäksi on mahdollista että on tärkeää suojella luontoa siksi että se on vaikka jonkun harvinaisen lajin muuttomatkan kannalta tärkeä levähdyspaikka. Näiden alueiden perusluonne on se, että niitä on suojeltava kaikkialla ja jos niitä sattuu olemaan kaupungin alueella, on niitä suojeltava kaupungin alueella.
2: Luonto tarjoaa ihmisille virkistystä jne. iloja ihmisille. Nämä ovat hyötyjä joiden arviointia tehdään alati. Karkeasti voidaan sanoa että ne ovat "periaatteessa mitattavia" ja "vertailtavissa muihin mahdollisiin maankäyttötapohin" siinä mielessä missä asiat poliittisessa keskustelussa noin ylipäätään ovat. Hyöty on usein pakko arvioida utilitarismiin viitaten. Ei riitä että luonto ilahduttaa kun on samalla vastassa joku joka muistuttaa, että moottoritiekin hyödyttää. Jossa pohjalla on usein taloudelliset arvot, ihmisten ajan hinnoittelu1 ja hiilidioksidipäästöjen säästely voivat toimia argumentteina tien puolesta.) Erityisesti on kuitenkin huomattavat että jopa silloin kun virkistysarvot voittavat vaihtoehtoiset maankäyttötavat ne kaupunkioloissa johtavat käytännössä hallittuihin ja keinotekoisiin paikkoihin ; Rakennettu puisto kestää suurempia ihmismääriä, ja siten tarjoaa suuremmat virkistyshyödyt.
+: Koska ekosysteemi on systeemi, jopa kaupungissa, on joskus niin että tarpeelliset alueet vaativat muuta luontoa ympärilleen selvitäkseen. - Jo edellä mainitsemani lintujen levähdyspaikaksi suojeltava kosteikko voidaan nähdä tämänlaiseksi vaikka se ei suoraan koskekaan kaupungin alueella olevaa harvinaista eläintä vaan tämän muuttoreittiä. - Viherkäytäviä perustellaan tätä kautta. Joku voisi nähdä että tämä kannustaisi kohti yhä vihreämpää kaupunkia. Mutta käytännössä tämä tarkoittaa sitä että suunnitteluvaiheessa hoitamaton vapaa luonto on "kalliimpi" ; Utiliteettiarvioissa on suuri kannustin huomata että viherkäytävä vaatisi vielä enemmän maata. Siksi jos alue päätetään varata luontoa varten muistetaan helposti nimenomaan se, että hoidettu puisto tarvitsee paljon vähemmän tämänlaisia lisäsiivuja toimiakseen ollenkaan. Joten tämäkin on peruste sen puolelle että kaupungissa rakennetaan entistä helpommin puistoalueita.
Nopeasti tuosta jo huomaa, että noilla eri syillä löytyy hyvin erilaisia suojeltavia kohteita. Huomattavaa on, että kaupunki ja luonto ovat kuitenkin usein nimen omaan konfliktissa. Ja kaupunkiluonnonsuojelu vaatiikin siksi erityistä aktiivisuutta. Jos asia ei ole ihmisille tärkeä, muut arvot painavat erityisen helposti tämän puolen ohi. ~ Lohdun henki on kuitenkin se, että oikeasti luonto ei toki tyystin poistu kaupungista. (Esimerkiksi eilen kirosin sitä että unohdin kameran kotiin koska Helsingissä helmipöllö oli puussa pitkään, eikä se häiriintynyt tarkkailijoista jotka katsoivat sitä ikkunasta. Siitä olisi saanut upeita lähikuvia ikkunan läpi. Jos siis olisi ollut kamera mukana.) Tämä ei kuitenkaan ole kaupunkiluontosuunnitelmien ansiota, vaan se tapahtuu niistä huolimatta.
1 Viisi minuuttia voi tuntua typerältä ja merkityksettömältä ajansäästöltä yksilötasolla. Mutta näitä ei arvoida yksilötasolla. Jos ajatellaan että tietä käyttäisi 10 000 ihmistä joka päivä, ja tie säästäisi yhteensä 5 minuuttia heidän matka-aikaansa (säälittävät 2½ minuuttia per suunta), se tarkoittaa että säästö on 50 000 minuuttia joka päivä. Tämä on noin 833 tuntia. Jos ajatellaan että nämä ihmiset ovat töissä 10 euron arvosta/ tunti, syntyy säästöä potentiaaliset 8 330 euroa joka ikinen päivä. Jos ajatellaan että vuodessa on 300 työpäivää säästöä näinkin pienestä muutoksesta tapahtuu 2 499 000 euroa. Fucking kaksi ja puoli miljoonaa joka vuosi kiinnostaa kaupunkia, tai ainakin pitäisi kiinnostaa. Useita teitä kulkee tietysti useampi ihminen kuin tuo 10 000 ja matkasäästöt ovat usein vähintään tuplat, joten on helppoa ymmärtää miksi ollaan mielellään niin tuhoisia luonnolle ties minkä projektejen kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti