"Takkiraudassa" kommentoitiin "Helsingin Sanomien" tekstiä jonka pääteema oli siinä että asiat tuppaavat paranemaan. Erityisesti keskiössä oli (19)80 -luku. Helsingin sanomat edustaa ns. kehitysoptimismia. Takkirauta taas konservatiivina haluaa jarruttaa.
En ole kehitysoptimisti. Esimerkiksi Esko Valtaojan luottamus siihen että tiede ratkaisee kaikki ongelmat kertovat enemmän hänen luonteenlaadustaan. Ja niistä kieltäytyminen taas kertoo kaiken oleellisen omastani.
1: Toki osa takkiraudan argumenteista on varsin omituisia. Kun hän selittää että "Mitä sapuskaan tulee, niin pyrkimys elintarvikeomavaraisuuteen oli tuossa maailmanpoliittisessa tilanteessa täysin ymmärrettävää: vuonna 1983 elettiin vielä neuvostososialismin aikaan, ja etelässä oli Neuvosto-Viro." ... "Suomessa ei ollut yhtään naispappia, koska luterilainen kirkko nojasi tiukkaan raamatuntulkintaan." hän ei suinkaan kerro miksi ajat olivat silloin paremmin vaan selittää miksi oli poliittisesti järkevää ja oleellista siihen aikaan että asiat olivat perseestä. Tämä tuo mieleen lähinnä ne kun mummot selittävät miten ennen oli paremmin kun sudet persiessä hiihdettiin 10 kilometriä kouluun karttakepillä hakattavaksi tulipalopakkasissa. On vaikeaa nähdä näissä oikein mitään ns. argumenttia.
2: Toki ylipäätään näen että konservatiivit unohtavat että ajat jona Helsingissä oli hirsipuukallio ja nälänhätä kiusanamme ovat oleellinen osa historiaa. Ylipäätään kun meille kerrotaan että maamme arvopohja on kristillisessä kulttuurissa tunnutaan usein nojaavan nykyajan ihanuuteen ja unohdetaan että historiassa - ajalla jolloin kristillinen kulttuuri oli oikeasti arvopohjan perustassa niin että se oli hegemonia eikä sitä tarvinnut ääneen mainita ja muutoin puolustella - unohtavat että nämä ajat joista perinne kumpuaa olivat oikeasti aika lailla hauen persiessä. Kukaan nykyajan ihminen ei suostuisi aikakonesiirtymään noitavainojen ja kulkutautien vuosikymmenille.
En kuitenkaan yritä tässä perustella että parantaako aika vai ei. Nähdäkseni tässä on aaltoliikettä. Ja tässä nimenomaan 1980 -luku voi olla hyvinkin oleellinen kuvastettava aika. Sillä nähdäkseni se toimii osittaisena selityksenä sille miksi nykyään on ns. uuskonservatiivisuutta. Eli miksi liikkeellä on historiamme ensimmäinen sukupolvi jossa on oleellisen kokoinen segmentti joka on kaikenkattavasti konservatiivisempaa kuin vanhempansa.
Otan tämän ajan symboliksi Commondore 64 -pelikoneen. Se nimittäin kertoo jotain hyvin oleellista tuosta ajasta.
Karkeasti ottaen ikäiseni nuoret voidaan jakaa kahtia. Oli ihmisiä joilla oli Commondore 64. Ja niitä joiden kavereilla oli Commondore 64. Se oli nimittäin aikanaan melkoisen järkyttävän kallis masiina. Se maksoi helposti duunarin kuukausipalkan tai ylikin. Se, että alemman keskiluokan perheeseen ostettaisiin sellainen oli vielä mahdolisuuksien rajassa, mutta se vaati älyttömät taloudelliset panostukset. Minun perheelleni, vähätuloiselle ja velkaiselle, Seekuusnepan hankkiminen olisi ollut sama kuin olisi lähtenyt ladalla kuuhun. Commondore 64 edustaakin aikansa statuskulttuuria.
1: En itse asiassa ole kovin katkera tämänlaisista asioista. Sillä tosiasiassa kateuskilpailu taitaa kuvastaa enemmänkin keskiluokkaa. Siinä kilpaillaan naapurin kanssa. Eri luokkatasojen välillä ei ole statuskilpailua, sillä eroa on liian paljon jotta kisaaminen olisi puolin tai toisin järkevää. Lisäpanostus ratkaiseekin hienovireisiä eroja oman luokkatasan sisällä. Minä olenkin tavallaan niin tottunut siihen että muilla on vempeleitä joita itsellä ei ole, että se omistamattomuus ei ole ollut mitenkään kiinnostavaa. Päin vastoin ; Oli kätevää että joillain kavereilla oli C64. Pääsi itsekin pelaamaan! ~ Kahdeksankymmentäluvussa "juppikulttuuri" ei ole se mikä haittaa ja ärsyttää vaan se että minua hakattiin silloin hieman liikaa. Ongelmani olivat ihan eri mittakaavassa kuin pelikoneiden omistusoikeuden tasolla.
1980 -luvulla oli optimismia. Optimismia ja kehitysuskoa. Joka murtui sitten kun lama tuli. Oleellista on se, että se mikä synnytti laman oli 1980 -luvun optimismi ja kehitysusko. Sitä kutsutaan kasinotaloudeksi. Kasinotaloudessa syntyi tuloja. Se oli ns. talouskupla jonka puhkeaminen tuhosi paljon yrittäjiä. Tietääkseni paljon meni myös niitä ihmisiä jotka aiemmin olivat uskoneet että kuka tahansa voi pärjätä ja tienata - kunhan vain yrittää. Konkurssi ei tietysti ilahduta edes kyynistä mieltäni.
1: Tässä optimisminhuumassa esimerkiksi nykyinen kotikaupunkini Kerava järkytti ihmisiä ostamalla esimerkiksi hevoskoristellun valopylvään ja muita krumeluureja. Itse asiassa omassa pihapiirissäni on näitä - silloin kyynikoiden sittemmin laman jälkeen kaikkien - tuhlaukseksi kokemia "taidepömpeleitä". Ne ovat kamalaa kasaria ja jos haluatte nähdä niitä, niin tervetuloa Keravalle. Kaupunkiin jolle 1980 -luku oli yksiä sirkusmarkkinoita.
Näkisinkin että osasyy uuskonservativismiin (ei siis koko syy mutta yksi oleellinen osa sitä) onkin se, että uuskonservatiivit muistavat sen ajan kun juuri heillä oli C64. He muistavat nämä optimistiset kasinotalousvuodet jolloin on enemmän kuin todennäköistä että heidän vanhempansa ovat olleet juuri niitä eliittejä jotka ovat ostaneet lapsilleen C64:n. Kasinotalouden optimistiset ja iloiset ajat ovat leimautuneet lasten mieliin. Lamasta he muistavat arvomaailman muutoksen ja se että asiat näyttivät menevän enemmän päin persettä. He näkevät muutokset yhteenliittyneinä sen sijaan että osaisivat yhdistää kasinotalouden ajat siihen mitä siitä sitten seurasikin.
Suomeksi: Väitän että erityisen moni uuskonservatiivi on kasvanut kermapersekulttuurissa johon he kaipaavat takaisin. Siksi ei pidäkään ihmetellä että he ovat nostaneet nimenomaan myytin tärkeäksi. Olihan kasinotalouden kuplaa edeltävässä tilassa oleellista juuri optimistinen kehitysmyytti joka kannusti ihmisiä. Heidän vanhempansa ovat joko olleet kasinotaloudesta hyötyneitä kyynärpäätaktikkoja tai heidän vanavedessään virtaavia. Jotka ovat iskostaneet ja ehdollistaneet lapsiinsa tämän kokonaisuuden kannalta varsin epäeettisen asennemaailman ja jotka yrittävät toisintaa muistamaansa nostalgista ihanaa lapsuutta toistamalla näitä oppeja. (Heillä aika on kullannut muistot - tavallaan syystä.)
Uuskonservatiivit yrittävätkin selkeästi luoda asennemaailmaa jossa pelotellaan liberalismilla - ja muistetaan Suomen tapauksessa moittia "kekkoslovakiaa" joka toki oli perseestä mutta heillä moitteen pääsyy on ideologinen, se että se on "kommunistinen". (Minäkin tosin muistan että vielä minun kouluaikana piti oikeasti hieman muistaa se, että kirjoitusten piti olla vasemmistolaisesti sävytettyjä tai se näkyi numerossa. Kekkoslovakian muisto oli etenkin vanhemmilla opettajilla lujassa.)
1: Kasinotaloudessa olevia pahiten moittineet olivat juuri kommunisteja. Ja Kekkoslovakiasta vapautuminen oli jotain jota ylväs kasarioptimismi edusti varsin ylpeästi. Siksi ei ole ollenkaan ihmeellistä että asiasta jaksetaan muistuttaa. Kasariasenne yhdistää kekkoslovakian kommunismin vastustamisen ja nykyajan nostalgiannälkäisen uuskonservatiivin.
Uuskonservatiivien maailmassa korostetaan juuri sitä että jos ei menesty se johtuu siitä että ei yritä. Ja jossa lössyttely ja köyhien auttaminen nähdään jonain joka on enemmänkin "riippukeinu kuin turvaverkko". Jossa köyhyyskurimus yritetään murtaa kertomalla optimistinen myytti. (Oleellista on että he usein näin tehdessään sekä moittivat että tukevat samoja talousjärjestelmiä. "Loisimalla" kontrolloidaan "kommunisteja" mutta samalla halveksutaan "ahnetta riistokapitalismia joka hukkaa arvot".) ~ Käytännössä uuskonservatiivit yrittävät luoda kasinokuplan ja sitä seuraavan laman uudestaan.
1: Heitä kuvaakin se, että jos lapset ovat - kuten Takkirauta esittää ja jonka kanssa kyllä olen yhtä mieltä monin paikoin - natural born psykopaatteja, niin C64 -kuplassa kasvaneet uuskonservatiivit ovat isoiksi kasvaneita lapsia. Kielletty huomio onkin korostaa sitä että heitä ja kommunisteja yhdistää juuri se, että he näkevät ihmiset ohjailtaviksi. Kommunistit korostavat vapautumista myyteistä ja omistamista. Uuskonservatiivit taas korostavat myyttejä ja yrittämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti