Sci-fiä ja supersankarisarjakuvia seuraa mielikuva siitä että nämä osaisivat jotenkin ennustaa tulevaisuutta. Onhan esimerkiksi CD -levyistä ja muusta teknologiasta ollut näytteitä tieteisfantasioissa ennen nykypäivää. "Today's science fiction is tomorrows science fact."
1: Lausuma kuvaa tietysti sitä että monesti kirjailijat ja sarkakuvien tekijät seuraavat jonkin verran -tai jopa runsaasti- alaa. Näin ollen osa löydöksistä onkin varmasti sitä että näytetään mitä teknologia voisi ehkä tulevaisuudessa tehdä, kunhan tekniikka ensin hioutuu. Esimerkiksi tällä hetkellä DNA -tutkimus on noussut lyhyessä ajassa. Kymmenen vuotta sitten voi kuitenkin varsin keveästi "arvailla" että siitä saisi teoriassa hyvän vempeleen.
2: Monesti ihmiset myös "valikoivat" muististaan asioita. Emme muista niitä asioita joita sarjakuvat ovat näyttäneet ja jotka eivät ole toteutuneet. Ne toteutuneet ovat sitten vain jotenkin "tärkeämpiä". Myös muut Forer -efektin takana olevat psykologiset voimat vääristävät havaintoja. Esimerkiksi kun Teräsmies ja Salama ovat eräässä sarjakuvassa juoksukisassa ja tuloksiin yritetään vaikuttaa niin että kosmiset pahikset ampuvat Salamaa jalkoihin gravitaatiosäteillä jotka tekevät hänestä painavamman, on tämä helppo tulkita suhteellisuusteoriaa koskevaksi metaforaksi. Sillä juuri näin suhteellisuusteorian mukaan kävisi. Kenties hauskin esimerkki löytyy kuitenkin "Rautamiehestä". Hän nimittäin syntyi kylmän sodan ajan sankariksi taistelemaan kommunisteja vastaan teknologialla. Ja hän puhuu transistoreista. On selvää että sarjakuvan tekijä on lähinnä kuullut tämän termin - ja kuullut että se tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvin kestäviä huipputeknologioita verrattuna transistorin edeltäjään tyhjiöputkeen - koska se käyttäytyy selityksenä Rautamiehen kestokyvylle ja toimii kielessä enemmänkin kuin kuin voimanlähde. Moderni aika on tuonut asiaan muutoksia ja transistori on helppo yhdistää tietotekniikkaan. Transistori, Rautamiehen erikoisuuden ydin, ei enää ole mekaaninen voima vaan tekoäly. On helppoa vääntää mieltä siihen suuntaan että tämä olisi ollut Rautamiehen kirjoittajan mielessä alun perinkin.
Suhtaudun siis varsin kriittisesti aiheeseen liittyvään (a) tiedeoptimismiin jonka mukaan mielikuvitus on tieteen ja teknologisten sovellusten rajana. (b) Ajatukseen jossa mielikuvituksella olisi profetaalisia kykyjä ja että kylmä ja kova skientismi olisi siksi halveksuttavaa ja teknologisen edistymisenkin tiellä.
Kuitenkin voidaan sanoa että sarjakuvissa on ajatusrakenne joka helpottaa tieteen ymmärtämistä. Tällöin puhutaan tieteenfilosofiasta. (Tässä blogissa sarjakuvien, supersankarien ja tieteenfilosofian yhdistyminen on ollut tietysti vain ajan kysymys.) James Kakalios kirjoitti "The Physics of Superheroes" -kirjassaan hieman siitä miten fysikaalista ajattelua ja sarjakuvien sisäistä logiikkaa kuvaa hieman samantapainen asennoituminen. (s 358) "Scientists don't typically consult comic books when selecting research topics (funding agencies tend to frown on grand proposals that contain too many citations to superheroes), but the spirit of "What if ..." or "What would happen when ..." infuces both the best scientific research and comic book adventures. To be sure, there are times when comic books and science fiction anticipate scientific discoveries, just as cutting edge research is occasionally employed as the springboard for superhero adventures" Kakalios jopa määrittää eleganssin tärkeäksi tiedettä ja supersankareita yhdistäväksi piirteeksi. Ja tapa jolla hän tämän eleganssin määrittää on suhtautuminen mielikuvituksellisuuteen, luovuuteen ja laatuun. Itse asiassa asenne joka yhdistää tieteenfilosofian - etenkin Quinelaisen tieteenfilosofian - supersankarisarjakuviin niin syvällä tasolla että ei voi olla muistamatta, että sarjakuvat kiinnostavat skientistinörttejä ja että heidän keskustelunsa "kumpi voittaa, Hulk vai Spider man" ovat ulkopuolisten korviin perin juurin omituisia. Kakalios kuvastaa tätä sillä miten ihmeellisyyksiin suhtaudutaan. Tieteessä ja supersankarisarjakuvia lukiessa on yhdistävä elementti (s. 355) "In both situations either the scientist or the comic-book reader (in some cases they may be one and the same) are presented with a set of rules to be applied in novel, challenging situations. The rules may be Maxwell's equations or electricity and magnetism and Schrödinger's equation, and the challenging problem may be to develop a semiconductor analog of a vacuum tube. Alternatively the rules may be that our hero can run at superspeed and have aura that protects him from the adverse effect of air drag and electromagnetic induction and the challenge would be that he must capture a villain armed with a freeze gun capable icing up any surface." Ongelmia voidaan ratkoa monilla tavoilla mutta läheskään kaikki eivät ole tyylikkäitä. ... "In both situations the trick is to find a solution that employs the known rules in a new way (if an old solution would work, we'd just use that), without doing anything that is deemed impossible under these quidelines." Ja mahdoton tarkoittaa samaa kuin "ennen havaitsematon" eikä se että "joku voisi kuvitella sellaisen". "a Flash comic-book story featuring the Scarlet Speedster defeating Captain Cold by shooting heat beams from his eyes would be unsatisfying, as it is not an ability that Flash has ever possessed." Teräsmies voisi tietysti ratkaista ongelman supersädekatseella, koska se on hänen standardivoimansa. (Teräsmies ei tietenkään voi teleportata, kuten vaikka yksi suosikeistani "Deadpool"). ; Moni kokee nörttien supersankariajatukset rajoittuneina. Että olisi tosi mielikuvituksellista jos Flash ampuisi uniikkeja säteitä. Nörtit pitäisivät tätä kuitenkin lukijan aliarvoimimsena. Liian helpot ratkaisut eivät ole hyviä, ne ovat vain perseestä. Omintakeisuus eriytetään luovuudesta siten että uusi ajatus ei ole hyvä vain siksi että se on uusi tai paradigmanvastainen - pikemminkin se on lähtökohtaisesti juuri päin vastoin - väitteiden erikoisuus on aina perusteltava erityisellä laadulla ennen kuin se voidaan hyväksyä.
On toki miellyttävämpää hakea tähän vertaus sarjakuvista. Kuitenkin samantapainen asenne on löydettävissä myös hieman "kuivemmasta materiaalista". (Eikä se koske pelkästään fysiikkaa vaan kaikkia tieteitä, myös humanistisella puolella.) Esimerkiksi usean suomalaisen arkeologin ja historioitsijan yhteistyönä koostettu "Ennen, muinoin - miten menneisyyttämme tutkitaan" -kirja selittää tutkimuksellisesta otteesta seuraavasti. (s.31) ... "tieteellisen tutkimuksen lähtökohtana on ongelma, johon halutaan ratkaisu, tai hypoteesi, joka halutaan todentaa tai kumota. Yleisen käytännön mukaan tutkimusprosessi aloitetaan perehtymällä siihen aineistoon, mitä tutkittavasta ongelmasta ennästään on olemassa" ... "Tulosten lisäksi on tärkeätä perehtyä myös aineistoon, ennakko-oletuksiin ja menetelmiin sekä itse tutkimusprosessiin, koska päätelmien luotettavuus riippuu kaikista näistä. Jos aineistossa on aukkoja tai selkeitä virheitä, hypoteesit on asetettu väärältä pohjalta, metodi on vanhentunut tai sen soveltamisessa on poikettu tieteen normaaleista menettelytavoista, tulokset eivät ole paljonkaan arvoisia." ... "Tieteellisessä kirjallisuudessa valmiit tulokset siirtyvät usein lähdeteokseta toiseen, mutta arviointiin vaikuttavat perusasiat löytyvät yleensä vain primaarilähteestä eli siitä tutkimuksesta jossa ne on alun perin tuotettu ja esitetty. Tulokset saattavat myös pelkistyä ja yksinkertaistua matkan varrella. Alkuperäistutkimuksessa esitetyt reunaehdot ja varaukset putoavat pois, ja tulokset muuttuvat sitä "varmemmiksi" ja "selkeämmiksi", mitä useamman välikäden kautta ne kulkevat. Myös väärinkäsitysten mahdollisuus kasvaa, kun alkuperäisestä kehyksistään irrotettuja väitteitä sijoitetaan uusiin yhteyksiin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti