Tämän päivän "Helsingin Sanomat" antoivat minulle toivoa. Tarkalleen sanoen olen kuvitellut eläväni maailmassa jossa "yleissivistys" on osittain sitä että ihminen erikoistuu johonkin itselleen kiinnostavaan aiheeseen. Kaikkia "yleissivistykseen kuuluvia" asioita ei voi oikeastaan edes osata, joten olemme tässä mielessä jossain määrin spesialisteja ja valikoimme yleissivistyksen kohteet. Mutta että toiset aiheet ovat kuitenkin enemmän yleissivistyksen kohteita kuin toiset taas eivät, siinä mielessä että jos niistä ei tiedä on pahemmin nuija kuin se, että ei satu tietämään jotain jota pidetään "yleisenä tietona" ja kulttuurin tuntemukselle oletettavissa olevana.
Eli esimerkiksi on järkevää vaatia kurssia uskonnosta, jossa tutustutaan Jeesukseen. Mutta kukaan ei ota vakavasti batmanologian peruskurssin opetussuunnitelmallista pakollisten oleellisten kurssien joukkoon.1 Josta on muun muassa sellainen seuraus että voit ryhtyä teologiksi mutta ei ole mitään batmanologiaa jossa voisit tienata leipää. Tai oikeastaan voit. Sillä toivon lähde oli juuri se, että joku tätäkin aihetta tutkii, jopa Suomessa. Mervi Miettinen tekee tutkimusta supersankareista.
Hän suhtautuu aiheeseen melko kriittisesti, moittien esimerkiksi kliseistä ja vanhatestamentillisista arvomaailmoista. Tämä on tietysti luontevaa, koska se on totta. Genren ja kliseen välinen raja on yllättävän löyhä.
Kuitenkin näen että minulla on tarve moittia erästä kohtaa. "En muista yhtäkään supersankaria, joka olisi kuollut pysyvästi", Mervi Miettinen toteaa. "Miehiseen ihanteeseen kuuluu jonkinlainen messiaanisuus, itsensä uhraaminen. Mutta supersankarit nousevat aina vääjäämättä kuolleista." Nähdäkseni tästä vedetty machobullshitkortti on hieman pinnallinen tapa nähdä ja katsoa koko ilmiöitä. Vastaus tähän on monivaiheinen. ;
1: Ensinnäkin sankarien kuolema ei ole ylipäätään kovin yleistä. Herooisia tarinoita joissa sankari kuolee on mahdoton johtaa sarjoiksi. Ja itse asiassa miltei kaikki sarjapohjaiset sarjakuvat perustuvat toistolle. "Aku Ankan" on päädyttävä tilanteeseen jossa Aku Ankka jatkuu suunnilleen samanlaisena kuin ennen. Jopa vaarojen jälkeen. Tosiasiassa supersankareita ja superkonnia vaivaava "jatkuva henkiin herääminen" on seurausta siinä että supersankarit itse asiassa kuolevat useammin kuin "tavalliset sankarit".
2: Tosin kuolevaisuus on "Batmanin" Lasarus-ylösnousemusta ja "Teräsmiehen" legendaarista kuoleeksi julistamisen jälkeistä paluuta lujemmin läsnä myös muualla ja muulla tavalla. Esimerkiksi "Mustanaamion" kaltaisessa sarjassa jossa ei koskaan kuolla, mutta samalla kuitenkin korostetaan että kaikista sankarillisista suorituksistaan huolimatta Mustanaamio on 21. Mustanaamio. Mustanaamiot tuppaavat kuolemaan nuorena, ja esimerkiksi hänen lapsensa eivät kohtaa isoisämustanaamiota (mustanaamio nro 20). Tämä kertoo paljon niille jotka haluavat nähdä.
3: Toisekseen. "Kapteeni Marvel" kuoli syöpään, yllättävän lopullisesti. Lisäksi tiedän sarjakuvahahmon nimeltä "Salama" , alkuperäisnimeltään "Flash". Hän on kuollut. Ja hän ei ole palannut henkiin. Fkash-sarjakuvaperinteen aikana on ollut neljä eri persoonaa jotka ovat kantaneet Flashin viittaa. Ensimmäinen Flash kuoli sankarillisesti pelastaessaan maan tuholta. Ja hän kuoli lopullisesti. Hän on varsin tunnettu supersankari joten on melkoisen kornia sanoa että "ei tule yhtään mieleen". Jos teologille ei tule "Raamatusta" mieleen useampaa kuin yksi Joosef -niminen hahmo, hän ihmetellee sitä miten Joosef vaikuttaa eri kohdissa ihan eri persoonalta ja skenekin on aivan täysin erilainen, ihan kuin eri kulttuurissa eläisi tämä sama Joosef.
4: Sitten on hyvä miettiä mitä tapahtui 1940-luvun puolella kun supersankarien "Golden age" hiipui.2 Rehellisesti sanoen en haluaisi kutsua tätä kulta -aikaa kovin positiivisella nimellä. Karkeasti sanoen supersankariaihe kohtasi keksimisen jälkeen alkuinnostyshypen ja lähes mikä tahansa supersankaripaska meni kaupaksi. Tämä toki tuotti monet klassikkohahmot, mutta se laski yleistason todella matalaksi.3 Alkuinnostuksen romahduttua ja laadun ajaessa ihmsiet paremman lukemisen pariin, todella moni supersankari lopetti seikkailunsa. Aika monelle keksittiin loppuratkaisuksi jonkinlainen kuolema. Näitä supersankarien kuolemia oli tietysti järkevä laittaa koska ne loivat jonkinlaisen lopukkeen tarinoille ja tuotteelle, ja oli tavallaan syy jättää jatko kirjoittamatta. Nämä nimenomaan "kuolivat lopullisesti". Koko formaatti kun ei jatkunut. Näitä pankrottikuolemia ei helposti huomannut kukaan, koska kukaan ei välittänyt sankareista enää tässä vaiheessa - muutenhan ne olisivat menneet kaupaksi eikä sitä olisi ollut taloudellisesti kannattavaa lopettaa..
En voikaan oikeastaan miettiä muuta kuin sitä, että miten supersankarien sitten oikein pitäisi kuolla? Jos ne kuolevat ja sarja loppuu, tätä ei huomata. Jos hahmo kuolee ja tämä nappaa toinen, kuolemaa ei huomata koska sama sankari kuitenkin jatkaa toimiaan. Teräsmies -sarjakuvan jatkaminen ilman Teräsmiestä olisi kenties "jotenkin konua" - koska supersankarigenre on kuitenkin yleensä ollut yhteen sankariin keskittyvää.
1: "Avengersien" -tyyppisiin supersankariryhmiin kuolemaa toki voisi sitten käyttääkin toimivasti. Mutta niissä sankarit usein vain vaihtuvat ja niitä vaihdellaan. Mikä on kieltämättä rasittavaa. "X -meneissä" kuolemia sattuukin sitten jo aina silloin tällöin, mutta ne hukkuvat massaan eikä koskaan kuitenkaan voi olla varma että herätetäänkö hahmo joskus naftaliinista kuitenkin. - Vai loppuuko sarja vain ennen kuin ne nousevat ja näin kuolema olisi lopullinen. - Ja niissä hahmoja onkin aivan liikaa ja ainakaan itselleni niihin ei kehity mitään suhdetta muutenkaan.
Mutta minä paheksunkin sitä miten vähän perinteistä naisarvoa myyvillä feministisseksistisillä "My Little Ponyillä" on mieslukijoita - siis joidenkin tietämäni hipsterien lisäksi. Paheksun myös sitä miten nämä ponit eivät oikein tahdo kuolla riittävästi ja riittävän lopullisesti. Tämä olisi sentään konkreettinen keino tehdä maailmasta hieman parempi paikka. Samoin kuin olisi syytä lopettaa "Harald Hirmuinen" ja "Karvinen", jotka olivat aluksi ihan hyviä mutta jotka ovat jossain vuosien varrella lopettaneet hauskana olemisen.4
1 Jos et tiedä kuka oli Jeesus olet nuija. Mutta ihmisen ei tarvitse esimerkiksi tietää sitä että kun "Hämähäkkimies" elokuvassa pelastaa Gwen Stacyn sillalla "Vihreältä Menninkäiseltä", niin sarjakuvassa armas tyttöystävä kuolee ja Hämähäkkimies epäonnistuu. Sillä sarjakuva on sellainen emonyyh toisin kuin elokuvat.
2 Toki tämän jälkeen innostus on palannut ja poistunut. Esimerkiksi viime aikoina elokuvat ovat lämmitelleet sarjakuvienkin suosiota. Olen esimerkiksi itse juuri tämän aallon perässähihittäjä - minä en hiihdä.
3 "Pulp" -lehtien nimikin tuli siitä että halpoja lehtiä painettiin lumppupaperille ja niitä myytiin aika älyttömän paljon halpaan hintaan. Supersakarilehdet olivat yksi tämän tyyppiseen formaattiin usein taipunut tuoteryhmä. Sisältö oli keskimäärin halvempaa kuin materiaali jolle se painettiin.
4 Lisäksi voisin toivoa "Lassin ja Leevin" paluuta. Mutta toisaalta Lassi kasvoi aikuiseksi, ja päätyi mahdollisesti "Fight Clubin" päähenkilöksi. Ainakin diagnoosi lienee samansuuntainen kun muistamme miten Lassi otti turpaan Leeviltä. Tavoilla jonka jättämät kuhmut Lassin vanhemmatkin näkivät....
1 kommentti:
Kuolemassa on kyllä jotain hohdokasta. Esim se että Matt Hooper säilytti henkensä Spielbegin leffassa verraten Bencleyn kirjaan leikkasi sen suuruuden jonka ko. leffa olisi voinut saavuttaa...
Lähetä kommentti