Keskiajalla sivistyneen ajattelun ytimessä ei ollut tiede nykyaikaisessa mielessä. Sen sijaan ytimessä oli Artes liberalis (~vapaat taiteet), joiden hallinta oli sivistyksen mittarina. Näiden ytimessä oli auktoriteetteihin vetoaminen. "Tämä Päivä" -blogissa kuvattiin miten tässä oli tärkeää olla oikeaoppinen. Tieteissä oli ylimmät auktoriteetit joiden sanomisia tulkittiin. "Esimerkiksi kieliopin auktoriteetteja olivat Priscian ja Donatus, logiikan Aristoteles, retoriikan Cicero, geometrian Euclid, tähtitieteen Ptolemaios ja aritmetiikan ja musiikin Boethius." Näiden tulkitsemisesta ei voitu livetä koska siitä olisi seurannut ylpeyden syntiin lankeaminen "auktoriteetteja ei voitu noin vain hylätä, sillä heidän arvovaltaansa kunnioitettiin merkittävästi. Nähtiin, että "mestarin" haastaminen oli ylpeyttä; haastaja sanoi olevansa suurempi kuin historian suurimpiin kuuluva ajattelija." Esimerkiksi tämän vuoksi keskiajan teologiaa kuvasi se, että tulkittiin vahviten Aristotelesta ja Platonia.
Tämä vastaa tietysti melko vahvasti sitä kuvaa jota meille usein kaupitellaan. Jossa tieteen vallankumous ja valistus olisivat jotenkin purkaneet tämän vyyhdin. Kuitenkin tosiasiassa valistusaika tuotti toisen mielenkiintoisen ongelman. Auktoriteettiin vetoamisesta ei itse asiassa luovuttu. Sen sijaan oltiin ylpeitä. "Systomykoosi" -blogi nosti valistushengen yleistymiseen liittyneen nerokultin. Ja itse asiassa hän korostaa että paikoin tämä ei ole kadonnut yhtään mihinkään "Nerokultti syntyi joskus siinä 1700-1800 -lukujen vaihteessa. Erityisesti taiteessa nerokultille fäppäillään edelleen, tieteessä se on onneksi jo jonkin verran häipynyt. Tieteessä sisältö on nykyään yleensä tärkeämpi kuin ihminen. Epätieteellinen argumentti ei muutu päteväksi jos neroihminen esittää sen, taiteessa ja himaslaisuudessa näin käy."
1: Keskiaikaista auktoriteettia ja nerokulttia erottaakin oikeastaan vain se, että palvonnan kohde ei ole joku kuollut patu, vaan se on joku elossaoleva. Yleensä peräti neroutta ihailileva itse. Systomykoosin esiin tuoma Casson korostaa että ideat ovat hyviä koska ne ovat peräisin erityislaatuisilta ihmisiltä. (Tieteenfilosofiassa taas on ajateltu että hyvä teoria on hyvä kun se kestää empiirisiä testejä ja auttaa tutkimustyön tekemisessä.)
Talouden puolella tämänlainen on tietysti vanhastaan totuttua. Esimerkiksi Björn Wahlroosin ajatus "enemmistön tyranniasta" perustuu siihen että yhteiskunnan tehtävänä on nostaa erityiset nerot siivilleen. Suurin osa massasta on lampaita. (Ja missä nero laiduntaa - siellä lampaat ei voi ratsastaa.) Voidaankin sanoa että luokkayhteiskunnan ytimessä on helposti tämänlainen jaottelu. Jos on suuret tuloerot ja suuri ero omistajaluokan ja rahvaan välillä, on tätä yleensä vähintään oikeutettu nerokultilla. Valtiaat eivät ole ehkä nykyään tai valistusaikanakaan enää jumalisia, mutta he ovat sitten vain jumalattoman viisaita ja taitavia.
Opportunistisen kikkailun ideologiseksi symboliksi (himaslaisuus) tiivistynyt Pekka Himanen on tässä itse asiassa mielenkiintoinen moderni esimerkki. Häntä itse asiassa myydään toistuvasti nimen omaan lapsinerokultilla. Esimerkiksi Ville Valo korosti eräässä haastattelussa että hän on Himasen ystävä ja että Himasta kiusataan koska ihmiset eivät kestä lapsineroja. Moni muukin on korostanut että Himasen saavutus, erityisen nuorena valmistuminen, kertoisi että hän on erikoislaatuinen tyyppi. Tämä on itse asiassa enemmän kuin mahdollista. Mutta kun kritiikin aiheena ei yleensä ole Himasen älykkyysosamäärätestien tulos tai Mensan jäsenkortin saamisen epäily vaan hänen tuotoksensa laatu, tämä on oikeastaan irrelevanttia.
Tälle voidaan nähdä jopa yhteiskunnallinen ulottuvuus. Erityisesti tämä koskee liberaalia vasemmistoa. Tämän päivän "Metrossa" oli pieni kolumni, joka mielestäni kuvasti hyvin osuvasti modernia luokkayhteiskuntaa. Siinä korostettiin miten monet vasemmistolaiset poliitikot ovat korostaneet että luokkayhteiskunta on jo purettu. Kuitenkin tosiasiassa luokkayhteiskunta on. Se ei vain koske konkreettisia kommunistien korostamia tuotantovälineitä tai edes abstraktimpaa rahaa "Wahlroosin malliin". Kysymys on statuksesta. Sanotaan suoraan "auktoriteetista".
Tässä kohden ytimessä on se, että uusi yläluokka on ns. luova luokka. Tämä koostuu esimerkiksi tutkijoista, tiedemiehistä, yhteiskuntateoreetikosita, teologeista, pelisuunnittelijoista ja vastaavista. Heidän palkkansa ei ole mainittavan korkea, usein jopa kohtuu matala. Mutta se on se mihin pyritään ja johon kuulumista arvostetaan. Luova luokka on se, johon oikeistolainen menee koska sitä kautta tienataan innovatiivisesti rahaa. Luova luokka on myös se johon vasemmistointellektuelli identifioituu.
1: Ja jopa ne pseudotieteilijät, denialistit, crankit ja muut jotka periaatteessa halveksuvat yliopistoa, postmodernistien intellektuellien akatemioita ja/tai luonnontiedemaailmaa "norsunluutorneiluksi" ja "tiedepoliisijuntaksi" arvostavat aivan helvetisti omia ideologejaan jotka ovat ajamassa "oikeaa ideologiaa" luovan luokan keinoin!
Moderni vasemmisto ei ole ollut kunnolla heikon ja köyhän rasvanahkaduunarin asialla, vaan ajanut taiteen, kulttuurin, monikulttuurisuuden ja muun luovan luokan kiinnostuskohteiden mukaisia asioita. Itse asiassa liberaalien taiteiden harjoittajat kokevat amisviiksipojut ja karvaperseduunarit koetaan hieman halveksittavina rassukoina joihin kohdistetaan sitä erityislaatuista sääliä jota perinteisen maailman aristokraattiset naiset kohdistivat sitä ylenkatseellista sääliä joihin kontrasti rakentamalla saatiin korostettua omaa erinomaisuutta.
Lukeneisuus on merkittävä jakolinja jossa jaetaan "laumasieluiseen juovaan luokkaan" ja "idiiveistä koostuvaan luovaan luokkaan".
Menisin jopa niin pitkälle että väittäisin että uudessa "Artes Liberaliksessa" on nimenomaan klassisia auktoriteetteja joita tulkitaan. Siksi tekstiin pitää saada sitaatti Derridaa ja viite Foucaultia. Tai kuten humanistisen puolen opintojaan päättämispuolella oleva ystäväni toteaa kasvatustieteen "mustasta laatikosta". (Kasvatustiede tuntuu olevan jonkinlainen yliopistomaailman roska-aitta, joka ei toki ole sama kuin huonouden synonyymi, mutta jonne sinun on mentävä jos olet huono mutta haluat olla silti akateeminen.) ; Gradun kirjoittamisessa vaikeinta ei ole asiasisällön keksiminen, vaan valtaosa työstä koostuu siitä että omia näkemyksiä ei sanota omina näkemyksinä vaan löydetään joku viite, että etsitään joku muu joka on sanonut saman. Ja tälläinen kuulemma aina löytyy. - Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että olisi ensin kaivanut jotain lähteitä joita on helppo löytää ja koostanut niistä jonkinlaisen kollaasin, mutta hän halusi että gradu vastaisi jotakuinkin sitä mitä hän itse näkee asioista. (Strategiakin on perimmiltään "vain valinta".)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti