Turhuuksien turhuus

Kävin taannoin, aikaa tappaakseni ja sadetta välttääkseni, Kampin kappelissa. Siellä oltiin tehty joitain muutoksia, pääasiassa ovien kolahduksien kautta. Nyt sitä voi jo miltei sanoa hiljaiseksi. Katumeteli latistuu kohinaksi joka jotenkin omituisesti sopii kappelin laivamaiseen Nooan arkki-kebabrulla -estetiikkaan. Kulutin aikaa myös lukemalla "Kirkko ja kaupunki" -lehteä kappelin aulassa.

Tässä aulassa oli sitten ihminen joihin törmää aina silloin tällöin. Ihmisiä joilla on asiaa. Ja joilla ei ole yleisöä. Kyseinen kristitty tämäntyyppinen ihminen oli myös Kappelilla. Hän keskittyi "Saarnaajan kirjaan". Hän moitti kirjaa puheella joka on tuttua lähinnä silloin kun ateisteja syytetään arvotyhjiössä elämisestä. ~ Hän korosti että jos kaikki todella olisi turhuutta, niin sitten ei pidä pitää huolta parisuhteesta tai perheestä koska se on turhuutta. Että ei pidä siivota ja tiskata koska se on turhuutta. Eikä pidä rakentaa tai käydä kappelissa koska se on turhuutta. Eikä pidä saarnata jos kaikki on turhuutta.

Itselläni heräsi tietty huvittuneisuus. Sillä jos jokin kuvaa elämääni on juuri siivouksen ja tiskaamisen vältteleminen siksi että se on turhaa. (En ole itse asiassa pedannut vuodetta pitkään pitkään aikaan.) Kuitenkin samalla herätin kysymyksiä siitä, että kenties kappelin rakentaminen todella on turhaa koska eihän ihminen ole yhtään enempää hengellinen vain sillä että hän tulee kappeliin. Ja Jumala joka on kaikkialla ei edes asu kappeleissa tai kirkoissa. Että tässä kohden mielekkyyskysymys voi olla ihan relevantti. Lisäksi korostin, että kenties se että ihan kaikki on turhaa onkin hirvittävän vapauttavaa, kun perheen hoitamatta jättäminenkin on turhaa eikä siinäkään ole mitään mitä "pitäisi tehdä" kun sekin olisi turhaa.

Välikysymysteni hämmentämä yksinpuhelu meni lopulta siihen että Saarnaajan nihilismistä seuraisi sekin, että Raamatun painamisellakaan ei olisi väliä. Ja minä sanoin että olen kuullut kaikenlaista paheksuntaa, ja että mielelläni olen paheksunnan ytimessä ja keksin uusia ja luovia paheksunnan aiheita. Mutta että olisihan se omituista vedota Raamatun tärkeyteen viittaamalla mitä kaikkea Raamattua halventavaa ne sinne Raamattuun painaakin! Että mitä nyt tehdään jos Raamattu todella sisäisesti kumoaa itsensä ja merkityksensä? Itse haluaisin olla jatkossakin paheksunnan ytimessä, joten kai sillä Raamatulla on jotain väliä oltava vaikka siellä Saarnaajan kirja onkin!

Teknisesti Saarnaajan "turhuus" on heprean הבל, (hebel). Se viittaa enemmän "henkäykseen". Sana on metafora joka voi tarkoittaa enemmänkin "väliaikaista" tai "absurdia". Kirja opettaakin ns. tarttumaan hetkeen koska väliaikaisessa maailmassa kaikki voi tuhoutua. Saarnaaja oli siis saarnaajallani hieman väärin ymmärretty. Turhuus ei olekaan "sellaista turhuutta" kuin ajateltiin.

Nähdäkseni täsmälleen sama virhe tehdään yleisesti kun tulkitaan ateisteja ja ateismin maailmankuvaa. ( Tai tarkemmin : Tämä virhe tehdään kun ateismia käsitellään uskovaisen viitekehyksestä unohtaen että ateistit eivät katso ateismia uskovaisten viitekehyksestä.) Väite on silloinkin että ateistien elämä ilman Jumalaa olisi turha, arvotyhjiönihilistinen laitos jossa millän ei ole väliä. Se on kuitenkin enemmän väliaikainen ja absurdi kuin määritelmällisesti tyhjä tai merkityksetön. Luonne tähän on jopa hyvin sama. Ateisti hakee elämän merkityksen tämänpuoleisesta sillä se on väliaikaista ja kaikki mitä on. ~ Kenties sitä voisi täsmentää että ateisteilla ja Saarnaajalla elämällä ei välttämättä ole syvää tarkoitusta itsessään. Mutta se ei estä sitä että sillä olisi merkitystä. Kenties tätä kautta voitaisiin saada jopa omituista ratkaisua Pahan ongelmaan. Jos maailma ei olekaan hyvän ja huonon maailma vaan absurdin maailma, niin silloin mikään tapahtuma ei ole Jumalan epäonnistuminen.