Poliittiset käsitteet elävät. Ideologiat kuitenkin tupataan usein näkemään muuttumattomina klimppeinä. Tämä on johtanut tiettyihin vaikeuksiin esimerkiksi termin "oikeisto" ja "vasemmisto" kanssa. Käytännössä tässä on ollut aiemmin kynnyskysymyksenä talousjärjestelmä: vapaata markkinataloutta ja omistusoikeutta painottavat kannattavat ovat oikeistolaisia, yhteisomistusta kannattavat vasemmistolaisia. Mielikuvissa "kapitalistinen" ja "sosialistinen" sopivat termeinä tähän määrittelyyn täydellisen hyvin.
Kuitenkin kun nykyään puhutaan oikeistosta, ei suinkaan tarkoiteta usein oikeistoa tässä klassisessa mielessä. Silloin puhutaan enemmänkin "konservativismista". Jos aiheena on äärioikeisto, esiin nousee sellaisia termejä kuin "autoritarismi", "fasismi", "nationalismi" ja "rasismi". Nämä ideologiset teemat ovat nousseet oleellisemmiksi. Ja tätä kautta koko määritelmä on muuntunut ~ Klassisessa mielessä äärioikeistolaisuus tarkoittaisi jotain aivan hemmetin erilaista kuin nämä mielikuvat. Määritelmällisesti äärioikeisto viittaisi laissez-faire -tyyliseen uusliberalistiseen kapitalismiin. Esimerkiksi autoritaarisuus ja kansallismielisyys on tässä kohden asiaan tavallaan liittymätön asia ; USA:n republikaanit ovat äärioikeistoa sanan klassisessa mielessä ja ne ovat autoritaarisia ja kansallismielisiä. USA:ssa libertaarit taas korostavat vapaudessa juurikin riippumattomuutta.
Filosofisesti suuntautuneet ajattelevat että suurin osa ihmisistä käyttäisi termejä väärin. Itse taas näen että politiikassa termeissä on aina kyse aikaan sidotuista konnotaatioista. Näin ollen nykyään äärioikeisto tarkoittaa natsismia. Ja näiden välille voidaan jopa nähdä tietynlainen yhteys. ~ Tämä on melko selvää kun mietitään mikä yhteys on sosialismilla ja vallankumouksen käsiteistöllä. Omistusoikeuspyrkimykset vaativat tiettyjä tapahtumia ja muotoja. Samaa asiaa voidaan hakea monilla eri strategioilla, mutta nämä strategiat ovat systeemeitä ja niitä on rajallinen määrä. Yksityiskohdissa on toki vääntöä mutta kun valitaan tietty yksityiskohta ja tavoite, muut asiat nivoutuvat helpopsti yhteen. Siksi ei ole ihme että kommunistit haikailivat vallankumouksesta. Eikä ole ihme että USA:n oikeistolaiset ovat itsensä pyhyttäviä kalvinisteja.
Fasismin määrittelyä noin ylipäätään on tässä kohden oleellinen. Jos mietitään miksi se liitetään oikeistolaisuuteen, voidaan huomata että fasismi on ideologisesti ontto. Liitos tuntuukin pinnallisesti heti siltä että sanotaan lähinnä "en pidä tuosta enkä halua heittää natsikorttia kun sillä häviää" -taktiikaksi. Asiaa pahentaa se, että fasisteiksi itseään toteuttavien tahojen teorioiden ja oppien ero käytännön toiminnasta on valtava. Reaalipolitiikka vetoaa oppiin nimellisesti mutta ei noudata sitä. Tämä pahentaa fasismin kaikkea määrittelemistä entisestään. ~ On kuitenkin hyvä huomata että fasismi, natsismi ja vastaavat ovatkin tavallaan kapitalistisen järjestelmän sivutuotteita. Joku teräväkielinen voisi sanoa että fasismi ei ole oikeistolaista vaan oikeistollisuutta. ; Ja tämä jaoettelu selittää sen, että miksi sellaiset puolueet jotka ovat korostaneet olevansa oikeisto-vasemmisto -jaon ulkopuolella ovat yleensä nimittäytyneet nationalistisiksi tai fasistisiksi.
Tämä ylläoleva on tarpeen jos tartutaan siihen mikä nykymaailmassa tuppaa olemaan oleellista. Nimittäin "Konservatiivi-liberaali" -akselille. Tämä on mielenkiintoista koska osa saattaa jopa miettiä että onko oikeistokonservatiivi vain redundantti sanahirviö, jossa samaan asiaan viitataan kahdesti. (Vähän kuin sanoisi että "vihtavasta", "tietokonekompuutteri" tai "CD -levy"...) Näin ei kuitenkaan ole ja itse asiassa ole.
1: Mielikuvissa oikeisto ja natsismi liittyvät yhteen. Kuitenkin Hitlerin natsien kinoissa on huomattavaa että siellä oli itse asiassa vahva vasemmistolainen osio, ns. strassenismi. Tästä vasemmistonatsismista vain päädyttiin eroon sisäisten tappamisten ja sotimisten jälkeen ja jäljelle jäi se oikeistonatsistinen porukka.
"Tämä Päivä" -blogissa kirjoitettiin siitä miten konservatiivit ovat mitä ovat. Ja että tämä ei itse asiassa usein vastaa konservativismin määrittelyjä. Konservativismi ei ole oikeistolaisuutta vaan toiminnallisuutta ja pragmaattisuutta "Korservatiivinen henkilö kunnioittaa perinteitä ja suhtautuu muutokseen varoen. Uusi ilmiö on ennen hyväksymistä tutkittava ja todettava hyväksi ennen kun sen annetaan korvata vanhaa. Vanhaan ei kuitenkaan tarrata väkisin kiinni, vaan uusi on tutkittava ensin ja hyväksytään sen merittiten mukaan. Kaikessa tässä ajatus pitäisi olla kyse pitkän ja kestävän yhteisön ja yhteiskunnan luomisesta, pysyvistä arvoista ja pitkälle katsomisesta, ihmisten yhdistämisestä ei erottamisesta." Tämä ideaali on se syy miksi esimerkiksi itse olen korostetusti konservatiivi. (Olen filosofisen määritelmänkin mukaan myös oikeistolainen, mutta oikeasti sen uuden käytännön oikeistolaisuuden kanssa minulla on yhtä vähän tekemistä kuin sen konservatiiveiksi itseään kutsuvien tahojen liikehdinnän kanssa.) Kuitenkin käytännössä konservatiiviksi nimitetty toiminta on lähinnä viittaussuhteessa tähän teoriaan ja ideaaliin. Konservatiivi viittaa ideaaliin puolustuksena kohtaamalleen kritiikille. Kuitenkin teot ovat usein jotain aivan muuta. "Konservatiivit eivät itseasiassa usko luonnon suojelemiseen yleensä ylipäätään, vaan pitävät luonnon varjelua teollisuuden ja talouden haittaamisena, eivätkä elinolosuhteittemme ylläpitämisenä. Luonnon suojelemisen pitäisi olla nimenomaan jotain mitä konservatiivit tekevät, mutta ei enää. Konservatiivien pitäisi myös kannattaa arvoja jotka yhdistävät ja vakiinnuttavat yhteiskuntaa. Silti he vastustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vakinaistamista vaikka se tekisi heistäkin paljon kiinteämpiä osia yhteiskuntaa. Konservatiiveissa on noussut myös voimakas työväenliikkeitä vastustava suuntaus. Ammattiliitot ovat todistetusti yksi parhaita yhteiskunnallisen vakauden välineitä, mutta konservatiiveista löytyy merkittävä osa jotka tahtovat ajaa moiset sosialismin airueet ulos järjestelmästä." ... "Konservatiivisuus lyhyelläkin tarkastelulla ei siis ole erityisen konservatiivista, vaan pikemminkin kuulostaa mielestäni uskonnolliselta liberalismilta." Käytännössä konservativismi heijastuukin viittaussuhteena ns. ostoslista -metodiin. "Konservatiivisuuden on "napannut" uskonnollisten ja Friedmanilaisten markkinaliberaalien porukka. He näyttäytyvät perinteiden puolustajina, mutta samalla varjolla voidaan näppärästi ajaa myös kaikkea muuta. Ja tässä on nykyisen konservatiivisen liikkeen kuolema. Kyseessä ei ole enää suuntaus joka rakentaisi terveitä ja pitkäikäisiä yhteisöjä. Moderni konservatiivi ei yhdistä, vaan hajottaa, hän piirtää tiukat taistelulinjat ja asettuu niihin. Homoja vastustetaan koska se kuuluu asiaan. Ilmastonmuutos kielletään koska se kuulu asiaan."
Tämä onkin tärkeä huomio. Sillä usein kun konservatiivit korostavat sitä että miten he eivät ole mikään ideologia, he kuitenkin toimivat hyvin tämän vastaisesti. He eivät ole pragmatisteja jotka kannattavat kansan yhteyttä, vaan riidanhaastajia jotka hakevat konfliktia. Uskonnolliset rituaalit myydään kansan rivit yhdistävänä. Oikein mitään syy-seurausyhteyttä sillä konfliktilla joita uskonnollisiin rituaaleihin pakottavat sitten nostavat ei enää olekaan. Pragmatisti laittaisi turvan kiinni. Nykykonservatiivi nostaa kierroksia. Sillä kysymys ei oikeasti ole siitä että asioilla olisi syy-yhteys, vaan siitä että ensin on päätetty että puolustetaan yhteistä uskontoa ja sitten keksitään tälle presuppositionistisesti mitä tahansa syitä jotta tämä ehto toteutuisi.
Konservatiivit toimivat tällä presuppositionistisella strategialla muutoinkin. Ja tämä näkyy varsin hyvin siinä miten vähän näkemysten kirjoa konservatiiveiksi nimittäytyvillä yleensä ottaen on. Jos perustelu huonon argumentin vastaan tullen on "mutta kyllä se voi olla ja koherentisti voidaan ajatella näin" ei kuitenkaan selity miksi tämä linkki asian ja ideaalin välillä on paljon heikompi kuin se korrelaatio jolla tätä ideaalia ajavat kannattavat tätä asiaa.
1: Eli jos kaikille yhteiseksi pakotetun uskonnonrituaaliston yhteys yhteiskuntarauhaan on teoreettinen ja yhteys mahdollinen mutta utooppinen, niin miksi yhteiskuntarauhateoriaan vetoavista miltei kaikki uskovat tähän eivätkä siihen vaihtoehtoon joka on hyvinkin relevantti vaihtoehtoteoria. Koska konservatiivi ei oikeasti ajattele lopputulosta ja seurausketjua jolla tähän päästään vaan hän ensin on valinnut ne miten pitää olla ja väitää niiden liittyvän yhteiskuntarauhaan. Jos yhteys olisi ehdoton ja varma, olisi yhteys selvä. Mutta hyvin usein mielipidekirjoa olisi olemassa, mutta tätä kirjoa ei suinkaan käytetä vaan ollaan hyvinkin yksimielisiä siellä missä itse ideaali antaisi sille hyvinkin paljon tilaa. Tämä on oire joka kertoo kaksinaamaisuudesta, eli siitä että oikeasti takana ei ole pragmaattisuus vaan ideologia joka yritetään naamioida pragmaattisuudeksi. Siis eräänlaista pseudotiedettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti