Useimmissa valtiossa rauhaa pidetään lopullisena tavoitteena. Sen nimissä vain usein oikeutetaan sotia. Tässä kohden on kaksi ääripäätä. Esittelen ne ensin Kiinan kautta.
Kungfutselaisuus on näistä ensimmäinen, ja varmasti tunnetumpi. Konfutse kauhistui maailman pahuudesta ja otti keskiöön eettisyyden. Hänestä koko yhteiskunnan oli noudatettava hyveitä ylemmille ja alemmilleen. Ihmisillä oli hierarkia, mutta siihen liittyi paljon vastuuta. Velvollisuus ja kunnioitus tuottaisivat hyvää ja kaunista. Kun johtaja tekee hyvää, alamaiset seuraavat mallia. Taustalla on ajatus siitä että ihminen on luonnostaan hyvä ja hyvyydestä ajautuminen vaatisi jotain erillistä voimaa. Ihmisen voi siis vain ajaa pahuuteen. Tätä ajatusta seurannut Mengtse sanoi jopa eräälle hallitsijalle neuvon. Kun tämä kysyi miten hän saisi parhaiten hyötyä alueelleen, Mengtsen kommenttina oli se, että hän ei tavoitellut hyötyä vaan sitä mikä on hyvää.
Tämän vastavoimana taas oli legalismi. Kun valtiot nahistelivat kaikista pyrinnöistä huolimatta, alkoi moni miettimään sitä että miksi pitäisi käyttäytyä rauhallisesti kun passiivisuus vain nostaa esiin kiistoja. Idean tiivisti Shang. Hän esitti että rauha saavutetaan hallinnalla. Rauhassa valtio pyrkii sotaan, ja sodan aikana se taistelee voittaakseen. Tässä poistettiin ajatus siitä että ihmiset uskoisivat esimerkistä ja että ihminen vastavuoroisesti palauttaisi saamansa hyvän tai pahan. Ihminen ei myöskään ollut pohjimiltaan hyvä, vaan typerä, pahanilkinen ja huono. Tässä valtion tärkein väline oli laki, jossa taattiin ankarat rangaistukset. Takana oli ajatus siitä, että jos pienistäkin asioista annetaan kovat tuomiot, pahoja rikoksia ei edes uskalleta tehdä. Tuloksena olisi se, että rangaistuksia ei tarvitsisi lainkaan käyttää. Johtaja olisi siis passiivinen ja kansa vapisisi pelosta ja tottelisi. Hallitsijaa alempien hyve oli tottelevaisuus ja tasapuolisuus, eli kaikkia kohdeltiin saman lain mukaan. Heidän paheitaan oli oveluus, koska se johti helposti vastustamiseen ja arvosteluun sekä liehittelyihin ja parjauksiin. Hallitsija taas oli lain personifikoituma, sen säätäjä ja sen ulkopuolella.
Legalismin saatua valtaa rakennettiin muun muassa kiinan muuri. Samanaikaisesti vanhoja käsityksiä kiellettiin. Siihen aikaan kirjoitus oli kaisloille tai silkille tehtyjä kääröjä, jotka olivat harvinaisia. Nämä tuhoamalla saatiin valta. Eräässä mielessä siis toteutui sanonta siitä että "Se joka hallitsee menneisyyttä hallitsee tulevaisuutta - joka hallitsee nykyhetkeä hallitsee menneisyyttä." Tämä muistuttaa siitä, miten totalitaarinen yhteisö saa usein aikaan isoja hankkeita. Yhtenäiskulttuuri saa tietyllä tavalla paljon aikaan. Ongelmana siinä vain on se, että yhtenäisyys saadaan karsimalla vaihtelua. Seurauksena on helposti yhteiskunnan pysähtyneisyyden tila.
Kungfutselaisia ajatuksia euroopassa on edustanut esimerkiksi Pyhä Franciscus ja Pyhä Benedictus, jotka yrittivät palauttaa kirkkoon eettiset perusasiat. Sen aikainen kirkko näytti heistä liian institutiotuneelta ja se oli heistä unohtanut kristinuskon ytimen. Vastaavia ajatuksia on tietysti euroopassakin. Legalismia edustaa melko tyylipuhtaasti Machiavelli, hänestäkin idealismi oli sysättävä syrjään, hallitsijan kannatti priorisoida valtaan, koska sillä saa asioita tapahtumaan. Tosin hän perusteli näkemystään viitaten tiedettyihin tapauksiin, hän rakensi niistä anekdootteja jotka olivat hänen argumentaationsa perusta. Shang vain esitti että asia on näin.
Kristinuskosta on tietysti vaikea tiivistää yhtä linjaa. Se ei ole yhtä yksiselitteinen kuin vaikkapa legalismi. Siinä on erilaisia valintoja, jotka ottaen päädytään hyvinkin erilaisiin tulkintoihin.
1: Kuitenkin on selvää että oppi perisynnistä ajaa sitä enemmän kohti legalismia. Siksi ei ole ihmeellistä että esimerkiksi dominionistit, fundamentalistit jotka pyrkivät muuttamaan USA:n kristilliseksi valtioksi lakiin vaikuttamalla, politiikan keinoin, korostavat miten ihminen tarvitsee ohjausta, ettei hän ajaudu pahaksi. Homoseksuaalisuuskin on valinta, johon ajautuu jos ei tiedä ja tottele Jeesusta. Siksi lakia tarvitaan heistä suojelemaan toisia.
2: Toisaalta kristinuskossa on myös oppi omastatunnosta, jossa ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Tässä taas painottuu ihmisen pohjimmainen tieto hyvästä ja pahasta. Tässä ihminen on pohjimmiltaan hyvä mutta kiusausten edessä hairahtuva.
Tämä kysymys on sinällään mielenkiintoinen. Itse pidän ihmistä "enimmäkseen harmittomana". Meillä on lauameläiminä kyky aggressioon ja yhteistyöhön. Totuus lienee siksi jossain näiden välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti