Häiriöt, kaikkitietävyys ; Aku ja Mikki.

"Aku Ankka" -lehden numero 48 vuodelta 1980 sisältää tarinoita jotka kuvaavat melko hyvin nykyisiäkin lehden juttuja. Toki yleinen henki on ollut tuolloin kiltimpi kuin nykyään. Mutta juuri tästä lehdestä löytyy aineksia joiden kautta Aku Ankka ja Mikki Hiiri voidaan helposti tiivistää. Otan eräänlaiset teematarinat.
1: Aku Ankka rakentaa lehdessä piparkakkutaloa. Piparitalo on kallis, joten hän tekee sen itse. Hän lainaa naapuriltaan aiheksia. Naapuri, Teppo Tulppu, lainailee ties mitä, kunnes suutahtaa ja sekoittaa mukaan tehohiivaa. Näin Akun talo joutuu taikinan peittoon. "KRÄÄK! Piparitaikina pursuaa ulos savupiipusta." Leipomotehdas Pakkopullan omistaja maksaa kuitenkin kuvausoikeuksista ja niin saadaan talo siivottua ja se piparkakkutalo mitä haluttiin.
2: Toinen on toivesarja. (En ymmärrä miksi tätä oltiin toivottu. Tarina on rakenteeltaan hyvin kliseinen mikkitarina, jossa ei ole edes keksitty mitään erityisen uniikkia rikosta.) Mikki Hiiri päätyy auttamaan metsänomistaja Naavapartaa jonka metsää pistetään polttopuiksi. Naavaparta on joutunut auto -onnettomuuteen, joten Mikin apua tarvitaan kipeästi. Kaiken pahan takana on Musta Pekka varastamassa joulukuusia. Musta Pekka reagoi : "Joka kerta kun keksin oikein hyvän keikan, se pieni itikka ilmestyy näyttämölle. Miksi?"

Näissä asioissa on hyvä ottaa avuksi Nassim Taleb, todennäköisyydet sekä maailman perusluonne. Näillä hahmoilla on nimittäin aivan erilainen rooli.

Anteeksi! Nimeni on Ankka.

Aku Ankan rooli on tragediassa. Aku Ankka tarina tyypillisesti tiivistyy jonkinlaiseen hamartiaan, kohtalokkaaseen virheeseen. Eli Aku Ankkaa kohtaa jonkun asian vuoksi onnettomuus. Joskus tarinoissa on opettavaisuutta, jolloin Akun virhe on tavallisesti joko täydellinen laiskuus tai sitten intomielinen rynnistäminen asian kimppuun. Tästä seuraa katastrofeja. Myös esimerkkitarinassa jatkuva lainaaminen osoittaa valmistautumattomuutta kohti.

Joskus onnettomuus johtuu pienestä sattumuksesta joka kasvaa isoihin mittasuhteisiin. Esimerkiksi eräässä tarinassa Aku Ankka murskaa taloja, kunnes hyttynet vääristää yhden numeron kuitista. Sitten hajotetaan väärä talo. Tälläisiä epäonnisia seurauksia ei oteta opetustarkoituksessa, vaan ne opettavat että pieni sattuma voi muuttaa maailmaa. Että ei ole mitään syvempää tarkoituksen uomaa, jota maailma seuraisi. Niin tarkasti ei voi kaikkea tietääkään että asiat eivät voisi mennä pieleen.

Nassim Taleb sanoisi että Aku Ankka kohtaa näissä tarinoissa mustan joutsenen. Tarinallisesti tätä korostetaan tietyllä induktionkaltaisuudella. Useinhan nämä tarinat ovat "Aku Ankka ties minä hanslankarina" -tarinoita. Niissä Aku osaa jotain. Tarinan alkuosa korostaa Akun erinomaisuutta. Esimerkiksi taloja murskatessa tämä näkyy jopa aamiaisessa joka on "miehekäs" ja ammattia tukeva. Myös suoritteet ovat upeita. Talot pistetään palasiksi niin että ne lajittuvat siististi, ikkunat eivät mene rikki ja ne voidaan kuljettaa paikalta... Toistolla osoitetaan että menestys on jatkuvaa, kysymys ei ole poikkeamasta. Sitten on aika rikkoa "ihmemiehen" rooli yllättävällä tuholla.

Akun maailma on siis epäonnen ja mokailun ja kaaoksen maailma. Se voi vaikuttaa paikoin järjestelmälliseltä ja jopa pysyvältä. Mutta katastrofeja tulee vastaan usein.

Päivää, olen Mikki Hiiri, yksityisetsivä.

Tyypillinen Mikki -tarina taas on ennen kaikkea menestystarina. Ne voidaan nähdä eräänlaisena "Sherlock Holmes" -kertomusten siirtämisenä sarjakuviin. Watson taas on Hessu. Tai Hessu on Watson. Hänen roolinsa ei ole auttaa sankaria, vaan olla pikemminkin tiellä. Hessu korostaa Mikin täydellisyyttä, on ikään kuin "vertailuryhmä". Mikki näyttää nokkelalta ja aikaansaavalta tämän epäonnistujan rinnalla. (Tämä on tietysti melko halpamainen rooli.)

Mikki -tarinatkin etenevät usein siten että Mikki saapuu sattumalta paikalle. Jos Ankkalinnassa on jotain yliluonnollista, se on selvästi se varmuus millä Mikki Hiiri lähtee sattumalta matkalle juuri sinne minne mustakaapu on mennyt puuhaamaan maailmanvalloitussuunnitelmaansa. Kun Mikki menee kauppaan, siellä tapahtuu rikos. Tai jos jossain on rikos, Mikki vahingossa saapuu paikalle. Saapumisen jälkeen Mikin tarvitseekin vain kulkea parin triviaalin vihjeen kautta kohteeeen, jossa pahikset kohdataan silmästä silmään. Todistamista ei siis tehdä evidenssillä vaan ikään kuin silminnäkijyyden kautta. Tämän jälkeen tapahtuu tietysti kiinniottaminen ja tästä pakeneminen. Tämän jälkeen rosvot otetaan kiinni. Toisessa tapauksessa kyse on suljetun huoneen arvoituksesta. (Mikki on jälleen sattumalta oikeassa paikassa) ja sitten rikollinen tunnistetaan, ja case closed.

Mikki edustaa vahvasti nimen omaan vakautta. Rikolliset ovat potentiaalisesti tätä häiritseviä elementtejä, mutta heidän vaikutuksensa jäävät pieneksi. Taleb sanoisi että Mikki kärsii ylimielisyydestä. Hän kokee maailman ymmärrettävänä ja hallittavana paikkana. Mikin maailmassa ei ole mustia joutsenia joilla olisi realisoitumismahdollisuuksia.

Oletko Ankka vai Hiiri?

Tietyssä mielessä hallittava ja ymmärrettävä maailma edustaa tietynlaista snobia ihannetta. Skientistit pitävät sitä mahdollisena, ja luottavat induktioon erittäin paljon. Idealistit luottavat että "heillä on systeemi" ja "utopia", jotka yhdessä tuottavat hallittavan ja parhaan maailman. Uskovaiset luottavat siihen että Jumala joko on jo antanut Tiedon ja Totuuden ilman sen kummempaa, tai sitten Hän vähintään itse tietää ihmiselle mysteeriseltä vaikuttavan asian. Liiassa itsevarmuudessa tulee helposti ylenmääräistä optimismia omista kyvyistä.

Toinen tapa on elää maailmassa jossa ennustamattomuus on keskeisessä osassa. Tämä voi äärimuodoissaan tarkoittaa sellaista relativismia, jossa kaikki tieto tai sen lähestyminenkin kielletään tyystin. Hallitsemattomuuden ja kaaoksen tunteet ovat osana tätä maailmaa. Ennustamattomuuteen liittyy tietyllä tavalla pelko. Tosiasiassa näitä ihmisiä on kuitenkin erittäin vähän. Jopa suurin osa "relativisteista" jotka kiistävät tiedot ja hallinnat, kannattavat silti jotain, esimerkiksi poliittista, ideologiaa syvästi.

Tietyssä määrin kysymys on määrästä. Älykkäät ihmiset hallitsevat asioita. Tyhmä tai harjaantumaton taas näkee maailman helposti vaikeampana paikkana. (Tosin osa heistä näkee vääränlaista järjestystä, heille tulee harhaluulo ymmärtämisestä koska he eivät näe kokonaiskuvaa.) Harjoittelu auttaa hallitsemaan asioita. Sitten niissä löytyy jotain ymmärrystä. Kaiken osaavaksi ei tarvitse ottaa, vaan muistaa että "ihan kelvoksi" päätyminen on reaalitila ja että "parantaakin voi".

Tosiasiassa Aku eikä Mikkikään elä täysin esittämässäni maailmassa. Akun maailmassa on Tupu, Hupu ja Lupu, jotka joko omin avuin tai sitten viimeistään "Sudenpentujen käsikirjallaan" ratkovat kaikki mahdolliset ongelmat. Samoin Mikin Hessu on paikoin varsin surrealistinen hahmo, joka vääristää ympäröivää todellisuutta kohti erilaista tilaa. Tämä on jonkinlainen "suvaittu vääristymä". Hessun universumi näyttää typerältä ja harmittomalta. Tälläinen ei uhkaa valtarakenteita. Eli sitä infrastruktuuria jota Mikki on aina puolustamassa kikkanokkineen.
1: Aku Ankassa on siis ainakin sen verran järkeä, että kaaokseen on hyvä laitta rippunen järjestystä ja järjestykseen rippunen kaaosta.