Unkurissa itsenäisyys yhdistetään yksinäisyyteen.. Esitys muistuttaa kovasti sitä kuinka itsenäisyys liittyy määrittelemiseen ja erillisyyteen. On olemassa Suomi koska joku on jossain vetänyt määritelmällisen rajan. Raja on sopimus. Tämä muistuttaa objektiivisen ja subjektiivisen erottamista. Määritelmä erottaa tarkasteltavan kohteen ympäristöstä. Pöytäkin on vain atomien joukko, joka vaihtaa ainetta ja energiaa ympäristönsä kanssa. Minunkin pöydässäkin on atomeja jotka ovat peräisin minun hikipisaroista. Silti minä ja pöytäni on määritetty erilliseksi. Jos erottelu ei ole subjektin ja objektin niin ainakin subjektin ja intersubjektin välinen jakautuminen.
Yksilön itsenäisyys on erottuminen kollektiivisuudesta, yhdessä olevasta joukosta. Erottautuja muuttuu yksilöksi. Tätä kautta itsenäisyys on yksinäisyyttä. Tässä tulee mukana vapautta, kun asioita ei tarvitse tehdä tai sopia kollektiivina.
Tästä tulee tietysti mieleen Chisun laulu "Vapaa ja yksin" "Mä halusin olla / Vapaa ja yksin / Mut joku sarvipäinen / Lisäs siihen -äinen / Musta tuli / vapaa ja yksinäinen."
Toisaalta asia voidaan nähdä aivan päin vastoinkin. Esimerkiksi parisuhde on erottautuva kollektiivi. Se määritelmällisesti erottaa yksilöitä ihmismassasta. Ennen tätä määrittelyä on vain joukko yksilöitä, subjekteja. Tämäkin on tuttua määritelmään suhtautumisen kautta. Etenkin postmodernismin piirissä on suosittu tulkintatapa, jossa objektisoiminen on niputtamista. Eli jos ihminen lokeroidaan, yksilö ikään kuin vangitaan lokeroon. Takana ei olekaan yksinäistäminen, vaan on induktio, yhdistäminen.
Mielestäni Suomea ja suomalaisuutta ei voi tätä kautta käsitellä pelkästään erottamisena tai liittämisenä. Kyseessähän on rajattu kollektiivi. On parempaa käsitellä asiaa erottautumisena. Yksi tarkastelunäkökulma nostetaan esiin. Yksi tapa rakentaa induktio, joka sekä yleistää ja lokeroi.
Erikoista kyllä tällä hetkellä Suomi on samanaikaisesti oma määritelmällinen yksikkö, että osa EU:ta. Etenkin Lissabonin sopimukseen on liitetty piirteitä, jotka muuttaisivat suomen enemmänkin USA:n johonkin osavaltioon vertautuvaksi kuin erilliseksi yksiköksi, tai vähintään vihjaavat että suunta olisi kohti tätä. Toisaalta eurooppa on joka tapauksessa erillinen yksikkö. Pohjimmiltaan kysymys on siitä miten vahvasti juridiikka ja byrokraattinen ohjaus määrittää ihmiskollektiivit.
Muistetaan miten Afrikassa Eurooppalaiset jakoivat alueita maiksi viivottimella. Seurauksena oli isosti sotimista, kun itsensä ryhmiksi kokevat kollektiivit halusivat yhteen. Rajat yhdistivät myös sellaisia ryhmiä jotka eivät keskinäistä kuulumista kokeneet. En usko että byrokratialla on niin paljon väliä. Vain sillä, salliiko se yleisen ilmapiirin kokemat yhteydet vai kieltääkö se ne, merkitsee
Mitä sitten voidaan sanoa suomalaisuudesta? Ehkä asiaan saa sävyä katsomalla herroja ja narreja. Tästä saa yhden näkökulman ottamalla esiin Ylioppilaslehdessä olleen arvostelun Timo Koivusalosta (tai hänen elokuvistaan, on vaikeaa sanoa kummasta on kyse, koska Koivusalon omat näkemykset sävyttävät elokuvaa aika vahvasti.) "Täällä rötösherrojen alla" -arvioinnissahan sanotaan "Kolmituntinen epookki näyttää Koivusalon Suomen. Se on hyvien ja kauniiden lempeä diktatuuri, jossa he päättäväisesti huolehtivat rumista ja köyhistä. Molemmat ryhmät kuuluvat kansaan, jonka huolenaihe ei ole epätasainen tulonjako, vaan herrat." Tämä on merkittävä asia sitä kautta että Suomessa on "tiettyä herravihaa". Kommunistien ja Koivusalon välillä on kuilua vain sitä kautta että kommunistit katsovat tulonjakoa. Koivusalo taas vihaa "etäisiä herroja".
Itse taas otan kolmannen pisteen. En ehkä siksi että uskoisin, vaan sen takia että sitä kautta saadaan irti tiettyjä asioita. (Joka on tietysti vitsi!)
Suomi oli pitkään ruotsin vallan alla. Itse asiassa meidän "luterilainen työmoraalimme" on itse asiassa ruotsinvallan kautta tulleita ja jääneitä peruja. Tämä on tavallaan meidän suomalaisen luterilaisuuden erityispiirteemme. Vielä "Topeliaanisessa suomikuvassakin" suomalaiset ovat köyhiä, jaloja villejä. Punaposkinen köyhä pellavapäälapsi on sen vakiokuvastoa. Tässä maailmassa hallintoa hoitaa pappi tai muu vastaava sivistynyt (suomenruotsalainen). Ja "kruunu pitää huolen omistaan". Johtaja on ystävä, koska tämä on lähellä. Pappi on sivistynyt ja juureva hahmo, kontaktissa maaseudun ja sen hiljaisten vaatimattomien hyvien ihmisten kanssa.
Sitten prosessi levisi. Tuli "kaupunginherrat". Nämä eivät olleetkaan kansalle tuttuja, paikallisia. Organisoituminen on tehostettua infrastruktuurin käyttöä, ja sen seurauksena johtoporras etääntyi. Kuningaskin oli aina ollut eätinen. Mutta byrokraatti ei ole Kuninkaan kaltainen myyttissävytteinen hahmo. Itse asiassa byrokraattia ei valita äänestyksessä. Hän on ikään kuin poliisi ilman pamppua ja suojelevan ihmisen mainetta ja tämän kautta tullutta karismaa.
Byrokraatti on etäinen, kuolevainen, erehtyväinen, duunissa joka ei ollut syntymässä saatu ja josta saattaa saada potkut! Eikä häntä oltu valittu! Ja kaiken lisäksi byrokratia on siitä jännittävää että se ei niinkään näy jokapäiväisessä elämässä muutenkaan. Ainut tilanne, missä byrokratia näkyy on kiellot. Eli kun normi -ihminen haluaa tehdä jotain, jostain tulee byrokraatti joka sanoo että "laki kieltää, et saa". Niissä tapauksissa missä byrokratia sallii, valvonnan vuoksi seuraa hidastavaa paperityötä. Tätä kautta byrokratia ilmenee ruohonjuuritasolle lähinnä häiritsevänä elementtinä.
1: Ei ole ihme että minä tuon asian esiin. Nimittäin maataloudessa on muistettava että normaali maatilayrittäjä ei välttämättä koe EU -tarkastajaa kovin mielekkäänä. Enemmistö maatilallisista pitää toki tarkastajia asiallisina, mutta kohtaamiskokemusta kuitenkin leimaa pikkutarkkuus. Ja joskus ne koetaan hieman ahdistavaksikin. Tarkastaja on byrokratiakoneen osanen, joka voi tuottaa vaikeuksia. Myös "kaupunkilaisiin" vedetään helposti eroa. Olen jo valmistautunut siihen että kun tulen toimimaan maatalouspuolella jonkin sortin virkamiehenä, tulen jossain välissä kuulemaan siitä miten olen "kaupunkilaispelle". Onneksi vartijan jopi opetti kestämään tämän sortin kritiikkiä. (Send me some bananas!)
Vanhassa systeemissä myös komennettiin tekemään. Eli johto oli enemmän luonteeltaan käskevää, ei kieltävää. Tämä oli helpompaa kun johtaja oli "ruohonjuuritasolla". Tämä muutti suhdetta herroihin.
Kansa koki että nämä kaupunginherrat olivat menettäneet kontaktinsa tavalliseen rahvaaseen. Eliitti nähtiin irrallisena ja irtautuneena, todellisuuspakoisena. Tosiasiassa syynä oli se, että ihminen helposti pelkää sellaista mille ei voi sanoa käsipäivää. Takana on ollut siis ihan suoraa vieraanpelkoakin. Tähän väliin on hyvä iskeä Veikko Vennamon tyyliin. "Rötösherrat kuriin!" ja "Kyllä kansa tietää!"
Tässä kuvassa kansa on yhä perinteistä suomikuvaa. Tavallinen ihminen (kuka on koskaan tavannut sellaisen?) on juurevaa ja sympaattista väkeä, joka ei tarvitse turhaa koulutusta tai sivistystäkään. Ja johtoporras hieman kornia, ylevyydellä peitetään byrokraattinen typeryys joka on täysin irrallaan arkijärjestä. Itseoppineisuus ja kansan lähellä oleva, ruohonjuuritason johtaja on edelleen mahdollinen.
Tämä heijastaa sitä että vihojen takana ei välttämättä ole niinkään tulojen eriarvoinen jakautuminen. Kysymys on kohtaamisen kokemisesta. Kysymys on siitä että koetaanko että vedetään yhtä köyttä. Tämä kuva olisi täydellinen, ellei olisi kansalaissotaa. Siinä syynä oli ensisijassa tulojen epätasainen jakautuminen. Se näyttää että "ihan kaikkea käsipäiväälläkään" ei saa. Selvästi kommunisteilla on pelissä aimo annos järkeä kun he puhuvat niistä tuotantorakenteista. Sillä ennen kansalaissotaa rakenne oli sellainen että sama "köyhien osa" jaettiin yhä useammalle, kun rikkaat yrittivät ylläpitää "tiettyä tasoa". Eikä "suvun sammumiseen keräilyn hitaus johtanut".
Herraviha ei tietenkään näy nykyään sisällissotina. Mutta se näkyy itsenäisyyspäivänä. En puhu linnan juhlien luonteen kritisoijia. Heitä voi olla mielenosoittamassa mutta heitä on vähän. Sen sijaan puhun kateuspuheesta joka näyttää sävyttävän useiden ihmisten elämää.
Siinä missä Amerikkalainen meni maailmansotiin koska yhdisti Coca - Colan ja hampurilaiset sotaan, juhlii Suomalainen itsenäisyyttä koska hänellä on oikeus moittia kateuden sävyttämällä puheella sitä miten huonosti rikkaat ovat itsenäisyyspäiväjuhliin pukeutuneet. Että "tervetuloa juurevan terävään pukuanalyysiin. Kih hih minkälainen kauhtana!" Olemme itsenäisiä jotta voimme sanoa että "rahalla ei saa tyylitajua".
Voin sanoa tämän koska Suomi on hyvä maa. Venäjällä ei ole juuri muuta hyvää kuin Vladimir Putinin judo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti