Koulu ja kiusaaminen.

Viime päivinä lehdistössä kirjoitettiin kiusaamistapauksesta, joka oli jatkunut kauan. Sitä oltiin seurattu kauan aikaa ja ihmiset olivat soittaneet kavereitaan katsomaan. Eivät siis apua, vaan viihteen ja sportin vuoksi. Ihmiset kauhistelivat, ostivat lehden. Kukaan ei luultavasti vaihtanut elämäntapaansa ja ryhtynyt parantamaan maailmaa.

Paula Koskivirta kirjoitti "Turvallisuus" -lehteen jutun kiusaamisesta. 15 000 oppilaan otoksella tehty Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimus näytti "missä mennään". Koska se on laitettu verkkoon, sieltä voi käydä katsomassa tarkat prosenttiluvut. Raportin pohjalta voidaan sanoa muutama asia.
1: Kiusaamista on paljon. Sitä tapahtuu välitunneilla, oppitunneilla, koulumatkalla, tekstiviesteillä ja netissä. Pojista 40% kokee fyysistä kiusaamista ainakin kerran. Kiusaaminen tytöillä usein syrjään jättämistä. Usein asiaa nähdään mutta sitä seurataan sivusta. "Huomattava osa seuraa kiusaamista sivusta tai osallistuu siihen jollakin tavoin itse."
2: Asiasta ei kerrota opettajille eikä kotona. Syynä on se, että sen ei nähdä auttavan. Opettajille kertominen ei toimi, se jopa pahentaa tilannetta. "Huolestuttavan monella tilanne on kertomisesta itse asiassa pahentunut. Rehtorille puhumisen jälkeen tilanne on huonontunut tytöistä 17 prosentilla ja pojilla 19 prosentilla. Kuraattorillekin kertomista on ollut haittaa 13 prosentille tytöistä ja 16 prosentille pojista." Opettajat ja muut eivät tietenkään tässä ole niitä kiusaajia, vaan se että lavertelu muuttaa kiusaamispelin luonteen. Kieliminen on pahanteko, josta on rangaistava ja samalla peloteltava hiljaiseksi, toimii mafian kohdalla ja toimii koulukiusajan kohdalla.
3: Tyttöjä kiusataan melko usein seksuaalisesti. 40% joskus ja 12% viikoittain. Kommentointi, ehdottelu, fyysinen koskettelu ja netin kautta tapahtuva toiminta ovat toiminnan muodot.
4: Kiusaamisen syyt ovat ainakin sosiaalinen status: Saa arvostusta kun kiusaa. Yleisin valikoimissyy on erilaisuus.

Ei siis mitään uutta maailman alla. Kiusaaminen vain teknologistuu, uusia keinoja tulee käyttöön ja niitä myös käytetään. Ainut kenties joitakuita yllättävä seikka on oppilaiden yllättävä älykkyys, näkemyksen syvyys, asiassa "Yhdeksäsluokkalaisista peräti 70 prosenttia on menettänyt uskonsa siihen, että koulu kykenisi huolehtimaan siitä, että ketään ei jätetä koulussa yksin." Syynä on varmaankin se, että he tuntevat nykyhetken systeemin, myös sen kirjoittamattomat säännöt, paremmin kuin moni muu.

Toivottavasti nykykoulu on muuttunut omastani. Silloin kaikille oppilaille selitettiin että pitää kertoa opettajalle ja keskustella asiasta. Koulukiusatut saavat erikoisosan, heille tämä selitettiin vielä privaatisti. Kiusatuksi joutumisesta sai jälki -istuntoa, ilmeisesti siis siitä että tätä oppia opettajalle kertomisesta oltu ymmärretty, näin sen vuoksi että jälki -istuntoja jatketaan kunnes oppilas ymmärtää että fundamentalistisen kirjaimellisen tulkinnan sijasta asia pitää ymmärtää symbolisesti ja vertauskuvallisesti. Opettaja on aina "hengessä mukana tukemassa kiusattua", "muttei sillei oikeesti". Tätä ei tietenkään nimetä virallisesti jälki -istunnoksi. Kun väärintekijän tuomion rakenne on identtinen, on selvää että harvaa kiusattua virallinen taustatarina ei kiinnosta.

Otan tarkemmin käsittelyyn sen, miksi koulun tapa ei välttämättä toimi kovin hyvin. Minulla on asiaan tietysti hyvin tietystä vinkkelistä tehty kanta - koulussa olleen, kiusatun, vartijana olleen, sellaisen jonka puoliso opiskelee opettajaksi ja jonka isä on tehnyt työtä opettajana -kanta. Eli näkemykseni on luultavasti hyvin värittynyt, ihan elämänkokemuksien kautta syntyneitä sokeita pilkkuja aiheen parissa voi siis olla. (Tietysti kaikessa lukemisessa on aina omavastuuosuus.)

On hyvä muistaa että opettajan roolinkuvaa on muutettu. Heitä ei esitetä enää tiedonkaatajina, vaan jonain muuna. Sosiaaliset ulottuvuudet ovat keskiössä. Tätä pitäisi laajentaa. Opettaja ei kuitenkaan ole lain eikä koulutuksen puolesta poliisi. Heillä ei ole poliisin oikeuksia, joten olisi aika halpaa laittaa heille poliisin velvollisuudet. (Laissa määrätään tehtävä jota ei voi toteuttaa laillisesti.) En siis esitä että kouluja tai opettajia pitäisi haastaa oikeuteen, eli että "päitä pitäisi saada vadille". Tämä olisi halpamaista rankaisunhakua joka ei ratkaise itse ongelmaa. Opettaja on harvemin se kiusaaja. (Silloin häntä täytyy tietysti rangaista.)
1: Itse asiassa pelko juridisesta systeemistä loisi ympärilleen pahaa: Jos koulut ja sen opettajat pelkäävät että he joutuvat itse vastuuseen tilanteesta, . Kuitenkin tästä seuraa myös toinen asia. Opettajat suojaavat juuri tämän pelossa ensisijassa oman perseensä. Lapsen oikeuksia tuskin halutaan poistaa, mutta on riskinä että tämä on kakkossijalla. Molemmille toki annetaan ja molemmilla nähdään oikeuksia, mutta opettajakunnan oikeus on suurempi, koska heillä on valta -asema. Jos kyseessä on oma selviytyminen jalous valuu viemäristä.

Vaikeutena on tietysti koulun puolella se, että koulukiusaajat eivät ole juridisesti vastuussa ennen kuin täyttävät 15 -vuotta. Heitäkin kuitenkin koskevat vahingonkorvaukset, ja tätä kautta kiusaajille onkin saatu tuomioita. Tämä vaihtoehto olisi hyvä tuoda esille. Sillä nyky -yhteiskunnassa aikuisillekin sovelletaan asianomistajarikoksissa sitä että uhri päättää lähteekö rikos eteenpäin vai ei. Kiusaamisen uhri on harvemmin opettaja.

Hankaluutena on tietysti jo kiusaamisen huomaaminen. Ja esimerkiksi jos tappelua näkyy, sillä on aivan erilaisia motiiveja. Kiusaaminen näkyy helpoiten kun se eskaloituu esimerkiksi tappeluna. Ja mitä huomaa, sitä joutuu ratkomaan. Tässä kohden voidaan ottaa mukaan hieman väkivallan dynamiikkaa. Yleensä tilanne on se, että satunnainen ihminen ei lyö satunnaista ihmistä. Kiusaajilla on useita erilaisia uhreja ja erilaisia syitä. Mutta tietyllä syyllä oleva kiusaaja hakee tietynlaista uhria. Väkivallan aloittamisen kannalta kiusaamistilanne on jännittävä, koska yleensä tarvitaan kaksi tappelemaan.
1: Tämä tarkoittaa sitä että toinen ehkä lyö ensin, mutta yleensä toinen myös tekee jotain joka provosoi sitä. Toki provosointi voi olla vaikka pukeutumista, syntyperää tai mitä muuta vastaavaa tahansa, jolloin syy ei ehkä ole eettinen, järkevä tai perusteltu. Mutta se aikaansaa sen. (syy ja oikeutus on hyvä pistää erilleen.) Vanhan käsityksen mukaan kiusaajalla on huono itsetunto, jota hän kompensoi. Tämä on eräänlainen viallisuusdiskurssi, jossa yleistetään liikaa: Ajatellaan että kiusaaja on rikki, joten hänessä täytyy olla jotain negatiivista. Maria Mustranta esimerkiksi toi ylioppilaslehdessä esiin sen, että kiusaajalla on yleensä hyvä itsetunto, vahvempi syy onkin itsekorostuksen tarve, oman erinomaisuuden esiintuominen.
2: Toisaalta joskus tappeluita ja kinoja syntyy "statukseltaan samanarvoisten" välilä, jolloin kyseessä on nokkimisjärjestyskysymys. Se muistuttaa ulkopuolisesta helposti kiusaamista, jossa osapuolet ovat eriarvoisia. Tietenkin heidän väkivaltansa on hyvin samanlaista ja yhtä tuomittavaa kuin muidenkin, mutta sen rakenne on hyvin erilainen, ja se on pakko ratkaista eri keinoin.
3: Puolustautuminen on väkivaltaa. Eli jos olet kiusattu ja vedät itsepuolustuksellisesti toista päihin, se voi näyttää hyvinkin paljon kiusaamiselta.

Siksi olisi hyvä selvittää että onko kyseessä minkälainen tilanne. Onko joku ärsytetty yli kynnyksen kiusaamisella vai onko aktiivinen osapuoli varsinainen kiusaaja. Tämä vaatii lasten sosiaalisen rakenteen tunnistamista ja niihin liittyvien motiivejen tuntemista.

Valitettavasti ainakin minun aikanani koulun yleinen reaktio on "Eikö me kaikki vain voida tulla toimeen?" Annas kun mietin hetken. "Ei voida!" Aikuisenakin on henkilöitä, joiden kanssa on skismoja. Koulujen tapa, ainakin kokemusteni mukaan, on se että eripuraiset laitetaan yhteen, kun taas aikuiset välttävät enemmän kontaktia näiden kanssa. Työpaikalla kiusaaja saa potkut, mikä vaikuttaa ihmisten käytökseen aika usein. Koulussa kiusattu taas useammin siirretään pois. Uuteen paikkaan siirrettynä hänellä ei taatusti ole ystäviä, eikä yleistä asemaa. Kiusaajan siirtäminen voisi olla siksi hyvinkin opettavaista.
1: Opettajien lynkkaamisen ja/tai toimimattoman uhrille sanotun "voivoin" ja tekijälle sanotun "hyihyin" sijasta koulun tulisi näyttää että se ottaa ongelman aidosti vakavasti. Tämä tarkoittaa sitä että ongelma voitaisiin kuitata istunnolla jossa sanotaan sanapari "anteeksi", "ole hyvä".

Ehkä asiaan pitäisi liittää myös byrokratiaa sen verran että asiasta lähetettäisiin dokumentaatiota. Sanoo koulu mitä tahansa, niin esim. lakimiestä pitäisi olla lupa konsultoida asiasta jo siinä vaiheessa että ei ole suoraan haastamassa. Koulun kanta tähän on tietenkin "Ei tarvetta", "Tämä tulee kyllä koulun arkistoihin", ikään kuin ne vastaisivat jotain joka näkyvät Poliisien rikoslistoissa. Niitä dokumenttejakin "ihan oikeasti" luetaan kuinka monta kertaa? Passiivinen paperi koulun kaapissa vaihtaa koulun juridisen aseman. Se myös antaa kirjoittajalleen tunteen siitä että hän on tehnyt jotain konkreettista. Käytännössä jos asiaa vie eteenpäin, tilanne muuttuu helposti siihen että näyttää siltä että "Koulu on tehnyt kaiken voitavansa" ja unohtuu se olennainen lisäpykälä "vapautuakseen aiheeseen liittyvästä juridisesta vastuusta".

Yhteiskunnalle tämä tietysti riittää. Minulle ei.