"Helsinki on erittäin turvallinen - ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin."
(Paavo Lipponen, Helsingin Sanomat, 15.4.2005)
Kirjallisuus, televisio ja elokuvat ovat pullollaan kostotarinoita. Edmund Dantes aka Monte Criston Kreivi on kostaja. Itse asiassa kostajista olisi luettelona esitettynä runsaudenpulaa, aihe on jopa eräässä mielessä klisee.
Tavallisesti kostetaan omaa kärsimystä. Kostaja on miltei aina mies. Joskus kostaja palkataan ulkopuolelta. "Unforgivenissä" kaiken ytimessä on kosto. Uhrina nainen, kostajana mies. Naiskostajia on vähemmän. Jopa "Thelma ja Louise" ovat ensisijassa pakenijoita. Heidän roolinsa miesten vääryyksien rankaisussa on sivuroolissa.
Tämä on erikoista, ja se kertoo siitä että naista ei nähdä tai haluta nähdä kostavana toimijana. Vaikka monissa kostoelokuvissa, kuten vaikka jo mainitussa "Unforgivenissä" kuvataan paljon naisten kostonhimoa, mutta se aktiivisin realisoituminen tapahtuu siten että ostetaan asemies tappamaan väärintekijä. Naisen kosto on ostettu kosto, miehen kosto on oman käden kosto.
Takana on se, että vanhassa naiskuvassa miehen tehtävä oli suojella. Naisella oli tottelijan rooli, olla suojeltuna ja palvella. Joku voisi sanoa että komplementaarisia rooleja, erilaisia mutta samanarvoisia. Kuitenkin on selvästi niin että toisella on vapauksia enemmän kuin toisella. Pelkkään asiaan liittyvään vastuuseen vetoaminen ei ole kovin uskottavaa. Vapauksiin kun aina liittyy vastuu, joten vastuupuhetta voidaan aina kehittää jos takana on eriarvoistava teko. Esimerkiksi islamilaisen naisen huntupakkoa voidaan perustella suojelulla : Miehelle ei tule himo, jolloin mies ei raiskaa.
Raiskaamisesta päästäänkin ongelmalliseen asiaan.
Nimittäin raiskaaminen on yleisesti ottaen sukupuolellisesti epätasaisesti jakautunutta : Miehiä raiskataan vähemmän kuin naisia. Toinen ongelma tässä on lakijärjestelmämme, jossa epäilty on syytön kunnes toisin todistetaan. Seksissä on helppo väittää toiminnan olleen vapaaehtoista. Siinä missä pahoinpitelyssä tulee merkkejä kuten mustelmia, raiskauksessa ei tule välttämättä sellaisia merkkejä joita ei tulisi "rankasta seksistä". Tämä tarkoittaa sitä että osa tekijöistä kävelee pois. Lisäksi tuomiot raiskauksista ovat monien mielestä aika lyhyitä.
Esimerkiksi Katja Kettu esitti "Voima 8/2009" -lehdessä omakohtaisiin kokemuksiinsa nojaavan tilannekuvauksen. Hänen ystäviään on raiskattu ja hän on itse kohdannut väkivaltaa. Hän on huomannut että ensimmäinen asia näissä on ollut kysely siitä onko jotenkin provosoinut tilannetta. Tämä on tietysti totta, ja koskee itse asiassa ihan normaalia pahoinpitelytilannetta jossa on miehiäkin. Sitä kysellään että miksi hitossa tätäkin on taas tapahtunut. (Usein syynä on kännipäissä saatu moraalinen närkästys jostakin.) Kuitenkin raiskausdiskurssissa on yksi olennainen ero näihin pahoinpitelyasioihin. Niissä nimittäin yritetään siirtää vastuuta tapahtumasta uhrille.
Tosiasiassa suurin osa pahoinpitelyistä johtuu tyhmyydestä. Tyyppi menee vääriin paikkoihin tekemään vääriä asioita. Karkeasti sanoen tilannetta voi verrata (sen yhden) "Die Hard" -elokuvan tilanteeseen jossa sankari pistetään kävelemään mustien asuinalueen läpi alastomuutensa peittona kyltti joka ilmoittaa "neekerivihasta". Tästä seuraa luonnollisesti ongelmia. Se ei tee murhaa oikeutetuksi, mutta kaikki tietävät että se tulee tapahtumaan. Kyltin kantaminen on tietysti sananvapautta, mutta tuossa tapauksessa sen noudattaminen on idioottimaista.
1: Suuressa osassa tapauksissa pahoinpitelyn uhri ei osaa itse kertoa miksi on ajatunut tilanteeseen. Sivustakin seuranneelle Vartijalle tilanne on voinut olla ihan vesiselvä. Pahoinpitelyjenkin uhrit ovat siis niin tyhmiä että eivät tajua provosoineensa. Tämä tekee heistä "nonstreetwise" -heppuja, mutta se ei tietenkään tee heistä oikeutettuja rikoksen uhreja.
Eli voidaan sanoa ihan suoraan. Moni pahoinpitelyistä johtuu joko paljon tai osittain uhrin typeryydestä. Harkinta pettää, ei tajuta että tehdään riskitoimintaa. Tai sitten riski nähdään mutta inhottaa alistua pahuuden edessä. Silti uhri on se, joka kohtaa väkivaltaa. Se typeryys siihen liittyen ei antanut moraalista oikeutusta tekoon. Se vain selitti miksi se tapahtui. 1
Pahoinpitelyn kohdalla uhria ymmärretään. Raiskauksen kohdalla henki on kuitenkin hieman toinen. Moralisointi astuu nopeammin kuvioihin kuin ehdit sanoa sanat "kännissä" ja "minihame".
Tässä on taustalla ainakin vanhakantainen ajattelu siitä että "tietynlainen pukeutuminen on syntiä". Joka yhdistetään mieskuvaan jossa mies on seksuaalinen panokone joka odottaa vain lupaa tai tilaisuutta. Mies toimii jos ei koko ajan aktiivisesti paina "OFF -nappulaa." Kettu esitti että "Jostain syystä raiskatun tai raiskausyrityksen kohteeksi joutuneen täytyy yhä vakuutella omaa viattomuuttaan tapahtumassa. Suomessa julkisessakin keskustelussakin elää myytti, jonka mukaan humalassa nainen on itse syypää rangaistukseen. Samn logiikan mukaan vanhuksia ja vammaisia suorastaan pitää potkia, mitäs ovat niin ankean vähäväkisiä." Olen samaa mieltä siitä että tälläistä keskusteluhenkeä on olemassa. Tätä kautta asia on hyvinkin paljon Ketun esittämän mukainen : Diskurssissa etsitään keinoja joilla raiskattu saadaan implisiittisesti osatekijäksi. Raiskaajasta yritetään eräällä tavalla tehdä henkisen manipuloinnin uhri, passivinen tekijä ja suorittaja.
Eli raiskaus on paitsi usein tuomitsematta jäänyt, sukupuolellisesti painottunutta ja pääosin naisiin kohdistuvaa .... Se on myös luonteeltaan äärimmäisen henkilökohtaista.
Pahoinpitelykin tuntuu pahemmalta kuin kokematon voisi käsittää. Sillä kysymys ei ole pelkistä ruumiinvammoista, vaan koko ruumiin ja turvallisuuden kokemuksen ja hallinnan tunteesta. Ja tähän yhdistetään se, että raiskauksessa uhria syyllistetään. Harvinaisen ikävä kombinaatio.
Tästä päästään kostofantasiointiin. (Ne ovat minulle tuttuja.)
Koston takana on ajatus kompensaatiosta : Rangaistus on siis ikään kuin vastarikos, tilintasaus. Pahuus korjataan toisella pahuudella. Yksi paha oikeuttaa toisen pahan ja tekee siitä hyvän. Oikeus jää toteutumatta jos ei saada kostoa. Tästä kasvaa fantasioita joissa on liioiteltuja reagointeja. Elokuvissa naisten fantasioivia kostoja ei ole kovin paljoa. Mutta sen sijaan feministeiksi itseään kutsuvien kirjoituksissa niihin törmää toistuvasti ja julkisesti. Näissä tarinoissa ei vain ole kysymys elokuvallisesta ulkoisesta mäiskeestä, vaan niihin liittyy pyrkimys esittää ne ns. "realistisina ratkaisuina" ns. "tosielämän ongelmiin".
Tästä yksi esimerkki on feministien puheissa esiintyvä kuohimisvaatimukset. Amputaatio juridisena rangaistusmenetelmänä.
Idean ja hengen voi tiivistää seuraavaan Ketun lausuntoon "Kehotankin päättäjiä astumaan keskiajalta valistuksen valoon. Ehdotukseni on, että otamme käyttöön tohtori Joseph-Ignace Guillotinen 1700 -luvulla keksimän kätevän leikkurin. Sen avulla voitaisiin ikään kuin takavarikoida rikoksentekovälineet valtion haltuun. Alkaisi se raiskaamisen ilokin laantumaan, kun vaarana olisi menettää se kaikkein kallein lelu." Tässä on tietenkin takana vanha kunnon Hammurabin laki.2 Ketun idea on samanaikaisesti kieroutunut että ovela. Valistusta yhdistetään usein arvoiltaan hienostuneisuuteen. Tosiasiassa valistuksessa tärkeä työväline oli giljotiini.
Olen Ketun kanssa täysin yksimielinen yhdestä asiasta: "Lievää raiskausta ei ole, eikä itsepuolustus ole rikos." Ei. Mutta liioiteltu itsepuolustus on pahoinpitely.
Oma keinoni ei tosin ole se, mitä Kettu tekee. Eli vihjaa siitä mistä saa kaasua. Tosiasiassa näiden kantamisesta tulee vaikeuksia itselle. Suosittelen että kannattaa osata tapella. Ja korkkarinpiikki on vaarallisempi ase kuin teräskärkimaihari. Tosin korkkareissa on huono tasapaino. Lisäksi hyvä tekniikka on tärkeämpi tekijä kuin maiharin pinnoite. Jos painat 60 kiloa ja saat potkuun 20% painostasi, on painon takana jo 12 kiloa lisää massaa. Huonolla tavalla, jolla ihmiset usein potkivat, takana on lähinnä jalan paino, pari kiloa. (Eli treenatkaa ihmeessä tyttöset! Älkää sortuko kaupallisuuden mainostelun ikeeseen!)
1: Rikoksen uhrin kannalta muistisääntö "munille potkimisesta" on aidosti "huvia ja hyötyä". Tosin haluaisin myös laajentaa repertuaaria. Ihmisessä on monta paikkaa josta sen saa rikki. Niitä voi käyttää tilanteen mukaan. Ja jos on sellainen mielenlaatu, niin jatkaa siitä sitten sinne haluamilleen alueille.3
Ymmärrän, mutta en kannata.
Yllä olen itse asiassa tehnyt saman, kuin mitä pahoinpitelyjenkin kohdalla. Olen hakenut sitä mistä aggressiivinen ja väkivaltainen kostollafantasiointi aiheeseen tulee. Pälkähästä päässeet rikolliset suoraan sanoen vituttavat uhria. Oikeus jää toteutumatta. Ja tästä seuraa kostofantasiointia. Kosto on fantasiassa usein ylimitoitettu rikokseen nähden. Amputaatiologiikkakin on tältä osin ymmärrettävä mutta alkeellinen moraalinen periaate. Vaikka leikkuri onkin kieroutunut ja dekonstruoi yleisen näkemyksen valistuksesta, se on silti osoitus siitä että "ehkä valistuksestakin pitäisi kiipiä ylöspäin."
Vastaavalla logiikalla varkailta pitää leikata käsi. Tai murhaajilta tai pahoinpitelijöiltä ainakin. Amputoituja tulisi aika paljon. Olisi kornia ja epätasa -arvoista pistää käyttöön rangaistustyyppi joka voisi koskea vain miehiä. Jos sellainen fyysistä julmuutta sisältävä rangaistustapa tehtäisiin joka voisi olla vain naisille, tästä nousisi raivareita. Ja aiheesta. Olisin itsekin raivostuneiden joukossa.
Kettu perustelee kastraatiota "ennaltaehkäisynä". Tämä on kummallista perustelua.
1: Tosiasiassa ennaltaehkäisevät rankaisuvaikutukset eivät toimi siten. Tämä on huomattu kuolemanrangaistusten kohdalla. Ne eivät poista rikosta. Rikollinen kun ei rikosta tehdessään mieti sitä että "jään tästä kiinni". Luulenkin että takana on ihan väärä käsitys ihmisen toiminnasta.
2: Toisaalta tässä on implisiittisesti viittaus "rangaistukseen jota ei tapahdu". Eli kun on riittävän kova pelote, ei asioita tapahtuisi. Eli olisi rangaistus jota ei käytettäisi ja sen pelottavuus hyväksyttäisiin tätä kautta. Vastaavaa etäännyttämistä on tietysti myös puheet "tekovälineiden haltuunotosta" ja "leluksi" nimeämisestä. Tällöinen erottaa rikosta hakevan ikävistä tunteista ja ulkoistaa muuten koetun pahan olin : Objektisoinnissa elin lakkaa olemasta osa ihmistä, se on mekaaninen laite. Laitteita voi vaikka rikkoa.4
___2.1: Asiat eivät vain oikeasti mene niin. Tämä on hyvä muistaa asevarustelun kohdalla. Kysymys on nimittäin juuri samasta asiasta kuin mitä "rohkeilla naisilla", jotka ottavat kaasun ja pampun omaan käteen. Eli jos jossain on raiskauksen riski, ei jäädä kotiin kopperoon vaan ostetaan sumute. Tässä on riski, joka voi pelottaa. Raiskaus lienee yksi ikävimmistä rikosmuodoista kokea itselle osuvana, joten pelote on aito. Pistääkö se naiset miettimään? Pistää. Mutta ei halutulla tavalla. Riski tarkoittaa sitä että varustaudutaan paremmin. Jos raiskauksesta menettää munat, on parasta tehdä raiskausmurhia, tai muuten varmistaa että ei tule tuomiota.
Itse asiassa Ketun boostauspuhe sumutteenhankkimisohjeineen on tuttu myös toisesta kontekstista. Nimittäin "tietyt pahispiirit" käyttävät sellaista aika paljon. Kun puhutaan "yltiömiehekkäistä", lisäksi usein kaljuista ja oikeistohenkisistä. Perhosveitsi, laittoman kaasun hankkiminen, teleskooppipamppu, se miten ketäkin voi vetää turpaan missäkin ja miten muutenkin ollaan vittu niin kovia että oltaisiin kuoltu jo vuosia sitten drive-by –shootingissa jos ei oltaisi suunnilleen luodinkestäviä. Feministien väkivallan sävyttämä puhe on ihan samaa. Jopa lauseita myöten. Etenkin henki on samanlainen kuin näillä "kovuudellaan rehentelevillä". Samoin kuin suhtautuminen poliisiin. Eli puukko sattuu olemaan messissä vain sen vuoksi että poliisit ei estä kaikkea esimerkiksi "neekereitten tekemää pahoinpitelyä". Riskit on kovia ja pelottaa joten sitten kannetaan asetta "itsepuolustukseksi".
1: Ainut ero on se, miten asia myydään. Feministeillä rehentelyssä on takana uhripuhe ja pelkodiskurssi on keinona. Nainen siis alistaa itsensä ensisijassa uhriksi, joka viittaa heikkouteen. Miespahiksilla perustelun henkenä taas on aggressiodiskurssi, jossa korostetaan sitä miten mies puolustaa itseään. Molemmilla on tietenkin sekä kosto että pelko että puolustautuminen, mutta niistä rakennetaan erilainen kuva. Feministit korostavat eräänlaista "pulassa olevaa neitoa joka puolustaa itseään", kun mies taas kuvaa itsensä "sankarina joka taistelee konnia vastaan". Näin niille saadaan erilainen sosiaalinen asema. Naisten puheet hyväksytään ja miesten ei. Kostomentaliteetti varustautumisineen tuovat molemmista mieleen (jälleen) Harlemin jengit. Tosin sillä erotuksella että suuri osa "pahiksista" ja luultavasti feministeistäkään ei ole itse kohdannut kunnon väkivaltaa. Pysyviä ruumiinvammoja ja luodinreikiä nahassa on luultavasti aika vähäinen määrä verrattuna niihin Harlemin kavereihin. Eli on selvästi rakennettu jokin uhri-taistelija-sankarin sädekehä. Joku kutsuu näitä vapaustaistelijoiksi. Mutta toisen vapaustaistelija on aina toien idiootti.
2: Ja kun näitä keskusteluja seuraa, on itse asiassa jännittävää että naisten konkretianmakuiset kostofantasiat ovat hyväksytympiä. "Pahistelijoita" ja "pullistelijoita" toki pelätään, mutta heihin ei kohdisteta hyväksyntää. Tätä "nuorten miesten puhetta" paheksutaan. Minä pidän molempia puheita naurettavina ja eettisesti kivikaudella olevana reagointitapana : Kostofantasiat ovat toki ihmisille luonteenomaisia. Mutta niiden toteutuessa muut huomaavat sen yliampuvuuden ja tästä seuraa rangaistuksia. (Koston ja vastakoston kierre on normaalia.)
Feministien kostofantasiointi noudattaakin väkivaltaa käyttävien jengien logiikkaa. Se on ymmärrettävää, ja johtuu siitä että rikokseen ei saada oikeutta, joten sitten oikeutta fantasioidaan ja tästä tulee kostofetissi, yliampuva mässäily. Käytännössä ne edustavat alkeellista vihatoimintaa. Toki väkivalta on kauheaa eikä sellaisen kokeneelta voi odottaa rationaalista käytöstä tilanteen suhteen. Siitä tulee tiettyjä "sokeita pisteitä". Kuitenkin jos fantasioita toteuttaisi käytännössä muut näkisivät että kostajan suorite on ylimitoitettu.
1 Kettu esitti tässä että poliisin tulisi taata täysturvallisuus. Tämä vaatisi kuitenkin kovaa poliisivaltiota, totalitarismia. Tästä seuraa "Pasilasta" tuttuja paradokseja. Jos harjoittaa rikoksia netissä, pitää osoittaa että on tehty. Kun näyttää puhelinrekisteritiedot jotka todistaa tämän, on "ihan orwellimaista meininkiä". Tosiasiassa maailmassa on eräänlaisia "Mini Harlemeja". Ei ole mitään täysturvallisuutta. Kaikki voivat joutua satunnaisen rikoksen uhreiksi. Ja ne joilla ei ole "streetwisea" joutuvat tyhmyyspäissään niihin paljon paljon useammin kuin muut.
2 Tosin aito Hammurabin laki sisälsi erilaisista pahoinpitelyistä erilaisia sakkomaksuja, eli "silmä silmästä - hammas hampaasta" ei ollut sen keskeisin periaate. Mutta tässä puhutaankin mielikuvasta joka Hammurabin lain sisällöstä ihmisillä yleensä on.
3 Tosin jos minulta kysyttäisiin, minkälainen kostofetissi minulla voisi olla raiskaukseen jos olisin nainen, en tekisi itsestäni mitään ihannekuvaa. Raakasti sanoen uskoisin olevani kyyninen kuspiäakka. En kuitenkaan rankaisisi raiskaamista kuohimisella. Siihen liittyisi homoseksuaali ja dildo. Se iskisi raiskauksen psykologiaan: Teossahan itse akti ei ole yleensä läheskään niin tärkeä kuin se vallantunne ja hallinta joka siihen liittyy. Tilanne iskisi sukupuolistuneeseen dominointiajatukseen lujasti rikkoen maskuliinisuuden kokemuksen. Tämä olisi lausuntoni "kompensaatiota hakevalle kostomielelle". Tämä valinta ei tosin ole täysin satunnainen, koska muistelen aikaa jolloin homoseksuaaleihin suhtauduttiin "hieman paranoidimmin" kuin nykyään. Homoseksuaalien kuvitteelliset hyökkäykset olivat eräänlainen sovinistinen pelkotila, olen joutunut vastaamaan "mitä tekisit jos uimahallin suihkussa" -tyyliseen uteluunkin. Tämä muistuttaa kovasti feministien tapaa esittää implisiittisesti miehet raiskaajina sitä kautta että useimmat raiskaajat ovat miehiä. Yleistys on "yleinen mutta erittäin asiaton". Mutta kuten koko muustakin jutusta voidaan sanoa: Kostofantasia ei ole etiikkaa. Se on yliampuvaa sairasta mieltä. Sairas mieli on tietysti ymmärrettävä : Väkivallasta ei selviä tervejärkisenä. Juuri siksi rangaistusten valinta pitääkin oikeastaan ohjata "jonnekin muualle". No, itse asiassa juuri tätä varten meillä on poliisivoimat ja lainsäädäntö.
4 Jos evoluutio on epämoraalista sillä perustein että se rinnastaa ihmiset eläimiin, mitä tekeekään Intelligent Design joka rinnastaa heidät koneiksi? Tosiasiassa tämä esittämäni yhteystapa on ihmiselle luontainen ajatteluvirhe, jonka avulla saadaan tuettua tiettyjä populaarin ajattelemattoman massan parissa leviteltyjä ideologioita. Mutta jos sen nielisi, olisi pakko ottaa tämä huomioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti