Näkemyksen vahvistaminen, todistaminen ja kumoaminen.

Arkijärjessä korostuu se, että todistaminen tarkoittaa sitä että jokin todistusaineisto osoittaa että sen takana ei (uskottavasti) ole mitään muuta. Samoin tässä korostuu mahdollisuus, eli se että asiaa ei kumota. Näitä pidetään samoina asioina. Tässä on kuitenkin monenlaisia mutkia. Tästä ehkä mutkikkain on se, että joskus todistaminen on "voi ollaa". Moni "voi olla" on saivartelua, ja arkikielessäkin tämä ilmiö tunnetaan.

Tästä ehkä selkein esimerkki on veriryhmä. ABO -veriryhmät on tunnistettavissa, siihen liittyy myös perinnöllisyys, eikä se vaihdu ihmisen elinaikana. Se on myös siitä hyvä, että ihmiset osaavat sen melko hyvin. Se on "tuttu televisiosta", rikossarjoista ja kirjoista, dekkareista. Siihen liittyy myös "oikeaa tiedettä". Tämä mahdollistaa asioiden käsittelemisen rinnakkain. Arkiajattelun ja tieteellisen ajattelun nivouttaminen onnistuu tältä osin hyvin. (Näitä esimerkkejä on itse asiassa suhteellisen haasteellista löytää.)

Sormenjälki on aikaisemmin nähty hyvin uniikkina ja yksilöllinen, eli voidaan sanoa suurella todennäköisyydellä todentavana todisteena, ja nykyisin sen statuksen rikostarinoissa ja lakituvassa on saanut DNA -testi. Sen katsotaan osoittavan hyvin varmasti että syyllinen on kiinni. Veriryhmä ei kuitenkaan ole tämänkaltainen todiste. Sillä jos rikospaikalta löytyy tekijän verta, sen vertailu veriryhmien kautta kertoo varmasti vain jos on syytön saatu kiinni. Eroava veriryhmä kertoo että kuka on tekijä. Jos veriryhmät taas sopivat, ei suinkaan varmasti tiedetä että oikea tekijä on kiinni. Tekijä "voi olla" syyllinen.

Vastaavasti veriryhmä toimii tietysti isyystestauksessa. Tietyt veriryhmät osoittavat, että joku ei varmasti ole isä. (Tosin joissain tapauksissa tätä ei voida tehdä. Esimerkiksi jos isä on B ja äiti on A, voi syntyä AB lapsi ja O -lapsi, koska B voi olla vain yhden kerran samoin kuin A, jolloin "piilossa" on molemmilla yksi O, jotka kohdatessaan näkyvät.) Eli tietyissä rajoissa havainnot (veriryhmätestissä) voivat kumota isyyden, mutta eivät täysin varmistaa sitä.

Tieteenfilosofisesti fallibilismi suhtautuu tälläiseen aineistoon suopeasti. Sen mukaan tämä riittää mainiosti, jos isyys voidaan kumota, on se kriittisen testin läpikäynyt arvio, se on korroboroitunut. Tätä kautta voisi ensin ajatella että tämä ylikorostaa tälläisen todistamisen arvoa, ja lisäisi "vääriä tuomioita". Tätä lieventää se, että fallibilismin haaste on kuitenkin pohjimmiltaan vain demarkaatio, joten se erottaa tieteen epätieteestä mutta ei hyvää tiedettä huonosta tieteestä, joten tässä kohden on joustamistilaa. Tiedettä voidaan sitten asettaa hyvyysjärjestykseen vaikka sitä kautta miten vahvasti tai helposti asiat kumoutuvat, jos on paljon asioita, mitä näkemys "kieltää", eli se on helppo falsifioida, on kyseessä selvästi vahvempi teoria. Muissakin tämänkaltaista perustelua pidetään melko vakuuttavana.

Eräällä tavalla kyse taas on aina tämänkaltaisesta todistamisesta. Voidaan sanoa (mutuarvauksella)että sormenjälki sopii ehkä yhteen tuhannesta, joten se käytännössä rajaa syyttömiä valtavan paljon enemmän jolloin jäljelle jää pienempi määrä potentiaalisia rikollisia. DNA -analyyseissäkin on esitetty rikosoikeudessa luottamusväliä. Yhdellä miljoonasta on sama veriryhmä.
1: Tästä on tehty mielenkiintoisia tulkintavirheitä. Jos ihmisille sanotaan että mahdollisuus on 1 miljoonasta, ihmiset ajattelevat että 999 999/1 000 000 varmuudella syyllinen on käsillä. Jos taas sanotaan että "Suomesta löytyy arviolta 6 tälläisen DNA:n omistajaa" arvioidaan tällä tiedolla mahdollisuus lähemmäs 1/6:tta. Todennäköisyys on olennaisesti samansuuruinen, tulkinta vaihtuu paljon.

Pohjimmaista täysin varmaa todistamista ei voida havainnoilla tehdä, muistuttaa käytännössä jokainen tieteenfilosofi. Näin ollen suuri osa todisteista on itse asiassa tarkemmin katsottuna tätä tyyppiä. Todistaminen on tavallaan veteen piirretty viiva, jossa asia on "niin todennäköinen että ei viitsitä miettiä sitä pientä osuutta, liian marginaalinen".

Toisessa päässä näissä on tietysti saivartelun pää. Jos jokin systeemi rajaa hyvin pienen määrän syyttömäksi ja muut ovat "voi ollaa" se on hyvin turha todistamistapa. Jos jokin tila sopii mihin tahansa aineistoon, se ei voi ennustaa ja selittää, havainnot vain sovitetaan siihen jälkikäteen. Eli jos kaikki voi olla, näkemys ei auta, taustanäkemys ei painota tapahtuma -arvauksia mitenkään.