perjantai 8. elokuuta 2014

Ei oo mun häpeä

Näin viime yönä, juuri ennen heräämistäni, unta. Ja tämän heräämisen vuoksi muistan tämän unen. En halua miettiä tarkemmin uneni syntymisen syitä. Kenties olen nähnyt liian monta traileria "Sex Tape" -elokuvaan. Kenties osittain työpaikkani toimistossa kuvattu "Säälistäjä" -elokuva jonka produktiota on tällä viikolla siellä ollut, on vaikuttanut.

Unessani joka tapauksessa tiesin että olin näyttelijänä jossain pornoelokuvassa. Valitettavasti en unessani osallistunut itse kuvaamissessioon tai muunkaanlaiseen sessioon. Video kuitenkin oli ikään kuin valmis. Tämän tietäessäni kuljeskeli kadulla, vaatteet päällä ihan. Kävelin tietäen että olin pornoelokuvassa ollut näyttelijä.

Sitten muut ihmiset, ohikulkijat, autoilla tiellä kulevat, tuijottivat minua. Ja jotenkin minulla ei ollut tässä tilanteessa minkäänlaista häpeää. Tiesin että ne muut tiesivät että olin pornonäyttelijä. Mutta minua ei hävettänyt vaan olin huvittunut siitä että tiesin että mitä se ja sekin ihminen oli vapaa-ajallaan katsellut. ~ Kaikista eniten minua eivät huvittaneet unessa mukana ollut stereotyyppinen rekkamies. Vaan ne pukumiehet ja kukkamekkoihinsa pukeutuneet naiset huvittivat minua paljon enemmän.

Ei kommentteja: