Valtapeliä.

"Ideologia on usein (muiden) kuolemaan johtava, propagandan välityksellä leviävä sairaus, jota käytetään vallankäytöllisenä aseena."

Kun teologiaa, filosofiaa, humanismia ja luonnontieteitä vertaillaan, on syytä muistaa että aina oikeastaan puhutaan filosofiasta, ja sen erilaisista lähestymisnäkökulmista. Asioita tarkastellaan erilaisista lähtökohdista.

Yleinen virhe on se, että oletetaan että ne puhuisivat totuudesta samalla tavalla. Itse asiassa ne puhuvat aivan eri asioista.
1: Luonnontieteethän ainoastaan kuvailevat sitä millaisen todellisuuden todennäköisesti voidaan sanoa olevan saatujen tietojen perusteella. Teologiassa ja maailmankuvallisissa asioissa asioita rakennetaan tietenkin myös sellaisille asioille joita ei pystytä havaitsemaan. Itse asiassa luonnontieteissä tälläisiä kannanottoja tehdään vähiten; Se kun toki tekee metodologian ja muun kohdalla valintoja ; Fysiikkaa ei voi soveltaa kaikkeen, mutta on kuitenkin niin että parhaat fyysikot ovat aina myös hieman enemmän filosofeja kuin yleensä annetaan ymmärtää. Eritoten fyysikot pohtivat metafyysisiä kysymyksiä, sillä ne voivat avata uusia näkökulmia todellisuuden luonteeseen. Kysymyksiä tehdään ja niitä pyöritellään sen toivossa, että löytyisi jotain konkreettista ; Jotain kokeellisesti havaittavaa. Pääasia kuitenkin on, että sen mietintä heillä johtaa käytännön kokeiluihin ja tuloksiin.
2: Mutta muunlaisissa lähestymistavoissa nämä samat valinnat tehdään. Ja itse asiassa he tekevät niitä pitkin matkaa, muuallakin. Yleensä kun luonnontieteitä kritisoidaan perustellusti, vedotaan luonnollisesti näihin. Mutta ei huomata että kritisoija itse ei koskaan selviä samasta kohdasta. Tämä johtaa karkeimmillaan siihen, että kun puhutaan fysikaalisesta suureesta lämpötila, subjektiivinen arviointi pääsee jonkinlaiseen "kuumaa - kylmää" arviointiin, joka eroaa henkilöstä toiseen. Lämpömittari taas antaa tietyn lukeman paljon pienemmällä erolla. Kun näiden tulkinnoista puhutaan, kukaan ei väitä että luonnontiede olisi huonompi kuin jokin muu tulkinta. ~ Luonnontieteessä on aina tulkintaa. Mutta tämä ei tarkoita sitä että muut tahot onnistuisivat tässä yhtään paremmin. Fysiikka on kokeellista filosofiaa, joka testaa teoriansa moneen kertaan ennen kuin niistä saadaan kirjoittaa tutkielma. Spekulatiivisemmassa filosofiassa ja teologiassa taas vain kirjoitetaan, ja tämä on luonnontieteellistä menetelmää vahvempi lähinnä sen takia että sillä ei ole näkökulmarajoituksia eikä siinä ole edes oleellista se, onko tutkimuskohdekaan olemassa. Niiden tulkintakenttä on siksi laajempi. Tälläinen pohdiskelu leviää nykyisin hetkessä kaikkialle. Toki sama leviämisnopeus koskee myös luonnontieteitä. Mutta niitä hidastaa se, että ne joutuvat tekemään lisäksi niitä kokeita. Pelkkä hienostunut koejärjestely vaatii ajattelutyötä, mutta kukaan luonnontieteilijä ei usko että pelkkää tutkimussuunnitelmaa ilman suorittamista voidaan lähettää Natureen.
___2.1: Tuntuukin erikoiselta että jos tiedemies ilmoittaa olevansa vaikkapa ateisti ja perustelee sen tieteellä, hänen tulkintansa halutaan kieltää. Teologi saa haukkua luonnontieteitä, mutta jos luonnontieteilijä toimii toiseen suuntaan, se on kammottavaa maailmankuvien vainoa. Tieteen väitetään jopa tuottavan "Yhtä Totuutta", joka pakotetaan kaikille. Päin vastoin, luonnontieteessä kuitenkin sallitaan aina eri tulkintoja: Erilaiset koulukuntakiistat tieteen sisällä ovat kaikille tuttuja. Ja itsekriittisyyden periaate pakottaa aina mahdollisuuteen että käsitystä olisi jossain määrin muutettava havaintojen edessä. (Jota vaatimusta esimerkiksi teologiassa taas ei ole.) Lisäksi on erikoista, että luonnontieteitä samanaikaisesti syytetään siitä että se tuputtaisi yhtä totuutta, kun sen toisaalta kerrotaan johtaneen moraaliasioiden löystymiseen, jossa sallitaan ties mitkä kauheudet. Tosiasiassa eri mielipiteiden salliminen ja "yksi totuus" ovat toistensa kanssa täysin vastakkaisia voimia.

En ymmärräkään luonnontieteellisesti ajattelevia vastaan hyökkäämisen ja teologisen puolustautumisen epätasapainoa muuta kautta, kuin että että tiedon kasvaessa uskonnot ovat joutuneet yhä ahtaammalle. Syynä on se, että tiede toimiikin itse asiassa liian hyvin. Näyttäisi olevan historiallinen trendi, että monet humanistiset ja teologiset kysymykset ovat muuttuneet luonnontieteiden kehittyessä luonnontieteellisiksi kysymyksiksi ; Asiat joita on pystytty ennen käsittelemään vain kvalitatiivisesti on nykyään mahdollista tutkia kvantitatiivisesti. Ja vielä huonommin on käynyt spekulatiivisempien käsitteistöjen kanssa: Ennen ajateltiin että sairaudet johtuvat kirouksista, ja nykyään ne selitetään viruksilla, toksiineilla ja bakteereilla. Eikä ole varmuutta että tämä ei jatkuisi tulevaisuudessakin. Sen sijaan toiseen suuntaan asioita ei ole tapahtunut. Esimerkiksi teologisia käsitteistöjä ei ole saatu tieteen puolelle positiiviseksi tutkimusaineistoksi ; Emme tutki uusimmalla tekniikalla enkeleitä tai demonien possessoinnin mekanismeja. Sen sijaan teologian ystävät voivat nähdä yhä vaivaa siihen miten luonnontieteen havainnot yhä sallisivat demonien vaikutuksen jossain.

Olen kuitenkin sitä mieltä että naturalistisessa ajattelussa minua ei ongelmana ole niinkään se, että löydetään erilaisia luonnontieteellisiä ilmiöitä, vaan se, että näiden pohjalta perustellaan eettisiä kannanottoja ; Vaikka Humen giljotiini on kaikille tuttu asia, meillä on taipumus uskoa että kun etiikassa tutkitaan käyttäytymistä ja etologiassa tätä voidaan tutkia, se tarkoittaisi että etologia välttämättä tarkoittaisi muutakin kuin ihmisen luonnollista toimintaa. Siksi esimerkiksi itse pyrin erottamaan "kiltteyden" ja "etiikan". Kiltteys on etologisesti selvitettävissä ja havaintojen pohjalta ihmiselle lajityypillinen tapa, joka liittyy yhteistyöhön ja laumahenkisyyteen. Tämä fakta vain ei kerro sitä että ihmisen myös pitäisi olla sellainen ja toimia tämän mukaan. Tosin tässä kohden on muistettava myös että Humen giljotiini ei ole kannanotto jonka mukaan luonnolliset asiat olisivat pahoja. Se sanoo vain, että tästä ei voida perustella etiikkaa. Itse asiassa se sanoo että tätä ei voida sanoa kumpaankaan suuntaan. Kuitenkin ihmiset unohtavat tämän ja tämän johdosta etologiaa pidetään joko selitysvoimaisempana kuin se tosiasiassa onkaan, tai sitten se nähdään jonain haukuttavana peikkona ; Ja tämä on juuri sitä, mistä luonnontieteellisesti ajattelevia voidaan ja tuleekin kritisoida. Se suoraan sanoen muistuttaa juuri sitä vanhaa uskonnollista järjestelmää, jossa moraali ja tosiasiat kuuluvat samaan piiriin.

Ja itse asiassa tämä on syytä muistaa, kun joku teologi kysyy vaikkapa sitä kuinka luonnontieteet selittävät vaikkapa etiikan tai esteettisiä kysymyksiä ; Voimme löytää taiteen tiettyihin piirteisiin evolutiivisia selityksiä, voimme löytää yhteistyöhön evolutiivisia selityksiä. Tätä kautta tiede todella selittää näitä piirteitä ja asioita. Mutta se ei kuitenkaan selitä itse kauneutta tai etiikkaa. Pohjimmiltaan se on näin, koska nämä tutkimuskohteet ovat subjektioita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että meillä olisi jokin sielu. Ja itse asiassa on syytä muistaa että teologi itse ei selviä tästä ongelmasta yhtään sen objektiivisemmin. Ja tässä tulkinnoillekin voidaan nähdä oma paikka.

Tästä päästään oikeastaan siihen, että kun puhutaan kulttuurista, (1) geologi voi katsoa että kivi graniittia, ja (2) fyysikko mitata sen tiheyden ja koon ja muodon. (3) Arkeologi voi katsoa minkälaisia menetelmiä käyttäen kiveä on ihminen tai eläin työstänyt ja ajoittaa tämän tapahtuman. (4) Sosiologi voi kertoa minkälaista arvoa tällä jumalankuvalla on paikalliselle kulttuurille ja lopuksi (5) teologi voi selittää miten kivessä kuvattu Jumala pelastaa sielumme ja opettaa meitä olemaan kilttejä toisillemme. Tässä kohden on geologin turha sanoa että kivi ei olisi Jumalan kuva joka edustaa arvoja. Vaikka hänen tutkimusmenetelmänsä ei sitä tavoitakaan. Eikä teologi voi sanoa että se ei olisi silti kivi.

Ainut mitä pohjimmiltaan voidaan kiistellä kun erilaiset alkuoletukset ja tutkimusnäkökulmat kiistelevät, on se, miten suuri valta millekin tulkinnalle tulee antaa yhteiskunnassa. Ja tosiasiassa tässä kohden näyttää aina siltä että jokaisella on agenda jota he haluavat pakottaa jollain tavalla toisille. Ja tässä voi tapahtua muutoksia. Ja nämä muutokset antavat ymmärrystä. Ne kertovat ketkä ovat olleet vallassa, ketkä ovat nyt vähemmistössä ja ketkä haluavat lisää valtaa.

Kulttuurissa on nimittäin tapahtunut valtava vallanvaihto sen suhteen kehen luotetaan eniten ; Ennen valta oli teologialla ja tämän vallan yli hyppääminen oli sekä tosiasiaväitteellisesti että moraalisesti väärin. Elettiin totaalisessa yhden totuuden maailmassa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä että Giordano Bruno poltettiin roviolla kannanottojensa takia. Aurinkokeskinen maailmankuva sai kovaa kritiikkiä koska sen nähtiin edustavan väärää tietoa ja tämän katsottiin tarkoittavan ihmisen arvon alentamista ja moraalittomuuden voittoa. Nykyään uskonnot yrittävät aktiivisesti saada samanlaista valtaa päättää luonnontieteen asioista. Esimerkiksi ilmastonmuutosta ja evoluutioteoriaa kritisoidaan. Uskonnollisten tahojen mukaan tämä on oikeanlaatuista toimintaa. Laajemminkin teologit järjestään moittivat luonnontieteellisesti ajattelevia maailmankuvan syöttämisestä yhteiskuntaan, kun he toisaalta itse sallivat itselleen lähetyskäskyn noudattamisen ja esimerkiksi puolustavat kaduilla julistavien uskovaisten toiminnan hyviä puolia.

Minä taas, tälläisenä väliinputoajana, olen valmis antamaan muille tilaa. Mutta vain juuri sen verran, mitä he itse ovat valmiita antamaan. Siksi en esimerkiksi määrittele mitä kristinusko on. Paitsi, jos aletaan puhumaan apologiasta, jonka jäsen alkaa kutsumaan minua omien näkökulmiensa pohjalta huonoksi, ja kieltää minua olemasta jotain mieltä jostain asiasta. En siis tässäkään kohden kritisoi niinkään aatetta, kuin sitä valtaa jota niiden jäsenet sille vaativat. Voin kritisoida toki myös sitä, jos ne väittävät olevansa tiedettä, koska silloin niiden on täytettävä tietyt ehdot. Kuten annan heille luvan pitää jotain luonnontieteellistä teoriaa "vääränä ja huonona teologiana" ja niin "uskonnon X mielestä epäeettisenä" kuin heitä vain huvittaa.