Taudit ja lyhyt tähtäin.

Ihmiset ovat yleensä sen verran itsekeskeisiä, että he ajattelevat tauteja vain omalta kannaltaan. Ne ovat kiusa, josta pitää päästä eroon. Me mietimme, miten voimme pelastua niiltä ja miten saamme tappaa niitä. Sairauden hoidoissa taas on tunnettava vihollinen, joten täysin ihmiskeskeinen egoistikin joutuu tutustumaan muun muassa bakteereiden evoluutioon ymmärtääkseen sen, miksi ne toimivat niin kuin toimivat ja tietääkseen, mitä on odotettavissa. (Esimerkiksi antibioottiresistantteja kantoja kehittyy jos antibioottikuuri otetaan väärin, kuurit jätetään kesken.)

Periaatteessa mikrobit ovat kuin muutkin lajit. Siksi pitää ensinnäkin ymmärtää, miksi ne tappavat ja vahingoittavat meitä. Siitähän on oltava sille jotain evolutiivista hyötyä. Erityisesti tappavat taudit tuntuvat erikoisilta, koska ne estävät omaa elämänsä. Isäntä on elossa levittäjä ja bakteerien koti, ja kuolema tekee siitä sekä liikuntakyvyttömän, että ennen pitkää myös "kodiksi kelpaamattoman".

Syynä tähän on lyhyen ja pitkän tähtäimen ero: Bakteeri, joka leviää eniten ja nopeiten, yleistyy nopeiten. Lyhyen tähtäimen nopeat leviämistiet yksinkertaisesti palkitsevat ; Tässä kohdassa onkin huomiotava, että meillä on taudeissa erilaisia oireita. Ne voidaan luokitella kahteen tyyppiin:
1: Oireet, joilla kehomme poistavat taudinaiheuttajia elimistöstämme. Esimerkiksi kuume tuhoaa bakteereita.
2: Oireet, joilla taudinaiheuttajat manipuloivat elimistöämme, ja lisäävät leviämistään. Esimerkiksi kuppa aiheuttaa sukupuolielimiin rakkuloita. Ei siksi että se olisi jokin Jumalallinen oikeudenmukainen kosto vieraissa käymisestä, vaan siksi että se leviämisensä niiden kautta. Oireet voivat olla jopa todella hienostuneita: Toksoplasmoosi esimerkiksi manipuloi sairastuttamansa rotan ajattelua, rotta lakkaa pelkäämästä kissan virtsaa ja alkaa itse asiassa pitämään siitä. Näin toksoplasmoosi pääsee kissaan, joka on myös sen isäntä ja jossa se voi elää.
3: Oireet, jotka ovat molempia. Räikeä mutta yleinen esimerkki näistä on tietenkin räkä, jota elimistö tuottaa poistaakseen taudinaiheuttajia (nuha on oire, ei sairaus). Aivastelun ja muun vastaavan kautta tauti pääsee sitten leviämään. Ankarampi oire voi liittyä koleraan: Taudinaiheuttaja monistuu valtavaa tahtia, ja tarttuu laajalle.

Kohta 1 on jotain, jota me itse pidämme parhaana, mutta toisaalta taudinaiheuttajat jotka sortuvat niihin, ovat kuolleita taudinaiheuttajia. Tämä tarkoittaa sitä että valintapaine ohjaa mikrobeja pois näistä. Sen sijaan kohdat 2 ja 3 ovat taudinaiheuttajan kannalta käteviä tapoja monistua. Toisin sanoen on odotettavaa että ne muuntuvat tähän suuntaan.

Tietenkin taudinaiheuttajan ei silti kannata tappaa isäntäänsä. Mutta jos se sairastuttaa vaikka vain kaksi uutta uhria, ja sen sivutuotteena isäntä kuolee, mikrobin kannalta näin tulee toimia. (Vaikka jos tämä tahti voitaisiin pitää vakiona, se tietenkin tappaisi kohde -eläimen, ja veisi tätä kautta myös mikrobin elinmahdollisuudet. Mutta tämä on "pitkän tähtäimen" ilmiö, eikä siksi vaikuta ainakaan alkuvaiheessa siten että mikrobi alkaisi säästelemään isäntäänsä.

Tämän lyhyen tähtäimen suunnitelmansa vuoksi taudit tyypillisesti kulkevat epidemioina. Ne yleistyvät kunnes katovat. Esimerkiksi kun konkistadorit rynnistivät Amerikkoihin, intiaaneja kuoli valtavia määriä heidän mukanaan tuomiinsa tauteihin. (Tähän liittyy vastaavaa ilmiötä kuin lehmänrokkoon ja isorokkoon. Isorokko kehittyi lehmänrokosta. Lehmänrokon saaneet karjakot kestivät isorokkoa. Lehmänrokko oli vaaraton. Isorokko ei. Intiaaneilla ei ollut elämänsä aikana kontaktia eurooppalaisten tautejen "lievempiin sukulaisversioihin" joten heillä ei ollut immuunisuojaa kuolivat - ja konkistadorit eivät kuitenkaan kuolleet laivoihinsa tai mantereella ennen valloitustaan.) Toisaalta aina ei ole näin: Klassinen esimerkki toisenlaisesta tilanteesta on Färsaarilla 1846 tapahtunut tuhkarokkoepidemia: Yksi puuseppä sairasti tautia tullessaan, ja saarella ollut asukkaisto koki nopeasti kovia. Lähes kaikki asukkaat sairastuivat. Tämän jälkeen tauti katosi saarilta, koska kaikki olivat sille immuuneja. Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Tuhkarokko vaatii isännän, josta se leviää. Tämä tarkoittaa sitä, että jos populaatio on liian pieni tai liian tiivis, tauti ei jää yhteisöön. Isommissa ja harvemmissa verkostoissa tauti voi aina olla muutamassa, jolloin se ei pääse katoamaan.

Näitä tietoja voidaan käyttää jopa hätäratkaisuna sairauksien hoidossa. Nimen omaan sellaisissa taudeissa, joissa ei ole parannuskeinoa:
1: Kun sairaus iskee, paras vaihtoehto on tietysti estää kontakti taudinaiheuttajien kanssa.
___1.1: karanteeni. Eristämällä sairastuneet, tauti ei saa uusia isäntiä. Karanteeni on vanhastaan tunnettu konsti. Sen nimi tulee periaatteesta "une quarantaine de jours" ~ neljäkymmentä päivää. Dubrovnikin kaupunki suojasi kansalaisiaan ruttoepidemian aikana estämällä laivojen pääsyn satamaan tuon ajan verran. Jos laivalla oli ruttoa, laivalla olevat olivat kuolleet. Jos ei - tervetuloa tekemään kauppaa, no hard feelings!
___1.2: hygienia, jossa taudinaiheuttajat pestään pois. Tähän voidaan käyttää kaikkea suojapuvusta WC -istuimiin ja käsienpesuun - jopa kättelyn välttelemiseen.
2: Toinen tapa taas on afrikassa karjanhoidossa käytetty hätäkikka. Kun siellä ei ole varaa lopettaa karjaa, tai mahdollisuutta eristää varmasti sairastuneita nautoja muista, on siellä tapana sairastuttaa kaikki naudat kerralla: Ensimmäisen sairastuneen köhää esimerkiksi hierotaan kaikkien nautojen turpaan. Tätä käytetään jos tauti on afrikkalaisista lähinnä kiusallinen, eikä vain tapa nautoja. Tämä tarkoittaa tässä itse asiassa yritetään manipuloida "färsaarten tuhkarokon efektiä".

Kuitenkin periaatteessa on mahdollista myös se, että tauti, joka on aina eräänlainen loinen-kantaja -suhde, jossa ensimmäinen saa etua toisen kustannuksella, muuttuukin kommensalismiksi, jossa se ei enää haittaa kantajaa -eliötä ja jopa mutualismiksi, jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Esimerkiksi Lynn Margulis on sitä mieltä että symbioosisuhteilla on suuri vaikutus evoluutiossa. Tämä ei kuitenkaan näytä olevan "ensimmäinen vaihtoehto". Ilmeisesti molempisuuntaisten vuorovaikutusketjujen syntyminen vaatii aikaa, se rakentuu yksinkertaisemman vain toiseen suuntaan olevan hyödyn kautta.

Toisaalta selvää on myös se, että taudit eivät välttämättä kehity tappavammiksi. Tuho sinällään ei anna etua. Kaikki on leviämisessä. Tästä kenties selvin esimerkki on kuppa: Aikaisemmin sen oireisiin kuului valtavia, suuria, laaja -alaisia ja kivuliaita sekä rumia ja nopeasti eteneviä ihon hajoamisia, jotka johtivat (osittain ajan hygieniatasosta johtuenkin) jopa kuolemaan. Nykyisin kuppa sen sijaan on vähemmän railakas. Se ei niinkään tapa, se aiheuttaa vähemmässä määrin rakkuloita. Ja se menee ihmisten aivoihin ja muuttaa heidän käyttäytymistään. Tauti voi olla käytöstä lukuunottamatta "pinnallisesti oireeton" vuosikausia ennen kuin uhri kuolee. Tottakai tauti voi levitä tämän ajan. Isännän tappamiseen ei ole syytä - etenkään kun nyt sukupuolitauti ei enää "vähennä seksikkyyttä", ja saa tätä kautta pidemmän ja laajemman leviämispohjan, kuin sen "betaversio".