Kuulustelutaktiikat ovat etenkin sotilaskäytössä korostaneet halua saada mahdollisimman varmasti tietoa kuulusteltavalta. Ongelmana on usein se, että etenkin kun kyseessä on sota, kuulusteltava ei kerro totuutta, vaan valehtelee tai vaikenee. Yleensä vaikeneminen saadaan poistettua murtamalla kohde jollain tavalla. Näihin taas yleensä liittyy totuuden vääristyminen;
1: Kidutus kyllä murtaa uhrin, mutta hän on valmis kertomaan mitä vain. Tulokset voivat olla luotettavia tai sitten ne ovat valetta joka on sepitetty jotta tilanteesta selvitään.
2: Hypnoosissa ja esimerkiksi Recovered Memory Therapyssa joka kehiteltiin ajatukselle, joka rakentui psykoanalyysin tärkeille elementeille, eli tiedostamattomalle sekä torjunnalle, on johtanut erikoisiin tuloksiin. Kun terapian tai hypnoosin tarkoitus on poistaa mielen estot ja tätä kautta saada muistiin se, mikä "muistetaan mutta ei uskalleta muistaa", tavoite ei täyty vaan se tuottaakin erittäin helposti valemuistoja, jotka tuntuvat potilaasta ehdottoman aidoilta ja omilta kokemuksilta, mutta joita ei kuitenkaan ole tapahtunut. Kokeissa on onnistuttu jopa luomaan halutun sisältöisiä valemuistoja. (Ja luultavasti meillä kaikilla on paljon valemuistoja ihan normaalistakin elämästä.) Valemuistoterapialla on saatu aikaan valheellisia muistikuvia esimerkiksi lapsuuden ajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sekä saatanallisista rituaaleista joihin on osallistuttu uhreina, avaruusolentojen kaappaamisista ja vaikka mistä muusta.
Tietenkin totuutta on tavoiteltu myös kemian avulla. Totuusseerumille olisi kysyntää, koska se vähentäisi kuulusteluissa vaadittavaa aikaa ja voisi tehdä tilanteesta nopean ja loppujen lopuksi sekä kuulustelijalle että kuulusteltavalle miellyttävämmäksikin. Tätä asiaa on siksi tutkittu jonkin verran.
Eräs varhaisimmista ja tärkeimmistä huomioista alalla 1931 oli kun J.S. Horsley huomasi, että kun potilaalle annettiin nukutuksessa erästä barbituraattituotetta, nembutalia, hänet saatiin avoimeksi tasolla, joka normaalisti vaatisi valtavasti terapiaa ja luottamuksen rakentamista. He kertoivat mitä intiimimpiä asioita elämästään. Horsley kehitti tästä menetelmää, jossa barbituraattia annosteltiin pikku hiljaa; Tavoite oli ikään kuin unen ja valveen välimaastossa pitäminen. Horsleyn potilaat alkoivat terapiassa usein myös kertomaan lapsuuden asioistaan, jotka he olivat unohtaneet. Horsley olikin varma, että hän oli kehittänyt uuden terapiamuodon, hän antoi sille nimeksi narcoanalysis. Se ei saanut suurta suosiota, ja Horsleyn huomiot otettiinkin käyttöön vasta 1940 -luvulla kun William Sargant sai potilaakseen traumatisoituneen henkilön, joka oli niin kauhuissaan että ei ollut voinut virtsata muutamaan päivään. Kun hän helpotti potilaan tuskaa antamalla tälle barbiturate sodium amytalia, potilas alkoi puhumaan ongelmistaan ja rakko -ongelmakin raukesi. Keinoa käytettiin sotilaiden sotastressin lievityskeinona, mutta englannin tiedustelupalvelu, MI5 kiinnostui asiasta kuulustelukeinona. (Nykyisin "totuusseerumiksi" kutsutaankin nimen omaan amobarbitaalia.) Myös monia muita aineita on kokeiltu. Esimerkiksi on yritetty yhdistellä erilaisia kiihdyttäviä aineita, kuten amfetamiinia, kofeiinia sekä aistiharhoja aiheuttavia aineita kuten meskaliinia, LSD:tä tai muita vastaavia. Esimerkiksi natsien keskitysleireillä juutalaisia käytettiin koekaniineina. USAssa CIA kiinnostui myös aiheesta 1950 -luvulla ja totuusseerumeiden kehittäminen kuului osana MKULTRA -projektia. (Merivoimilla oli tosin ollut jo aikaisemmin aihetta koskeva BLUEBIRD -projekti, jossa tavoteltiin sekä kuulustelua sekä tavoiteltiin keinoja joilla kohde saadaan tekemään haluttuja asioita olivatpa he vastentahtoisia tai eivät.) CIA kokeili muun muassa LSD:tä, heroiinia, morfiinia, tematsepaamia, meskaliinia, psilosybiiniä, skopolamiinia, kannabista, alkoholia ja tiopentaalia ja niiden vaikutusta. Järjestelmä tuli tunnetuksi siitä että he kokeilivat asiaa pyytämättä koehenkilöiltä suostumusta.
Kuitenkin kun MI5 kokeili totuusseerumia upseereihin, havaittiin että vaikutukset koskivat enimmäkseen ruumista, eivät mieltä. 1948 narcoanalyysissä paljastui ihmeellisyyksiä: Eräs potilas esimerkiksi kertoi että hän oli ollut tekemässä aseistettua ryöstöä vaikka todisteet osoittivat vahvasti että hän ei ollut ollut sen tapahtumisaikana lähelläkään tapahtumaa. Toisessa tapauksessa nainen kertoi että hänellä oli lapsi, vaikka todellisuudessa näin ei ollutkaan. Nämä ja monia muita vastaavia fantasioita paljastui ; Esimerkiksi Edwin Weinstein löysi potilaan joka kertoi olleensa tietyssä taistelussa, ja joutuneensa kahlaamaan ruumiiden yli, vaikka todellisuudessa hän oli ollut kyseisen taistelun aikana kotonaan. Jopa Sargant ja Horsley huomasivat, että vaikka psykiatri tuntisi potilaan hyvinkin, hänkään ei voinut erottaa mikä puhetulvasta oli totta ja mikä fantasiaa. Osa oli taustatietojen pohjalta selvästi totta, osa selvästi fantasiaa. Ongelmana olikin se, että kun oikeiden tietojen saaminen oli tavoitteena, ei voida ensin tietää mikä totuus on. Jos tämä tiedetään, ei tarvita koko totuuseerumin antamia paljastuksia. Fantasian erottaminen oli kuitenkin mahdotonta. (Kyseessä on fenomenologinen ongelma: Valemuistot ovat muistajalle aidon tuntuisia, mutta eivät muille. Jos ihminen kokee sen minkä uskoo kokevansa tai fantasioi kokevansa, fenomeenien seuraaminen vakavasti otettavana on samaa kuin subjektiivisten uskomusten, harhojen ja fantasioiden seuraamista objektiivisina tosiasioina.) Ja jopa Sigmund Freud oli törmännyt tähän ilmiöön hypnoosiin liittyvissä tutkimuksissaan.
Jutut voivat olla tosia, valhetta tai siltä väliltä. Eikä psykiatri, tai henkilö itse, kykene useinkaan erottamaan mikä tilanne on mitäkin.
Aitoa totuusseerumia ei ole nykyään olemassa. Totuusseerumin käyttö kuulusteluissa on kuitenkin tavallaan perusteltua: Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan on havaittu, että jos ihminen luulee että hänelle annetaan totuusserumia, hän lakkaa vastustelemasta ja kertoo totuuden. Tämä on ikään kuin placeboa - tosin tässäkin kohden on huomattava, että eri aineet antavat paremmat tulokset kuin toiset. Jos aine tuntuu hieman sekoittavan päätä tai vähentävän estoja, potilas kokee entistä enemmän että aine vaikuttaa. Kun aine antaa mielelle täydellisen rationalisoinnin, joka poistaa syyllisyyden, henkilö kertoo helposti asioita. Samaan tapaan myös valheenpaljastuskonetta voidaan käyttää kuulustelussa ja se toimii totuuden saamisessa - vaikka sitä ei olisi edes kytketty seinään. (Valheenpaljastustestitkään eivät anna varmaa tulosta, sen antamat tulokset ovat ainakin toistaiseksi "suuntaa antavia". Ne toimivat kuitenkin "arvaamista paremmin".) Kun ihminen luottaa laitteen tai aineen toimivuuteen ja uskoo että tiede osoittaa hänen sanojensa totuusarvon tai pakottaa hänet johonkin, se voi toimiakin. Ei siksi että tiede olisi pakottavan hyvää, vaan koska usko sen toimivuuteen on pakottavan hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti