Televisiosta tullut "Num3rot" -jakso oli erityinen. Siinä oli vieraana skeptinen taikuri Penn Jillette joka näytteli itseään. Jakso oli myös siitä mielenkiintoinen että taikatemput olivat siinäkin hyvin käytännöllinen tarinankerronnan työkalu ; Totuus, valhe ja huijaaminen olivat siinä käteviä.
Taikatemput ovatkin käytännöllinen työkalu koska niissä yhdistyy monta erilaista elementtiä.
1: Niissä on luonnollisesti epistemologinen ulottuvuus : Taikatemppu on jotain jota omiin aisteihinsa ja kokemuksiinsa luottava voisi ottaa todesta ; Tempussahan tehdään jotain joka näyttää ihmeeltä ja jota katsoja ei läheskään aina osaa selittää tai selitys on vähintään vaikea ja tekninen takaisinmallinnettava. Se on kuitenkin samalla huijaus. Näin päästään käsittelemään sitä mikä on totta ja mikä vain näyttää todelta.
2: Taikatemput ovat taiteellisia, joten mukaan tulee esteettinen elämyspuoli. Mukana on taikuuden kauneuden kokemus ja onko ihmettelyn suhde siihen.
"Num3rot" otti taikatemppuihin juonen kannalta epistemologisen kannan. Juoni hyppelehti hyvinkin ahkerasti. Samat havainnot saatiin tulkittua eri tavoin. Mutta vain yksi oli luonnollisesti se oikea. Juonessa aluksi epäiltiin murhaa, koska taikuri katosi ja lavan alta löytyi verta. Sitten sitä ajateltiin lavastukseksi ; Tempun ideana oli saada katoaminen näyttämään rikokselta ja näin tempulle saataisiin ikään kuin toinen näytös, ihmeellinen kuolleistapalaaminen. Tälle löytyi jopa paikka. Mutta valitettavasti taikuri löytyi kuolleena. Vammautuminen paljastui onnettomuudeksi, joka oli irrelevantti. Veri ei siis ollutkaan kuolemaan johtanut ja oli irrelevantti vaikka se oli aluksi merkityksellinen. Lopulta selvisi että kuolema olikin onnettomus. Eri vaihtoehtoja punnittiin mutta oli selvää että tiede näytti mikä tulkinta oli paras mahdollinen.
Sarjan varsinainen sanoma liittyi kuitenkin juuri siihen esteettiseen tasoon. Yleissävynä näytti olevan se, että taikuuden huijausluonne tekee siitä ratkottavan mysteerin. Osa näkee että tämä latistaa taikuuden pelkiksi toimintaperiaatteiksi ja näin kadotettaisiin jotain olennaista. Lopussa tosin vihjataan että tiedemieskin voisi skeptisyydessään nähdä kauneutta tempussa jonka toimintaperiaatteen hän tuntee täydellisesti. Samaa vihjasivat myös sarjan taikurit ; Esiin nousi teema siitä miten tempun keskellä oleminen antaa erityisiä tuntemuksia taikurille. Näin suorittaminen onkin yksi tapa jolla tietämisen tuoma tunnelmanlatistus voidaan kiertää.
Jostain syystä klassinien taikatemppusuhde on todellakin nähnyt että esteettinen näkökulma olisi jonkinlaisessa kisassa episteemisen näkökulman kanssa. Tässä syynä on varmasti ainakin fenomenologinen perinne, jonka parissa ajatellaan että käsitteistäminen etäännyttää ihmisen kokemisesta. Tällöin autenttinen taidekokemus olisi vaihtoehtoinen arvoituksen ratkaisemisen kanssa. Usein tälle kannalle annetaan myös hyvin suuri panos ; Sen nähdään olevan jotenkin olennaisesti inhimillisempi ja ylevämpi tapa kohdella taikatemppua. Se, että joku yrittää selvittää tempun toimintaperiaatteen nähdään turhamaisena ja latteana. Tämä on sinänsä sääli, koska temppujen takaisinmallinnus ja oikean jipon keksiminen on hauskaa ; Vaikka rakenteet ovat usein jälkikäteen tarkastellen yllättävänkin yksinkertaisia, on vaikeutena juuri se oikeiden huomioiden tekeminen. Kun ongelma on samanaikaisesti kaunis että haastava, on ratkaisun keksiminen hyvinkin palkitsevaa. Tätä uteliaisuutta halveksitaan siksi jossain määrin. (Toiset maailmankuvat ja tulkintatavat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.)
Itse en kykene näkemään miten mystinen ihmettely omistaisi erityisoikeuden estetiikkaan ; Sen taustalla on näkemys siitä että ymmärrys rumentaisi, ja että tyhmyys ja ymmärtämisessä epäonnistuminen olisi aidon esteettisen elämyksen huippuvaatimus. Tätä voi toki perustella sillä että taikuuden ihmettely vaatii oman huomiokyvyn ja fiksuuden rajoitteneisuuden tunnustavan nöyryyden. Tätä toki tarvitaankin ettei kokemus taikatempusta muuttuisi anekdootiksi ihmekertomuksesta. - Riski on realistinen ; Chris Angel oli maineikkaasti tilanteessa jossa moni ihminen piti häntä aitona ihmemiehenä eikä vain temppumaakarina ja illusionistina.
Nähdäkseni se, että taikatempun näkee haasteena on kunnioitus sekä taikuria että selvitystä yrittävää kohtaan ja siinäkin on jonkinlaista optimismia. Peräti sitä parasta mahdollista optimismia. Optimismia siitä että luotat että sinua on huijattu ovelalla juonella jossa on päällä kaunis tarina ja että tämän taakse voi nähdä ja silloin koko illuusion kokonaisuus on käsissäsi. Ja sen jälkeen olet vapaa tulkitsemaan sitä siltä kantilta kuin milloinkin tuntuu. Voit vaihtaa näkökulmaa jopa lennosta kesken temppua ja tätä kautta saat tempun kokemiseen äärettömästi uusia ulottuvuuksia. Tällöin taikatempusta nauttiminen ei vaadi tietoa siitä että kyseessä on vedätys ja koijaaminen, tempun yksityiskohdat eivät kaivele ja ole tiellä koska tiedät missä ne ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti