"Minua hienoisesti ärsyttää yleinen tapa samaistaa verbaalisuus ihmisen ominaisuutena jäykkään käsitteellisyyteen. Esimerkiksi, että joku "sotkeutuu sanoihin". Tämä ei tietenkään arkipuheessa kerro (välttämättä) mistään sanallisen ilmaisun vähättelystä, mutta olennaisestihan usein tarkoitetaan, että ihminen sotkeutuu käsitteisiin tai hän on ikään kuin jäänyt oman maailman hahmottamisen systeeminsä vangiksi."
("Muistamisenarvoisia päähänpistoja", "Irrallisia mietintöjä")
Kieli taipuu moneen. Tämä tuottaa joskus ongelmia. Esimerkiksi skeptikko esittää asioita tyypillisesti hyvin voimakkaasti käsitteellistetyssä maailmassa. Tässä maailmassa on käytettävä tarkkoja määritelmiä, ja näiden on vieläpä oltava käyttökelpoisia ja jollain tavalla empiirisesti koeteltuja käsitteitä. Toisaalta kielenkäyttöön liittyy voimakkaasti esimerkiksi postmoderni näkemys jonka kautta keskiöön nousee tulkinta. (Ja jonka piirissä skeptikot ovat, mikä se sana oli ... "rajoittuneita".) Tässä maailmassa teksti on aina jonkinlaista "tulkittavaa runoutta". Tiede toimii omalla sisäisellä maailmallaan, aivan kuten runoudellakin on jokin sisäinen muoto. Tulkinnallisuus ujutetaan tätä kautta usein jopa tieteeseen asti.
Itse asettaisin olennaisimpana tapana modernismin. Tätä määritelmää on tietysti vaikeaa lähestyä ja yleensä siihen liitetään kaksi vastavoimaa ; Postmoderni ja romantiikka. Tämä johtaa siihen että se voidaan nähdä joko (1) Ajallisena vastavetona romantiikalle jolloin se näyttäytyy teknisten ja tieteellisten saavutusten edessä koettuna innostuksena joka irtautuu dogmasta mutta ei objektiivisuudesta. (2) Ja toisaalta voidaan nähdä että moderni määrittyy vasta kun se on jo mennyt ohi.
Molemmat näkökulmat johtavat tietysti siihen miten asiat muokkautuvat. (1) Jos halutaan korostaa irtiottoa romantiikasta, esiin nousee tiukka käsitteellisyys ja objektiivisuuden kunnioittaminen ja epärunollisuus. (2) Jos taas halutaan korostaa sitä muutoskautena postmoderniiin, esiin nousee yksilöä korostava individualismi vastakohtana vanhalle dogmaattisuudelle. Aikana jolloin vakiintuneet dogmat, lait ja normit voitiin asettaa kyseenalaiseksi ja testattavaksi. Tätä kautta korostuu yksilöllinen fragmentaarisuus.
On selvää että nämä ovat keskenään vahvasti jännitteisiä mutta molemmissa on paljon järkeä ; Karkeasti ottaen se voidaan kuitenkin ottaa murroskautena, jossa totaaliudesta ollaan luovuttu mutta ei olla vielä astuttu mielivaltaisuuteen. Tässä mielessä on olemassa monia tulkintoja mutta mikä tahansa tulkinta ei ole järkevä. Tai näin voitaisiin ainakin sanoa mikäli luotetaan Umberto Econ näkemykseen. Hänen mukaansa tulkitseminen ei ole mielivaltaisuutta ; Hän korostaa sitä että on hyviä tulkintoja ja huonoja tulkintoja. Voi olla että hyviä tulkintoja on jopa useita, mutta on silti mahdollista argumentoida huonoja tulkintoja vastaan. (Econ tapa tulkita muistuttaa tässä mielessä hieman tieteenfilosofiasta tuttua fallibilismia, jossa keskiössä on väärien teorioiden kumoaminen.) Eco pitää tässä ratkaisevana sitä että on erotettava tekstin käyttö (use) ja tulkinta (interpretation).
Näin ollen tekstillä onkin olemassa konteksti. On kielioppi, historiallinen kulttuuri jossa sitä esitetään, ja vakiintuneita tapoja joilla sitä kuvataan. Näin ollen kielenkäytössä voidaan selkeästi erottaa esimerkiksi (a) käsitteitä korostava semanttinen näkökulma, (b) esteettisyyttä korostava semioottinen näkökulma ja (c) hermeneuttinen näkökulma. Vaikka jo edellämainittujen välillä on yhteyksiä eli ne eivät ole täysin irrallisia, ne kuitenkin ilmenevät eri tasoilla ; Esimerkiksi semiotiikka on keskittynyt (itse)reflektioon kun taas hermeneutiikka keskittyy merkityksellisyyden ymmärtämiseen ja semantiikka tarkoituksen ymmärtämiseen.
Jos eri perinteitä ei osaa erottaa, joudutaan hyvin omituisiin tilanteisiin. Näin käy usein esimerkiksi jos skeptikko keskustelee pseudotieteilijän kanssa ; Esimerkiksi "ymmärtäminen" sana on eri käyttötilanteessa erilainen. Siksi esimerkiksi "sen ja sen argumentin rakenteen tunnistaminen" ja "sen ja sen argumentin loppupäätöksen kanssa samaa mieltä oleminen" menevät usein sekaisin. On mahdollista esimerkiksi ymmärtää kreationismia (tai evoluutiota) ja olla tästä osaamisesta huolimatta erimielinen. (Karkeasti sanoen ; On mahdollista ymmärtää ja osata kuin vettä vaan toisen argumenttirakenteet ja nähdä minkälaiseen filosofiseen koherentisoituun rakenteeseen ne liittyvät ja pitää toista tästä huolimatta idioottina.) - Tämänlainen sekaannus selviää melko usein helposti, kunhan vaan jaksaa selittää. Mikä kertoo siitä että kontekstien erottaminen on mahdollista ja luonteeltaan jaettavaa. Kielenkäyttö on tässä mielessä aina sosiaalista. (Mikä on tärkeä huomio.)
Eri perinteiden tunteminen johtaa siihen että kielessä on aina kyse ikään kuin jaettavuudesta. Tulkinta ei olekaan ylhäisessä yksinäisyydessä tehty näkemys jonka kritisoiminen olisi yhtä mieletöntä kuin sanoa että "väärin koettu". Teksti voi herättää kokemuksia mutta osa kokemuksista johtuu siitä että jaettavuus on epäonnistunut. Nämä ovat toki tosia kokemuksia mutta niiden takana ei ole "jaettua kokemusta". Kieli ja sanat ovat kommunikaation väline.
Kielessä on toki rajoitteita - tämä pakottaa niihin eri konteksteihinkin, kun muuten ilmaisukyky ei ole riittävää. Ja ihmisten kielenkäyttökyvyssä on puutteita ja lukijan tulkinnassa on siinäkin aukkoja. Tämä johtaa siihen että tulkinnassa ja kirjoittamisessa on ongelmia. Jaettavuus ei aina toteudu ja jaettavuus on vaikeaa. Tämä ei tarkoita samaa kuin jaettavuuden totaalinen puute, tai se että tässä ei joskus onnistuttaisikin (vähintään joskus paremmin kuin joskus toisinaan taas ei).
Tässä mielessä runous ei olekaan seuraavanlaista "Runoudessa maailma on kirjoitusta ja asiat ja nimet ovat aina kiinni toisissaan" (Kuten mustaimisenarvoisia päähänpistoja ehdottaa) vaan "Runous on jotain jossa runoilijan luova mielikuvitus kehittää runollisen kielen kautta idean, joka jää normaalin käsitteellisen ajattelun ilmaisukyvyn kontekstirajoitteiden vuoksi ilmaisematta muutoin ja välittää tämän niin että muutkin kokevat tämän idean ja voivat sitten mahdollisesti pitää sitä jopa arvokkaana."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti