Olen aikaisemmin kajonnut jonkin verran siihen miten töitä on kahdenlaisia ; Perustason tekevää työtä ja metatason työtä. Ja etenkin siitä miten näiden palkkaukset menevät. Olen puuttunut vähemmän siihen miten näiden töiden tekeminen eroaa suoritustasolla toisistaan ; Esityksessäni työtunti on ollut työtunti.
Tämänlaisia asioita on hyvä miettiä. Sillä vaikka työ on työtä ja kaikesta on stressiä, on silti erilaisia puolia joita katsoa. Sabine Kueglerin "Viidakkolapsi" -nimisessä omaelämänkerrassa käsitellään tälle oleellista aihetta. Kuegler varttui Fayu-ihmissyöjäheimon läheisyydessä koska hänen vanhempansa olivat lähetystyöntekijöitä. Hän oli elellyt varsin alkeellisissa oloissa ja siirtynyt vanhemmiten modernimman elämänmenon piiriin. Hänestä alkeellisissa oloissa elävässä yhteisössä elämä oli fyysisesti erittäin raskasta mutta psyykkisesti kevyttä, ja moderni elämänmeno on fyysisesti kevyttä mutta psyykkisesti erittäin raskasta.
Karkeasti voidaan sanoa että eroja myös suorittavan tason ja metatason töille on. Voidaan puhua siitä onko työ (job) vai ura (career).
Työ on sitä että käydään töissä että/jotta/koska/kun saadaan maksettua palkat. Työtunti johtaa pieneen rahansaantiin jotta saadaan tehtyä mitä halutaan. Raha taas on selviytymisväline, resurssi jonka eteen taistellaan. Vähätuloisen suorittajan on painittava pääasiassa rahan riittämisen kanssa. (Halusipa olla näin pinnallinen tai ei.) Muutoin elämä helposti ritualisoituu ; Mennään töihin, tehdään suoritteet ja sen jälkeen kulutetaan vapaa-aikaa kohtuullisen edullisella tavalla. Näin ollen työtasolla vaikkapa otetaan olut työn jälkeen ja katsotaan televisiota. Tämä johtaa siihen että ollaan sitouduttu työhön ja vapaa-aikaan kertyy helposti jokin yksi tai kaksi harrastuksentapaista. (Ainakaan jos ei hanki lapsia tai vastaavia.) Työnteolle olennaista on se, että kun olet sairaana, työpaikka jatkaa.
Uraputkessa tilanne muuttuu oleellisesti. Kenties tärkein muutos on siinä että työn ja vapaa-ajan lokerointi toisistaan on vaikeampaa. Työstä tulee elämä, eikä jokin jota tehdään elämää varten. (Ja näin käy halusi tai ei.) Joskus pitää tehdä uhrauksia koska jokin projektin läpimeno vaatii sitä. Ja tämänlaista voi olla yllättävän usein. Toki ylitöitä tulee myös perussuoritustasolla, mutta siellä työntekijöitä on useita joiden kanssa sumplitaan. Uraputken ideana on juuri se että heitä on vähemmän, joka tarkoittaa sitä että luistamista oikein millään syyllä ei tahdo saada. Usein uran varjopuolena tulee sekin että ihmiset odottavat että olet vapaa-ajallakin vähintään puhelimen päässä jos vaikka tulee jotain yllättävää. Ja jos sairastut tai olet muuten poissa, työpaikan toimintaan tulee helposti yllättävänkin suuria muutoksia.
Itse työn tekeminenkin muuttuu omituisesti ; Työn kohdalla olennaista on rutiini jossa tehdään paljon suhteellisen normaaleja tapauksia. Metatasolla tilanne on taas helposti se, että sinua tarvitaan jos ja vain jos tulee jotain joka ei ole normaali tapaus. Näin jossain työssä voi käydä niinkin että metatasolla on "lähinnä paikalla" sitä varten että tulee tarvetta sille, että ihmiset kysyvät. Ja mitä korkeammalle uraputkessa mennään, sitä enemmän he kyselevät. Ja pian huomaat että kyselyjä on kahdenlaisia ; Niitä joissa kyselijä ei osaa ja niitä joissa kyselijä pesee oman vastuunsa asiasta. Jälkimmäisissä vastuu virheen koittaessa siirtyy.
Kun lasketaan ajankäytön muutos ja työn luonteen muutos, Töissä poissaolemisesta vaikka sairastumisten vuoksi onkin yllättävän olennaisia vaikutuksia.
Uraputkessa oleva on suorittavan työn tason tekijälle helposti uhka tai stressin lähde ; Joku vahtii että tehdään töitä ja kyylää että työpaikan eteen olisi jotain tehtävä. Uralla oelva on työpuolelle helposti niskaanhengittäjä. Näin ollen poissaolo johtaa työtasolla oleville usein sellaisen tuntemuksen että työt sujuvat mukavammin kun se "uraputkessa" oleva on poissa. Ja tässä on itse asiassa jonkin verran perääkin ; Normaali suoritus sujuu varmasti työntekijän ammattitaidolla ja rutiinilla. Ja niskaanhengittäjän lähdön tuoma stressin väheneminen tekee työnteosta mukavampaa. Ainut huono puoli tässä on se, että jos anomaalisia tapahtumia tulee, niihin ei saada apua eikä poikkeustapausten käsittelyä organisoida siten että poikkeustapausten seuraamukset saadaan huomioitua. Näin "uraaputken" poissaollessa virheet helposti kasaantuvat ja projektit "valahtavat pikku hiljaa päin persettä". Ja tätä tapahtuu helposti vaikka kukaan ei tekisi mitään kardinaalimokia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti