"Gay marriage is inevitable because all the arguments against it crash on the rock of equality. This is between 2 people, not between them and governments or them and the church. When gay marriage is finally allowed, it will have an enormous effect on those who support it and absolutely no effect on those who oppose it."
(Journeyman Philosopher, "Gay marriage")
Yllä oleva lausunto on karkeasti suomentaen se, että homoavioliittoihin päätyminen on jotain joka tulee tapahtumaan koska kaikki sitä vastustavat argumentit romahtavat yksilöiden tasa-arvokysymykseen. Valtiot ja kirkot ovat instituutioita, ja sen vaikutuksissa on huomioitava se, että kun homoavioliitot tulevat voimaan se muuttaa tätä kannattavien elämää unsaasti mutta ei ole minkäälaista muutosta niiden elämään jotka ovat sitä vastaan.
On hyvä, että se keskittyy "mielensäpahoittajien" molemminpulisen valituskuoron sijasta konkreettiseen elämään. Homoliittojen vastustajien ympäristö ei muutu. Heitä ei pakoteta naimisiin samaa sukupuolta olevien kanssa. Se, jos joku pahoittaa mielensä siitä että joku muu on esimerkiksi jotain mieltä tai elää jonkinlaista elämää ei ole konkreettinen elämää koskeva muutos, vaan abstrakti asennevamma. Näitä ei yleensä kannata sekoittaa toisiinsa ; Jokaisella on yhä oikeus pitää homoseksuaalisuutta moraalittomana, laki ja omat ideologiset mieltymykset ovat tässä mielessä piirun verran eri asioita, vaikka ovatkin toki monessa paikassa yhteennivoutuneita. (Joskin voisi olla mielenkiintoista yrittää kieltää S -mallin mersut tai Ferrarit siksi että inhottaa se kun naapurilla on se eikä itsellä, ja tämän kateuden vuoksi pahoittaa moni mieliään. On periaatteessa ihan sama pahoittaako mieltään kateudesta vai kontrolloivasta ideologisesta pikkumaisuudesta.)
Tämä voi olla jopa yllättävää, koska hyvin usein jos nähdään että jokin asia on "jonkun toisen ongelma", se on peräti syy välttää siihen puuttumista. Ihmiset ovat yleisesti ottaen yllättävän haluttomia auttamaan lähimmäistään monissa tämänlaisissa tilanteissa. Mutta syynä on se, että tavallisesti nämä toisen ongelmat vaatisivat jotain muutosta omaan elämään, siinä pitäisi ottaa riskiä tai käyttää aikaa johonkin. Näin ollen kun asia halutaan jättää "jonkun toisen ongelmaksi" syynä ei ole hienotunteisuus ja kontrolloimisen välttäminen vaan se, että vaihtoehdossa on omaa panostusta. Näissä tilanteissa päteekin Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirja liftareille" -sarjan JTO (Jonkun Toisen Ongelmakenttä) joka tarjoaa käytännössä näkymättömyyden.
Homojen avioliittoja vastustaessa ei sen sijaan tarvitse kuin kokea moraalista ylemmyyttä. Siinä ei joudu käärimään hihojaan, panostamaan ja uhrautumaan ja heittämään itseään likoon. Sillä vaikka "jonkun toisen ongelmakenttä" joskus antaakin näkymättömyyden, "jonkun toisen asiakenttä" taas on sellaista joka tarjoaa täyden näkyvyyden ja kuuluvuuden jota paksut seinätkään eivät estä. (Ihmisten etiikka näyttää tässä kohden toimivan luonnostaan väärin päin. On mukavaa juoruta ja uteliaasti penkoa ja tuomita moraaolisessa ylemmyydessä mutta vaikeaa auttaa kun sille on tarvetta.)
Itse asiassa tämä "kenen elämää tilanne muuttaa" on hyvä nyrkkisääntö arvokeskusteluissa ja valtakeskusteluissa arvioidessa. Se näyttää onko kysymys valtarakenteen rakentamisesta vai vallitsevan eriarvoistavan kontrollirakenteen purkamisesta ; On selvää että ylläolevassa tilanteessa vastustavaa taistelua ei käydä omista oikeuksista. Se on siis määritelmällisesti puuttumista. Ja kirkkoon ja uskontoon vetoaminen ovat vain aukrotiteettiin vetoamista ja institutionalisoimista. Kun asiasta joka ei muuta omaa elämää mitenkään mutta joka vaikuttaa toisten elämään rajoittavasti, tehdään numero jostain joka on enemmänkin jonkun toisen ongelma.
Pintapuolisesti ajatellen asennoitumistavan voisi nähdä olevan puutteellinen : Voitaisiin nähdä että esimekriksi murhaaminen on yleensä "jonkun toisen ongelma", ihminen itse ei tee murhia ja on silti laittamassa murhaajia vankilaan. Tässä puolustuksena on kuitenkin se, että sitä kenen tahansa on periaatteessa mahdollista joutua murhatuksi. Näin asia vaikuttaa ihmisten elämään riskien tasolla ja he eivät puhu toisten puolella. Ihmisillä on "vapautta murhasta". Näin kontrollin näkeminen asettuu kenties oleelliseen rooliinsa.
Kätevyydestään huolimatta tämä nyrkkisääntö on hieman vaikea monissa kysymyksissä ; Esimerkiksi julkisten uskontorituaalien kohdalla vastakkai on se, että jossain on uskonnollinen tilaisuus. Näin sen poisottaminen muuttaa uskovaisten elämää, leikkaa pienen siivun heidän "vapaudestaan uskonnonharjoittamiseen". Uskonnottomilla taas on vastassa "vapaus uskonnosta" joka on suuruudeltaan identtinen. Molemmat voivat tietysti kotonaan harjoittaa ja olla mitä mieltä tahansa, joten on selvää että kysymys kohdistuu nimenomaan vain tähän tiettyyn tilanteeseen.
Lisäksi nyrkkisäännössä on monesti ongelmia. Esimerkiksi tämän nyrkkisäännön sisällä alaikäisten lapsien naimisiin laittaminen vertautuu hyvin voimakkaasti homoseksuaaleihin. Sen vastustajiin se ei yleensä vaikuta. Pedofiilien vastustajat selvästi muuttaisivat elämäänsä kun taas niiden vastustajien elämä ei muuttuisi. Näissä tilanteissa on selvästi sovellettava esimerkiksi Harm Principlen kaltaisia lisätyökaluja, joissa katsotaan aiheutuuko niistä vahinkoa jollekin osapuolelle. Lasten oikeus olla joutumatta pedofiilien kynsiin on lasten oikeus. Näin ollen nyrkkisäännössä on otettava huomioon muitakin kulmia kuin "puolesta ja vastaan", asiassa on kolmaskin osapuoli jonka toiminta muuttuu hyvin radikaalisti. Näin ollen päätös ei koske vain pedofiileja ja pedofilian vastustajia. (Homoseksuaalisuusargumentti on yksinkertaisempi koska siinä osapuolet ovat "kahden keskenään oleellisesti analogisen homon symmetrisiä" kun taas pedofiliatapauksessa siinä on "lapsen ja aikuisen epäsymmetria".) Tämä näyttää että nyrkkisääntö on karkea muistisääntö, jota on osattava laajentaa ja soveltaa uusissa konteksteissa.
Siksi uskoisin että tämä on työkalu jota voidaan käyttää monesti, mutta ei aina. Ja silloin kun sitä voidaan käyttää, se pitäisi ottaa erityisen vakavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti