Kun olin kakara, oli muodissa sellaisia lastenkirjoja kuin "Salapoliisin käsikirja", "Vakoojan käsikirja" ja "Noidan käsikirja". Näistä viimeisintä sensuroitiin ja kiellettiin innolla joka tuo sittemmin mieleen "Harry Potterien" ja joidenkin muiden, tyystin kääntämättä ja julkaisematta jääneiden, fantasiakirjojen kokema vastustus. Yhtenä perusteluna oli se, että ilman tämänlaisia kirjoja lapset ja nuoret eivät kiinnostuisi ollenkaan noituusasioista ja kummitusjutuista. Kirja nähtiin jonain joka houkutteli lapset ja nuoret kohti asioita joista he eivät olisi muuten kiinnostuneita. ; Asia ihmetytti koska yliluonnollinen ja paranormaali kiinnostaa lapsia ja aikuisiakin. Oli pikemminkin niin että kirja vetosi jo olemassaolevaan kiinnostukseen kuin herätteli sitä.
Kanta on oleellinen, koska tämä liittyy oleellisesti kysymykseen siitä onko ihminen ns. "homo religiosus" vai ei. Moni ihminen näkee että ihminen olisi luonnostaan hengellisyyteen ja henkiasioihin liittynyt. Tällöin ihmisen mielessä on ikään kuin synnynnäinen malli johon uskonto, paranormaalit ja yliluonnolliset uskomukset suoraan sopivat. Tämänlainen tuntuu järkevältä koska kaikkialla maailmassa hengellisyys ja yliluonnollinen ovat tunnettuja. Olisi vaikeaa selittää näiden suosiota jos ihmisillä ei olisi jotain peruskuvaa johon viitataan. Siksi ajatus luonnostaan uskonnollisista ihmisistä joihin "Raamattu" - ja vastaavasti esimerkiksi "Noidan käsikirja" - vetoaa onkin hyvin vallitseva. Asiaa on tutkittu yllättävän vähän, kenties siksi että sitä pidetään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä jota ei edes kannata kyseenalaistaa.
Uskontokeskustelussa tämä synnynnäisyys on jostain syystä noussut tärkeään rooliin. Osan mielestä totuusarvon sijasta oleellista on että lapsi on syntyessään taipuvainen johonkin ; Näin ateistit selittävät että jokainen on ensin ateisti ja vasta sitten kasvatetaan ja indoktrinoidaan johonkin uskontoon. Ja uskovaisista ihmisen sisäänrakennettu intuitio ohjaa kohti Jumalaa ja että kasvattajat eivät edes "niin paljoa kerro" Jeesuksesta kun opettavat ja osallistuttavat uskonelämään. Lasten oma oivalluskyky itse asiassa nostetaan uskovaisten puolella tärkeään rooliin. (Oikeastihan ihmisen intuitiivinen mieltyvyys ei ole samaa kuin asioiden totuusarvo, tämä on helppoa ohittaa kun keskustelu siirtyy puolin ja toisin "Älkää unohtako lapsia!" -tasolle.)
Toki jotain tutkimuksia on tehty. Niissä on tullut erikoisia tuloksia. "Epiphenomissa" viitattiin siihen kun on tutkittu lapsien suhdetta yliluonnolliseen. Siinä näytettiin että lapset eivät itse asiassa ole taipuvaisia ajattelemaan yliluonnollisten ja hengellisten konseptien kanssa. Rukousparannustarinaksi vanhempien parissa koetut tarinat "selitettiin lapsenkielellä" sillä että potilas nukkui sairaalassa paljon ja tämä auttoi paranemaan. Nämä täytyy opettaa heille. Yliluonnollinen ja paranormaali on enemmänkin "aikuisten juttu", aikuisista ne tuntuvat luontevilta. Mutta vasta kun ne on opeteltu. Näin ollen uskonnolliset konseptit ovat hieman kuin lukutaito. Ei lukuprosessin mekaniikkaa aikuisena mieti ja tiedosta, se ilmenee automaattisena, mutta lapsen lukemaanoppiminen on harjaannusta vaativaa. Tämä ei toki tarkoita suoraan sitä, että ihmiset eivät ajattelisi yliluonnollisesti joissain tilanteissa - antropomorfismista ja intuitionliitosta on merkkejä esimerkiksi siinä kun pimeässä olevissa pensaissa näkyy liikettä. Kuitenkin tämä tutkimus näyttää että tapa ajatella ihmistä "synnynnäisenä uskovaisena" on aivan liian yksinkertainen ollakseen realistinen ja totuudenmukainen.
Näin ollen on selvää että ihmisen mielessä ei ole mitään suoraa valmista skeemaa jossa olisi paranormaaleja, yliluonnollisia tai muita "taikamies-intentionaalisia" olentoja (esimerkiksi kummituksia, demoneja tai jumalia). Tässä vaiheessa ongelmaksi tulee tietysti se, miksi ihmeessä uskonnot sitten ovat suosittuja ja miksi "Noidan käsikirja" viehättää.
Pascal Boyerin näkemys asioista selittää juuri tämän puolen. Hän kuvaa esimerkiksi jumalauskoa skeemojen sekoittumisena joka muistuttaa hyvin paljon Humen kompleksia ideaa, jossa fantasiaolennot nähdään oikeiden olentojen yhdistelminä. Nämä ovat hieman yllättäviä mutta juuri tämän vuoksi kiinnostavia. Toisin sanoen juuri se, että ihmisillä ei ole suoraa hengellistä skeemaa johtaa siihen että heitä kiinnostaa hieman siitä poikkeava ja omituinen johon hengelliset konseptit sitten vetoavat. (Kunhan se ei ole mitä tahansa, mielivaltaisuus ei kiinnosta, vaan eri skeemojen sekoittuminen.) ~ Näin ollen esimerkiksi usko paranormaaliin ei ole ihmiselle luontaista, mutta jos joku kertoo siihen liittyvän tarinan se muistetaan helposti ja pidetään kiinnostavana kerrottavana muillekin. Näin syntyy kulttuuri. Ei siksi että kyseessä olisi "suora intuition totuuskäsitys" vaan oikeastaan juuri siksi että se ei ole.
Skeemojen sekoittuminen näyttää tietysti myös siltä että indoktrinaatiota tarvitaan vähän. Koska kysymys ei ole mielivallasta, lapsen omalle oivaltamiselle jää tilaa ; Konsepti ei ole mielivaltainen kokoonpano, joten lapsi osaa kysyä asiaan liittyvien skeemojen kautta oleellisesti liittyviä kysymyksiä ja huomioita. ; Minäkin kuvittelin "Noidan käsikirjan" tuottamassa paskahalvauksessa yön pimeinä tunteina ties minkälaisia kauhuskenaarioita jotka eivät olleet suoraan kirjoissa, mielessäni oli skeemoja joiden kautta kykenin arvaamaan "mahdollisia skenaarioita". Skenaarioita jotka olivat nekin aiemmin oppimani kompleksin idean mukailemista ja täten hyvin mieleenpainuvia joskin niiden keksiminen oli samalla luova aktio, hieman mielikuvitusta vaativaa. ; Lapset ovat kekseliäällä ja oudolla tavalla mielikuvituksellisia - ja aikuiset oikeasti huomaavat ja ymmärtävät kontekstoida tämän likimain kaikissa muissa asioissa paitsi uskonnon kohdalla.
Uskonto vaatii indoktrinaatiota eikä ole niin synnynnäistä kuin uskovainen ajattelee. Mutta vaatii tätä indoktrinaatiota vähemmän kuin mitä uskonnoton luulee ; Homo religiosus on väärä, suorastaan tosiasioidenvastainen ihmiskuva, mutta ei uskontokaan vaadi hirveää vaivaa ja työlästä aivopesujunttaamista mennäkseen läpi kuten monien kauhukuva hurmoshenkisyyden tartuttamisesta on. ; Molempien puolien kolikosta pitäisi tosin itse asiassa näkyä jo siitä miten uskovaiset kohtelevat lapsiaan. Pyhäkoulun arvo ja oleellisuus ymmärretään mutta ei se raipalla uskonnollistamistakaan ole.
Joku voi tietysti ajatella että tämänlainen on kauheaa uskonnonvastaisuutta. Ajatus siitä että "on luotuja uskomaan", "on uskossa luonnostaan" on samaa kuin uskonnollisuuden oikeutus ja tätä kautta tämän ihmiskuvan kritiikki nähdään samana kuin uskonnon ja uskomisen vastustamisena. Luonnollisuustematiikan ulkopuolella on kuitenkin toinen aihe ; Kokemus. On asiallista kysyä seuraavaa ; "Adults have much more experience of life than kids. If, therefore, adults are more likely to attribute "supernatural" explanations, does that not carry much more weight?" Kysymykseen on toki asiallista/luvallista/järkevää/mahdollista vastata "No, it doesn't" - Mutta se on kuitenkin hyvä kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti