Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" referoi sivulla 73 (ja aiemmin ja myöhemmin) eksorsismikirjan tarinaa jossa on ihmiskohtalo. Ytimessä on Marianne, riivattu tyttö. Kirja kuvaa Mariannen olleen vaikeuksissa koulussa. Hän oli debatoinut skolastiikkaa kannattavan Äiti Vigiliuksen kanssa. Ytimessä oli ollut olemassaolo. Skolastiikan kanta olemassaoloon oli, että se että olemassaolo oli kyllä-ei tila. Olemassaolemattomuutta ja olemassaoloa ei voitu samastaa. Marianne oli kyseenalaistanut tämän ja tästä oli seurannut seuraava keskustelu:
""Väität vaan mutta et voi todistaamaan", Marianne ivasi "Perustavia väitteitä ei voi todistaa" Äiti selitti. "No miksei minulla voisi olla jotain toista perustavaa väitettä, vaikkapa, että olemassaolo ja olemattomuus ovat erottamattomat?" Väittely jatkui aikansa ja sai kaikki kiusaantuneiksi, kunnes Marianne lopulta poistui luokasta."
Myöhemmin Mariannen erakoitumista kuvattiin huolestunein sävyin. Mikä on tietysti luontevaa jos ihmisen peruskokemus on ignoraatio johon muut reagoivat. Ignoraatio johtaa siihen että ainut vika joka on on "alipaino ja rakkauden nälkä" jona Mariannen tilaa kuvattiin siinä vaiheessa kun demonisten voimien katsotaan tulleen mukaan kuvioihin. Tämä ei sinänsä yllätä. Tämä kohta on asiassa se, joka on sosiaalisesti tärkeää.
Filosofisesti tärkeää on se, että vaikka eksorsismikirja esittikin Mariannen argumentit varsin halveksivaan sävyyn, näytetty osio päin vastoin näytti että skolastikko oli argumenteissaan varsin heikoilla. Kirja toki näyttää keskustelun jossa "perustavan aksiooman ohittaminen" on samaa kuin järkkynyt mieli, typeryys, irrationaalisuus, hulluus ja mielenvikaisuus. Vihjailu tässä muodossa onkin vain ns. horse laugh -argumentti jossa näkemys kumotaan vain esittämällä väite ja laittamalla sen perään "on niiq naurettavaa LOL".
Teologisessa argumentaatiossa on usein keskitytty olemassaoloon aktuaalisen ja potentiaalisen kautta ; Alkusyy Jumala on tässä "liikkumaton liikuttaja". Tämä selitys ei itse asiassa selitä miksi jotain on, eikä mitään. Synnyn sijaan se keskittyy siihen miksi fysikaalisessa maailmassa, universumissamme, tapahtuu muutoksia. Se ei selitä olemassaolon alkua, vaan olettaa olemassaolon ikuiseksi. ~ Tässä maailmassa olemassaolon määrittely on tärkeää, koska sen premissin varassa elää väite siitä että universumin olemassaolo vaatisi ikään kuin "ikuisen olemassaolon". Tämän premissin varassa lepää väite että universumi ei voisi syntyä ilman Jumalaa. Ja se on tosiaan vain alkuoletus jota tuetaan siksi että sitä pidetään "intuitiivisesti oikeana". (Lähtökohta jonka sallimisesta päästään siihen että miksi emme voisi saman tien väittää mitä tahansa pelkkään vakaumukseen vedoten ja lopettaa koko argumentoinnin?)
Onkin hupaisaa että Daniel Lane Craigin myötä kristitytkin ovat oppineet luultavasti ymmärtämään miksi eksorsismikirjan halveksittu ärsyttävä tyttö on sanomisissaan järkevä ; Craigin argumentaatiossahan huomioidaan se, että aika on fysiikkaa. Ennen universumia oleva Jumala olisi ristiriitainen, joten Craig on ottanut mukaan "samanaikaisuuden". Tässä käsitteessä olemassaolo ja olemassaolemattomuus kietoutuvat toisiinsa. Jumala ennen universumin alkua on arationaalinen, ei siis missään nimessä oikea tai väärä katsantotapa. Kun Jumala aktuaalisuuksine ja potentiaalisuuksineen ei olekaan "ajassa sisällä" tai "ajassa ulkona" vaan "aikaulottuvuuden yläpuolella" ei Jumalan olemassaolo ja olemassaolemattomuus ole enää ollenkaan samanlaisia kuin perinteisessä maailmassa sallittiin.
Mielenkiintoista on myöskin se, että - "jostain syystä" Craigin moittimassa - Hawkingin näkemyksessä aika on yksi ulottuvuus, samanlainen osa kuin vaikkapa taso (2D) tai tila (3D). Hänellekin on alussa "itsekäynnistyvä samanaikaisuus", siinä ei vain ole mukana Jumalaulottuvuutta. Tämänkaltaiset mietteet näyttävät että vaihtoehtoinen aksiooma voidaan todellakin tehdä, eikä tämä ole minkään horse laughin arvoinen. Tietyssä mielessä voidaan jopa sanoa että ajan tajuaminen big bangissa alkaneeksi fysikaaliseksi suureeksi ja kvanttifluktuaation ihmeet ovat jotain jotka on tehnyt tästä uudenlaisesta aksioomasta enemmän kuin uskonvaraisen premissin ; Näkemys joka oli aluksi pelkkä perusaksiooma onkin itse asiassa saanut tukea tutkimuksen kautta.
Yksinäisyyteen ja hulluuteen sortunut manattava oli siis aikaansa hyvinkin paljon edellä. Samalla on selvää että sosiaalista ulottuvuutta ei voida täysin erottaa filosofisesta ulottuvuudesta. Sillä jos sosiaalinen tilanne rakennetaan dogmaa tukevaksi jossa erimielinen eristetään, seurauksena on sekä ylenmääräistä kärsimystä että filosofisen keskustelun hedelmättömyyttä. Syntyy ilmapiiri josta on haittaa molemmille puolille, koska rajoitteet estävät monenlaiset kehittelyt. Skolastikko -opettajan torjuvassa ilmapiirissä (jota eksorsistikirja komppaa erilaisin asenteellisin leimakirvessanoin) sekä Hawkingin että Craigin näkemykset olisivat olleet yksinkertaisesti "kerettiläisiä".
Monille voi olla yllätys, että argumenttien premisseistä voidaan yllättävän monesti keskustella ja joskus joku vastaus on peräti parempi kuin jokin toinen. Eikä se paras ole välttämättä se intuitiivisesti helpoin tai oman kulttuurin ja oman itsen maailmankuvaa hellivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti