Katsoin eilen illalla televisiosta elokuvan "Knowing - Tieto". Puolisoni luokitteli elokuvan yllättävän huonoksi uskonnolliseksi elokuvaksi jonka tekijöillä on perversio elävältä polttamiseen. Ihan sen takia että elokuvassa esimerkiksi lento-onnettomuudessa vaarallisinta ei todellakaan näyttänyt olevan "se äkkipysäys" vaan jälkitulipalot ja koko elokuvassa aurinko polttaa kaikki hengiltä.
1: Kaikille tiedoksi ; Meidän perheessämme yleensä minä heitän tämäntyyppisiä lausuntoja. Puolisoni ei keskimäärin yleensä lauo mitään ikinä, hän on sellainen kunnioittava, myös niille haahuille jotka ovat typeriä ja totaalisen väärässä. (Mikä on tietysti minun kannaltani helpotus kun asun hänen kanssaan.) Tämä kertoo omalta osaltaan siitä miten alleviivaava tämä elokuva kaiken kaikkiaan on.
Luokitelma on toki olennaisilta osin oikea, mutta kenties mielenkiintoisempaa on pureutua sen yksityiskohtiin. Tätä kautta voidaan esimerkiksi havaita että paitsi että elokuva "sisältää hihhulointia", se sisältää "hyvin tietynlaista hihhulointia". ~ Itse en kuulu niihin ihmisiin joista "elokuvan huonous" tarkoittaa esimerkiksi "väärää/turmelevaa/epämiellyttävää sanomaa". Ja kun tämän osaa ottaa, elokuva onkin varsin mielenkiintoinen avattava ; Sille voi tehdä ajatteluanalyysin ja sovittaa sen hyvinkin tiettyyn ajatteluperinteeseen.
Elokuvan pääteema on todellakin voimakkaan uskonnollinen. Se rinnastaa, jo tutuksi tulleeseen tyyliin UFO:t ja jumalalliset voimat. Uskonnollissävyisissä teoksissa tätä rinnastusta tehdään yllättävän usein. Ja tässä käytössä on kaksi perustapaa ; Ensimmäisessä avaruusolennot ovat enkeleitä ja toisessa ne ovat demoneja. Tässä elokuvassa avaruusolennot edustavat enkelien voimia.
Päähenkilö : Kuinka kaikki ateistit ovat juoksuhaudoista.
Elokuvan päähenkilö, John Koestler, on astrofyysikko ja hän on elokuvan alussa ateisti. Tämä tulee selväksi kun hänen vakaumustaan kysytään astrofysiikan tunnilla (jonka sisältöön palaan hieman myöhemmin.) Hänen vastauksensa on "I think shit just happens. But that's me." Häntä kuvataan selvästi ateistina joka antaa kenen tahansa uskoa miten haluaa ja joka näkee tämänlaiset kysymykset pelkästään maailmankuvallisena.
Hänen vakaumuksensa esitellään ja kontekstoidaan elokuvan avaruusolentoteemaan jo alkukeskustelussa poikansa kanssa. Kun poika kysyy "Has anyone found life on other planets?" ja vastaus on "Not yet. Guess it's just us for now." ja poika ahdistuu tästä. Tässä vaiheessa ateistiastrofyysikkomme esittää asian seuraavasti "When I said it was just us out there, you know I was talking about space, right? I didn't mean heaven, or anything." Ja kun hänen poikansa kuvaa että "Dad, you don't even believe in heaven." on puolustus "I never said that, Caleb. I just said we can't know for sure, that's all. If you want to believe, you go ahead and believe, okay?" Tämä kuvaa sitä kuvaa mikä on usein käsitys agnostikoista. Heitä pidetään de facto ateisteina jotka antavat muiden uskoa mitä haluavat. Tämä kuva agnostikoista on oleellinen etenkin niille uskonsuuntauksille joista Jumala on niin voimakas ja merkityksellinen että neutraali kulma koko aiheeseen olisi mahdoton. Että asia on niin yleisinhimillinen että jokaisen on pakko valita. Tämä tietysti johtaa ehdottomuuteen jossa agnostikot nähdään likimain ainoastaan kohteliaina ateisteina. (Tähänkin palaan myöhemmin.)
Ja koska kyseessä on uskonnollinen elokuva, on ateistisuus selitettävä asia. Tämän perustelun tarve kovenee sen vuoksi että astrofyysikko on järkevä ja älykäs mies. (Kenties lievennys on tarvittu tämänkin vuoksi. Epäkohtelias ateisti olisi yksinkertaisesti liikaa USA:ssa, etenkin kun elokuva on itsessään leimallisesti uskonnollinen.) Tämä selitetään sillä klassisella selityksellä jonka mukaan ateisti on traumaattinen, jotenkin säälittävä, olento. Ateistiksi kääntymistä kuvataankin vaimon kuolemalla ; Seuraavalla tavalla "While she was dying, I was at home, in the front yard. I always thought you were supposed to sense when the people you love are in danger, but I didn't feel anything. Nothing. I was just blowing leaves off the lawn."'
1: Traumaattisen ateistin jännitteessä on toki se huvittava puoli, että vaikka ateistit yleensä selitetään traumaattisina hahmoina, heitä kuvataan usein nimen omaan kärsimyksistä irtautuneina. Esimerkiksi Lewis "Paholaisen kirjeopistossa" selittää omalta osaltaan miksi juoksuhaudoissa ei ole ateisteja ; Hänestä tuskan kuvitteleminen on yksi demonien ovelin kikka. Jos ihminen räytyy pinnallisesti kuvitteellisessa, hän kuitenkin helposti ymmärtää tuskan mitättömyyden jos kokisi vaikka vain viisi minuuttia aitoa hammassärkyä. Siksi demonien pitäisikin suojella tämänlaisilta, todellinen tuska ja kärsimys kun on ateistille vierasta. Ateistikuva onkin fundamentalisteilla likimain poikkeuksetta tällä tavalla sisäisesti ristiriitainen-
Ideologioiden jännite.
Elokuvassa taistelevat ensi sijassa maailmankatsomukset. Tämä korostuu sillä, että elokuvan lopussa tapahtuu maailmanloppu ja astrofyysikkomme kuolee auringon flarepurkaukseen, johon hänen tietäväisyytensä on antanut lähinnä pari päivää aikaa jona tietää että maailma loppuu ja että oikein mitään ei voi tehdä. Nämä maailmankuvat itse asiassa esitellään alun yliopistoluennolla (joka on sinänsä omituisen lapsenomainen, aikuiset ihmiset pallottelevat palloilla ja kertovat yksittäisiä irtofaktoja auringosta ja tätä kutsutaan "astrofysiikaksi".) Vastakkain on determinismi ja indeterminismi -nimilappujen alle ohjatut näkemykset.
Elokuva yrittääkin itse asiassa tehdä samaa kuin astrofyysikkomme luennossa "We're going to pose a topic to get you thinking along the right lines for your term paper. It's the subject of randomness versus determinism in the universe." Ja käsitteet on määritelty hyvin erikoisella, filosofiasta ja luonnontieteistä hyvin poikkeavilla, tavoilla. Tavoilla jotka ovat kuitenkin tuttuja erilaisista uskonnollisista pseudotiedehörhötyksistä.
1: Determinismi käsitteistötään seuraavalla tavalla "Determinism says
that occurrences in nature are causally decided by preceding events or natural laws,
that everything leading up to this point has happened for a reason." ... "Now, I want you to think about the perfect set of circumstances that put this celestial ball of fire at just the correct distance from our little blue planet for life to evolve, making it possible for you to be sitting here in this riveting lecture. But that's a nice thought, right? Everything has a purpose, an order to it, is determined." Toisin sanoen determinismi yhdistetään lainomaisuuden ja ennustettavuuden sijasta hieman eri asiaksi ; Se määritetään enemmänkin samaksi asiaksi kuin tarkoitus ja tarkoituksellisuus, ja tätä kautta determinismi esimerkiksi sidotaan antrooppiseen periaatteeseen.
2: Satunnaisuuden (indeterminismin) se sen sijaan määrittelee seuraavalla tavalla "But then there's the other side of the argument, the theory of randomness, which says it's all simply coincidence. The very fact we exist is nothing but the result of a complex yet inevitable string of chemical accidents and biological mutations. There is no grand meaning. There's no purpose." Eli tässä determinismin puute nähdään automaattisesti samana asiana kuin tarkoituksettomuus. On erikoista huomata evoluutioviitteitä astrofysiikan luennolla, sen sijaan että olisi annettu vaikkapa toinen selitys antrooppiseen periaatteeseen.
Luentokohtaus määrittää vastakkain olevat näkemykset ja tässä astrofyysikko laitetaan ottamaan tähän kantaa. Koska elokuva on kasvukertomus, hän tietysti lähtee "väärältä puolelta" jotta oppimiskokemus on maksimaalinen. (Tällä ateistisankari oikeutetaan.) Elokuvan sanoma tosin voidaan arvata jo tästä kohtauksesta. Oppilaat nimittäin komppaavat, nauravat ja taputtelevat siinä determinismin kohdalla, kun taas indeterminismin kohdalla he ovat tyrmistyneitä ja hiljaa. Näin luodaan samastumiskenttä jota katsojan sosiaalisena olentona oletetaan mukailevan. Samalla professorin selityksen tarkkuus eroaa. Antrooppista periaatetta on alustettu ja se on astrofysiikan kannalta olennaisempi. Näin näyttää että determinismin takana on enemmän tiedettä. Samaa epäbalanssia ajaa myös se, että determinismiä käytetään hyvin voimakkaasti ja tavalla joka korostaa että se on hieno sivistyssana. Indeterminismiä taas kutsutaan omituisen arkisella, jopa vähättelevällä termillä "randomness".
1: Itse sanoin tässä vaiheessa että määritelmät ovat hyvin omituiset, ja että tämä on "eksplisiittisesti antidarwinistinen elokuva" ja aloin laskemaan hihhulipisteitä, eli keskityin vahvemmin seuraamaan uskonnollisia symboleja ja retorisia kikkoja. Syy oli selvä. Kun elokuva käyttää astrofysiikan kovan tieteen mainetta, heittää tämän sijaan irtofaktoja ja perusfilosofian yläastekursseja joissa on vain karkeita peruskäsitteitä. Ja jos peruskäsitteet ja yksinkertaisuus voisivat olla hyväksyttyjä koska kyseessä on elokuva, niin tämä selitys katoaa sillä että nämä peruskäsitteet on läpikäyty totaalisen virheellisesti. Väärä filosofia taas on juuri sen laista kuin on hihhuleille tyypillistä. Se, että joku vahingossa tekisi joukon juuri samoja massivisen typeriä virheitä kuin tietyt uskonnolliset suuntaukset ei ole uskottavaa. Ergo.
Profetoinnin armolahja
Elokuvassa ytimeen nousee 50 vuotta haudattuna ollut paperi jossa on numeroita. Astrofyysikkotiedemies ajautuu purkamaan tätä ja selviää että tässä on listattuna ennaltatiedettyjä onnettomuuksia ja niiden paikkoja ja kuolinmääriä. Samalla hänen poikansa kohtaa kuiskailijoita. Matkan varrella ajatus siitä että lappu olisi vain sattumaa hylätään. Se on profetia.
Näin ollen epävarmuus ja maailmankuvallisuus oli vain tiedon vajavaisuudesta johtuva asiantila, jolloin ateismiin oikeuttaa lähinnä jonkinlainen ignoraatio.
Huipentumassa astrofyysikon poika Caleb ja lukujen penkomisessa auttanut lapun kirjoittajan tyttären tytär Abby lentävät avaruusolentojen mukana taivaaseen ja päätyvät pupuineen paratiisimaiseen tilaan jossa on jättimäinen puu (hyvän ja pahan tiedon puun vertaus) odottamassa. Astrofyysikko tietysti tässä vaiheessa tietää että kaiken takana olevan totuuden, että determinismi on voittanut. Mutta tämä ei riitä. UFOon pääsevät vain valitut "He's saying only the chosen must go, those who heard the call." Astrofyysikko tajuaa että "They haven't chosen us, Caleb. They've chosen you, both of you." Lopussa kaikki muut paitsi taivaisiin temmatut kuolevat, mutta astrofyysikko päätyy (herännäisen) pappisisänsä luo positiivisella mielellä "This isn't the end, Son." - "I know."
Mitä näistä voi raapia esiin?
Elokuvan näkemys on selkeästi kalvinismin sävyttämää. Kalvinismissahan opin ytimessä on predestinaatio, joka olettaa että ihmisten valinnat ja päätöksetkin ovat ennaltamäärättyjä. Tämä sävytys tietysti leimaa determinismin tärkeyden korostamista. Siksi unohtuu, että determinismi tarkoittaa likimain vain sitä että olisi mahdollista olla "Laplacen demoni" , joka tilan nykytilan tietäen kykenee arvioimaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa ja menneisyydessä. (Determinismi koskee enemmän todellisuuden epäsatunnaista luonnonlakien seuraamista ja jossain määrin episteemisiä tietämisen rajoja ; Tutkija voi deterministisessä maailmassa olla laplacen demoni jos hänellä olisi tiedot lähtötilasta. Luonnonlaeilla ei determinismissä tarvitse olla luojaa, kysymys on seurauksien vääjäämättömyydestä.)
1: Tarkoitus on siis liitetty filosofisella uskonnollisella vakaumuspuolivoltilla. ~ Determinismi sanoo vain että luonnonlait ovat asettaneet planeetat tietylle etäisyydelle, eikä tässä tarvita mitään tarkoitusta koska tähtiä ja planeettoja on hyvin paljon, jolloin on selvää että osa niistä on elämälle sopivalla etäisyydellä. Ja että kun olemme elossa, emme luonnollisesti ole satunnaisesti valitulla planeetalla ollenkaan. Determinismissä sattuma näyttäytyy lähinnä (a) epätiedon määreenä ja (b) jos on iso määrä luonnonlakien määräämiä tapahtumia, ja lähtökohdissa on tiettyjä eroja, tulee jakauma jossa on esimerkiksi planeettoja tietyllä etäisyydellä ja tämän tunnetuin syin syntyneen sijainti/etäisyyseron koemme sattumana.
Elokuva on liitettävissä dispensationalistiseen suuntaukseen. Enkeli-avaruusolentojen osuus maailmanlopussa taas vertautuu ylöstempauksen tematiikkaan, joka on dispensationalismissa olennaisin asia. Tämä suuntaus keskittyy myös lopun aikojen tuntemiseen. Tässä mielessä tämä olisi hyvä arvaus elokuvan pääsanomaksi. Kuitenkin tätä tulkintaa rikkoo se, että dispensationalismissa korostetaan tuskan aikaa. Siinä ylöstempauksen jälkeinen maanpäällinen vaivan aika kestää 7 vuotta, ja tämän aikana on vielä mahdollista pelastua. Elokuvassa "Taivaaseen tempaamisen" ja maailmantuhon välillä on erona tunteja.
Todellinen tarkka kuvaus on tarkempi löytää. Elokuva nimittäin sanoo sen ääneen. Se kun nostaa eksplisiittisesti esiin karismaattiset liikkeet. Tämä ei tietysti yllätä kun elokuvassa astrofyysikon isä on läpipositiivisesti kuvattu tunnustuksellinen karismaattinen pastori. Tässä maailmankuvassa korostuvat maailmanlopun, ylöstempauksen ja vastaavien lisäksi myös erilaiset armolahjat : Tässä maailmankuvassa yhteys Jumalan kanssa ilmenee usein erilaisilla ihmekyvyillä, joista profetoimisen lahja on yksi arvostetuimmista. Elokuva juoni siis pyörii erään karismaattisen liikkeen peruselementtien kanssa.
Ja näin auringon polttaminen ja fiksoituminen palaviin ihmisiin ja eläimiin joita elokuva on pullollaan ovat vain helvettimetaforaa. Ne ovat ikään kuin ennakkonäyte Helvetin liekeistä, ja tämän vuoksi niiden käyttäminen on osa elokuvan sanoman taustaideologista kuvastoa.
Siksi, kaiken kaikkiaan, elokuva pitäisikin määritellä uusiksi. Tietämisellä tai asioiden episteemisellä punnitsemisella on hyvin vähän tekemistä sen alleviivaavan juonen kanssa. Tuolla otsikolla elokuva osuisi paremmin siihen kulmaan mihin se osuu, ja se luultavasti kutsuisi elokuviin niitä ihmisiä joita tämäntyyppinen alleviivaaminen kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti