sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Followed by ankward silence

Helsingin metrossa olevissa kuulutuksissa Kaisaniemen asema on anomalia ; Jokaisessa muussa asemassa kerrotaan suomenkielinen nimi ja ruotsinkielinen nimi. (Kuten Kamppi - Kampen) Kaisaniemen aseman nimi on ruotsiksi Kajsaniemi, joten ilmeisesti toisteisuuden vuoksi asemaa ei kuuluteta ruotsinkielellä ja oletetaan että ihmiset osaavat ymmärtää että "det är samma på svenska". Näin ollen Kaisaniemi onkin (toivon mukaan yhä kasvavassa määrin) sana joita tietyt sisäpiiriläiset käyttävät uusiosanana joka tarkoittaa sitä miten jonkun asian jälkeen tulee hiljaisuus. Iskulauseena olkoot kuulutuksenomainen Kaisaniemi - Followed by ankward silence.

Ylläoleva "Elimäen tarkoituksen" perusideaa imitoiva uusiosana on esimerkki ns. varsin huonosta pikkuhauskasta vitsistä. Se itse asiassa muistuttaa siitä, että huumorin pääasiallinen funktio ei useinkaan ole itse asiassa olla hauskaa. Huonot vitsit kattavat merkittävän määrän tietynlaisia sosiaalisia tilanteita ; Huono vitsi kertoo että kertoja yrittää rentoutua ja pitää hauskaa. Toisaalta huono vitsi ei useinkaan ole auktoriteetinottoa, vaan osoittaa pikemminkin sitä että kertoja on inhimillinen olento johon on syytä suhtautua armeliaasti. Hyvässä vitsissähän kertoja ottaa oman asemansa ja hyvän vitsin kertominen onkin eräänlaista imagonkohennusta, jossa tulee näytettyä oma oveluus, sukkeluus ja huumorintaju.

Lisäksi huonolla vitsillä on sellainen ominaisuus jota hyvällä vitsillä ei ole ; Hyvä vitsi ikään kuin nostaa vaatimustasoa muille, näyttää että nyt vitsissä on laatustandardi. Tämänlainen hyvin hauska vitsi voikin olla naurunsynnyttämisensä jälkeen keskusteluntappaja. (Fun joke - followed by ankward silence.) Siksi onkin hyvä miettiä sitä, miten kävisi jos kaikki vitsit olisivat hauskoja. (Paitsi että nauraisimme koko ajan.) Jos kaikki vitsit olisivat hauskoja, siinä olisi vitsit vähissä.

Ei kommentteja: