Ihmisen mielikuva täydellisestä keskustelijasta on varmasti yllättävän samanlainen ; Hän osaa laittaa oleellisen ja oikean tiedon, esittää sen ymmärrettävästi, rakentaa tämän päälle vakuutava argumentti, jonka ryydittää sillä että viesti menee perille ja on tietysti vielä humoristinenkin. Ja lisäksi hän on valmis oppimaan ja huomaamaan virheensä ja muuttamaan näkemystään kun tarve tulee. Valitettavasti tämänalaisia ihmisiä ei käytännössä ole.
Eilen vääntelin niitä näitä sittemmin bittiavaruuteen kadonneessa threadissa "Paholaisen Asianajajan" facebookryhmässä. Ilmestynyt kysyjä oli utelias tietämään miksi ihminen keräisi valtavan määrän informaatiota. Hän korosti keskustelevuutta jossa välitetään siitä mitä muut ajattelevat. Hän esitti että "informaation kokoaminen" ei ole avomielistä vaan siinä vain tehdään jotain jossa vain ikään kuin ollaan oikeassa. Näin ollen esille tarjotaan vain iso kasa faktoja ja mitään keskustelua ei tapahdu. Hän liitti kiinnostuksen muiden ihmisten mielipiteisiin myös valmiuteen muuttaa omaa mielipidettään. Tämä ylläoleva näkemys on hyvin yleinen. Sen mukaan avomielisyys on ennen kaikkea sosiaalinen ulottuvuus.
Tämän vastakohdaksi voitaisiin nähdä kuva jossa avomielisyys on argumentatiivinen ominaisuus. Tämän näkemyksen mukaan sosiaalisuus on avomielisyyden kannalta enemmänkin irrelevanttia tai jopa vaarallista ; (1) Jos ihminen seuraa sosiaalista tilaa ja välittää muiden mielipiteistä, hän heittäytyy helposti julistamaan ja manipuloimaan koska hänelle on tärkeää saada muut ajattelemaan samalla tavalla. (2) Sosiaalisuus taipuu tässä kuvassa myös manipuloiduksi tulemiseksi ; Sitä taipuu ryhmän mielipiteeseen, ei siksi että se olisi viisasta ja perusteltua, vaan siksi että sopisi porukkaan. (3) Sosiaalisuusavomielisyyden lopputuloksena onkin helposti se, että ollaan "pluralistisesti dogmaattisia". Eli ollaan relativisteja siinä mielessä että annetaan kaikkien olla sitä mieltä mitä ollaan koska asian selvittämisessä paljastuisi että joku on väärässä ja tämä olisi sosiaalisesti ikävää. Kun taas samalla ollaan varmoja ja heittäydytään omaan maailmankatsomukseen eikä olla halukkaita tai valmiita muuttamaan omaa näkemystä minkään edessä.
Tosiasiassa nämä avomielisyysmallit eivät ole totaalisessa ristiriidassa keskenään ; Esimerkkini täydellinen keskustelija osaisi varmasti yhdistää näiden vahvuudet sortumatta niiden heikkouksiin ; Molempiin näkemyksiin kuuluu olennaisena valmius muuttaa omaa mielipidettä, ja varoitus siitä että vastapuolella on mahdollisuus jymähtää omaan maailmankuvaan. Tätä voidaankin juuri siksi pitää avomielisyyden kriteerinä joka on melkoisen maailmankuvavapaa. Kuitenkin käytännössä näiden välille joutuu monesti vetämään jonkinlaista raja-aitaa. Kysymys on monesti siitä onko totuudenmukainen vai kohtelias.
Tässä esille voisi ottaa blogiini tulleet "haastevastaukset". Olenhan hakenut reilua uskovaista. Näihin sain kaksi hyvin erityyppistä edustajaa, jotka itse asiassa mallintavat hyvin "kohteliaisuutta asian yli" ja "asiaa kohteliaisuuden yli" -malleja. Heissä on selvästi joitain avomielisyyden piirteitä mutta toisaalta he mokaavat siinä toisessa. Tämä on tietysti, noin yleensä ottaen, inhimillistä.
1: Daniel Craig edustaa ihmiskuvaa joka on sosiaalisesti katsoen melko vastemielinen. Hän yksinkertaisesti on määritellyt ateismin lähtökohtaisesti hyvin tiukkaan rakoon ja on sosiaaliselta kannalta uskonsoturi. Kuitenkin samanaikaisesti hänen Kalam -argumenttiin tekemänsä muutokset ovat selvä osoitus siitä että hän kuuntelee saamaansa kritiikkiä ja korjaa väitteitään. Hän ei kenties ole valmis muuttamaan näkemystään pois teismistä ja hän ei tässä mielessä ole avomielinen, mutta toisaalta hän kyllä tekee radikaaleja muutoksia argumentteihinsa, joten hän ei ole totaalisen dogmaattinen. Itse asiassa tässä mielessä Craig on mukavaa vaihtelua; Intelligent Designin parissa tylsäksi on käynyt se, että samat argumentit kiertävät vuodesta toiseen.
2: Ron Rosenbladt taas edustaa selvästi sosiaalisesti kunnioittavaa mutta argumentaatiotason kannalta toivotonta tyyppiä. Hän on selvästi ystävällinen mutta hän keskittyy käännytysstrategiaan ja on tätä kautta manipuloiva.
Kenties tässä pääsenkin siihen eilisen threadin pääkysymykseen "miksi informaation kasaaminen" on hyväksyttävää ja perusteltua. Se ei ole oikeasti vain irtofaktan kasaamista, vaan tieto rakentuu ns. jäsennetyiksi kokonaisuuksiksi jolloin kyseessä on argumentti. Kun esität argumentin, tulet esittäneeksi ehdot joiden pohjalla ja joiden syistä uskot niin kuin uskot. Jos joku ottaa ja kumoaa nämä ehdot ja näyttää ne virheellisiksi, tämä tietysti kannustaa muuttamaan omaa mieltä. Sosiaalisuudessa tämänlaista vastaavaa pakotetta ei ole. Pikemminkin siinä on olemassa kaava "kun hymyilet toisille he tekohymyilevät sinulle takaisin". ~ Asiasisällön eli logiikan tai tieteen avulla tehdyn perustelun sijasta sosiaalinen puoli painottaa retoriikkaan. Siinä missä logiikka painottaa päätelmiä kohti laatua (argumentoitu on paremmin perusteltu) retoriikka on neutraalia ; Se voi sekä selventää totuutta että tehdä houkuttelevan manipuloivan valheen. Näin ollen jos haluat kannustaa viisauteen et voi ottaa retoriikkaa ytimeksi, vaan joudut kunnioittamaan sitä että retoriikka on hyvä renki mutta huono isäntä.
Itse luonnollisesti edustan ajatusta jossa ihmisen tapoineen ja vakaumuksineen ei tule merkitä vaan asian ; Moni kokee ilkeytenä sen että tuntemattomat/puolituntemattomat ihmiset vakaumuksien tuomine pörröisine tuntemuksineen kiinnostavat minua hyvin noin ylipäätään harvinaisen vähän jos sitäkään. Etenkin kun sanon tämän ääneen koska asia kohteliaisuuden edelle pätee tässäkin ; Kuitenkin toisaalta on selvää että otan heidän tekstejään vakavasti ; esimerkiksi tässä blogauksessa otan esille sanomisen, yritän formalisoida sen esiin niin että kuvaus olisi reilu ja näen vaivaa jotta se esilletuotaisiin yhtenä kulmana vaikka en olekaan sen kanssa juuri yhtään samaa mieltä. ; Näen vaivaa ja kulutan aikaa asian käsittelyyn. Voisin todellakin tehdä jotain muuta, joten vaivannäkö on jo itsessään kunnianosoitus, toisin kuin se että antaisin jutun kulkea toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos ja hymyillen selittäisin että "tuo on ehkä totta vain sinulle, itse en ole samaa mieltä" ja sitten koko juttu unohdettaisiin puolin ja toisin. Sitö, että punnitsee heikkouksia ja vahvuuksia ja esilletuo samalla myös sen miksi ne ovat heikkouksia ja vahvuuksia asiatasolla on itse asiassa jotain jossa voidaan nähdä pakote sosiaalisuuteen (toisin kuin retorisella tasolla jossa laiskuus ja manipulaatio ovat ulkoisesti samalta näyttäviä vaihtoehtoja). Kun siis kasaan informaatiota esimerkiksi nakuttelemalla tätä tekstiä, en itse asiassa vain luo vaan jonkinlaista maailmankuvani kuvausta ja osoitusta omasta erinomaisuudesta ; Kysymyksessä ei ole maailmankuvan dogmien esilletuontikuvaus, mielipidekirjoitus tai kasa knoppitietoa, vaan sisältöä voidaan pitää "punnitsevana keskustelukannanottona".
Siksi tekisinkin itse asiassa niin radikaalisti että kiistäisin että sosiaalinen avomielisyys ja kohteliaisuus ja erilaisten ryhmien mukaan meneminen ei ole avomielisyyttä vaan suvaitsevaisuutta. Asiapuolta korostava - se, että jos joku todistaa oman todistuksen huonoksi niin on ikään kuin velvoitettu muuttamaan näkemystään - sen sijaan on avomielisyyttä. Tällä termityksellä vältetään hajaannusta, sekaannusta ja keskustelun hämärtämistä. Ihanteena on tietysti se, että olisi molempia. Mutta kun käytännössä joudumme valitsemaan, on hyvä antaa eri ihmisille vapaus valita se, priorisoiko avomielisyyden vai suvaitsevaisuuden toimissaan ylemmäksi. Näin ollen kaikenlainen vihjailu siitä että asiatasolle keskittyvä informaationnälkäinen asenne olisi jotenkin halveksittavaa kuvaa enemmän sanojansa asenteellisuutta kuin olisi jokin yleispätevä maailmankuvista riippumaton tosiasiatila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti