Filosofit ja ihmisetkin käyttävät usein perusteluja. Näiden ytimessä on aina jonkinlainen argumentti. Argumentti taas yrittää oikeuttaa tietyn näkemyksen, selittää miksi se on todennäköisempi kuin muunlainen vaihtoehto. ~ Tästä lähtökohdasta seuraa se, että perustelumaailma on aina jonkinlainen kannanotto epistemologiaan tai tieteenfilosofiaan tai molempiin.
On toki olemassa myös relativistinen näkemys. Siinä argumentit ovat enemmän kielenkäyttöä, omien näkemysten esittelyä. Tässä maailmassa perustelemiseen nähtävä vaiva ja innostus voi näyttää hieman omituiselta, koska siinä argumentti ei itse asiassa oikeastaan rakenna minkäänlaista vakautta mielipiteen taakse. Kaikki näkemykset ovat samanarvoisia ennen ja jälkeen argumentin. Tämän vuoksi kielenkäyttö liitetäänkin helposti vallankäyttöön ; Ihminen julistaa innoissaan oman maailmankuvansa kautta. Tämän aiheen kannalta olennaisesti voin käydä relativistista näkemystä vastaan kahdesta syystä:
1: Ilkka Niiniluoto muistutti että relativismissa on aina mahdollista sanoa että "en välitä relativismista" ja tämäkin on sallittu mielipide ja samanarvoinen muiden kanssa. Näin ollen relativismista ei ole oikeastaan minkäänlaista muutosta mihinkään.
2: Kun ihminen tekee argumentin, hän relativistina tunnustaa lähtökohtiensa oletuksenvaraisuuden. Mutta tämä ei muuta sitä, että argumentti on silti episteeminen kannanotto. Se tunnustetaan maailmankuvariippuvaiseksi heittäytymiseksi, mutta heittäytyminen tehdään joka tapauksessa. Tässä mielessä ei ole ollenkaan väärin purkaa ja käsitellä argumentteja ikään kuin ne olisivat oikeassa tai väärässä olevia tosiasioiden tiloja koskevia lausuntoja.
Argumenteissa on rakenne ja tämä rakenne on aina jossain suhteessa tietoteoriaan ; Tässä rakenteessa jotkin asiat johtavat tai houkuttelevat kohti lopputulosta joka on loppupäätelmä tai oikeutus jollekin mielipiteelle tai näkemykselle tai tosiasiaväitteelle. ; Yksinkertaiseen purkamiseen riittää että etsii tekstistä jonkinlaisia väitteitä. Nämä voivat olla tilanteesta ja kontekstista riippuen joko alkuoletuksia tai niitä yhdistäviä käsittelytapoja ; Argumentti liittää tätä kautta asioita yhteen. Tätä rakennetta voi olla vaikeaa huomata. Ja usein syynä ovat juuri ne elementit jotka tekevät argumentin lukemisesta hauskaa. Eli argumentaation yhteydessä käytetyt retoriset keinot. Vaikka manipuloiva retoriikka jossa esimerkiksi väritetyt asenteelliset sanavalinnat ohjaavat lukijaa on tämänlaista häiritsevää retoriikkaa, myös hyvä retoriikka voi tehdä argumentaatiosta vaikeampiselkoista. Elävän tekstin täytesanat ja kirjallisesti mielenkiintoiset ja innostavat sanavalinnat voivat vetää huomiota puoleensa.
Tämä tietysti asettaa tietynlaisia haasteita sille kun etsitään peruskysymystä "Mitkä tosiasiat, niistä vedetyt teoriat ja asiat oikeuttavat näkemystä X" Joskus itse asiassa voi olla vaikeaa löytää selvää kuvaa siitä, mikä on tämä puoli X jota tekstissä ollaan puolustamassa. Joskus teksti voi esitellä useita kulmia, mutta tällöinkin siinä esitellään eri näkemyksiä. Eli tekstissä on monta argumenttia.
Argumentti voi olla väärä jos se seuraa päättelyvirhettä. Argumentti voi olla koherentti mutta vetoava, jos sen lähtöoletusten kanssa voidaan joskus olla erimielinen jolloin argumentti voi olla sinänsä hyvä mutta ei silti jotain josta olisi pakko vakuuttua. Lisäksi argumentaatio ei välttämättä ole ehdotonta, jolloin vaikka päätelmä esimerkiksi analogiaa käyttäen olisi koherentti, voi olla perusteltua vedota samassa asiassa oleviin epäanalogioihin ja päätyä eri tulokseen ; Nämä eivät kritisoi ja kumoa toisiaan, vaan ovat enemmän vaihtoehtoisia malleja. Tämä on yleensä huono asia, mikäli rakastamme totutta ja hyvä asia jos rakastamme kulttuurista moniarvoisuutta. (Molempia ei voi saada. Toimiva argumentti perustelee totuutta ja on epistemologinen kannanotto ja tätä kautta se on aina kriittinen vaihtoehtojaan kohtaan ja heikentää niiden asemaa.)
Tässä mielessä voi olla mielenkiintoista lähestyä elämässäni miltei henkilökohtaista tilannetta. Äitini muutti muutama vuosi sitten nimeään. Uusi sukunimi oli hienostuneenoloisesti "Pihlajaniitty". Nimenmuutokseen oli tietysti hieman vaikeaa sopeutua koska sitä oli tottunut käyttämään toisenlaista nimeä. Kaikki eivät pitäneet edes nimestä. (Jokainen alla oleva argumentti on oikeasti esitetty asian tiimoilta. Jätän nimet mainitsematta koska aihe voisi olla hieman tulenarka sörkittäväksi.)
1: Esimerkiksi nimestä esitettiin kanta, jossa koko nimi oli mahdottomuus. Niityksi sanotaan maataloudessa heinän saantia varten raivattua puutonta aukiota ja pihlaja on puu. Näin nimi olisi sisäisesti ristiriitainen. Niitty on lisäksi sellainen että jos olisi voikukkaniitty, se koostuisi voikukista. Pihlajaniitty olisi tässäkin mielessä metsä eikä niitty ollenkaan.
2: Nimeä voi puolustaa ajatuksella että nimi on vertauskuva. Jos pihlajametsää kutsuu pihlajaniityksi, on kyseessä enemmänkin kiertoilmaus kuin looginen virhe. Nimi onkin siksi kaunis taiteilijanimi, joka heijastaa kantajaansa. Sen ajattelu logiikan kannalta on huono asia.
3: Asian voi ajaa Sorites -paradoksin kautta tilaan jossa sen ratkaiseminen voi olla hyvinkin vaikeaa ; Voimme ajatella että meillä on lähtökohtana pihlajametsä josta poistamme yhden puun. Tätä voidaan pitää metsänä. Mutta jos puita poistetaan yksi kerrallaan, lopulta ei ole jäljellä yhtään puuta ja kyseessä on niitty. Näin ollen jos meillä on laakea alue jolla on yksi pihlaja, ei ole suinkaan ilmiselvää että tämä muuttaa alueen metsäksi. Kenties yksinäinen pihlaja onkin tämän aukean tunnusmerkki ja tätä kautta nimi onkin järkevä. Ja kun lisäämme tähän toisen puun, tilanne tuskin muuttuu... Toisin sanoen on hyvin vaikeaa sanoa missä menee metsän ja niityn määritelmien rajat.
Argumentti 1
Ensimmäinen argumentti rakentuu määritelmälle. Se määrittelee aiheen, ja käsittelee tätä tietyllä logiikalla. Esimerkiksi sen alkupuolta voitaisiin lähestyä seuraavasti
Väite 1: Alkuoletus joka on kulttuurillinen määritelmä. Niitty on puuton alue.
Väite 2: Alkuoletus joka on biologinen määritelmä ; Pihlaja määritellään puuksi.
Väite 3: Implisiittinen kielenkäytön konventio, yhdyssanojen rakentaminen ; Pihlajaniitty = Pihlaja+niitty. Eli jossa väite 1 ja 2 ovat yhdessä.
Väite 4: Sanomatta jätetty mutta selvästi mukanaoleva vakiintunut looginen periaate ; Ristiriidan kieltävä sääntö ; ristiriidassa olevat näkemykset eivät toteudu samaan aikaan.
Väite 4: Huomio; 1 ja väite 2 ovat keskenään ristiriidassa.
Johtopäätös: Nimi on oksymoroni.
On selvää että tämä argumentti on sisäisesti koherentti. Siinä ei tehdä loogista virhettä. Sen kanssa voidaan olla erimielinen hyvinkin montaa kautta. Aivan mitä tahansa ei ole yhtä järkevää heittää roskakoriin jos näkemyseroja löytyy. On selvää että Väite 4 on käytännössä niin yleisesti käytetty looginen periaate, että sitä vastaan potkiminen ei ole miltei koskaan toimivaa. Väite 2 on erityisen voimakas, ja sen kanssa on vaikeaa olla erimielinen koska se on biologiatieteen määritelmä. Sen hylkääminen vaatisi isoja muutoksia biologiatieteen kentältä. Myös Väite 1 on tässä kohden melko vahva. Tässä kulttuuria ei oleteta kaikkivaltiaaksi, mutta on selvää että sana "niitty" viittaa nimenomaan tiettyyn kulttuurilliseen kontekstiin. Tätä voidaan kuitenkin heikentää muistuttamalla esimerkiksi siitä että vanhan maatalouden aikaan lehdesniityt olivat puualueita, niillä kasvatettiin lehtipuita joista kerättiin lehdeksiä maatalon eläimien ruuaksi. Pihlaja taas on lehtipuu. Sinänsä komealta kalskahtava Honkaniitty olisi siksi ollut tässä mielessä hieman ongelmallisempi. ~ On selvää että argumentti on pienistä heikkouksistaan hyvä, koherentti eikä logiikkarikkoinen. Tämänlaista sanotaan vahvaksi argumentiksi. Se ei kuitenkaan ole kovin vakuuttava.
Argumentti 2
Tämä argumentti perustuu paljon edellämainittua hankalampaan tilanteeseen. Se ei perustu viralliseen määritelmään tai rakenna helposti ymmärrettävää "laskukoneella räknättävää" järjestelmää. Se ei ole selkeästi logiikkaperustainen vastaavalla tavalla kuin ylempi kohta. Se kuitenkin esittää että:
Väite1: Pihlajaniitty on vertauskuva ; Sen takana on esimerkiksi analogia joissa puu rinnastetaan ikään kuin ylikasvaneeksi niityn kukaksi. Tästä johdetaan ajatus jonka mukaan kysymys ei ole ollenkaan logiikasta .
Väite 2: Nimen vertauskuvallisuus voi olla kaunista. Runollinen yhteys antaa esteettisen elämyksen. Tämä taas on liitettävissä hyveellisyyteen.
Väite 3: Nimen antamisessa esteettisyys on osana imagoa ja antaa hyveellisen vaikutelman. Tämä tekee nimeä vaihtaneen elämisestä miellyttävämpää ja hän kykenee rakentamaan tällä itselleen identiteettiä. Näin nimenvaihto on itseilmaisullinen aktio.
Johtopäätös: Nimenvalinta on hyveellinen päätös.
On selvää että tämä arugmentti ei rakenna ydintään pihlajien ja niittyjen totuusarvoille vaan se nyhtää todellisuutensa ihmisen esteettisestä ja eettisestä ulottuvuudesta. On selvää että tämäkin on jonkinlainen kannanotto joka on ihmisen elämisen miellyttävyyden ja hyvyyden kannalta jotenkin olennainen. Eräässä mielessä voidaan jopa sanoa että argumentti ottaa episteemistä kantaa "moraalin luonteeseen" ja väittää että moraalista voidaan tietää jotain tietyillä ehdoilla.
Tämän argumentin kohdalla päättely on melkoisen koherenttia. Sen ongelmana on tietysti lähinnä se, että ei ole mitään edellisen esimerkin kaltaista konkreettista velvoitetta pitää näitä oletuksia oikeastaan muuna kuin subjektiivisina mieltymyksinä. Tässä mielessä argumentti onkin vetoava, se ei pakota ketään hyväksymään johtopäätöstään vaan lähinnä ilmituo miksi joku hyväksyy johtopäätöksen.
Argumentti 3
Tämä argumentti on sisällöltään hieman omituinen. Se ei ratkaise vaan luo paradoksin:
Väite 1: Pihlaja on puu.
Väite 2: Metsä on alue jolla on paljon puita.
Väite 3: Niitty on alue jolla on vähän puita.
Väite 4: Molemmat lauseiden predikaatit metsä että niitty ovat niin epämääräisiä että on vaikeaa vetää rajaa yhden ja toisen välillä. Epämääräisyys on jopa niin suurta että emme voi tietää ovatko nämä joukkoa joilla ei ole yhteisiä jäseniä, vai onko molemmilla joukoilla jokin alue jossa molemmat määritelmät käyvät. Mikäli ensimmäistä, pihlajaniitty on paradoksi, mikäli jälkimmäistä, voi pihlajametsäksikin koettu puualue todella olla niitty.
Se ei nimittäin hae suoraa vastausta asiaan. Sen pääfunktio näyttääkin olevan se, että se on irrottavassa suhteessa molempaan aikaisempaan argumenttiin. Sen perspektiivi on kuitenkin jokin joka yrittää ikään kuin näyttää sekä argumentin 1 että argumentin 2 jonkinlaisena yksittäitapauksena. Tämä argumentti vetoaa lähinnä sillä että sen käsittelemä alue on selvästi hyvin laaja ; Argumentti ei ole vahva, mutta sitä ei voi sanoa virheelliseksikään.
Tämän argumentin johdos on se, että pitäisi siirtyä keskittymään asiasta keskusteluun. Jos asia halutaan ratkaista, on määritelmiä muutettava. Nimenomaan tässä näkemyksessä voidaankin nähdä voimakkaasti Quinelainen sävystö ; Hänelle analyyttisen ja synteettisen välille ei voi tehdä suoraa eroa. Näin ollen havainnot muokkaavat määritelmiä ja määritelmät kohdistavat huomioita ja määritelmien kautta tulkinnan sisältö on ymmärrettävissä. (1) Toisaalta on niin että jos vaihdamme metsän määritelmää, voi sama tosiasiatila saada eri tulkinnan, ja jos vaihdamme niityn määritelmä, voi sama tosiasiatila saadakin sen toisen tulkinnan. Asiat eivät muutu, looginen viitekehys muuttuu. (2) Tietyt havainnot voivat vaatia kyseenalaistamaan vakiintuneita käsityksiä. Esimerkiksi niityllä oleva yksittäinen pihlaja voi ääritapauksessa nostaa esiin sen että se ei vastaa metsän eikä niityn määritelmää. Tämä voi pakottaa muuttamaan luokittelujärjestelmää. (+) Näin käsitteistö muuttuu, ja tosiasiat ovat teorioiden värittämiä mutta toisaalta teoriatkin ovat yllättävän konkreettisia. Kaikki asiat ovat tämän jälkeen lähinnä suhteessa toisiinsa. Syntyy käsiteverkostoja joissa asiat liittyvät toisiin argumentteihin ja asioihin.
Tietysti tästäkin tekstisä pystyy kokonaisuutena tekemään argumentaatioanalyysiä. Esimerkiksi sen retorisista sanavalinnoista ja kirjoituksen loikkauksista voi löytyä implisiittisiä kannanottoja. Raaka sääntö onkin se, että kritiikki on yleensä pidempi kuin teksti jota se kritisoi. Ja myös "ajatteluanalyysi" pitenee joka ikisessä iteraatiossa. Toki aina välistä käy niinkin että argumenttien penkominen lyhentää perustelua rutkasti, etenkin silloin kun asiaa on taustoitettu toisteisuudella ; Tällöin samaa asiaa voidaan tuoda esiin eri kulmilla, tarinoinnilla ja kuvailevilla innostavilla täytesanoilla. Näiden takaa löytyvät samanlaisuudet voi tiivistää (tällä kaavalla mukaan myös kohdat a,b&c). Etenkin lyhyissä mielipideteksteissä implisiittiset oletukset joita tarvitaan johtopäätökseen pääsemiseen ovat olennaisia. Ilman niitä teksti voi vaikuttaa jopa epälogiikalta. Tässä järjen käyttö on sallittu, koska implisiittisten lausumien liittäminen voi olla pahimmillaan olkiukkoargumenttien rakentamista ja sanojen toisten suuhun laittamista. Tässä auttaa lähinnä näkemys. Yleensä jos tulkinta on reilu eli se tekee päättelystä ja toiminnasta ja muusta vastaavasta koherenttia, sanomatta jätetyn esillelausuminen on soveliasta, ellei peräti velvollista, tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti