Armoton

Clint Eastwoodin monissa elokuvissa käsitellään kostamista ja vääryyksien kohtaamista maailmassa. "Mythopoeiassa" kuvataan miten hänen elokuvansa "Gran Torino" on siirtynyt "vanhatestamentillisesta maailmasta" "uuden testamentin maailmaan". Kontrastina ovat Eastwoodin perinteiset hahmot "Eastwoodin esittämät sankarit ovat tyypillisesti vanhatestamentillisia hahmoja. Silmä silmästä, hammas hampaasta: heidän sankaruutensa on oikeuden veristä toteutumista. Väärintekijät eivät pysty pysäyttämään Jumalan vihaa eikä ylivoimaiselta vaikuttava paha pysty nujertamaan eastwoodilaista sankaria. Walt Kowalski näyttää olevan menossa samaan suuntaan: ensialkuun hän pelastaa yhteisön nimenomaan voimankäytöllä uhkaamalla. Kun paha iskee uudelleen, kaikki (niin elokuvan sivuhahmot kuin Eastwoodin tunteva elokuvayleisökin) odottavat häneltä hirvittävää kostoa, jonka jälkeen pahaa ei enää olisi. Toisin kuitenkin käy. Kowalski kyllä tarttuu toimeen, mutta vihollisten tappamisen sijasta hän antaakin oman henkensä toisten suojelemiseksi."

Näkemys ei ole huono. Kuitenkin näkisin että Eastwoodin elokuvissa on monesti hyvinkin erilainen pohjasävy kuin niissä voisi odottaa. Malliesimerkkinä tästä voisi olla vanha, vuonna 1968 ilmestynyt, elokuva "Hirttäkää heidät". Tämä elokuva on toki kostoteema jossa pahaa vastaan törmätään ja sitten sitä ei enää ole. Ensimmäisellä katsomiskerralla syntyi olo, että tässä aluksi kohdataan vääryys ja sitten kostetaan se joko itse tai lakituvan kautta.

Toistuvammat katsontakerrat kuitenkin paljastavat asioita tapahtumien takaa ; Tässä elokuvassa on kuitenkin kysymys pääasiassa ja etenkin armosta. Elokuvassa kostonhimo toki tehdään samastuttavaksi, mutta nähdäkseni tämän pääfunktiona on - paitsi saada oikeutus elokuvaväkivallalle joka taas auttaa lipputloissa niin myöskin tai ellei peräti eniten - se, että katsoja pääsee samastumaan painiskeluun jota käydään oikeudentajun ja kostonhalun sekoittumisessa. Elokuva on itse asiassa tulkittavissa vahvaksi kannanotoksi kuolemantuomioihin ja koko kuolemanrangaistuksen ideaan. Tämä elokuva vastustaa sitä. Tässä elokuvassa hirttäminen - olipa kyseessä yksilöiden tekemä lynkkaus tai juridisesti valtion tekemä teloitus - esitetään negatiivisessa sävyssä. Väkivalta kostetaan karnevalistisella väkivallalla. Kostoa tehdään oikeuden nimessä.

Eikä tämä elokuva jää ainoaksi.

Clint Eastwoodin "Armoton" on sekin elokuva joka ensikatsomalta näyttää lähinnä kostotapahtumana jossa kokeillaan rajoja. Että kun tietyn rajan ylittää, olisi kosto oikeutettu. Aluksi lähdetään tappokeikalle, mutta sitten paha sheriffi julmuuksillaan pakottaa tilanteen sellaiseksi että muiden suojelemiseksi ja pahojen tekojen hyvittämiseksi on ladattava aseet ja tapettava lauma ihmisiä. Tarkempi useamman kerran kanssa käyty katsominen kuitenkin on johtanut ainakin minut tulkitsemaan elokuvaa nimenomaan armottomuutena.

Ei kuitenkaan siten että William Munny olisi paatunut tunteeton tappaja. Vaan siten että paatuneen historiansa kanssa elänyt parannusta kohtaava William Munny kohdataan ilman että hänelle annetaan anteeksiantoa tai armoa. Elokuvan englanninkielinen nimi "Unforgiven" tavallaan vihjaakin tähän suuntaan. (Kaksoismerkitys on myös suomen kielessä, kiitos hyvän kääntäjän tai sattuman.) Hänet nähdään vain pahojen tekojensa kautta. Munny kykenee elämään etäällä muista ihmisistä, sikafarmarina, pääasiassa siksi että hän elää etäällä ihmisistä. Aiemmin hän pystyi perustamaan perheen koska hänellä oli ollut vaimo joka oli selvästi ollut hänelle armollinen. Jopa elokuvan kostoreissulle päädytään siksi että Munnyllä on maine ; Ilman menneisyytensä taakkaa mukaan ei oltaisi rekrytoitu mitään vanhaksi käynyttä sikafarmaria. Näin "Unforgiven" kuvaakin sitä miten yhteisö itse asiassa pakottaa rooliin. Lopun ammuskelukohtaus voidaan jopa nähdä päähenkilön epäonnistumiseksi ; Tätä korostaa se, että kun ammuttava paha sheriffi Daggett toivottaa "I'll see you in Hell" vastaus on myöntävä, "Yeah". Munny jää armon kokemuksen ulkopuolelle, ja täten hän on armoton loppuun asti (sanan kaikissa merkityksissä).

Tämä vetää mietteitä esimerkiksi "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanjan suuntaan. Metro livessä oli tähän kampanjaan liittyvä henkilöhaastattelu. Entinen NBK -lainen ja kolmoismurhaaja Late Johansson esittää siinä omaa suhtautumistaan syyllisyyteen ja armoon "Enää ne ei tule uniin, mutta painaa toki. Eihän niitä kukaan unohtaa voi. Katson kuitenkin, että henkirikostapauksissani syyllisyyteni on sellaista 50-60 prosentin luokkaa. Osallisina olivat myös muut, se maailma missä elettiin ja sen lainalaisuudet. Tein väärin, mutta Jumala on antanut mulle anteeksi. Antavatko muut ihmiset enää anteeksi, on oikeastaan mulle samantekevää. Se lämmitti kyllä mieltä, kun sain kortin eräältä naiselta, joka ilmoitti olevansa Sami Huhtimon entinen tyttöystävä (toim. huom. Johansson ampui Huhtimon vuonna 2001). Hän kirjoitti tulleensa itsekin uskoon ja antaneensa minulle anteeksi." On toki hieman erikoista että hänen roolinsa kampanjassa on sitä että hänen entinen paha elämänsä halutaan esittää mahdollisimman rajuna jotta saadaan suuri muutos, iso kontrasti, Jeesuksen suuri muutosvoima. Toisaalta hän haluaa selvästi etäännyttää itseään teoistaan esittämällä syyllisyysastetta vähentäviä elementtejä. Myös lausunto jossa yleinen paheksunta teosta "ei kiinnosta" on nähtävissä ideologisena ylenkatseena.

Tämänlaiset tasapainottelut voivatkin kaiken kaikkiaan tuntua lukijasta pikkupetoksilta, tekopyhyydeltä tai ainakin kummalliselta. Mutta se on syylliselle mutta inhimilliselle ihmiselle tavallista. (Kenties siksi että inhimillinen tarkoittaa usein "virheitä tekevää", myös näissä itsenpuolustelutilanteissa.) ; Johanssonin valinta kampanjaan on aikaansaanut paljon valituksia. Ihmiset eivät pidä ajatuksesta jossa murhista ja muita teoista saa armon. Itsestänikin tuntuu erittäin omituiselta että murha olisi "millä tahansa relevantilla oikeudentajun käsitteellä" murha olisi anneksiannettavampi kuin Pyhän Hengen tematiikalla pilailu.

Mutta armo onkin aina jonkinlaista mielivaltaa. Enkä koe tätä valintaa oikeastaan pahana, se on kampanjan rohkein kannanotto. Se ei ehkä ole oikeustajultaan aivan tervein mahdollinen valinta, eikä varmasti ole hyvä myyntikikkakaan kun valituksia ja huonoa PR:ää tämänlaisista valinnoista on taatusti luvassa. Mutta on kuitenkin hyvä että se on uskallettu tehdä.

Johansson on "tosielämän William Munny".