Usein havaitsemista käsitellään naiivin realismin sävyttämästi. Siinä ollaan varmoja että todellisuus on varma. Että aistittava maailma on pysyvä ja luonteeltaan sellainen että ihmiset kokevat sen totuudenmukaisesti ; Voidaan esimerkiksi puhua asenteesta mitä Merleay-Ponty kutsui la foi perceptive (~ luottamus havaintoon), jossa maailma otetaan annettuna. Merleay-Ponty piti tämänlaista positivistista asennetta huonona, itse asiassa hän piti sitä suorastaan epäfilosofisena.
Quinelainen suhde tieteenfilosofiaan ei myöskään pidä tämänlaisesta asenteesta. Sillä vaikka Quinen maailmassa maailma onkin havaitsemiskeskeinen ja noudattaa sääntöä "nihil est in intellectu quod non fuerit prius in sensu." (~ mielessä ei ole mitään mikä ei ensin olisi ollut aisteissa), sen suhde havaintoihin ei suinkaan ole naiivin realismin mukainen ; Quinelaisessa maailmassa käsitteet ovat "ilmaan heitettyjä", eli käsitteet ovat havaintoihin ja toisiinsa liittyvä kokonaisuus joka on näiden ulkopuolella "mieletön". Quinelainen maailma ei koskaan tee naivin realismin "ensimmäisen näkökulman" asennetta havaintojen todellisuudesta ; Se on enemmänkin esimerkiksi Hawkingin suosimaa "malliriippuvaista realismia". Tässä esimerkiksi tiikerikäsitys kun on rakentunut havainnoista ja siihen liittyvistä tulkinnoistamme ja olisi mieletöntä puhua "todellisesta tiikeristä" tämän todellisuuden ulkopuolella.
Ei oikeastaan enää puhuta "ihmisaistejen ulkopuolella olevasta Totuustotuudesta joka välittyy ihmisille ehdottomana" vaan enemmänkin mallinnetaan havaintomaailmaa. Aletaan puhumaan esimerkiksi approksimaatioista ja karkeistuksista. Tässä mielessä tieteentekijöillä ei ole vaikeuksia vaikka eläisimme jossain "Matrix" -todellisuudessa, mallintaisimme kenties "totuustodellisuuden" sijasta algoritmimaailmaa, mutta se kuitenkin vastaisi hyvin havaintomaailmaa. Ja tässä mielessä osa malleista voisi olla toimivia ja osa hyvinkin epätoimivia. Toisin sanoen täytyy puhua Niiniluodon tapaan totuudenkaltaisuudesta.
1: Toki "Matrix" -maailmassakin on mahdollista siirtyä mallintamaan myös algoritmin ulkopuolista totuutta, ainakin mikäli on mahdollista irtautua laitteesta kuten elokuvassa kävi. Tällöin emme kuitenkaan voi olla aivan varmoja onko tämä simulaatio toiseen potenssiin eli onko tämänkin ulkopuolella jokin todellisempi maailma. Sama rajoite joka estää "Matrix -maailmassa" tutkimaan "Sionin tasoa" estää "varmuuden seuraavasta potenssista".)
Totuudenkaltaisuutta on tavattu lähestyä esimerkiksi strukturalistisesti jolloin teorioiden luomille malleille annetaan erilaisia joukko-opillisia rakenteita joiden kautta eri teorioita sitten verrataan keskenään. Toisaalta käsitettä on lähestytty samankaltaisuuksien ja etäisyyksien käsitteitä. Tässä voisi kuvitella olevan häivähdys "ensimmäisen asteen havaitsemista" koska niissä mitataan mahdollisten asiantilojen ja mahdollisten maailmojen etäisyyttä todellisuudesta ; Tämä ei kuitenkaan ole oikeastaan "kaltaisuuden kaltaisuutta", vaan tässä korostuvat enemmänkin ennusteen odotukset ja epäonnistumiset. Anomaliakeskeinen lähestyminen. Näin ollen "Totuudenkaltaisuus ilmaisee teorian (realistisesti ymmärretyn) laadun ja menestyksen astetta." Näin voidaan ottaa esille vaikkapa Popperin tapa vaatia teorialta (a) informatiivisyyttä, eli sitä että teoria tekee rohkeita ja epätriviaaleja väitteitä ; Väitteitä jotka sanovat miten asiat ovat ja miten eivät, ja jotka voidaan laittaa koejärjestelmään ja joissa epäonnistuminen voisi kumota teorian ja (b) että teoria ei tee suuria virheitä, eli se ei epäonnistu liikaa, eli sen mallintamat todellisuuskuvat eivät ole liian kaukana havaintoaineistokokonaisuudesta.
Quinelainen termien käsittäminen on itse asiassa yllättävän kaukana arkijärjestä, vaikka usein arkijärjen tulkinta värittää tavan jolla totuudenkaltaisuus ymmärretään. Totuudenkaltaisuus nähdään usein konkreettisena lopullisena "totuustotuutena". Siksi onkin kenties parasta hakea totuudenkaltaisuuteen selvyyttä muualta. Jos toisessa päässä totuudenkaltaisuus ei ole naiivia realismia (jossa on totuus eikä totuudenkaltaisuus) on toisessa päässä edellämainitsemani Merleau-Pontyn fenomenologinen maailma (jossa on totuudenkaltaisuuden sijasta kaltaisuutta).
Merleau-Ponty esittää että maailmaa on kuvattava siten kuin se meille ilmenee. Hänenkin maailmansa on lumoutunut näkyvästä. Hän erottaa aivan eri ilmiöiksi (a) "totuuden näkemisen varmuuden" jossa on kyse edellämainitusta la foi perceptive -asenteesta ja (b) "havaitsemisen varmuuden" joka taas on olennainen, koska ihmiselle maailma on vain havaitsemisen kautta eikä ihminen ole koskaan irrallaan aisteistaan. Havaintomme ovat varmuutta. Hän ei suinkaan tee havaintoa triviaaliksi, vaan korostaa sitä että ihmisen maailmasuhde on kehollista reflektiota. Näin ihmisen ei oleteta saavan aisteillaan suoraa yhteyttä "ehdottomaan varmaan Totuustotuuteen" mutta aistimukset ovat tästä huolimatta ihmiselle ensisijaisia. Tässä maailmassa ei puhuta siitä miten ollaan todellisuudenkaltaisia, vaan siitä miten aistimuksia kultivoidaan. Merleau-Pontyn mielessä tämä on mahdollista koska ihminen kykenee omaksumaan erilaisia havainnoinnin ja kokemisen tapoja ja näiden kautta ihmisellä on suhde asioihin. ~ Havaitseminen pitää sisällään jonkinlaisen kanssakäymisen havaitun kanssa. Tässä suhteessa havaittu on kuitenkin kokijalle "toinen" (koska se absoluuttinen ensisijainen Totuustotuus puuttuu).
1: Tässä toiseudessa on peräti monia eri asteita. Esimerkiksi jos ihminen koskee kättään toisella kädellä, mielessämme käy helposti niin että toinen käsi on ensisijaisesti koskettaja ja toinen käsi kosketettu. Voimme vaihtaa näitä käsien rooleja keskenään ilman että itse asento muuttaa. Tällöin kysymys on ihmisen "sisäisestä alter egosta", siitä että ihminen on hieman itselleenkin toinen. Ja suhde toisiin ihmisiin on vieläkin etäämpi. .
Havaitsemisella onkin tällöin erikoinen rooli. Merlay-Ponty antaa tälle nimen la chair (~liha) Havaitseminen on sitä että keho on tehty "samasta lihasta" kuin maailma ja havaitsemisessa liha tunkeutuu maailmaan ja maailma tunkeutuu lihaan. Näin ollen toiseudesta huolimatta on yhteyksiä. Lihan samuus itse asiassa tuhoaa sen näkemyksen joka arkiajattelussa tulee SEKÄ havaitsemisesta ETTÄ toiseudesta. Itsessä on vierautta mutta toiseudessa on itseä. Erojen leikki jossa havaintoja muutetaan. johtaa siihen että mikään ei ole täysin vierasta vaikka mikään ei ole itselle täysin tiedettyä.
Kun katsomme tämän kolmijaon (naiivista realismista totuudenkaltaistamisen kautta fenomenologiaan) saadaan mielestäni hyvä muistutus siitä, mitä tarkoittaa se että kun "ihminen ajattelee kiveä, hänen päässään ei ole kiveä." Tällä taas on voimakkaita reaktioita esimerkiksi Plantingan warrant todistukseen, etenkin siihen miten hän tämän käsitteen kautta väittää että evoluutio ja ateismi olisivat sisällöllisesti toisiaan vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti