Sisältö ja argumentti.

Yleensä retoriikka -sanalla on hieman ikävä sävy. Se liitetään yleensä siihen että joku sanoo asiat kieroilemalla ja antaa vääriä vaikutelmia. Kuitenkin retoriikkaa on kaikessa, missä otetaan huomioon muoto, yleisö, konteksti ja muu vastaava. Erikoista asiassa on tietysti se, että retoriikka on muotoa, joten se ei itse asiassa vaikuta sisältöön. Sen vuoksi emme voisi tuomita mitään kirjoitusta sen vuoksi että se käyttää retorisia keinoja. Ainoastaan sisällön pitäisi merkitä.

Tämän asian mutkikkuus paljastuu kun alamme katsomaan sitä, mihin on syytä tarttua. Aloitan tarinoista ja tehokeinoista.

Seneca oli tunnettu elävästä ja liioittelevasta kielenkäytöstään. Hän käytti myös alkusointuja ja muita tehokeinoja tuodessaan esiin asiaansa. Normaalisti filosofeista on tärkeää että argumentti joka on looginen, on looginen. Seneca oli kuitenkin sitä mieltä että ihmismieli, eli psykologia, tulisi ottaa huomioon. Hänestä logiikka on ikään kuin ankerias, ja fiksukin perustelu voi karata ajatuksistamme. Vertauskuvat, anekdootit ja analogiat ovat itse asiassa tehokkaampia kuin logiikka. Niillä saamme tuntuman asioihin jotka muuten unohtaisimme. Hieman samantapaista näkemystä edustaa Taleb, joka "Musta Joutsen" kirjassa esittää että narraatio on ongelmallista, koska ihmiset eivät muista niinkään asioita kuin tarinoita. Hän tunnustaakin että joutuu tämän vuoksi käyttämään tarinankerronnallisia elementtejä saadakseen asian ymmärrettäväksi. Ideana on se, että loogisilla tarinoilla voidaan päihittää ne jotka ovat "pelkkiä" tarinoita.

Toisaalta retoriikka liittyy myös virheidenkorjaamiseen.

Kielioppi ja oikeinkirjoitus ovat yksi tälläinen asia. Ne ovat hyviä koska ne omalla osallaan auttavat ymmärtämistä. Joskus niistä tulee kuitenkin itsetarkoituksellisia. Tällöin asia unohtuu sen vuoksi että aletaan tarttumaan yksityiskohtiin. Voidaan esimerkiksi sanoa että kieliopin tarkkuus kertoo halusta nähdä vaivaa, joka taas on huomaavaisuutta toisia kohtaan. Tällöin itse asian kommentointi siirtyy ja aletaan puhumaan pelkästään muodosta - ja esimerkkini kaltaisten perustelujen kautta mahdollisesti asijan sijasta asian esittäjistä. Tässä kohden ehkä hyvän rinnastuksen saa etiketin ja käytöksen kautta. Ajatellaan että oikeanlainen pukeutuminen, oikeiden haarukoiden käyttö ja niin edespäin ovat hyvää käytöstä. Tietyssä määrin niitä käyttämällä voidaan toimia muita loukkaamatta. Mutta kyseessä on kuitenkin hieman eri asia kuin reilu käyttäytyminen. Itse asiassa on melko helppo kuvitella täysin etiketinmukaista mutta kylmäkiskoista ja tunteetonta käyttäytymistä. Ja toisaalta reilusti voidaan suhtautua vaikka Korson murteella, jossa pilkun korvaa "totanoinniiq vittu". Etiketti ja reilu suhtautuminen ovat siis hieman eri asia. Mutta etiketti toki auttaa asiallisessa käytöksessä. Kieliopilla ja retoriikalla on hieman vastaavanlainen rooli.

Toisaalta on tärkeää tietää mitä kukakin on sanonut missäkin. Näin heihin voidaan viitata ja heidän sanomansa asiat voidaan esimerkiksi tarkistaa. Kuitenkin tässäkin on riskinä se, että asia muuttuu "pilkunviilaamiseksi" ; esimerkiksi de Montaigne vihjasi että koska hänellä ei ole kirjastossaan kaikkia riittäviä teoksia, hän ei voi tarkistaa jokaista yksityiskohtaa. Siksi hänellä on virheitä, joissa jonkun lainaus onkin sitten oikeasti jonkun toisen lainaus. Hänestä tämä ei estänyt asian ymmärtämistä, ja niihin tarttuminen oli turhaa, jos esitys muuten oli hyvä.

Kyseessä on tavallaan kunnioittaminen. Keskustelussa, etenkin kriittisessä sellaisessa, on oltava kaksi ehtoa jotta juttu voisi johtaa johonkin. Tarvitaan reiluutta, joka tarkoittaa sitä että ei liiaksi aleta nyyläämään kirjoitusvirheitä ja sivuseikkoja kuten lainausyksityiskohtia. (Toki niistä voidaan huomauttaa, ja joissain konteksteissa se on tärkeämpää kuin toisissa. Tämä vaatii kontekstin tajua, eräänlaista asiallista retorista pelisilmää.) Sen sijaan asian ymmärtäminen on tietysti tärkeää. Itse asiassa kriittisen suhtautumisen ykköskohdan pitäisi olla se, että ymmärtää kritisoimansa kohteen sisällön. Ilman tätä kun syntyy olkiukkoja, joissa toisen argumentteja ei käsitellä vaan kumotaan niiden irvikuvia, jolloin ei puhuta asiasta vaan jostakin aivan muusta asiasta jota väitetään asiaksi. Tuntematta asiaa syntyy vain suhtautumista jossa ollaan erimielisiä pelkän erimielisyyden vuoksi. Tähän taas ei ole mitään erityistä syytä.