Elämän pituuden kalibrointi

"Tähtiportti" -sarjassa on jakso, jossa sankarillinen SG1 -ryhmä saapuu planeetalle jonka ihmiset elävät harmonisesti. Mutta pian selviää että he ikääntyvät vuoden päivässä. Näin ollen he elävät enintään jotakuinkin 100 päivää. He ovat spontaaneja koska pitkäjänteinen elämä ei ole yksilölle kovinkaan relevanttia. Se, että joku on elänyt tuhansia päiviä on ihme joka tuntuu ikuisuudelta, likimain kuolemattomuudelta. Tämä ihmetytti tähtivaeltajia koska he olivat tottuneet näkemään oman elämänsä rajallisena ja olivat esimerkiksi tuonpuoleisissa paratiisiunelmissaan kaivanneet ikuisuutta.

Elämällä on kuitenkin tapana skaalautua hieman tällä tavalla. Tosin Tähtiportin eksistentialismin läpitunema esitys kuoleman kontrastin merkityksestä - se, että lyhyyden konkreettisuus tarkoittaa sitä että elää täysillä, kehittää harmoniaa, keskittyy olennaisiin asioihin ja on kaiken kaikkiaan onnellinen ja aito kun ei opettele lukemaan vaan elää täysin rinnoin - ei kuitenkaan ole se, joka lyhytjänteisyydestä ja spontaaniudesta seuraa. Tästä on hyvä ottaa käytännön kautta.

Kun nimittäin menin torstaina töihin, näin ohimennen Sörnäisissä huumekauppaa. Tämä ei toki ole alueella mitään uutta. Huumekauppaa käydään yleensä sen verran ripeästi että vaikka asiasta ilmoittaisi poliisille, eivät he ehtisi paikalle, joten nopeaa ja suoraviivaista toimintaa näkee yllättävän avoimesti.

Tässä kyseisessä tapauksessa ei olisikaan mitään uutta tai kiinnostavaa, elleivät korvani olisi törmänneet selitykseen "Ihan hyvä hinta tällä hetkellä se on. Ja tällä tämä iltapäivä ja huomisaamu on turvattu." Huumeidenkäyttäjille tämä on pitkän aikavälin turvallisuudentunnetta.

Juttelinkin turvallisuusalan töitä kauan tehneen kanssa siitä, että huumeidenkäyttäjät ja monet muutkin rikolliset ovat sellaisia että heitä näyttää yhdistävän nimenomaan erittäin spontaani ja lyhytjänteinen toiminta. Syynä on se, että esimerkiksi narkomaanin kohdalla mitään kovin pitkäjänteistä ei voi suunnitella. Tulevaisuus on turvattu vain sen verran mitä on varastossa huumeita ja miten tätä kykenee suojaamaan lainailuilta ja varasteluilta. Ja tällöinkin mieltä kaikertaa riski jäädä kiinni, jolloin menettää turvallisen tilansa. Tämä ei yleisesti ottaen ole kovin pitkäjänteisiä tulevaisuudenkuvia antava tilanne. Kysymys ei siis enää ole siitä tapahtuuko jotain, vaan milloin se tapahtuu.

Tästä epävarmuudesta ja pelosta seuraa omituinen piirre joka vaikuttaa voimakkaasti esimerkiksi turvallisuusalalla työskentelyyn. Koska huumeidenkäyttäjien maailmassa ytimessä on pelko, se muuttaa narkomaanit äärimmäisen spontaaneiksi myös varoitteluissa. Kun vaara on aina läsnä, on parasta vain kasvattaa kynnystä jolla se aktivoituu. Uhkailu näyttää olevan tässä se helpoin keino. Tämän seurauksena uhkailusta tuleekin narkomaaneille sellaisella omituisella tavalla vain yksi normaalin kanssakäymisen muoto.

Alkuvaiheessa uhkailu toimiikin ja esimerkiksi vartijan uhkaus voidaan ottaa vakavasti. Ensimmäinen ja luonteva reaktio pelkotilaan onkin spontanioituminen jossa uhkaillaan helpommin että varotaan muiden uhkailuja helpommin. (Olen itse asiassa huomannut tätä itsessäni tällä viikolla koska törmäsin junassa ikävään tilanteeseen, jossa tilanne oli itse asiassa kaiken kaikkiaan melkoisen vakava.) Valitettavasti uhkailu arkipäiväistyy ja johtaa käytännössä siihen että pidemmän linjan huumehörhöt ovat totaalisen turtuneet uhkauksiin.

Siksi tilanne onkin se, että kun sitä sitten esimerkiksi poistaa alueelta tämänlaista veikkoa ja tätä ensin pyytää ja kehottaa ja lopulta näyttää pamppua ja sanoo että nyt olisi parasta lähteä ettei jouduta kavereiden kanssa laittamaan nippuun. Niin tämän jälkeen jos toteuttaa ilmoitetun, on huumeveikko aivan ihmeissään kun tämä aggressio hypähtää heidän mielestään aivan puskasta. Se, että kuittaa tilanteen "Mähän sanoin" on vain jonkinlaista koulutusta siitä että miten tilanne toimii.

Sama tilanne on tietysti siinäkin että turvallisuusalalla on normaalia kuulla uhkauksia. Siksi tilanne onkin sellainen että jos joku uhkaa että "mä tapan sut saatanan kuratakki", niin kyseessä on useimmiten lähinnä "moi" -hin verrattavissa oleva tervehdys. Siksi siihen voi usein vastata että "Ai moi - kaunista päivää teillekin vain!" tai "Mee jonoon, saat tappaa mut sitten sen Kalevin jälkeen, se on jonossa ennen sua. Ja ennen sitä jonossa on vielä parisataa tyyppiä. Sori, mutta en halua tuottaa pettymystä heille, ovat odottaneet pitkään."

Ongelmana on tietysti se, että joskus uhkaus on aito ; Spontaanit ihmiset ovat siitä ongelmallisia että he ovat arvaamattomia ja totaalisen kaaoottisia. Epätoivoiset ja spontaanit ihmiset saattavat oikeasti tehdä asioita jotka eivät ole kovinkaan moraalisia tai toivottavia, se on se millä taparikolliseksi ja narkomaaniksi päädytään in first place ja sitten valittu narkomaanielämäntapa vielä vahvistaa tätä taipumusta. Ja vielä useammin on vaikeaa sanoa että onko kyseessä vain se tervehdys vai aidosti jokin vakavampi asia. Siksi joskus kuulemma joutuu niputtamaan ihmisiä mahdollisesti isommallakin miesjoukolla. (Kun vähemmällä ei ole tervettä koska näiden henkilöiden kanssa "Klonkkuongelma" on relevantti. On aina kysyttävä mielessään että "mitä sinulla on taskussasi".) Ja tällöin on opeteltava se, että ihmeentynyt "Etkö sä vitsiä ymmärrä?" -kysymys saa vastauksekseen lyhyen "en".

En.